Lue keskustelun säännöt.
Miksi joidenkin lähteminen kestää niin tolkuttoman kauan
01.11.2020 |
Tarkoitan esim kylään lähtemistä ym. Yksi sukulaisperhe kun ilmoittaa tuloajakseen vaikka klo 13, niin aikaisintaan ovat klo 15 paikalla. Tämä kuulemma johtuu yleensä toisesta osapuolesta joka ei pidä mitään kiirettä lähdön kanssa ja keksii kaikenlaista hommaa viime hetkellä, vaikka muu perhe suunnilleen istuu jo autossa odottamassa.
Kommentit (82)
Ehdin kyllä vierailuille ajoissa, mutta mökille ja matkoille lähtemiset ovat minulle vaikeita. Saattaa esim. käydä niin, että jos minulla on ollut vuoden ajan mikro pesemättä saan lähtöpäivänä pakkomielteen, että se on nyt puhdistettava ennen kuin lähden kauan odottamalleni ja toivomalleni viikon mökkilomalle. Keksin koko ajan lisää tehtäviä jotka on tehtävä ennen lähtöä. Voiko tällainen prokrastinointi olla oire ocd:stä tai adhd:stä vai mistä muusta? Lähtö jotenkin ahdistaa, onko kodista eroamisahdistusta olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kuin sairaus. Kärsin siitä itsekin.
Mutta eikö ole noloa tulla myöhässä esim sinne kyläpaikkaan? Isäntäperhe on mahdollisesti ruuat ym laittaneet valmiiksi siihen kellonaikaan johon olet ilmoittanut tulosi ja tuletkin pari tuntia myöhemmin? Meidän tapauksessa odotamme puheluvarmistusta että ovat Päässeet matkaan, sitten vasta alamme suuremmin valmistelemaan ruokia (asuvat parin tunnin päässä). Ap
Ihmisillä voi eri syistä olla vaikeuksia ajanhallinnan kanssa. Erikoista, että molemmilla henkilöillä on sama piirre. Onko se jopa yhdistänyt heidät?
Ei molemmilla ole, toisella on. Ap
Mun mies, kun oltaisiin lähdössä jonnekin.
Minä: Voitaisiin alkaa kohta tekemään lähtöä, kun saan valmiiksi tämän asian X.
Mies: -
15 min myöhemmin:
Minä: Nyt sain tän valmiiksi, voisin alkaa pukemaan. Meneekö sulla kauan?
Mies: Ei mun tarvitse laittaa kuin housut jalkaan ja oon valmis. (Jatkaa tietokoneella oloa.)
10 minuuttia myöhemmin:
Minä olen melkein valmis, mies nousee ylös koneelta.
Seuraavat puoli tuntia:
- Mies etsii sukkiaan.
- Käy vessassa.
- Tyhjentää tiskikoneen, imuroi tai molemmat. (Jostain syystä tiskikone pitää täyttää tai tyhjentää aina juuri silloin, kun pitäisi olla lähdössä jonnekin.)
- Mies pukee housunsa.
- Mies etsii avaimiaan.
- Mies etsii kenkiään.
- Tekee jotain muuta täysin lähtemiseen liittymätöntä.
- Pukee takin.
- Huomaa, että ulkona on kylmä ja etsii vielä hanskansa.
Eilen mies lähti kohtalaisen nopeasti, mutta silti ehdin samassa ajassa pukemaan lapset, tyhjentämään pyykkitelineen ja leikkimään lasten kanssa ulkona.
Tyypillinen on myös se, että jos alan itse saatuani itseni valmiiksi tekemään muuta odottaessani miestä, hän ei laitakaan itseään valmiiksi. Ja kun kysyn asiasta, hän toteaa, että odottaa mua ja että sanon koska mennään. Pitäisi seistä ulkovaatteet päällä ovella, että tajuaa, että me olemme valmiina.
Nyt esikoinen on oppinut isänsä tavan ja isällään meinaa mennä hermot. En tiedä olisinko entistä kypsyneempi vai vahingoniloinen.
