Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne

Mua kiinnostaisi tietää, että miten herkkyytenne vaikuttaa seksihaluihinne? Mulla vie pienikin stressi tai murhe halut pois. Tiedä sitten liittyykö se tähän vai onko aivan normaalia.

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 15:29"]

Mua kiinnostaisi tietää, että miten herkkyytenne vaikuttaa seksihaluihinne? Mulla vie pienikin stressi tai murhe halut pois. Tiedä sitten liittyykö se tähän vai onko aivan normaalia.

[/quote] Silloin kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, niin minulla meni jonkun aikaa että aloin haluamaan seksiä. Minulle on tärkeää, että voin luottaa toiseen, ennen kun voin rakastella. Mutta muuten stressi tai murheet eivät vaikuta haluihini. Minusta tuntuu, että toisinaan haluan stressaantuneena enemmän seksiä. Miehelläni se taas on toisinpäin, häneltäkin menee halut stressaantuneena. Uskoisin kuitenkin että tuollainen on normaalia ainakin erityisherkkien keskuudessa. 

Minäkin taidan olla erityisherkkä myös. Kuten muutama muu täällä on maininnut, niin itsekin otan hyvin raskaasti esimerkiksi huonon ilmapiirin työpaikalla. Liikutun tai suutun helposti uutisista, joissa kerrotaan vääryyksistä mitä joku on joutunut kokemaan, saatan miettiä noita uutisia pitkäänkin lukemisen jälkeen. Jos huomaan, että jostakin ihmisestä puhutaan pahaa hänen ollessa lähellä, niin voin tuntea sen nöyryytyksen itsekin. Tai vaikka vaan jos joku myöhästyy bussista/junasta, tai jos vaikka jonkun puhe keskeytetään.. minua alkaa jostain syystä nolottamaan tuollaisissa tilanteissa sen toisen puolesta. 

Minua myös ärsyttävät toistuvat ja kovat äänet, myös voimakkaat valot. Reagoin myös helposti erityisesti esanssisiin hajuihin, ne kuvottavat minua. Jos haistan tai maistan jotain äärettömän pahan makuista, niin minulle tulee usein oksennurefleksi, ja tämän takia en mielelläni mene syömään puolituttujen luo, koska sitten minua pidettäisiin moukkamaisena. 

Minäkin stressaannun hyvin herkästi, mistä sitten seuraa muitakin ongelmia, kuten unettomuutta ja vatsakipuja. 

Kysymys erityisherkille: oletteko mukana facebookin erityisherkkien keskusteluryhmissä? Itse olen muutamassa ja ihmettelen suuresti, miten ilkeää menoa niissä on.

Up

Huomaatteko olevanne taipuvaisia masennukseen?

Minä olen herkkä ihminen, mutta en osaa sanoa että olenko ihan erityisherkkä. Minä viihdyn hyvin rauhallisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa esimerkiksi iltaa istumassa tutussa seurassa, jossa on helppo olla oma itsensä eikä ole kiire mihinkään. Mutta ilmapiiri jossa en viihdy ja väsyn nopeasti on jos on paljon tuntemattomia ihmisiä joiden kanssa en tunne olevani ihan luonnollisesti oma itseni. Kiire ja väenpaljous myös väsyttää minua ja sen takia kaikenlaisissa massatapahtumissa koen oloni todella omituiseksi. On vaikeaa rentoutua, kun kai minulla koko ajan jotkin antennit suhaavat ympäristöä ja minun pitää kontrolloida itseäni, kun alitajuisesti on huolissaan siitä että ihmiset tuijottaa. :S Aina kun tällaisista tapahtumista kotiutuu, jossa on paljon joutunut "esittämään" toisille ihmisille, olo on kuin ihmiset olisivat imeneet minut kuiviin.

Vatvon myös liikaa asioita ja olen ihan liian tuomitseva itseäni kohtaan, koska takerrun helposti semmoisiin asioihin, jotka monet muut ihmiset ohittaisivat olankohautuksella. Tunteitaan ei pidä hävetä kuitenkaan, joka mielestäni ainakin minun ongelmani ollut, että siihen herkkyyteeni on sitoutunut kauheasti häpeää.

Minulta itku pääsee myös melko herkästi ja niitä laukaisijoita on monia erilaisia, mutta nyt minun ei kuitenkaan tarvitse enää hävetä niitä kyyneliä. Tai ainakaan niin paljon kuin ennen. :D

Mutta se tosiaan että ymmärtää sen herkkyyden olevan vain osa persoonaani, eikä siinä ole mitään hävettävää tai "huonoa", niin se on iso asia oivaltaa. :)

Koska herkkyydessä on se nurja puoli minusta, että jos tätä ei ymmärrä, niin helposti sureva ja voimakkaasti tunteillaan kokeva ihminen voi kyynistyä ja asiat jotka pitäisi ymmärtää olevan vain ihan luonnollista surua, vaihtuvatkin katkeruuteen ja se tie ei ole ollenkaan hyvä.

