Tuli kunnon pudotus: työttömän päivärahat eivät riitä mihinkään!
Olen ollut tasan keskituloinen keskiluokkainen palkansaaja. Nyt ensimmäistä kertaa työttömänä ja ansiosidonnaisella päivärahalla. En olisi ikinä uskonut, että ansiosidonnainen on niin huono! Saan vähän yli 1000 € vähemmän käteen kuin ennen - eikä se keskitulokaan verojen jälkeen mikään huippupalkka ollut.
Nyt todella ymmärrän kaikkia pienillä tuloilla sinnitteleviä, kun olen mukana sinnittelemässä! Asioita, jotka ovat olleet suhteellisen itsestään selviä, eivät ole enää selviä ollenkaan. Huomaan, etteivät rahani riitäkkään (nämä ovat tarpeita ja menoja, joita nyt olisi akuutisti):
- ihotautilääkäriin (jonka palveluita tarvitsisin nyt kipeästi)
- fysioterapeutin tekemään apuvälineeseen (jota vamman vuoksi tarvitsisin, useamman satasen hintaluokka)
- avoimen yliopiston kurssimaksuun
Tiedän, että nämä voivat kuulostaa ylellisyyksiltä sellaisilta, jotka miettivät 10€:n riittämistä viikon ruokiin. Mutta olen joka tapauksessa järkyttynyt, etten pysty hoitamaan sairauttani, vaan joudun kärvistelemään ilman hoitoa! Ja lisäksi se, että nyt kun olisi aikaa opiskeluun, ei olekaan rahaa maksaa sitä!
Päiväraha riittää asumiseen ja ruokaan, kun nuukasti elää. Ei mihinkään muuhun - ei enää sairauden/terveydenhoitoon tai harrastuksiin :o( Olen kyllä järkyttynyt. Entä jos työttömyys pitkittyy peruspäivärahalle?!??? Anteeksi kaikille, joilla on asiat huonommin.
Kommentit (117)
Menisit töihin niin ei tarvii ihmetellä rahojen riittävyyttä! Ja jos 100km säteeltä ei töitä löydy niin kyllä Suomessa joku kolkka on missä sun työpanosta tarvitaan.....
Tuo yllä oleva oli sitten sarkasmia.
Mä toivon, että ap ei ole koskaan ollut niitä ihmisiä jotka työssä ollessaan olevat päivitelleen työttömiä ja heidän "saamattomuuttaan" ja sitä kuinka ne vaan lojuvat tekemättä yhtään mitään ja saavat vielä rahaakin siitä....
Ja jos olet niin voi voi, olet nyt siinä samassa tilanteessa....
Kokemuksia tk lääkäreiden määräyksistä erikoislääkärille: Ei tule onnistumaan. Haluavat ensin itse hoitaa ja kokeilla toisen terveydenkin uhalla, ennenkuin lähete tulee. Prosessi tulee kestämään kuukausia.
Fysioterapeuteille maksusitoumukset saa sossun asiakkuudella. Eli ei tule onnistumaan. Samoin lähetteet tulevat olemaan kiven alla, myös näitä tk lääkärit yrittävät ensin itse puoskaroida.
Alennusta saa ainoastaan kansalaisopistoista, avoimen yliopiston kurssit ovat kaikille saman hintaisia.
Tämä siis 2:lle.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:44"]
Kokemuksia tk lääkäreiden määräyksistä erikoislääkärille: Ei tule onnistumaan. Haluavat ensin itse hoitaa ja kokeilla toisen terveydenkin uhalla, ennenkuin lähete tulee. Prosessi tulee kestämään kuukausia.
Fysioterapeuteille maksusitoumukset saa sossun asiakkuudella. Eli ei tule onnistumaan. Samoin lähetteet tulevat olemaan kiven alla, myös näitä tk lääkärit yrittävät ensin itse puoskaroida.
Alennusta saa ainoastaan kansalaisopistoista, avoimen yliopiston kurssit ovat kaikille saman hintaisia.
Tämä siis 2:lle.
[/quote]
No sitten maksat. t. 2
Ajattele, mä olen ollut vuosia tuloton miehen yrittäjyyden takia sitä ennen olin työmarkkinatuella ja mitään ei voi harrastaa,vaatteet risat yms eli varaudu siihen.
