Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmeessä pitäisi olla saman ihmisen kanssa koko elämä?!
19.02.2014 |
Se on ihan hullua. Aina ihmetellään, kun parisuhde on vaikeaa, sitten masennutaan ja petetään tai tullaan petetyksi. Mutta kaikki kuulemma "kuuluu pakettiin", koska palkintona on sitten voitto jossain käsittämättömässä pelissä, missä onnistuneet ihmiset ovat pysyneet yhdessä kuolemaan asti.
Minusta se on ihmisluonnon vastaista.
Toki allekirjoitan sen, että kun on jonkun kanssa tehty lapsia, on taloudellisesti, jaksamisen kannalta ja lasten perusturvallisuuden ja vakauden kannalta hyvä sitoutua olemaan parina useita vuosia.
Mutta miksei sitäkin voida nähdä rehellisesti vaiheena? Jos sen jälkeen on selvää, ettei muuta yhteistä ole kuin lapset, eikö ole ihan ok lähteä liitosta sen sijaan, että mennään terapiaan ja kestetään urhoollisesti kuivahtanut liitto, koska sitten saa kirkkaamman kruunun kun kuolema korjaa?
Ja älkää nyt vetäkö ääripäihin heti, että eletään suhteissa täysin hallitsemattomasti, koteja rikotaan jne jne. Samoin jotkut oikeasti ovat onnellisia kuolemaan asti. Mutta eivät läheskään kaikki, mutta tämä mielestäni saavuttamaton ihanne sitoo kohtuuttomasti kaikkia. Ihan realistiselta kannalta tätä asiaa vaan pohdiskelen...
Kommentit (43)
Samaa olen itse ihmetellyt. Olen jo 39 v nainen ,enkä ole koskaan kaivannut mitään "Kunnes kuolema erottaa"-parisuhdetta. Tykkään olla yksin, mutta jos välillä kaipaan miesseuraa, etsin sitä ja ollaan yhdessä sen aikaa kun huvittaa. JOs ei enää huvita, ei olla. En näe mitään syytä miksi pitäisi sitoutua johonkin tyyppiin. Lapsia en ole koskaan halunnut enkä hankkinut, joten sitäkään syytä olla vaikka väkisin yhdessä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi se on sinusta hullua? entäpä jos jostakusta on hullua se että kumppania pitäisi vaihtaa?
Anyway, itse olen ollut yli puolet elämästäni tuon mieheni kanssa enkä näe syytä häntä toiseen vaihtaa, oikein ahdistaa ajatus olla ns vapalla markkinoilla ja mm ravintoloissa kun käy niin oikein kuvottaa se lihatiskimentaliteetti niissä.
Olin juuri täyttänyt 17v kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa ja nyt olen 38v.
Lapsetkin jo yläkoulussa kohta kumpikin.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:51"]
Miksi se on sinusta hullua? entäpä jos jostakusta on hullua se että kumppania pitäisi vaihtaa?
Anyway, itse olen ollut yli puolet elämästäni tuon mieheni kanssa enkä näe syytä häntä toiseen vaihtaa, oikein ahdistaa ajatus olla ns vapalla markkinoilla ja mm ravintoloissa kun käy niin oikein kuvottaa se lihatiskimentaliteetti niissä.
Olin juuri täyttänyt 17v kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa ja nyt olen 38v.
Lapsetkin jo yläkoulussa kohta kumpikin.
[/quote]
Ei kai siinä mitään hullua ole, jos joku viihtyy omasta halustaan koko elämänsä saman kanssa.
Mutta minä ainakin olen suvun ja myös ikätovereiden taholta kuullut ihmettelyä siitä että itse en ole valinnut slelaista elämäntapaa. Moni ei suorastaan pysty ymmärtämään sitä, edes vaikka suoraan sanon niin, että ihan oikeasti en etsi enkä ole koskaan yrittänytkään etsiä mitään loppuelämän kumppania, eikä minulle siis suhteen poikki meneminen ole mikään epäonnsituminen tai kauhistus. Moni uskoo että oikeasti KUMMINKIN etsin aviomiestä mutta en raukka ole vaan löytänyt sopivaa ja siksi onnettomana joudun elämään sarjasuhteissa tai yksin...
Kukas sinua pakottaa elinikäiseen suhteeseen? Kyllä tämä on ihan vapaa maa.