Minulla on kokemuksia puolin jos toisin myöhästelystä, mutta pahinta oli kun edellisessä suhteessa tajusin liian myöhään, että eksä leipoi minusta sellaisen. Minua pidettiin kroonisena myöhästelijänä, jonka vuoksi aikatauluja jouduttiin säätämään jatkumasti, ennen kuin kaverini kerran pamautti että täällä ei ole kukaan ollut myöhässä eikä ainakaan "xxx" viitaten minuun. Olin vuosia elänyt jatkuvassa paineessa siitä, että taas ollaan myöhässä, ja seuraavaksi kun pääsin paikalle niin sitten kuuntelin kuittailua siitä, että jaahas, taas se on myöhässä eikä ikinä ajoissa TAI "Mites te tällä kertaa olittekin ajoissa", eli ikinä ei ollut hyvin.
Eksän suku oli täynnä ihmisiä, jotka vain ilmoittivat kyselemättä aikataulut että sopivatko ne meille vai ei. Usein ei, eikä eksä tehnyt elettäkään huomioidakseen millaiset menot minulla on. Mikään selitys ei kelvannut syyksi, eli jos he ilmoittivat että klo 13.00 on juhlallisuudet ja pääsin töistä 12:45 ja halusin käydä kotona vaihtamassa vaatteet ja laittautumassa ja olin paikalla 14:00, niin olin vain myöhässä ilman sitä seikkaa että olin ollut töissä.
Eksä itse taas saattoi kupata tahallaan niin, etten ehtinyt ikinä mihinkään omaan menooni ajoissa, mutta kun kyse oli hänen menoistaan niin aijettä mikä painostus nopeasta lähdöstä. Hän vain teki meille aikataulut huomioimatta ollenkaan, että halusinko laittautua, herätä rauhassa ja katsoa että eläimille on ruuat ja hiekat ja ettei koko kämppää ole tuhottu sillä aikaa kun olemme poissa tai olinko kenties kipeä. Kerrankin kun tulin kahvilatyövuorosta kotiin joskus yöllä, niin eksä ihmetteli miksi en ollut heti aamu seitsemältä tikkana pystyssä ja varttia myöhemmin autossa istumassa into piukeana et mennäänpä vähän messuille. Kaikki puolitoistatuntia kun yritin saada univelkaisia silmiäni auki, kahvia alas ja siistiydyttyä kuuntelin perässä kulkevaa mankuvaa mieslasta, joka ei millään ymmärtänyt miksi sunnuntaina halusin nukkua. Hän ei myöskään osallistunut lähtömme valmistelemiseen, vaan saattoi mennä autoon istumaan ja odottamaan että tulen sinne kun hoisin kaiken yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kuin sairaus. Kärsin siitä itsekin.
Mutta eikö ole noloa tulla myöhässä esim sinne kyläpaikkaan? Isäntäperhe on mahdollisesti ruuat ym laittaneet valmiiksi siihen kellonaikaan johon olet ilmoittanut tulosi ja tuletkin pari tuntia myöhemmin? Meidän tapauksessa odotamme puheluvarmistusta että ovat Päässeet matkaan, sitten vasta alamme suuremmin valmistelemaan ruokia (asuvat parin tunnin päässä). Ap
Mutta kun se tosiaan on kuin sairaus, ei siihen voi itse vaikuttaa. Niin vain tapahtuu.
Sairaus? Ei voi aloittaa valmistautumista ajoissa, jopa etuajassa?
Myöhästelijä ei kunnioita muita ihmisiä, eikä heidän aikaansa/aikatauluaan. Eivät vaivaudu edes ilmoittamaan myöhästymisestään tyyliin: sori, olemme ruuhkassa, myöhästymme hiukan.
Jos joku tulis meille kylään kaks tuntia myöhässä, avaisin oven takki päällä ja sanoisin, että menemme NYT sovittuun tapaamiseen sovittuna aikana. Tervetuloa toiste!
Olen itse täsmällinen ihminen ja liki aina ajoissa.