En kuulu heihin, enkä ole koskaan kuulunut, jotka ilkkuvat työttömiä, mielenterveysongelmaisia tai ketään muutakaan, jota elämä on kohdellut vähän rankemmalla kädellä. Ymmärrän varsin hyvin, että puntit eivät tässä maailmassa ole kaikilta osin menneet tasan.
Työnhakusäteeni on tällä hetkellä jo lähes 300 km - olen valmis muuttamaan heti, jos paikan saan. Kirjoitukseni oli lähinnä kertomus henkilökohtaisesta herätyksestä, kuinka tässä "hyvinvointivaltiossa" ei pysty voimaan hyvin, jos rahaa ei ole. Tai jotain sinnepäin.
Ap
Kannattaa tarkistaa etukäteen TE-keskuksesta, mitä mieltä he ovat avoimen kursseista.
Nimim. päivärahansa menettänyt.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:35"]
Olen ollut tasan keskituloinen keskiluokkainen palkansaaja. Nyt ensimmäistä kertaa työttömänä ja ansiosidonnaisella päivärahalla. En olisi ikinä uskonut, että ansiosidonnainen on niin huono! Saan vähän yli 1000 € vähemmän käteen kuin ennen - eikä se keskitulokaan verojen jälkeen mikään huippupalkka ollut.
Nyt todella ymmärrän kaikkia pienillä tuloilla sinnitteleviä, kun olen mukana sinnittelemässä! Asioita, jotka ovat olleet suhteellisen itsestään selviä, eivät ole enää selviä ollenkaan. Huomaan, etteivät rahani riitäkkään (nämä ovat tarpeita ja menoja, joita nyt olisi akuutisti):
- ihotautilääkäriin (jonka palveluita tarvitsisin nyt kipeästi)
- fysioterapeutin tekemään apuvälineeseen (jota vamman vuoksi tarvitsisin, useamman satasen hintaluokka)
- avoimen yliopiston kurssimaksuun
Tiedän, että nämä voivat kuulostaa ylellisyyksiltä sellaisilta, jotka miettivät 10€:n riittämistä viikon ruokiin. Mutta olen joka tapauksessa järkyttynyt, etten pysty hoitamaan sairauttani, vaan joudun kärvistelemään ilman hoitoa! Ja lisäksi se, että nyt kun olisi aikaa opiskeluun, ei olekaan rahaa maksaa sitä!
Päiväraha riittää asumiseen ja ruokaan, kun nuukasti elää. Ei mihinkään muuhun - ei enää sairauden/terveydenhoitoon tai harrastuksiin :o( Olen kyllä järkyttynyt. Entä jos työttömyys pitkittyy peruspäivärahalle?!??? Anteeksi kaikille, joilla on asiat huonommin.
[/quote]
Hohhoijaa... Odotas kun putoat TMT:lle.
- terveyskeskuksen kautta voi yrittää ihotautilääkärille. Jonotus paikkakunnasta riippuen viikkoja, useimmiten kuukausia, siis sinne tk:een. Lähetettä tosin tuskin saat kovinkaan helpolla.
- fysiteraputti ja apuväline: Älä unta nää...
- avoin yliopisto. Nope, itse maksat. Huomaapa myös, että heti kun työkkäri kuulee/ saa selville, että opiskelet, se aivan ensimmäisenä tutkii, voidaanko opiskelu katsoa siinä määrin päätoimiseksi, että voivat katkaista korvaukset. After all, niiden päätehtävänä on poistaa ihmisiä kortistosta, eli pienentää työttömyysprosenttia. Itse kävin aikanaan avoimen yrittäjävalmennuksen ja kysyin, saisikos moisesta jotakin lisätukea, ilmoitettiin nimenomaan, että tutkitaan ensimmäiseksi, onko enää edellytyksiä korvausten maksuun.
Kannattaa nyt ottaa huomioon, että on syynsä, miksi työttömät eivät (ainakaan virallisesti) tee mitään työttömyytensä aikana: Siitä rangaistaan.