Vaihdatko ystäviä samaan tahtiin?
Mistä löytää uuden puolison, joka ymmärtää kaikki sinun sanattomat viestisi ja tuntee historiasi. Kenen kanssa kiikkustuolissa muistelet lapsen ensiaskelia ja hassuja sanoja, jos et lapsen isän, uusiomiestä tuskin kiinnostaa kun ei ole jakanut sitä alkuperäistäkään tilannetta.
Uutuudessa on ehkä viehätystä, mutta en silti menisi aliarvostamaan yhtesteisiä kokemuksia vuosien varrelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ok, eli purat tuolla aloituksellasi sukusi aiheuttamia angsteja, selma. Kenties asia onkin juuri niinkuin sanot tai sitten defenssimekanismisi ovat sen vuoksi noin koholla, että et tietoisesti, tai tiedostamattasi, olekaan ihan sinut sen asian kanssa että seilaat parisuhteesta toiseen..
Ja itse totesit aloituksessasi, että se on ihan hullua.
-4-
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:51"]
Miksi se on sinusta hullua? entäpä jos jostakusta on hullua se että kumppania pitäisi vaihtaa?
Anyway, itse olen ollut yli puolet elämästäni tuon mieheni kanssa enkä näe syytä häntä toiseen vaihtaa, oikein ahdistaa ajatus olla ns vapalla markkinoilla ja mm ravintoloissa kun käy niin oikein kuvottaa se lihatiskimentaliteetti niissä.
Olin juuri täyttänyt 17v kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa ja nyt olen 38v.
Lapsetkin jo yläkoulussa kohta kumpikin.
[/quote]
Ei kai siinä mitään hullua ole, jos joku viihtyy omasta halustaan koko elämänsä saman kanssa.
Mutta minä ainakin olen suvun ja myös ikätovereiden taholta kuullut ihmettelyä siitä että itse en ole valinnut slelaista elämäntapaa. Moni ei suorastaan pysty ymmärtämään sitä, edes vaikka suoraan sanon niin, että ihan oikeasti en etsi enkä ole koskaan yrittänytkään etsiä mitään loppuelämän kumppania, eikä minulle siis suhteen poikki meneminen ole mikään epäonnsituminen tai kauhistus. Moni uskoo että oikeasti KUMMINKIN etsin aviomiestä mutta en raukka ole vaan löytänyt sopivaa ja siksi onnettomana joudun elämään sarjasuhteissa tai yksin...
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:57"]
Kukas sinua pakottaa elinikäiseen suhteeseen? Kyllä tämä on ihan vapaa maa.
[/quote]
Kukaan ei pakota, mutta ihmettelyä ja jopa säälittelyä "kurjasta" tilanteesta kuulee välillä kyllästymiseen asti...
t. 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin harva oikeasti tapaa sellaisen sielunkumppanin, jonka kanssa haluaa olla loppuelämän. Tietenkään hyvästä suhteesta ei pidä lähteä sen takia, että luin netistä että niin kuuluu tehdä...
Meidän isovanhempien aikaan ei ollut tapana erota sosiaalisten paineiden takia "mitä ne ihmisetkin ajattelisivat" ja naiset eivät pääsääntöisesti pystyneet elättämään itseään. Mutta ei se onnea ja auvoa kyllä ole valtaosalle niistä yhdessä pysyneistä vanhoista pareista ollut. Olen tavannut monia elämäni aikana ja kyllä melko harmonisiakin näyttää olevan, mutta kauheaa on katsoa sellaista vanhaa paria, jotka kuten äitini sanoi "kalvavat" toisiaan. Joka päivä vain sairasta valtataistelua, riitaa ja vikojen etsimistä toisesta. Kun tulee vieraita, pyritään liittoutumaan vieraan kanssa sitä kaikilla tavoilla vääränlaista puolisoa vastaan.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:59"]
Ok, eli purat tuolla aloituksellasi sukusi aiheuttamia angsteja, selma. Kenties asia onkin juuri niinkuin sanot tai sitten defenssimekanismisi ovat sen vuoksi noin koholla, että et tietoisesti, tai tiedostamattasi, olekaan ihan sinut sen asian kanssa että seilaat parisuhteesta toiseen..
Ja itse totesit aloituksessasi, että se on ihan hullua.