Mutta tunnen parikin ocd-ihmistä, joiden lähtövalmisteluja sivusta muutaman kerran seuranneena voin sanoa, että myöhästely todellakin VOI OLLA sairaus ja asia, jolle ei voi mitään itse.
He alkavat valmistella lähtöä kyllä ajoissa. Mutta ihan tapauksesta ja päivästä riippuen se lähteminen voi kestää viisi minuuttia tai kolme tuntia. Ikkunat ja puutarhan käydään tarkistamassa jopa toista sataa kertaa, käsiä pestään kymmeniä kertoja jne.
Heillä on lääkitys ja he käyvät terapiassa, mutta silti tuo voi iskeä päivästä riippuen aika pahana ja voit uskoa, että se haittaa ennen kaikkea heidän omaa elämäänsä, sinun kokemasi haitta on pisara valtameressä tuohon verrattuna. Tuollaisen takia he likipitäen eristäytyvät sosiaalisesti, eikä töissäkäyntikään ole helppoa.
No, kaikilla tietenkään ei ole OCD ja vaikka on, se ei välttämättä kohdistu tuollaisiin rutiineihin ja tarkisteluihin. Mutta joillain kyllä, ja jos minä tunnen parikin tuollaista, se ei ole niinkään harvinaista kuin luulet.
Kannattaa siksi mieluummin ottaa avoimin mielin selvää eikä olla noin aggressiivisen tuomitseva kuin sinä.
No joopa joo. Jos tilanne on noin paha, ko. henkilö on varmasti työkyvyttömyyseläkkeellä tms. ja näin ollen lähipiiri ei ihmettele myöhästelyä. Kyllä toi melko harvinaista on, valtaosa aikuisista kun on kuitenkin työelämässä ja siellähän tollanen ei toimi ollenkaan.
Olen itse joskus vähän myöhässä ystävän tapaamisesta tai muusta vapaa-ajan riennosta ja vähällä tarkoitan nyt jotain 5-10 minuuttia. Nämä myöhästelyt johtuvat aina siitä, että olen liian optimistinen julkisten aikataulujen suhteen. Tuokin on ärsyttävää ja korjaan koko ajan tapaani. Työjutuista, sovituista ajanvarauksista jne. en myöhästy, koska ymmärrän, että minun myöhästelyni viivästyttää kaikkien jälkeeni tulevien varattua aikaa myös.
Se, että joku tulee kylään parikin tuntia myöhässä on törkeää. Tuollaisten ihmisetn kanssa pitää sopia niin, ettäilmoittavat, kun ovat lähdössä kotoa ja vasta silloin emäntä/isäntä alkaa valmistautua vieraidensa tuloon.
Toinen heistä on työtön, toinen tekee friinä käännöstöitä, eli voi tehdä kotona työtä.
Kyllä, se vaikuttaa siis myös työkykyyn. Ja voi olla, että juuri sosiaaliset tilanteet ovat hankalampia kuin työ. En ole mielenterveyden ammattilainen, mutta toisella noista on myös yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko, monella on ymmärtääkseni useampia diagnooseja, ei pelkästään yksi.
Eli kyse voi olla vyyhdestä asioita. Ja ihan "normaalillakin" ihmisellä voi olla tuollaista tarkistelua ja varmistelua.
Ok, sinä siis tunnet kaksi ihmistä, jolla on noin paha pakko-oireilu, toinen työtön ja toinen free ja sen perusteella kirjoitat, että tuollainen on yleistä ja siksi myöhästelijöitä pitäisi ymmärtää?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies, kun oltaisiin lähdössä jonnekin.
Minä: Voitaisiin alkaa kohta tekemään lähtöä, kun saan valmiiksi tämän asian X.
Mies: -15 min myöhemmin:
Minä: Nyt sain tän valmiiksi, voisin alkaa pukemaan. Meneekö sulla kauan?
Mies: Ei mun tarvitse laittaa kuin housut jalkaan ja oon valmis. (Jatkaa tietokoneella oloa.)10 minuuttia myöhemmin:
Minä olen melkein valmis, mies nousee ylös koneelta.Seuraavat puoli tuntia:
- Mies etsii sukkiaan.
