Mä en kestä olla lomalla ton kakaran kanssa.

Onpa ihan kamalaa, että lapsella ei ole kavereita! Ei ihme, jos raivoaa, märisee eikä mikään kiinnosta!

Peliaddiktio on pieni ongelma siinä rinnalla, jos lapsella ei ole ketään, kenen kanssa jutella lapsen asioista. Myös pieni lapsi tarvitsee ikäistänsä ystävää, ei lapsi voi aikuisen kanssa jutella kaikesta.

Toisekseen, pelit voivat olla lapsen "pelastus": ne voivat olla ainut paikka, jossa lapsi voi tuntea itsensä hyväksi ja jossa voi keskittyä niin, ettei tarvitse surra tai olla huolissaan.

Jos lapsella ei ole kavereita, herää myös kysymys, onko lapsella sitten kiusaajia? Harvoin yksin nurkkia nuohoavat lapset saavat olla muilta rauhassa, vaan siinä on sitten joku joukko kiusaamassa.

On vanhemman vastuulla huolehtia siitä, että lapsi oppii hankkimaan kavereita ja käsittelemään esimerkiksi tunteitaan. Onko lapsi ujo tai onko lapsi oppinut vanhemmilta ilkeyttä muita ihmisiä kohtaan? miten sinä ap suhtaudut, kun lapsi näyttää tunteitaan? Lapsen vuorovaikutustaido heijastelevat niitä asioita, joita vanhemmilta on opittu. Vanhemmat ovatkin avainasemassa siinä, millaisiksi lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät. Kaverienhankkimistaidot eivät kaikilta suju itsestään, ja 10-vuotiaalle se voi olla jo todella vaikeaa, kun koulun dynamiikka ja lasten roolit ovat jo vahvoja, ja omat suhtautumistavat ovat vakiintuneet. Yllä on annettu jo hyviä vinkkejä: yhdessä lapsen kanssa ammattilaisen puheille. Samalla vanhemman tulee tarkastella omaa toimintaansa: mitä minä voin tehdä paremmin, jotta lapsellani olisi paremmat edellytykset kehittyä tasapainoiseksi persoonaksi? Lue joku kirja vaikka aiheesta, ihan oikeasti.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 09:33"]

Miks mä vaivautuisin miettimään ja ehdottamaan kun mikään ei kelpaa tai sit siihen ei ole rahaa.

Ap

[/quote]

Rahanpuute on tietysti vaikeuttava juttu. Mutta tuo että sinä ehdotat ja lapsi ei innostu: jos kyse on tekemisistä joita lapsi ei aiemmin ole tehnyt, ei 10v vielä itse osaa arvioida tykkäisikö siitä vai ei. Joten sinä päätät lähdettekö kokeilemaan vai ette. Jos 10v ei koskaan innostu tai nauti mistään paitsi pelaamisesta, olisin oikeasti huolissani psyykkisestä voinnista. Vielä yksi ehdotus (kun ap tuntuu syystä tai toisesta teilaavan ne kaikki, onko äidilläkin vaikeutta innostua tai saada aikaiseksi tehdä asioita?): käyt ostamassa makkarapaketin, etsit netistä lähimmän laavun ja menette makkaranpaistoon. 

Kirjoita ihan paperille muutama vaihtoehto, minne voisitte lähteä ja lapsi saa sitten kaikessa rauhassa valita niistä mieleisimmän. Esim. uimahalli, elokuvat, museo ( Luonnontieteellinen museo, jos asutte suht lähellä Helsinkiä), keilahalli jne. Jos ei mikään huvita, on tilanne mielestäni epänormaali ja lapsi avun tarpeessa.

Koulupsykologin apua voisitte ensi alkuun hakea.

Rahat tiukilla... Peleisiin ja koneisiin kuitenkin aina löytyy rahaa?!

[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 09:33"][quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 09:20"]Pelit pois ensimmäisenä, rajoitat päivittäisen peliajan esim. 1-2 tuntiin. Harmillista jos lapsella ei ole kavereita, mutta jos joku kuitenkin löytyisi seuraksi? Mites sukulaislapset? Ja oma perse myös ylös penkistä ja lapsen seuraksi!! Lähdette uimahalliin, kiipeilypaikkaan, keilaamaan, megazoneen, ajamaan kartingia, leffaan, kaupungille, syömään, junamatkalle... Ihan mitä vaan, vaihtoehtoja löytyy kun vähän viitsii miettiä.

[/quote]

Ei ole sukulaisilla samanikäisiä lapsia. Ihan kivoja ideoita mutta rahat aika tiukilla ja lapsen hahmotushäiriön takia moni noista ei onnistu. Uimahallissa ei pärjää yksin miesten puolella ( eikä ole ketään miespuolista sukulaista, ystävää joka voisi mennä mukaan). Kiipeilypaikka liian hankalassa paikassa joten matka kestää päivällä pari tuntia/suunta. Karting vielä hankalammassa paikassa. Leffassa ei kuulemma mene leffaa jota lapsi haluaa katsoa, väkipakolla en sinne raahaa kun märisee sit koko leffan ajan.

