Lue keskustelun säännöt.
Omituinen ongelma: olen kumppanille liian tärkeä
02.11.2020 |
Kuulostaa omituiselta, koska periaatteessa ajattelen, ettei toista voi pitää liian tärkeänä, vaan suhteeseen pitääkin panostaa. Mutta ehkä kyse onkin siitä, millä tavalla toinen pitää tärkeänä. Minulla on siis tosi ihana kumppani ja tosi ihana suhde, mutta on alkanut ahdistaa, kun olen hänelle suunnilleen ainoa tärkeä ja läheinen ihminen, ja hän tarvitsee suhdetta minuun tunteakseen, että elämä on mielekästä. Esimerkiksi yhteenmuutto on alkanut tuntua ahdistavalta ajatukselta siksi, että se merkitsee hänelle jotenkin "liikaa". Minulle alkaa tulla paineita tästä. Onko kenelläkään ollut tämäntyyppistä tilannetta?
Kommentit (65)
Kuulostaa vähän sitoutumiskammolta ap:n puolelta. Ehkä teidän ei kannata muuttaa yhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollenkaan tavatonta, että puoliso on se läheisin ylitse muiden. Niin minullekin on. Kun ei oikein ole sukulaisia eikä ystäviä, pitäisikö minun luopua vielä elämäni rakkaudesta? Mitä sinä oikein pelkäät? Eri asia, jos alkaa käytöksellään jotenkin rajoittaa toista, mutta kuvailit että suhteenne on ihana.
Sama täällä, ja mieheni suhtautuu meidän suhteeseen samalla lailla. Asutaan yhdessä ja arki on ihanaa. Jos eroaisimme olisin toki murtunut mutta sitä ei kannata toisen osapuolen murehtia. Mietit ap liikaa.
Sitoutumiskammo tulee itsellekin mieleen tai joku nuoruuden kevytsuhde
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollenkaan tavatonta, että puoliso on se läheisin ylitse muiden. Niin minullekin on. Kun ei oikein ole sukulaisia eikä ystäviä, pitäisikö minun luopua vielä elämäni rakkaudesta? Mitä sinä oikein pelkäät? Eri asia, jos alkaa käytöksellään jotenkin rajoittaa toista, mutta kuvailit että suhteenne on ihana.
On normaalia että on läheisin, mutta "ainoa läheinen" soittaa hälytyskelloja. Eron hetkellä ovat vaarallisia.
Mulle mies oli lähes ainut kaveri, mutten silti ripustautunut, enkä ollut vaarallinen. Ikinä.
"Kaiken lainaks saa vain ihminen".
Mulla on samanlainen ongelma. Kukaan ei tunnu tajuavan, kun on niin hyvä mies muuten. Mutta on kauhean raskasta olla jonkun ainoa ihminen ja elämän sisältö. Mä en ehtisi tehdä mitään muuta, kuin viihdyttää ja huomioida häntä. Omat ystävät on alkaneet jäädä sivuun, kun aina on jotain ns tärkeämpää, ja kumppani viestittää ikävää tauotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen miehelle kaikki kaikessa, eikä se ole positiivinen asia. Toisesta ei saa olla liian riippuvainen.
Sama täällä. Se on ahdistavaa ja rasittavaa. Menisi edes joskus kaljoille kavereiden kanssa, tai kalaan, tai jotain On uuvuttavaa olla koko ajan huomion kohteena. Ihan kuin minulla olisi huollettavana ylisuuri eroahdistuksesta kärsivä 5-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, seuraavaksi todella alkaa jäätävä kyttäys ja mustasukkaisuus. Sitten alkaa henkinen väkivalta ja sitten ehkä fyysinen. Onnea tulevaan!
Minusta on turn-off, jos toisella ei ole omaa elämää. Tunnen vetoa naisiin, jotka pystyvät asumaan ja elämään yksin ja olemaan tyytyväisiä omissa nahoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama. Mutta en halua muuttaa yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on turn-off, jos toisella ei ole omaa elämää. Tunnen vetoa naisiin, jotka pystyvät asumaan ja elämään yksin ja olemaan tyytyväisiä omissa nahoissaan.
Ei sen elämän tarvitse olla iso kaveripiiri. Minulle mies on lähes ainoa ihminen, mutta en roiku hänessä enkä vaadi huomiota, koska viihdyn ihan omien puuhieni parissa varsin hyvin. Ero olisi kipeä, mutta niinhän se on aina kaikille tilanteesta riippumatta. Vai eikö ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Löysit siis kiltin miehen. Seuraavaksi mukaan astuu jäätävä mustasukkaisuus.
Tämä. Sinuna en muuttais yhteen. Katso mitä tapahtuu kun kieltäydyt muuttamasta yhteen. Muista , jos jokin on liian hyvää ollakseen totta . . .