- Käy vessassa.
- Tyhjentää tiskikoneen, imuroi tai molemmat. (Jostain syystä tiskikone pitää täyttää tai tyhjentää aina juuri silloin, kun pitäisi olla lähdössä jonnekin.)
- Mies pukee housunsa.
- Mies etsii avaimiaan.
- Mies etsii kenkiään.
- Tekee jotain muuta täysin lähtemiseen liittymätöntä.
- Pukee takin.
- Huomaa, että ulkona on kylmä ja etsii vielä hanskansa.Eilen mies lähti kohtalaisen nopeasti, mutta silti ehdin samassa ajassa pukemaan lapset, tyhjentämään pyykkitelineen ja leikkimään lasten kanssa ulkona.
Tyypillinen on myös se, että jos alan itse saatuani itseni valmiiksi tekemään muuta odottaessani miestä, hän ei laitakaan itseään valmiiksi. Ja kun kysyn asiasta, hän toteaa, että odottaa mua ja että sanon koska mennään. Pitäisi seistä ulkovaatteet päällä ovella, että tajuaa, että me olemme valmiina.
Nyt esikoinen on oppinut isänsä tavan ja isällään meinaa mennä hermot. En tiedä olisinko entistä kypsyneempi vai vahingoniloinen.
Meilläkin miehellä on tuo ihmeellinen tapa unohtaa tehdä lähtöä, jos odottaessa teen jotain muuta. Jossain vaiheessa tein sitä, että takavarikoin hänen puhelimensa ja annoin sen hänelle takaisin vasta perillä, koska muuten kaikki aika meni siihen että mies löysi puhelimeltaan jotain jännää mitä koko jengin piti jäädä odottelemaan että hän saa vastattua. Toinen homma olikin se, että yksinkertaisesti lähdin edeltä jos mies kuppasi lähtiessä.
Viime vuonna halloweenin aikaan:
Meidät oli kutsuttu aikuisten illanviettoon juhlimaan halloweenia toiselle paikkakunnalle. Olin viikkoja puhunut niistä ja mies ei sanonut ettei halua lähteä ja myötäili vain. Hankimme lapsenvahdin, kävimme hankkimassa puvut ja maskeerausvehkeet.
Lähtöiltana veimme lapsen hoitoon, palasimme kotiin ja aloin laittautua. Istuin laittautumassa, kun mies makasi puhelimella koko sen ajan tekemättä yhtään mitään.
Yhtäkkiä mies esittää, ettei hän tiennyt yhtään mistä bileistä puhuin, hän ei kuulemma lainkaan tiennyt että meillä on semmoisetkin tiedossa. Hän oli aivan uppoutuneena puhelimen maailmoihin, tai esitti olevansa, ja teki lähdöstä maailman hitainta ennen kuin minulla pimeni hermot siihen tahallisuuteen. En antanut periksi, mutta koska viimeiset julkiset olivat jo menneet, niin ilmoitin että mies vie minut sinne (en anna periksi tällaisille) ja ilmoitin että nyt lähdetään. Kävin laittamassa ulkovaatteet päälle, ja menin eteiseen odottamaan.
Vastentahtoisesti mies nousi, mutta teki kaiken viivytelläkseen juhliin lähtöä. Koko matkan kuuntelin kaveripiirini haukkumista, miten lapsellisia halloweenjuhlat ovat ja miten hän ei voi ymmärtää tällaisia (olimme juuri kahta viikkoa aiemmin olleet hänen kaveripiirinsä juhlissa, joten ei mennyt läpi). Perillä hän istui mielenosoituksellisesti puhelimella koko hiton illan eikä edes teeskennellyt viihtyvänsä.
Tuo on mitä tehokkainta toisen illan sabotointia ja joskus myöhästely on ihan puhdasta ilkeydestä johtuvaa kiusantekoa.
Mies pakotti minut lähtemään kotiin, eli olin sitten laittanut rahat kiinni pukuun jota ehdin käyttämään ehkä pari tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös pari läheistä sukulaista, jotka ovat aina myöhässä. En ymmärrä, miksei ap ja muut sellaisesta hermostuvat opi toimimaan toisin!