Niin ja piti vielä tuohon lisäämäni että herkkä ihminen voi helposti ruveta sulkeutumaan omaan itseensä, jos ei oivalla sen herkkyytensä ja voimakkaiden tunnereaktioiden olevan vain osa hänen persoonaansa, eikä todellakaan mikään semmoinen juttu mitä tarvitsisi hävetä millään laillla.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 19:39"]

Huomaatteko olevanne taipuvaisia masennukseen?

[/quote]Minä olen ollut etenkin nuorempana tosi herkkä ottamaan itseeni. Että ehkä se herkkyys, joka sittemmin on kyllä tasoittunut on johtanut siihen että kun ottaa herkästi itseensä, siitä seuraa myös alttius masentua

Noiden testien mukaan olen itsekin erityisherkkä, mutta ärsyttää koko vouhkaus erityisherkkyydestä. Jos noin 20% ihmisistä on jollain tavalla erityisherkkiä (kuten noiden testien ja artikkeleiden yhteydessä usein mainitaan), ei kyseessä ole mikään tosi harvinainen juttu. Veikkaanpa, että suurin osa ihmisistä tuntee itsensä jollain tavalla erilaiseksi kuin muut ihan pelkästään siksi, että kaikki ihmiset nyt vaan ovat erilaisia.

Miksi kaikella pitää aina olla joku "diagnoosi", ennen kuin ihmiset pystyvät hyväksymään itsensä sellaisena kuin ovat? Tai että pystytään hyväksymään muut sellaisena kuin he ovat? Ja pahoittelut jo etukäteen, ei tarkoitus vähätellä kenenkään ominaisuuksia ja vaikeuksia, joita ominaisuuksiensa vuoksi on joutunut kohtaamaan.

Jos olen nälkäinen, tulen herkästi huonolle tuulelle. Kovat äänet ärsyttävät minua. Aistin herästi muiden mielialat.

Mä myös ihan tietoisesti välttelen medialle altistumista. Kaikkea sitä somevouhotusta, sotia, murhia, finanssikriisejä, ongelmia ja lisää ongelmia. En jaksa yhtään sitä. Ja varsinkin kaikki iltapäivälehdistö+juorulehdistö. Viimeksi ihan muutama päivä sitten näin tämän jomman kumman meidän lehden lööpin kaupassa "TÄMÄN VERRAN NAAPURISI TIENAA" Siis kuinka helkkarin alhaisesti ihmisen pitää elämäänsä ajatella, että meillä sallitaan ylipäätänsä se että tällaisia juttuja saa myydä ja vielä kaikenhuipuksi lyödä nuo otsikot kaikkien kioskien ja kauppojen oviin, jonka myötä valtaosa ihmisistä altistuu vähän pakostakin tuolle saastalle. Pakkohan siellä jonkun on ihan oikeasti olla kiinnostunut siitä, että minkä verran se naapuri tienaa ja sitten kiroilla sitä omassa päässään, kun nuo otsikot kerran vuodesta toiseen myy. Minä en itse henk.koht vaan voi ymmärtää sitä meidän kulttuurissamme olevaa piirrettä, että meitä kiinnostaa niin vietävästi naapurin asiat kaikessa negatiivisessa mielessä. Se on aivan kertakaikkisen JÄRJETÖNTÄ!

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 21:43"]

