Tuli kunnon pudotus: työttömän päivärahat eivät riitä mihinkään!
Olen ollut tasan keskituloinen keskiluokkainen palkansaaja. Nyt ensimmäistä kertaa työttömänä ja ansiosidonnaisella päivärahalla. En olisi ikinä uskonut, että ansiosidonnainen on niin huono! Saan vähän yli 1000 € vähemmän käteen kuin ennen - eikä se keskitulokaan verojen jälkeen mikään huippupalkka ollut.
Nyt todella ymmärrän kaikkia pienillä tuloilla sinnitteleviä, kun olen mukana sinnittelemässä! Asioita, jotka ovat olleet suhteellisen itsestään selviä, eivät ole enää selviä ollenkaan. Huomaan, etteivät rahani riitäkkään (nämä ovat tarpeita ja menoja, joita nyt olisi akuutisti):
- ihotautilääkäriin (jonka palveluita tarvitsisin nyt kipeästi)
- fysioterapeutin tekemään apuvälineeseen (jota vamman vuoksi tarvitsisin, useamman satasen hintaluokka)
- avoimen yliopiston kurssimaksuun
Tiedän, että nämä voivat kuulostaa ylellisyyksiltä sellaisilta, jotka miettivät 10€:n riittämistä viikon ruokiin. Mutta olen joka tapauksessa järkyttynyt, etten pysty hoitamaan sairauttani, vaan joudun kärvistelemään ilman hoitoa! Ja lisäksi se, että nyt kun olisi aikaa opiskeluun, ei olekaan rahaa maksaa sitä!
Päiväraha riittää asumiseen ja ruokaan, kun nuukasti elää. Ei mihinkään muuhun - ei enää sairauden/terveydenhoitoon tai harrastuksiin :o( Olen kyllä järkyttynyt. Entä jos työttömyys pitkittyy peruspäivärahalle?!??? Anteeksi kaikille, joilla on asiat huonommin.
Kommentit (117)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 20:41"]
Työttömänä myös säästää tietyissä jutuissa:
-Työmatkakulut, toki jos on kävellen kulkenut ei säästä kun "lenkkarien hinnan", mutta jos omalla autolla niin säästö on usein huomattava.
-Vaatekuluissa voi myös säästää, toki jos on työn puolesta vaatteet ei säästä mitään, mutta jos esim. tekee asiakaspalvelua omissa vaatteissa niin työvaatteisiin voi mennä iso summa vuodessa rahaa.
-Myös kampaamo-/meikki- ym. kuluissa voi säästää, jos ei työn takia tarvitse olla tällingissä koko ajan.
Ja noin yleisesti ottaen on todettava, että julkisen kauttakin pääsee ihan hyvin hoitoon. Hoitotakuu on olemassa, hoitoon pitää päästä tietyn ajan kuluessa. Ja usein (ei tietenkään aina!) oma asenne vaikuttaa myös. Minulla on tuttu joka on aina kuin sitruunan niellyt, sellainen elämäänsä kyllästynyt ja tyly ihminen. "Kumma juttu" että aina saa huonoa palvelua terveyskeskuksessa (..niinkuin kaikkialla muuallakin...) Jos on ns. siisti ja fiksu ihminen joka osaa ilmaista asiansa hyvin, saa hoitoa ihan hyvin. Ja ehkä tuo ei ole reilua mutta niin se vaan menee, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
[/quote]
Minä sain töitä muutama vuosi sitten. Puoliso asuu entisellä paikkakunnalla, minä otin uudelta. Palkkani ei ole iso. Matka- ja asumiskulut verovähennysten jälkeen tekevät n. 800 euroa/kk, olen itse tämän tarkkaan laskenut. Silti saan käteen enemmän kuin työttömänä. Vaatteita ei tarvitse yhtenään ostaa asiakaspalvelussakaan, vaan pari kolme-kertaa vuodessa riittää. Meikata ei ole pakko kenenkään ja suihkussa kävin työttömänäkin. Ruokaan menee täsmälleen sama kuin kotonakin, on eväät. Työopaikkaruokailu mahdollisuutta ei ole ja yleisiin lounaspaikkoihin en työpaikaltani puolessa tunnissa ehdi edestakaisin edes matkojen verran. Resupekalta ei voi alkaa työttömänäkään näyttää. Itse ainakin olen saanut töitä aiempina vuosina todella nopealla aikataululla ja haastatteluihin on kutsuttu tyyliin "huomenna".
Olen kirjoittanut tänne monta kertaa ennenkin: Itselläni on koulutustausta opisto+amk*2, osin käyty työn ohessa. Paljon helpompaa on ollut päästä haastatteluihin oman alan paikkoihin kuin kassalle tai siivoamaan. Joten päädyin siihen, että annan piut paut niille, jotka noihin käskevät hakea ja keskityin täysillä oman alan hakuun. Se tuotti tulosta.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:53"]
[/quote]
Olin itsekin aikaisemmin sitä mieltä, että työttömät ovat vähän laiskoja. Onhan työtä kuitenkin tarjolla kaikille, jos vain haluaa ottaa vastaan.