Miksi AP:n ja minun pitäisi oppia toimimaan toisin ja ymmärtää näitä myöhästelijöitä?
Miksei myöhästelijän pidä oppia toimimaan toisin (jos ei kyse em. sairauksista)?
En ihan ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
Olisit ymmärtänyt, jos olisit jaksanut lukea pidemmälle kuin ekan kappaleen. Tuokin on muuten aika rasittava piirre ihmisissä, ettei yritä ymmärtää toisen pointtia, vaan melttoaa pelkästään omaansa, viis siitä mitä toinen sanoo.
Vastaus oli nimittäin ihan selvästi kommentissani. Siksi, että et pysty muuttamaan muita, ainoastaan itseäsi.
Jos toinen on muutoin kiva tyyppi ja ystävyyden säilyttämisen arvoinen, sinä sopeudut siihen, ettei hän kykene olemaan ajoissa. Et laadi minuuttiaikataulua vierailuille ja tapaamisille. Et sovi tapaamisia paikkaan, jossa odottaminen olisi ikävää. Etkä tee ruokia valmiiksi odottamaan ja kuivumaan.
Simple as that.
En minä tuolla puolustele myöhästelyä, jos se moraalinen paheksunta nyt oli asia, jota niin kovasti kaipasit. Myöhästely on ikävä tapa, mutta jos nyt haluaa siis ratkaista tuon, niin turha siinä on aggressiivisesti vihata ja meltota.
Luin ja YMMÄRSIN koko kommenttisi! En ottanut kantaa loppukommenttiisi, vain tuohon yhteen lauseeseen! Lue ja YMMÄRRÄ, miksi AP:n ja minun pitäisi oppia toimimaan toisin?? Miksei jne.
Ja jos on muutoin hyvä tyyppi ja ystävyyden arvoinen, minä sopeudun?
Myöhästelijä ei ole koskaan ystävyyteni arvoinen, koska hän ei myöhästymisillään kunnioita minua ja minun ystävyyttäni. Sen pituinen se!
Tällainen tarkoituksellinen vitkuttelu lähestyy monilla jo puhtaasti henkistä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimin joskus kuskina mökkimatkoilla. Olen oppinut, että en hae ihmisiä kotoa, vaan otan kyytiin jostain bussipysäkiltä tai levähdysalueelta. Kerron, koska ajan pysäkin ohi ja nappaan ne kyytiin, jotka ovat pysäkillä.
Kotoa en hae siksi, että se tuntuu olevan juuri se hankala kohta. Etsitään vielä jotain tavaraa tai palataan hakemaan tai ollaan ihan vain myöhässä koko pakkaamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat luonnostaan hidasrytmisiä. Olen joskus vilkuillut kellosta, että miehelläni esimerkiksi aamutoimissa kestää lähes kaksi tuntia ja suihkussa käynti tunnin, kun minä selviän aamulla liikkeelle puolessa tunnissa ja suihkussa käyn kymmenessä minuutissa.
Sitten on niitä ihmisiä, joille tekemisen / etenemisen organisointi vain ylipäätään tuntuu olevan vaikeaa. Haahuilevat ja arvioivat ihan väärin jonkun asian vaatiman ajan, poikkeavat sinne ja tänne yhtäkkiä ja eivät tule yhtään ajatelleeksi, että joku heitä odottaa ja on mahdollisesti tehnyt jo muitakin suunnitelmia. Meillä on yksi tällainen sukulaisperhe, joka saattaa myöhästyä monta tuntia sovitusta ajasta. Raivostuttavaa!
Mun mieheni on niitä, joille ajan ja matkan arviointi on vaikeaa. Saimme kerran väännön aikaiseksi, kun mies ei uskonut, että eräässä kaupassa ei käy (kävellen) parissa minuutissa. Mies oli varma, että kauppaan on max. 100 metriä, kun todellisuudessa sinne oli yli puoli kilometriä, eli edestakaisin toista kilometriä. Ajan arvioiminen oli tärkeää, koska olimme juuri matkalla lapsen päiväkotiin, joka oli sulkeutumassa vartin päästä. (Paikka ja reitti oli siis tuttu, ja mies oli kävellyt sen kymmeniä kertoja.)