Aktiivisuuden tulee olla työkkärin määräämää/ hyväksymää aktiivisuutta, omasta aktiivisuudesta rangaistaan. Työttömän osalta menestyksen tulee vain tapahtua, sen eteen ei saa tehdä mitään.
Et voi tietää ennakolta juuri mitään työkkärin tulkinnoista mistään omassa tapauksessasi: voit ainoastaan lukea eri keskustelupalstoilta, miten ihmisille on vastaavissa tapauksissa käynyt. Tulkinnat vaihtelevat TE.toimistoittain ja virkamieskohtaisesti
Suomi24:lla oli aikanaan legendaarinen työkkärin kysymys/vastauspalsta, jossa suurin osa yritti nimenomaan kysyä tyyiin "Miten työkkäri tulkitsee sitä ja tätä jos...?" ja vastaus oli aina suunnilleen "Tehtyäsi xxx ota se esiin työvoimaviranomaisen kanssa, jolloin harkitaan, vaikuttaako tekemäsi korvauksen maksuun....." tjsp.
Eli joudut käytännössä aina ja joka tilanteessa harkitsemaan tarkasti, uskallatko tehdä mitäkin, vai teetkö sitten salaa.
Tervetuloa työttömäksi, tuossa ihan alkeita. Paljon on opittavaa. Jokos olet työllistymissuunnitelman tehnyt ja allekirjoittanut? Käypäs nyt se sitten lause lauseelta läpi ja katso, millaisiin palkattomiin pakkohommeleihin tuli jo sitouduttua
Niin, sinä saat ansiosidonnaista. Minun oletetaan elättävän kaksi lasta reilulla kuudellasadalla eurolla/kk. :D (Työmarkkinatuki korotettuna)
Rangaistaan todellakin.
Itse sain opiskelupaikan koulusta, jonka aikuisopinnot kuuluvat tmt:n piiriin. Ilmoitettiin kuitenkin, että tmt maksetaan minulle mikäli pysyn kotona, mutta lopetetaan jos aloitan opiskelut. Jälkeen päin kuulin, että tietty osa paikoista oli TE:n toimesta varattu maahanmuuttajille. Hyvä toki heille, mutta mulla oli jo paikka.... Työttömyys siis jatkuu.
ap: Mikä on ammattialasi, koulutuksesi ja ikäsi?
onko tämä se teeveen putous vai?
Ylläoleva ei ehkä olekaan trolli. Olen kuullut tuon 1000 euroa vähemmän kuussa-itkuvirren ennenkin, mutta ihmisiltä jotka ei ole sopeutunut uuteen tilanteeseen vaan käyttää rahaa kuten ennenkin. Lumiat ja kaikki on ihan uudenkarheat.
Työttömänä myös säästää tietyissä jutuissa:
-Työmatkakulut, toki jos on kävellen kulkenut ei säästä kun "lenkkarien hinnan", mutta jos omalla autolla niin säästö on usein huomattava.
-Vaatekuluissa voi myös säästää, toki jos on työn puolesta vaatteet ei säästä mitään, mutta jos esim. tekee asiakaspalvelua omissa vaatteissa niin työvaatteisiin voi mennä iso summa vuodessa rahaa.
-Myös kampaamo-/meikki- ym. kuluissa voi säästää, jos ei työn takia tarvitse olla tällingissä koko ajan.
Ja noin yleisesti ottaen on todettava, että julkisen kauttakin pääsee ihan hyvin hoitoon. Hoitotakuu on olemassa, hoitoon pitää päästä tietyn ajan kuluessa. Ja usein (ei tietenkään aina!) oma asenne vaikuttaa myös. Minulla on tuttu joka on aina kuin sitruunan niellyt, sellainen elämäänsä kyllästynyt ja tyly ihminen. "Kumma juttu" että aina saa huonoa palvelua terveyskeskuksessa (..niinkuin kaikkialla muuallakin...) Jos on ns. siisti ja fiksu ihminen joka osaa ilmaista asiansa hyvin, saa hoitoa ihan hyvin. Ja ehkä tuo ei ole reilua mutta niin se vaan menee, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
15, kyllä työttömänkin vaatteisiin menee rahaa- jos nimittäin haluaa tulla vielä joskus palkatuksi, ei voi mennä missä tahansa kirppisrytkyissä haastatteluihinkaan.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:53"]
En kuulu heihin, enkä ole koskaan kuulunut, jotka ilkkuvat työttömiä, mielenterveysongelmaisia tai ketään muutakaan, jota elämä on kohdellut vähän rankemmalla kädellä. Ymmärrän varsin hyvin, että puntit eivät tässä maailmassa ole kaikilta osin menneet tasan.