[/quote]
Ihmettelen kyllä miten joku voi ajatella että työtä on tarjolla kaikille jos vain haluaa ottaa vastaan. Työvoimatoimiston sivuilla on avoimena yhteensä 13850 työpaikkaa, joista vakituisia kokopäivätöitä on vaivaiset 5943 paikkaa. Samaan aikaan Suomessa on kuitenkin 544 000 työnhakijaksi ilmoittautunutta, 374 000 osa-aikaista työntekijää ja 221 000 määräaikaista työntekijää. Yhteensä siis 1 139 000 ihmistä on vailla vakituista kokopäivätyötä. Lähes puolet työvoimaan kuuluvista ovat siis työttömiä, vajaatyöllistettyjä tai pätkätyöläisiä. Tässäkään luvussa eivät ole mukana ne jotka ovat pysyvästi syrjäytyneet työmarkkinoilta. Jotenkin minun kaaliin ei nitenkään mahdu se, että töitä voisi riittää kaikille.
Jos ei päivärahat riitä, ala bloggaamaan:
http://helpostirikkaaksi.blogspot.fi/2015/02/tyoton-hyodynna-vapaa-aikasi-ja-hanki.html
[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 09:53"]
Tarkista, mitä alennuksia ja etuuksia voit työttömänä saada. Ainakin kesäyliopistojen avoimen yliopiston opintomaksuun saa työtön alennusta.
Avoimen kursseista ei voi menettää päiväraa, koska
- ne eivät ole tutkintoon johtavia
- eivät ole päätoimisia (oikeuta opintotukeen)
- eivät ole sitovia vaan suunniteltu nimenomaan työssäolevien ehdoilla, eivät estä kokoaikatyön vastaanottamista.
- opintosuorituksia ei kerry "liikaa".
[/quote]
Ja tao niiden työkkäriläisten kalloon mitä se avoin yliopisto oikeasti tarkoittaa. Itse suoritin yhden kurssin avoimen puolella ja eivät meinanneet uskoa, ettei ole oikeaa opiskelua. Vertasin työväenopiston kurssiin niin sitten vihdoin uskoivat.
Lapseni on opiskelija. Saa 500 euroa (vajaa). Kaikki menee asumiseen. Opiskelijasunto 27 neliötä. Ei siis leveästi asu. Nälkään kuolisi, jos ei auteta. Myykää kämppänne työttömät. Asukaa vuokralla. Elintason ei yhteiskunnan varoilla pitäisikään säilyä samankaltaisena kuin työssäollessa. Nälkään et kuole tuollaisilla tuloilla.
Just noin. Jos sinulla on jokin pitkäaikaissairaus ja lääkäri katsoo apuvälineen tarpeelliseksi, voit saada sen ns. pitkäaikaislainaan tai maksusitoumuksella omaksi. Tämä ei riipu tuloista vaan nimenomaan apuvälineen tarpeesta. Kuntakohtaista vaihtelua näissä käytännöissä on, mutta tämä oikeus perustuu kuitenkin lakiin. Itse reumasairaana olen saanut esim. ranne- ja selkätuet helpottamaan kipua.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 08:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 k
Fysioterapeuteille maksusitoumukset saa sossun asiakkuudella. Eli ei tule onnistumaan. Samoin lähetteet tulevat olemaan kiven alla, myös näitä tk lääkärit yrittävät ensin itse
[/quote]
En tiedä mistä olet kotoisin, mutta meilläpäin maksusitoumuksen saa kaikki ketkä arvioinnin jälkeen tarvitsee kyseisen maksusitoumuksen. Se ei katso varallisuutta tai sissin asiakkuutta. Omalääkäri tekee ehdotuksen ja sitten teknikko/fyssari tekee arvion ja kirjoittaa maksarin (siis ne joilla on kirjoitus likeus')
T:apuvälineiden kanssa työskentelevä
[/quote]
no onhan se kontarsti valtava iso palkkaisen työn ja ansiosidonaisen välillä ja varsinkin ison palkan ja työmarkkinatuen välillä.
joutuuhan siinä väkisin karsimaan menoja jos on tottunut ostelemaan jo monta vuotta kaikkea mitä mieli tekee tai on iso asuntolainan lyhennys.