Mies myös usein ehdottaa, että voitaisiin hoitaa joku asia "samalla" kun ollaan perheellä jossain. Tyypillisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos lähdössä ajamaan länteen, hän ehdottaa, että käytäisiin viemässä vaikka joku tavara kaverilleen 15 km päähän itään. Tajuamatta, että se tarkoittaa sitä, että koko perhe istuu autossa 40 minuuttia ylimääräistä. Kun sen saman lenkin voisi tehdä vain yksi henkilö ajamatta metriäkään enempää, koska sieltä kaverilta palatessa pitää kuitenkin ajaa kotimme ohi, jotta päästään sinne minne oltiin alunperin menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolet ex miehen suvusta oli/on myöhästelijöitä. Oli häät tai ristiäiset niin aina tulivat myöhässä ja hirveällä tohinalla keskeyttämään jo alkaneen tilaisuuden. Siinä sitten odoteltiin että saavat itsensä istumaan ja hiljenemään. Mikään ennakointi ei auttanut, siis että ilmoittaisin että tilaisuus alkaa klo 12 vaikka oikeasti klo 14. Silti olivat myöhässä. Käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat luonnostaan hidasrytmisiä. Olen joskus vilkuillut kellosta, että miehelläni esimerkiksi aamutoimissa kestää lähes kaksi tuntia ja suihkussa käynti tunnin, kun minä selviän aamulla liikkeelle puolessa tunnissa ja suihkussa käyn kymmenessä minuutissa.
Sitten on niitä ihmisiä, joille tekemisen / etenemisen organisointi vain ylipäätään tuntuu olevan vaikeaa. Haahuilevat ja arvioivat ihan väärin jonkun asian vaatiman ajan, poikkeavat sinne ja tänne yhtäkkiä ja eivät tule yhtään ajatelleeksi, että joku heitä odottaa ja on mahdollisesti tehnyt jo muitakin suunnitelmia. Meillä on yksi tällainen sukulaisperhe, joka saattaa myöhästyä monta tuntia sovitusta ajasta. Raivostuttavaa!
Mun mieheni on niitä, joille ajan ja matkan arviointi on vaikeaa. Saimme kerran väännön aikaiseksi, kun mies ei uskonut, että eräässä kaupassa ei käy (kävellen) parissa minuutissa. Mies oli varma, että kauppaan on max. 100 metriä, kun todellisuudessa sinne oli yli puoli kilometriä, eli edestakaisin toista kilometriä. Ajan arvioiminen oli tärkeää, koska olimme juuri matkalla lapsen päiväkotiin, joka oli sulkeutumassa vartin päästä. (Paikka ja reitti oli siis tuttu, ja mies oli kävellyt sen kymmeniä kertoja.)
Mies myös usein ehdottaa, että voitaisiin hoitaa joku asia "samalla" kun ollaan perheellä jossain. Tyypillisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos lähdössä ajamaan länteen, hän ehdottaa, että käytäisiin viemässä vaikka joku tavara kaverilleen 15 km päähän itään. Tajuamatta, että se tarkoittaa sitä, että koko perhe istuu autossa 40 minuuttia ylimääräistä. Kun sen saman lenkin voisi tehdä vain yksi henkilö ajamatta metriäkään enempää, koska sieltä kaverilta palatessa pitää kuitenkin ajaa kotimme ohi, jotta päästään sinne minne oltiin alunperin menossa.
Kuulostaa tutulta tuo, ettei puoliso osaa arvioida aikaa eikä matkoja. Mun mies arvioi aina alakanttiin, jos kyse on jommastakummasta. Poikkeuksena asiat, joita hän ei halua tehdä. Niihin kuluu sitten mukamas hirveästi aikaa, esim. tiskikoneen tyhjentämiseen tai ruokaostosten jääkaappiin laittamiseen kuluu hänen mielestään puoli tuntia.