Vierailija kirjoitti:
Minusta on turn-off, jos toisella ei ole omaa elämää. Tunnen vetoa naisiin, jotka pystyvät asumaan ja elämään yksin ja olemaan tyytyväisiä omissa nahoissaan.
Onko se oma elämä aina sitä että viiletetään pitkin kyliä, ja jos ei tykkää jatkuvasta sosiaalisesta kanssakäymisestä sinne ja tänne, niin ei ole "omaa elämää"? Mulle kun taas on tärkeää että toisella on nimen omaan se oma elämä, eli omat ajatukset, oma itsensä kehittäminen, mielipuuhat joita tekee, ja että mies kykenee olemaan yksin. Eli ei pelkää yksinoloa paeten sitä pubiin tai salille luurit korvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että kannattaa pitää omat asunnot vielä toistaiseksi, kunnes suhde loksahtaa kohdilleen. Et siis halua vielä perheytyä tämän ihmisen kanssa? Koska perheet viettävät yleensä lomat yhdessä, eikä sen pitäisi ahdistaa.
Toisen puolesta et voi tehdä päätöksiä siitä, miten hänen pitäisi mahdolliseen eroon suhtautua.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että kannattaa pitää omat asunnot vielä toistaiseksi, kunnes suhde loksahtaa kohdilleen. Et siis halua vielä perheytyä tämän ihmisen kanssa? Koska perheet viettävät yleensä lomat yhdessä, eikä sen pitäisi ahdistaa.
Toisen puolesta et voi tehdä päätöksiä siitä, miten hänen pitäisi mahdolliseen eroon suhtautua.
No minulla kun on tuo lapsi, haluaisin tehdä myös hänen kanssaan kahdestaan asioita. Tai esim. hänen ja vanhempieni kanssa keskenämme. Se minulla lähinnä on liittyen noihin lomiin yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että kannattaa pitää omat asunnot vielä toistaiseksi, kunnes suhde loksahtaa kohdilleen. Et siis halua vielä perheytyä tämän ihmisen kanssa? Koska perheet viettävät yleensä lomat yhdessä, eikä sen pitäisi ahdistaa.
Toisen puolesta et voi tehdä päätöksiä siitä, miten hänen pitäisi mahdolliseen eroon suhtautua.
No minulla kun on tuo lapsi, haluaisin tehdä myös hänen kanssaan kahdestaan asioita. Tai esim. hänen ja vanhempieni kanssa keskenämme. Se minulla lähinnä on liittyen noihin lomiin yms.
Tulisiko siitä riita, jos tekisit niin? Vai ahdistaako sinua se ajatus, että tyyppi on sitten yksin?
Minulle mies on oikeastaan ainoa läheinen ja ainut ystävä. Miehen elämä on huomattavasti sosiaalisempaa. Olenkin miettinyt, missä menee se raja, että voin "ripustautua" terveellä tavalla ja missä menee yli. Tykkään tehdä asioita toisen kanssa, mutta viihdyn myös yksin. Ainoat harrastukseni ovat lukeminen ja urheilu lähes joka päivä. Olen aika yksinäinen.
Miehellä on paljon aktiivisempi ote ylipäätään elämään. Toisaalta mies ei ole tähän asti valittanut, vaikka olen kysynyt. Asumme yhdessä, mutta mies tekee paljon työmatkoja ja pitkää päivää, harrastaa ja viettää säännöllisesti kavereiden kanssa aikaa. Hänellä on kyllä minulle myös paljon aikaa, kysyy usein mukaan omiin harrastuksiinsa ja selvästi viihtyy kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on turn-off, jos toisella ei ole omaa elämää. Tunnen vetoa naisiin, jotka pystyvät asumaan ja elämään yksin ja olemaan tyytyväisiä omissa nahoissaan.
Ei sen elämän tarvitse olla iso kaveripiiri. Minulle mies on lähes ainoa ihminen, mutta en roiku hänessä enkä vaadi huomiota, koska viihdyn ihan omien puuhieni parissa varsin hyvin. Ero olisi kipeä, mutta niinhän se on aina kaikille tilanteesta riippumatta. Vai eikö ole?
En halua olla ainoa ihminen, jonka kautta toinen toteuttaa sosiaalisia tarpeitaan.
Onko sulla mun exä? Väsyin siihen, ettei sillä ole oikeasti yhtään ystävää tai harrastusta, aina oltiin mun kavereiden kanssa. Minullekin tuli fiilis, että onko tuo oikeasti täysikasvuinen mies, vai mikä.
Exä on syystä, sinuna en muuttaisi yhteen.
Minusta vaikuttaa kummalliselta sellanen parisuhde, jossa kummatkin on jatkuvasti viilettämässä jossain ja sitten ehkä illalla vähänaikaa yhdessä katsotaan telkkua ja pannaan. Tulee sellanen vaikutelma, että vältellään viettämästä aikaa sen toisen kanssa.