Vähän vanha tuo aloitus mutta hyvä kun joku nosti sen. Nyt kun on ollut niin paljon kirjoituksia siitä kuinka työttömät sossun tuella elävät niin hyvin ja saavat niin paljon niin olisi hyvä nostaa esille vähän toisenlaisia kokemuksia ja näkökulmia. Kyllä olisi hyvä että Hesarikin kirjoittaisi seuraavaksi jutun työttömästä mutta sellaisesta työttömästä joka on ollut vuosikausia työelämässä hyvällä palkalla yli. 3000€ brutto. Jäänyt työttömäksi yt-neuvottelun tuloksena ja joutunut olemaan työttömänä yli 2 vuotta koska oman alan töitä ei ole löytynyt satojen hakemusten lähettämisen jälkeen, ja pudonnut ansiosidonnaiselta Kelan peruspäivärahalle joka on nettona n. 500€.
Siinä on sitten hyvä tehdä juttua miten tämä henkilö kokee entisen työssäkäyvän elämän verrattuna tähän Kelan peruspäiväraha elämään. Vielä parempi jos juttu tehdään sinkusta kun aina mesotaan siitä työtön saa aina peruspäivärahan lisäksi ne muut tuet kuten asumistuet ja toimeentulotuet eli hyvä ottaa myös esimerkkinä kuinka "leveää" se elämä on kun saa toimeentulotukea sitten vielä lisäksi eli käteen jää n. 480€ asumiskulujen jälkeen. Jos ei ole sinkku niin se rahatilanne riippuu sitten niin hirveästi siitä kumppanista ja hänen lompakon paksuudesta eli miten voi elättää sitten tuon työttömän puolison.
Vielä parempi jos esimerkki tehdään työttömästä jolla on omistusasunto ja miten sen omistusasunnon maksaminen sitten sujuu sillä ansiosidonnaisella tai Kelan peruspäiväraha vai onko jo muutettu siihen vuokra-asuntoon jonka vuokra sopii niihin vuokrarajoihin jotka Kela ja sossu hyväksyy.
Missä nämä tosielämän esimerkit ovat? Aina esimerkit ovat jotain moniongelmaisia jotka ovat olleet lähes koko elämänsä työttömiä. Ihan kun tarkoituksella etsitään esimerkkejä, joille ei paljon sympatiaa heru ja voidaan todeta että ihan omaa vika se työttömyys on ja työttömät elelee onnellisena tai röyhkeinä tukisummien varassa vaatien vain lisää tukia ja työhaluja ei oikeasti ole.
Itse tulen saamaan eläkettä 1300 euroa 40 vuoden työajasta. Akateemisessa työssä ollut tästä ajasta 20 vuotta. Ois ollut ihan sama räkiä kattoon tämä aika. Jos ei ois miestä ja maksettua pientä asuntoa olisin sossun luukulla niinkuin elämäntapatyöttömät. Ei rankkaa työtä eikä opiskelua koko työajan.
Ihan saatanasti teitä hulluja riittää tähänkin ketjuun. Turha itkeä, ansiosidonnaisenkin maksavat 95% me työssäkäyvät. On tosi tosi väärin, ettei töitä kaikille halukkaille ole. Mutta yhteiskunta silti elättää teidät, toistaiseksi. Tämä kai muuttuu.
490€/kk asumis- ym. pakollisten menojen jälkeen yksinasuvalle on tosi paljon. Ja sen saa ihan joka ikinen. Asuntolainan lyhennyksiä ei kukaan puolestanne halua maksaa. Olisitte kiitollisia. Kiitollisia. Jos ette halua elää niin vähällä, työllistäkää itsenne. Jos ei osaamisellenne ole kysyntää, yhteiskunta maksaa. Siitä ei ole mitään syytä ruikuttaa.
Työtä pitäisi jakaa useammalle työaikaa lyhentämällä. Kaikilla pitää olla oikeus työhön.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:44"]Kokemuksia tk lääkäreiden määräyksistä erikoislääkärille: Ei tule onnistumaan. Haluavat ensin itse hoitaa ja kokeilla toisen terveydenkin uhalla, ennenkuin lähete tulee. Prosessi tulee kestämään kuukausia.
Fysioterapeuteille maksusitoumukset saa sossun asiakkuudella. Eli ei tule onnistumaan. Samoin lähetteet tulevat olemaan kiven alla, myös näitä tk lääkärit yrittävät ensin itse puoskaroida.
Alennusta saa ainoastaan kansalaisopistoista, avoimen yliopiston kurssit ovat kaikille saman hintaisia.
Tämä siis 2:lle.
[/quote]Ei todellakaan pidä paikkaansa, että pitäisi olla sossun asiakas jotta maksusitoumuksella apuvälineen saa! Vamma ja tarve ratkaisee, ei varallisuus. t. fyssari
WTF? Mä oon sairaslomalla ja tulot on olleet sen 480/kk jo 2 vuotta ja ihan hyvin pärjään.. tonni on jo ihan helvetisti :D
Noita lukiessa tuli ontto olo. Erityisesti TE-toimiston asenne järkyttää. Eikö niiden kuuluisi auttaa löytämään töitä eikä kytätä vaan mahdollisuutta katkaista tukien maksu?