-4-
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:51"]
Miksi se on sinusta hullua? entäpä jos jostakusta on hullua se että kumppania pitäisi vaihtaa?
Anyway, itse olen ollut yli puolet elämästäni tuon mieheni kanssa enkä näe syytä häntä toiseen vaihtaa, oikein ahdistaa ajatus olla ns vapalla markkinoilla ja mm ravintoloissa kun käy niin oikein kuvottaa se lihatiskimentaliteetti niissä.
Olin juuri täyttänyt 17v kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa ja nyt olen 38v.
Lapsetkin jo yläkoulussa kohta kumpikin.
[/quote]
Ei kai siinä mitään hullua ole, jos joku viihtyy omasta halustaan koko elämänsä saman kanssa.
Mutta minä ainakin olen suvun ja myös ikätovereiden taholta kuullut ihmettelyä siitä että itse en ole valinnut slelaista elämäntapaa. Moni ei suorastaan pysty ymmärtämään sitä, edes vaikka suoraan sanon niin, että ihan oikeasti en etsi enkä ole koskaan yrittänytkään etsiä mitään loppuelämän kumppania, eikä minulle siis suhteen poikki meneminen ole mikään epäonnsituminen tai kauhistus. Moni uskoo että oikeasti KUMMINKIN etsin aviomiestä mutta en raukka ole vaan löytänyt sopivaa ja siksi onnettomana joudun elämään sarjasuhteissa tai yksin...
[/quote]
[/quote]
En ole muuten ap, minä joka vastasin tuohon, mutta myös vapaaehtoisesti ilman vakituista parisuhdetta elävä. Juuri tuota tarkoitin muiden ikävällä suhtautumisella, tyypillinen esimerkki, että aletaan psykologisoida minua, että mikä on ONGELMA, kun en ole valinnut perhe- ja parisuhde-elämää, vaikka omasta mielestäni ongelmaa ei ole missään ja olen elämääni tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se on siinä, että ajatellaan, että olisi se joku ihminen joka ymmärtää minua. Ettei sen tarvitsisi vaihtua. Lapsena rakastettiin äitiä ja isää (ainakin toivon mukaan) eikä haluttu vaihtaa heitä toisiin. Itse ajattelisin sen juontavan juurensa jopa tuosta. Eli koodattu vauvana aivoihimme.
Se on eri asia, pitääkö siitä pitää kynsin ja hampain kiinni. Eli ei toki jos se on ihan huono.
Mä olen itse valmis käymään läpi myös ne alamäet, koska puolisoni on turvallinen ja tuttu. En itse kokisi oloani rauhalliseksi ja hyväksi jos vaihtaisin kumppania aina kun hiukan tökkii. Pysyn mieluummin ihmisen kanssa, joka tuntee minut ja tapani toimia, vaikka se vaatisikin välillä ponnisteluja. Kaikkeni tekisin, ero on se viimeisin ratkaisu jos mikään muu ei saa suhdetta enää kuntoon. Vaikeuksistakin voi oppia kaikenlaista ja saada lisää elämänkokemusta.
Tämä ei tarkoita, että tuomitsisin ihmiset jotka toimivat toisin. Kirjoitin vain omasta suhteestani. Kukin toimikoon kuten parhaaksi näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai kukin saa elää elämäänsä miten haluaa. Itse en haluaisi silti olla miehen kanssa, jolle olen vain jokin väliaikainen viihdyke ja jolla ei ole tarkoituskaan sitoutua minuun. Minulle ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, ja niissä merkitsee enemmän laatu kuin määrä. Seurustelusuhde on minulle ehkä se merkittävin ystävyyssuhde, siksi panostan siinäkin mieluummin laatuun kuin määrään. Mieluummin siis ihan yksin kuin jonkun väliaikaisen tylsyydentappajakorvikemiehen seurassa, ja mieluummin se yksi, hyvä suhde, johon ollaan täysin sitouduttu ja jonka puolesta tehdään töitä, kuin monta lyhyttä ja kevyttä kertakäyttösuhdetta.
Mutta varmasti nykymaailmassa ap:n kuvaama ajattelutapa yleistyy, kun kaikkihetimullenyt ja ihminen on syntynyt kuluttamaan.
Mikäs se sellanen elämä ja maailma on jossa kaiken kuuluu olla hauskaa, kivaa ja silkkaa intohimoa? Voittehan te ottaa päivittäin vaikkapa lithiumia niin hampaiden pesu onnistuu teräsharjalla hymy suussa.