Työnhakusäteeni on tällä hetkellä jo lähes 300 km - olen valmis muuttamaan heti, jos paikan saan. Kirjoitukseni oli lähinnä kertomus henkilökohtaisesta herätyksestä, kuinka tässä "hyvinvointivaltiossa" ei pysty voimaan hyvin, jos rahaa ei ole. Tai jotain sinnepäin.
Ap
[/quote]
Olin itsekin aikaisemmin sitä mieltä, että työttömät ovat vähän laiskoja. Onhan työtä kuitenkin tarjolla kaikille, jos vain haluaa ottaa vastaan. Jäin sitten työttömäksi ja tajusin että saan ansiosidonnaista niin vähän, että asumiskustannusten, pakollisten laskujen ja päivähoitomaksujen jälkeen käteen jää vain parisataa euroa kuukautta kohti. Nämä pari sataa käytän siis ruokaan, pakollisiin vaate- ja kosmetiikkahankintoihin. Mihinkään ylimääräiseen, kuten vaikka kahvitteluun ei ole varaa.
Haen koko ajan töitä, mutta kanssani samoihin työpaikkoihin hakee kirjava joukko koulutettuja, eri ikäisiä ihmisiä. Eräässä työhaastattelussa kerrottiin, että kyseiseen paikkaan oli tullut yli 800 hakemusta. Haastattelukierroksia oli kolme, ja palkka karvan yli 2000 euroa kuussa.
Voisin varmaankin saada töitä puhelinmyyjänä, myyntiedustajana tai siivoojana, mutta näissä töissä tuloni eivät välttämättä yltäisi edes siihen mitä nyt jää käteen, enkä voi ottaa sitä riskiä ettei minulla olisi rahaa edes ruokaan. Jotain siivouspaikkaa hainkin, mutta soittaessani yritykseen kävi ilmi että koska minulla ei ole koulutusta tai kokemusta, en tule kyseistä paikkaa saamaan.
Tämä vuosi, jonka olen viettänyt työttömänä on todella avannut silmäni. Aikaisemmin sain melkein jokaisen työpaikan jota hain. Nyt en kelpaa edes kaupan kassalle.
Tarkista, mitä alennuksia ja etuuksia voit työttömänä saada. Ainakin kesäyliopistojen avoimen yliopiston opintomaksuun saa työtön alennusta.
Avoimen kursseista ei voi menettää päiväraa, koska
- ne eivät ole tutkintoon johtavia
- eivät ole päätoimisia (oikeuta opintotukeen)
- eivät ole sitovia vaan suunniteltu nimenomaan työssäolevien ehdoilla, eivät estä kokoaikatyön vastaanottamista.
- opintosuorituksia ei kerry "liikaa".
saisitko lainattu joltain sukulaiselta tai ystävältä rahat iholääkäriin ja apulaitteeseen?
nuo asiat alkavat vaikuttaa mielenterveyteen jos niitä ei hoida.
Itse olen elänyt kelan tmtuella reilu 3 vuotta (2v aikuiskoulutuksessa) elätettävänä myös 2 kouluikäistä lasta.jotenkin sitä on oppinut elämään säästeliäästi, nyt saan jopa säästöön 100-200e/kk. Helpottaa niitä tilanteita kun sattuu tulemaan esim. Sairaskuluja yms. ylimääräistä.
Jos nyt kokeilisit sitä tkta eka?
itse ihan periaatteesta käytän kunnallisia palveluita -kun lerran maksankin niistä veroissa!
-mene ihotautilääkärille terveyskeskuksen kautta
-sama fysioterapeutti, voit saada apuvälineen maksusitoumuksella
-selvitä saatko työttömänä alennusta avoimen yliopiston maksuista
-elämä on-