Tk-lääkärit kyllä toimivat ihan oikein kun eivät lähetä kaikkia eteenpäin. Sairaalat sitä paitsi käännyttävät lähetteet takaisin jos ei ole ensin itse yritetty hoitaa ja jotkut asiat kuuluvatkin tk:ssa hoidettaviksi.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:44"]
Kokemuksia tk lääkäreiden määräyksistä erikoislääkärille: Ei tule onnistumaan. Haluavat ensin itse hoitaa ja kokeilla toisen terveydenkin uhalla, ennenkuin lähete tulee. Prosessi tulee kestämään kuukausia.
Fysioterapeuteille maksusitoumukset saa sossun asiakkuudella. Eli ei tule onnistumaan. Samoin lähetteet tulevat olemaan kiven alla, myös näitä tk lääkärit yrittävät ensin itse puoskaroida.
Alennusta saa ainoastaan kansalaisopistoista, avoimen yliopiston kurssit ovat kaikille saman hintaisia.
Tämä siis 2:lle.
[/quote]
Riippuu tk-lääkäristä. Meidän oma lääkäri hoitaa hommansa oikein ja hyvin. Mutta äänestäkää toki kokoomusta niin julkisia palveluja ei pian ole ollenkaan. Jumalasta seuraava kokoomuslainenhan ei joudu työttömäksi eikä luonnollisesti tarvitse julkisia palveluja.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:51"]
Ajattele, mä olen ollut vuosia tuloton miehen yrittäjyyden takia sitä ennen olin työmarkkinatuella ja mitään ei voi harrastaa,vaatteet risat yms eli varaudu siihen.
[/quote]
Jokainen on vastuussa itsestään, sinäkin.
Meidän on ollut pakko jakaa tuollaiset ylmääräiset menot eri kuukausille. Tässä kuussa paljon laskuja,ensi kuussa gynekologi. Sitten toivotaan että muutama kuukausi ollaan niin ettei tarvi ylimääräistä maksaa ja voidaan yrittää vähän laittaa sukanvarteen. Toinen vaihtoehto on muutama kuukausi laittaa tukien tulemispäivänä rahaa jemmaan jotta saa säästettyä näitä muita menoja varten. Mutta siinäkin pitää priorisoida ja mennä asia kerrallaan.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 06:01"]
Noita lukiessa tuli ontto olo. Erityisesti TE-toimiston asenne järkyttää. Eikö niiden kuuluisi auttaa löytämään töitä eikä kytätä vaan mahdollisuutta katkaista tukien maksu?
[/quote]
Kiva jos jonkun silmät heräävät, ettei työttömyys tarkoita pelkästään laiskuutta. TE-toimiston evättyä minulta opiskelupaikan olen jatkanut aktiivisesti työnhakua. Viimeisimpään hakemukseen tuli vastaus (kerrankin!), että hakemuksia on yli 200kpl... Näin siis, vaikka minulla on sekä ammatti- että akateeminen tutkinto + yli 10v työkokemusta.
nro 11
[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 13:55"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 18:53"]
[/quote]
Olin itsekin aikaisemmin sitä mieltä, että työttömät ovat vähän laiskoja. Onhan työtä kuitenkin tarjolla kaikille, jos vain haluaa ottaa vastaan.
[/quote]
Ihmettelen kyllä miten joku voi ajatella että työtä on tarjolla kaikille jos vain haluaa ottaa vastaan. Työvoimatoimiston sivuilla on avoimena yhteensä 13850 työpaikkaa, joista vakituisia kokopäivätöitä on vaivaiset 5943 paikkaa. Samaan aikaan Suomessa on kuitenkin 544 000 työnhakijaksi ilmoittautunutta, 374 000 osa-aikaista työntekijää ja 221 000 määräaikaista työntekijää. Yhteensä siis 1 139 000 ihmistä on vailla vakituista kokopäivätyötä. Lähes puolet työvoimaan kuuluvista ovat siis työttömiä, vajaatyöllistettyjä tai pätkätyöläisiä. Tässäkään luvussa eivät ole mukana ne jotka ovat pysyvästi syrjäytyneet työmarkkinoilta. Jotenkin minun kaaliin ei nitenkään mahdu se, että töitä voisi riittää kaikille.
[/quote]
Lisäksi töitä hakee muutkin kuin työttömät, esim. hoitoavapailta palaavat, joilla ei ole ollut vakipaikkaa, valmistumassa olevat opiskelijat ja paikanvaihtajat.
Avoimenkin kursseista voi menettää päivärahat, jos haalii niitä niin paljon että opintojen päätoimisuusraja ylittyy.