Kauppaan meillä on matkaa hänen mukaansa muutama sata metriä, kun oikeasti sinne on 1,5 km. Tämä matkan alakanttiin arviointi johtunee siitä, ettei hän koskaan kävele ko. matkaa, vaan ajaa sen autolla, jolloin se tuntuu tosi lyhyeltä.
Lähtemiseen kuluva aika riippuu siitä, mihin ollaan menossa. Anopille syömään meno myöhästyy vain 5-10 minuuttia (anopille on lyhyt ajomatka), mutta jos ollaan lähdössä jonnekin päiväretkelle, ovesta päästään ulos n. 30-50 minuuttia myöhemmin kuin oli suunniteltu. Ei siis kauheita myöhästymisiä, mutta ajoissa ei lähdetä ikinä. Mies aliarvioi joka kerta lähtemiseen kuluvan ajan. Työaika sillä on liukuva - onneksi, koska esim. klo 8.00 töissä oleminen olisi valtavan suuren henkisen valmistautumisen paikka jo edellisiltana.
Itsekseni ehdin paremmin ajallaan kuin miehen kanssa, joskaan en itsekään ole mikään etuajassaolija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällainen toisen odotuttaminen on sitä, ettei lainkaan kunnioita toisen aikaa. Jos ollaan menossa toisen kyydillä, ja sovitaan lähtöaika, silloin siitä on pidettävä kiinni. Ja jos sitten myöhästytään tämän hidastelijan takia, sen on otettava vastuu siitä ja sanottava, että minun syy tämä oli.
Ärsyttää kaikki tollaset odotuttajat. Mistään sovitusta ajasta ei pidetä kiinni. Ymmärrän sen, että aina ei mene niin kuin pitäisi, tulee jotain hankaluutta väliin, mutta jos tämä myöhästeleminen on kroonista, silloin pitää ottaa itse siitä vastuu eikä odotuttaa muita.
Yhden tällaisen kroonisen myöhästelijän kanssa sain "taistella" vuosikausia, muuten niin mukava ihminen ja ystävällinen, mutta tätä asiaa ei tuntunut ollenkaan tajuavan. Oltiin järjestötoiminnassa samassa työryhmässä ja kuljettiin minun kyydilläni. Se oli yhtä tuskaa, kun ei koskaan oltu ajoissa paikalla. Poislähtiessäkin se oli samaa, hän jäi aina suustaan johonkin kiinni, ja minä odottelin autossa että tulisi nyt jo.
Joittenkin ihmisten agenda on sellainen, että kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta ja aikaa vievästi. Mitään ei voi tehdä sujuvalla ja joutuisalla tavalla, vaan kaiken on vietävä aikaa. Muuten ei voi tulla hyvää tulosta. Mitään ei voi ajatellakaan tekevänsä käden käänteessä, vaikka se olisi mahdollistakin. Tämä samainen ystäväni oli siitä malliesimerkki. En vieläkään käsitä, miten hän sai esim. tiskaamiseen kulumaan niin paljon aikaa. Tai ehkä käsitänkin, siis kun jokainen lasi ja lautanen ja lusikka piti valoa vasten tarkastella, onko se varmasti puhdas, ja onko se varmasti nyt huuhdeltu vai huuhtelenko vielä uudestaan, onko tossa jotain, täytyy pestä uudestaan jne. Ja se astioiden järjestely kuivauskaappiin oli niin vaikeata, joka astian kohdalla erityinen järjesteleminen, siis niin hidasta kuin olla ja voi.
Sama päti kaikkiin kotihommiin, siivous, silitys, pöydän pyyhkiminen, kaikki vei kauheasti aikaa. Ehkä se on joku sisäänrakennettu asia, jolle ei vain voi mitään.
Omassa elämässään tietysti jokainen saa olla niin hidas ja viivyttelevä kuin ikinä haluaa, mutta toisten aikaa pitää ymmärtää kunnioittaa.