Miks mä vaivautuisin miettimään ja ehdottamaan kun mikään ei kelpaa tai sit siihen ei ole rahaa.

Ap

[/quote] Et kysele haluaako lähteä, vaan ilmoitat että nyt mennään. Jos raha on este, niin ilmaiseksi voi pelata pihalla jääkiekkoa, sählyä, jalkapalloa, fudista. Mites geokätköily? Pyöräily onnistuu, kun ei ole luntakaan juuri maassa. Ja oikeasti, kyllä joku kaveri täytyy löytyä! Oletko tukenut kaverisuhteiden luomista? Se voi välillä vaatia soittelemista tai kuljettamista, mutta on vaivan arvoista. Nyt jää hiukan sellainen fiilis että itsekin vain märehdit asiaa mutta et tee mitään sen eteen. Joka ehdotukseen löytyy syy miksi juuri sitä EI voi tehdä.

Mitä pidemmälle tämä ketju kulkee, sitä vahvemmin tulee sellainen olo että aikaansaamattomuus, ilottomuus ja kotiin jumahtaminen ei ole vain lapsen vaan myös äidin ongelma. Tuo idea siitä että joka päivälle jotain tekemistä on hyvä, ja tosiaan ei ole mikään ehdotteluasia vaan ilmoitusluontoinen juttu että nyt tehdään näin. Kuulotaa siltä että äidillekin on tarpeen jonkinlainen ryhtiliike. Ja tosiaan, kuuntele lasta, älä vain moiti ja komentele. 

Varmasti jonkun tuttavaperheen poika lähtee mielellään vaikka sinne laavulle paistamaan makkaraa. Keilaaminenkin on edullista.

Sun täytyy puuttua siihen ettei pojalla ei ole kavereita. Kaverit on lapsuuden parhautta ja lapsi tarvitsee jonkun muunkin kuin äidin kenen kanssa jutella.

Lakkaa keksimästä tekosyitä. (Makkarapaketin saa neljällä eurolla.)

Myy se kakaras naapuri mannelle...ostavat mielellään apuvarkaita.

Myy se kakaras naapuri mannelle...ostavat mielellään apuvarkaita.

Monissa harrastuksissa on ns. vapaaoppilaspaikkoja, jolloin ne ovat maksuttomia. Kysy ihmeessä! Kannattaa kääntyä myös koulun puoleen. Sieltä fiksu ope osaa ohjata poikaa (ja sinua) oikean aktiviteetin puoleen ja ylipäätään auttaa. Joku aiemmin ehdotti yhteydenottoa perheneuvolaan ja vastaaville tahoille, mikä oli hyvä neuvo.

Tilanteenne kuulostaa rasittavalta ja vaikealta. Täytyy sanoa, että olet itse samanlainen, jollaiseksi poikaasi kuvailet. Mikään ei käy ja mikään ei huvita tai sitten ei vaan viitsi. Sinä olet teidän perheen aikuinen.

Toivon kaikkea hyvää ja toivon sinulle voimia, että jaksat toimia.

työvenopistojen tarjota kannatta tarkistaa, löytyy streetdancesta nikkarointi, musiikki ja Atk kerhoihin. Seurakunnallakin on harrastustoimintaa. Lapseni käy seurakunnan kuorossa ja se on hyvä harrastus. Ota nyt hiihtolomalla itseäsi niskasta kiinni,soita joka paikkaan ja kysy hintoja. Älä päätä pojan puolesta mikä on kivaa vaan käykää paikanpäällä kokeilemassa! Mitä tarmokkaammin otat asiaksesi löytää hänelle mielekästä tekemistä, sitä nopeammin kitinä ja marina vähenee. Kaupungilla käyminen on taatusti kivaa jos on järkevää tekemistä, mutta äidin perässä prisman käytävillä laahustaminen helvettiä ihan meistä jokaisesta. Tarkista kaupungin menot osio säännöllisesti, sieltä löytää paljon halpaa ja ilmaista tekemistä. Käykää katsomassa vaikka koripalloa ja lopeta sinä aikuusean riitely, poika on puun ja kuoren välissä..

Tuli mieleen, että älä unohda esimerkin voimaa. Onko sulla itselläsi harrastuksia ja ystäviä? Oon huomannut että aktiivisten vanhempien lapset on usein niitä aktiivisimpia touhuajia.

Miksi ihmeessä annatte niiden lasten pelata? Miksi ette hanki jotakin harrastusta?