Tuossa linkki, http://www.anna.fi/hyva-olo/testaa-oletko-erityisherkka/  Löysin muitakin testiä ja sain kaikista isot pistemäärät, eli sen mukaan ainaki olisin erityisherkkä. Minulla se ilmenee niin että minulla on niinkuin "kuudes aisti". Vaistoan ihmisten tunnetiloja tosi herkästi. Luulen tietäväni mitä pohjimmiltaan tarkoittaa, vaikka ihminen peittelisi sitä. Monesti muutenkin aavistan asioita, jotenkin vain tiedän, vaikka minulle sitä ei ole kerrottu. Jälkeenpäin saan useasti sanoa miehelleni että mitäs minä sanoin, tiesinhän tämän. Nään myös joskus enneunia. En kestä kovaa hälinää, isoja ihmisjoukkoja. En kestä kirkkaita mainosvaloja, stressaannun niin sanotusti kaikesta "ylimääräisestä". Käyn kaupassakin silloin kun tiedän siellä olevan hiljaista. Pohdiskelen paljon asioita, mietin tarkotuksia, ja kyllä, myös joskus jään vatvomaan asioita. Loukkaannun herkästi ja vaivun itsesääliin. En kestä kaltoinkohtelua, en eläinten enkä ihmisten. ilkeät kylmät ihmiset saavat minut joskus voimaan suorastaan pahoin. Minusta aika useat ihmiset tuntuvat tunteettomilta. Joskus joku typerä asia voi saada ihan älyttömät mittasuhteet jos se alkaa vaivaamaan minua. Valvon sen takia sitten öitä ja murehdin. Itken ja liikutun todella herkästi, mutta myös nauran ja iloitsen samalla syvyydellä ja sekin voi saada minut itkemään. Joskus minua hävettää kun juttelen vieraammallekin ihmiselle ja puhun esimerkiksi lapsistani, niin pelkkä arkipäiväinen juttelu omista lapsistani voi tuoda kyyneleet silmiini. Ajattelen että pitävätköhän minua ihan hulluna. Niin rakkaita lapseni vaan ovat minulle. Stressaannun valtavasti kiireen tunteesta, ja muutun täysin toimintakyvyttömäksi jos stressaannun liikaa. Jätän kaiken tekemättä jos on liian kiire, vaikka muuten olenkin tunnollinen ja aikaansaava jos vaan saan tehdä omassa rauhassa. Ihmiset pitävät minua varmasti sosiaalisena, iloisena, positiivisena ja reippaana, mutta todellisuudessa väsyn ihmisten seurasta tosi paljon. Tykkään olla vain omissa oloissani, en kaipaa vieraita ja heti stressaannun jos esim. useampana päivänä peräkkäin meille on tulossa vieraita. Minua on jotenkin kamalasti hävettänyt tämä piirre itsessäni, olen ajatellut että minussa on jotain vikaa, mutta törmätessäni artikkeleihin erityisherkistä ihmisistä jotenkin kolahti että tätäkö se on!!! tv. ap

[/quote]

Ihan kuin olisit puhunut minusta!!!

T: yksi joka on myös saanut taakaan harteiltaan kun löysi tietoa erityisherkkyydestä

Kyllä. Tunnen toisten mielialat, vaistoan asioita.
Nuorempana oli vaikeaa herkkyyden vuoksi.
Nykyään se on jo voimavara.

Tunnen joitakin erityisherkkiä ihmisiä (ovat kaikki naisia), ja heidän kanssaan oleminen ja toimiminen on aika haastavaa monella tavalla. Heidän kanssaan pärjää parhaiten kun on aina oma itsensä, eikä lähde heidän "tunnekuohuihinsa" mukaan. Niihin jos lähtee mukaan, niin kohta on niin syvällä suossa mielikuvitusjutuissa ja ihmissuhdesotkuissa. Tällaisen realistisen ja käytännöllisen ihmisen on joskus vaikea ymmärtää erityisherkkiä ihmisiä, ja sitä helposti alkaa myötäilemään ja muuttamaan itseään heidän kaltaisekseen. Mutta säästääkseen itseään ja omaa mielenrauhaansa, niin heidän seurassaan kannattaa olla rohkeasti oma itsensä. Näin pärjää parhaiten. 

Täällä myös yksi erityisherkkä. Minulle herkkyys on voimavara, vahvuus ja rikkaus. Olen varma että minä saan herkkänä ihmisenä paljon enemmän elämästä irti kuin keskivertohenkilö. Minulla on taito tunnistaa ihmisten oikeat tunnetilat vaikka he väittäisivät jotain muuta. Minä näen hyvin helposti jos joku esittää iloista, mutta oikeasti kantaa syvällä sisimmässään jotain surua. Näen myös melko helposti mistä joidenkin ihmisten tuska ja traumat ovat saaneet alkunsa, osaan lukea heidän käytöstään ja pystyn sanomaan mitä ihmiset ovat elämässään kokeneet.

Oikeasti olen 'toiminut' kyökkipsykologina sen verran paljon että kaikki henkilöt joita olen auttanut heidän traumoissaan ja ongelmissaan sanovat että olen parempi kuin oikeat psykologit. Välillä tuo on rasite ja itselleni pelottavaa, koska oikeasti en ole opiskellut psykologiaa. En mene liian syvälle ihmisten sieluun vaan suosittelen heille koulutettua tahoa. Persoonallisuushäiriöiset henkilöt reagoivat minuun melko voimakkaasti, mutta lopputulos on yleensä se, että he lähtevät hoitoon.