Miksi ihmiset eivät halua suhtautua elämään realistisesti? Te olette irroittautuneet todellisuudesta ja me kaikki vanhetaan ja kuollaan pois. Useimmat vielä vaivojen kanssa.
Tässäkö on syy käyttäytyä vastuuttomasti, inhota kaikkea mikä muistuttaa sinua arvoista ja moraalista? Mitä vastaan te kapinoitte? Onko teillä tylsää vai koetteko jäävänne jostain paitsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oispa kurjaa jos puolisoni yhtäkkiä päättäisi kyllästyä ja lähtisi lätkimään O_o
Pistäisi ihmettelemään. En minä mikään väliaikainen leikkikalu ole.
Kylläpä nyt ne, joille parisuhteessa eläminen on helppoa, pillastuivat.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:04"]
Totta kai kukin saa elää elämäänsä miten haluaa. Itse en haluaisi silti olla miehen kanssa, jolle olen vain jokin väliaikainen viihdyke ja jolla ei ole tarkoituskaan sitoutua minuun. Minulle ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, ja niissä merkitsee enemmän laatu kuin määrä. Seurustelusuhde on minulle ehkä se merkittävin ystävyyssuhde, siksi panostan siinäkin mieluummin laatuun kuin määrään. Mieluummin siis ihan yksin kuin jonkun väliaikaisen tylsyydentappajakorvikemiehen seurassa, ja mieluummin se yksi, hyvä suhde, johon ollaan täysin sitouduttu ja jonka puolesta tehdään töitä, kuin monta lyhyttä ja kevyttä kertakäyttösuhdetta.
Mutta varmasti nykymaailmassa ap:n kuvaama ajattelutapa yleistyy, kun kaikkihetimullenyt ja ihminen on syntynyt kuluttamaan.
[/quote]
Minä taas olen aikuisella iällä ollut sillä tapaa itseriittoinen, etten oikeastaan kaipaa ystäviä ollenkaan. Suurimman osan aikuisikääni olen ollut sinkku, ilman että minulla olisi ystäviäkään. Välillä olen ollut parisuhteessa jonkun aikaa, pääsyynä halu saada seksiä. Ja onhan se ihmisen kanssa juttelukin välillä ihan kivaa, mutta sen verran erakko olen että jo vuodessa alkaa tuntua rasitteelta tarve tapailla ja haluan taas olla sinkku. Koskaan en ole asunut kenenkään kanssa yhdessä, se menisi jo introvertin yksinäisyydentarpeen kannalta liialliseksi sosiaalisuudeksi.
t. 3
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:09"]
Oispa kurjaa jos puolisoni yhtäkkiä päättäisi kyllästyä ja lähtisi lätkimään O_o
Pistäisi ihmettelemään. En minä mikään väliaikainen leikkikalu ole.
[/quote]
Mutta miksi sinä itse haluat elää saman ihmisen kanssa
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:46"]Tykkään olla yksin, mutta jos välillä kaipaan miesseuraa, etsin sitä ja ollaan yhdessä sen aikaa kun huvittaa.
[/quote]
Ok, mutta pitää myös hyväksyä, että se "huvittaminen" ei useinkaan lopu kummaltakin yhtä aikaa.
En todellakaan tarkoita, että väkisin pitää olla parisuhteessa, mutta totuus on, että poislähteminen kevein perustein (tai pahimmassa tapauksessa perustelematta) loukkaa sitä toista osapuolta.
Mutta ehkä sinä et koskaan ole jäänyt suremaan ketään?
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:09"]
Oispa kurjaa jos puolisoni yhtäkkiä päättäisi kyllästyä ja lähtisi lätkimään O_o
Pistäisi ihmettelemään. En minä mikään väliaikainen leikkikalu ole.
[/quote]
Mutta miksi sinä itse haluat elää saman ihmisen kanssa
[/quote]
En ole tuo, jolta kysyt, mutta mä haluan olla saman ihmisen kanssa, koska a) rakastan häntä ja b) hän on paras ystäväni. Elämäni on parempaa hänen kanssaan kuin ilman häntä. Ei siinä mitään sen mystisempää ole.
Saa olla jos haluaa ja ei oo pakko jos ei tahdo.