Jos mun lapsilla olisi tuollainen ongelma, eivät näkisi koneita kuukauteen. Se on addiktio, ja teidän tehtävänne on vieroittaa lapset. Mun kolmesta lapsesta kaksi on liikunnallisia, ja heidän kanssa on helppoa. Kolmas ei olekaan liikunnallinen, ja hänen kanssaan jouduttiin kokeilemaan toistakymmentä lajia ennen kuin löysi sellaisen josta innostui. Onneksi löysi myös musiikin, joka kiinnostaa enemmän kuin pelit.

Mutta älkää nyt antako niiden lasten valita mitä ne tekee! Ei kysytä vuokrataanko leffa vaan sanotaan että tänä viikonloppuna ei pelata, vaan vuokrataan leffa, käydään eväsretkellä ja mennään uimaan. Kyllähän se lapsi ensin nurisee, mutta älä anna lapsen päättää! Sovitte vaikka että tiistaisin ja sunnuntaisin saa pelata pari tuntia, muuten ei yhtään. Ei se lapsi nyt kiitä, mutta myöhemmin kyllä..

Sukulaislapsia ovat siis sen verran vanhempia ettei heitä kiinnosta 10v:n kanssa oleminen. Mummot töissä tän viikon.

Perheneuvolassa käyty (huono itsetunto, arkuus jne) mutta ei siitä ollut mainittavaa apua. Koulupsykologilla käy edellä mainituista syistä sekä oppimisvaikeuksien rakia. Meidän koulussa ei jaella vanhempien yhteystietoja, joten aika hankala kysellä seuraa pojalle. Taloyhtiössämme ei asu samanikäisiä lapsia, yksi oli mutta muuttivat toiseen kaupunkiin.

Olen koko kouluajan yrittänyt auttaa poikaa löytämään kavereita mutta yleensä aletaan kiusaamaan pojan vaikeuksien takia. Ope ei tee mitään kun pojat on kuulemm poikia.

Neljä vuotta olen tehnyt töitä pojan eteen, unohtaen itseni.

Tekisin vaikka mitä mutta pojan ongelmien takia moni asia on hankalaa samoin meiltä kulkeminen ilman autoa (minulla ei ole ajokorttia) on todella hankalaa ja aikaavievää.

Ap

Onko sulla rahaa uusiin huonekaluihin? Entä mitä vuosimallia autosi on? Tilaatko lehtiä? Koska ostit uusia vaatteita? Toivottavasti vastaat ei, jos tosissasi olet sitä mieltä ettei mihinkään harrastukseen ole varaa!

Ei meilläkään ole varaa lasten ensisijaisesti toivomiin jääkiekkoon ja ratsastukseen ja omaan poniin (HUH!), mutta onneksi sähly ja agility saivat lapsissa aikaan rakkauden harrastukseen, vaikka ykkösvaihtoehto torpattiin..

Etkö ymmärrä miten tärkeät harrastukset on lapselle jolla ei ole muutenkaan kavereita? Kerro joku harrastus mikä lasta kiinnostaisi, niin me mietitään miten se onnistuisi.

Ei auta ap:tä, mutta ajokortin hankkiminen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus!

Se hankala kulkeminen ei voi olla syy antaa pojan möllöttää lapsuusaika kotona. Mietipäs miltä susta tuntuu kun mietit tätä aikaa jälkeenpäin. Onko silloin ok ajatella että "okei, aika paljon jäi tekemättä kaikkea mitä olis ollut kiva tehdä pojan kanssa mutta kun se matka olis kestänyt tunnin tai kaksi suuntaansa".

Ja voi hyvän tähen, kai sä nyt jonkun luokkakaverin numeron saat jostain kaivettua! Näet varmaan luokkakavereita tai heidän vanhempia koululla esim. vanhempainilloissa.

Jaksamista ja energiaa teille! Varmasti oot jo paljon tehnyt mutta joidenkin lasten kanssa on tehtävä tuplasti enemmän. Erityislapsen vanhempana tiedän :)

Taas on näköjään kasvatus onnistunut oikein mallikkaasti. Niin makaa kuin petaa...

Entä lapsen isä? Pystyisikö kuskaamaan kerran viikossa? Voisitko itse mennä hänen kanssaan kerran viikossa linja-autolla, käydä harkkojen aikana vaikka lenkillä? Entä mitä naapuruston lapset harrastaa? Joku voisi ottaa kyytiin, kun kyytimaksusta sovitaan.

Ihme marisemista aloittajalta. Itse olet jättänyt pillerit syömättä, ja tässä on tulos. Tuliko yllätyksenä, että lapset ovat vittumaisia? Kyllä niitä kuuluu silti rakastaa ja kärsivällisesti kasvattaa. Kukaan tuskin väitti, että vanhemman osa on helppo.

Tässä ketjussa on hyviä neuvoja. Tartu niihin.