Herkkyydestäni huolimatta olen melko ekstrovertti ja tutustun ihmisiin melko helposti. Herkkyys on vahvuus ja pidän itseäni vahvana, osaan pitää puoleni ja myös muiden puolta. Korjaan helposti vääryydet ympäristössä ja laitan asiat järjestykseen. En juurikaan pelkää muita ihmisiä, sillä agressiiviset ihmiset ovat heikkoja ja minä näen heidän heikkoutensa ja ongelmansa.Ja jos ongelmahenkilöt alkaa rähjäämään minulle minä usein osun oikeaan kohtaan ja saan aikaan positiivista henkistä kasvua. En niittaa, alista enkä väheksy muita, mutta osoitan mistä ongelmat johtuu, ja myös näytän miten ne voi korjata.

Mutta sitten väsyn melko helposti isossa porukassa ja silloin olen hiljaa. Viihdyn yksin kotona perheen kanssa enkä halua juosta kylässä ja kylällä. Näen kavereita melko harvoin. Lisäksi kirjoitan satuja ja tarinoita ja mieliskuvitusmaailmani on melko vilkas. Kaikista eniten erityisessä herkkyydessä rakastan tuota psykologista lahjaa kohdata ihmiset ja maailma eri perspektiivistä kuin muut.

Minä näen myös herkkyyteni lahjana ja se on enemmän lahja, kuin kirous.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:48"]

Olen ollut parisuhteessa kohta pari vuotta erityisherkän ihmisen kanssa, tai kuvaus ainakin sopii häneen täydellisesti. Nyt kysyisinkin vinkkejä, koska parisuhteemme on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen, enkä ole voinut käsittää miten joku voi (varsinkin mies) jatkuvasti loukkaantua vähäisemmästäkin asiasta. Olen ymmärtänyt, että tarvii antaa tilaa ja sitä olen tehnytkin. Emme asu vielä yhdessä, mutta asiasta on ollut puhetta. Samaan talouteen hänen kanssaan muuttaisi myös minun kaksi nuorta lasta. Nyt olisi kristallipallolle käyttöä, että onko minkään valtakunnan mahdollisuutta saada yhteiseloa toimimaan?!

[/quote]

Jotenkin tuntuu siltä että tuo sinun kumppanisi ei ole erityisherkkä vaan traumaattinen ja käyttää valtaa sinuun tuolla 'loukkaantumisellaan'. Suosittelen terapiaa.

EH = ennen sanottiin hysteriaksi.

Olen erityisherkkä ja pari kertaa keskusteluun jotain jo kirjoitellutkin, mutta tuli mieleen noista ihmissuhteista, että vaikka mulla on todella vahvat mielipiteet ja en tosiaan yhtään pelkää tutustua uusiin ihmisiin tms, niin oon selvästi konfliktien välttelijä. En koskaan riitele oikeastaan muiden kuin mieheni kanssa ja hänenkin kanssaan olen riidellyt vain kerran. Luulen, että juuri se kun aistii niitä toisen ihmisen tunteita paljon vaikuttaa siihen, että tietää milloin himmata ja joustaa, ettei ongelmia synny. En tosiaan ole varsinaisesti tunne herkkä, mutta riita tilanteet kuormittaa minua ja ahdistun. En kestä niitä ilmeitä, eleitä, ääniä ja tuntuu, että ylikuormitun. En myöskään loukkaannu kovin helposti. Teininä loukkaannuin lähes kaikesta, nykyään en. Nykyään tiedostan enemmän niitämahdollisia syitä niille toisten ilmeille, eleille ja sanoille ja ymmärrän, ettei kaikki pienet negatiiviset asiat joita havaitsen liity välttämättä minuun.

Ajattelin muuten aina, etten voi koskaan asua toisen ihmisen kanssa kun häiriinnyn kaikenlaisesta, kuten naputtelusta, mässytyksestä, hajuista ja joistain kosketuksista. Tapasin kuitenkin miehen, joka heti ymmärsi tarpeeni ja jo kun tapailtiin hän osasi antaa automaattisesti tilaa kun sitä tarvitsin. Sillon en edes ollut kuullut erityisherkkyydestä. Ahdistuin ja ärsyynnyin toisinaan ja lähdin tilanteesta johonkin yksinäni. Pikkuhiljaa niin kävi harvemmin ja nyt 6 vuoden jälkeen tarvitsen tuota omaa rauhaa enää muutaman kerran viikossa, vaikka meillä on kaksi lastakin.