Mun pomo on sellainen, että jos hän tulee pitämään palaveria myöhässä, se kestää silti sen maksimiajan riippumatta siitä, että olisi päästävä jo jatkamaan hommia (kyse on ihmisistä, joten työt eivät todellakaan odota, kuten vaikka paperit tai tietokone). Minusta hän ei silloin kunnioita toisten (työ)aikaa lainkaan.
Tai hän tulee selittämään jotain mukamas tärkeää asiaa kesken kiireiden tai kaksi minuuttia ennen työaikani loppumista, jolloin varmasti tietää, ettei olisi otollinen hetki. Kun hänelle päin on asiaa, hän kyllä ilmoittaa suureen ääneen, jos ei sovi, tai ei vastaa puhelimeen, kun hänelle yrittää soittaa. Todellinen aikavaras koko ihminen.
Seurasin kerran vierestä tällaisen myöhästelyistä tunnetun pariskunnan aikataulua ja lähtemistä. Herra X oli menossa töihin klo 13. Rouva Y oli menossa isänsä kanssa Ikeaan hakemaan jotakin kalustetta. Ikea-reissu täytyi tehdä ennen herran töihin lähtemistä, sillä pientä lasta ei voinut jättää yksin kotiin.
Koko aamupäivä asiasta jahkattiin. Kenelläkään ei ollut kiire, istuttiin kahvikupin kanssa pöydän ääressä, keitettiin vielä toinenkin pannu, taas pähkäiltiin ja jahdattiin välillä hyvin kireään sävyyn, että kuinka ja koska ja kuka hakee... mutta mitään ei tehty.
Lopulta rouvan isä saapuu paikalle ja ei kun taas istutaan ja kahvitellaan ja suunnitellaan ja pähkäillään. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire, vaikka minä koitan sanoa että on varmaan ruuhkaa ja Ikeassa lauantaina muutama muukin. Kello käy.
Lopulta rouva lähtee Ikeaan isänsä kanssa ihan viime hetkellä. Takaisin he tulevat niin, että töihin lähtijä ehtii bussiin täysillä juosten. Riitaa, lapsi itkee, aina sä olet tommonen, mä myöhästyn stana.
Mä seurasin tätä vierestä aivan äimistyneenä. En ymmärrä, kuinka aikuisilla ihmisillä voi olla tuollainen arjen ja ajan hallinta. Itse en kestäisi viikkoakaan tuollaista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Toimin joskus kuskina mökkimatkoilla. Olen oppinut, että en hae ihmisiä kotoa, vaan otan kyytiin jostain bussipysäkiltä tai levähdysalueelta. Kerron, koska ajan pysäkin ohi ja nappaan ne kyytiin, jotka ovat pysäkillä.
Kotoa en hae siksi, että se tuntuu olevan juuri se hankala kohta. Etsitään vielä jotain tavaraa tai palataan hakemaan tai ollaan ihan vain myöhässä koko pakkaamisessa.
Tosi hyvä neuvo! Otan käyttöön!
Luulen, että monen kroonisen myöhästelijän kompastuskivi on just tuo matkojen ja tekemiseen kuluvan ajan arvioinnin vaikeus. Mulla on esimerkiksi yksi ystävä, joka saattaa pyytää lenkille. Vastaan, että voin lähteä noin tunnin kuluttua. 45 minuutin päästä puen lenkkikamppeita päälle ja laitan viestin, että missä nähdään. Kaverilta tulee viesti, että rupesin tässä just ruokaa laittamaan / lähdin kauppaan / jotakin muuta, että menee vielä. Aina minä olen se, joka odottelee tai muuttaa suunnitelmia. Tiedä sitten, kuinka monella se on ihan neurologinen juttu ja kuinka monella vain välinpitämättömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös pari läheistä sukulaista, jotka ovat aina myöhässä. En ymmärrä, miksei ap ja muut sellaisesta hermostuvat opi toimimaan toisin! Miksi pitää kerta toisensa jälkeen hakata päätä seinään ja kerätä vihaa, kun asia on helposti ratkaistavissa.
Älkää tehkö ruokaa valmiiksi, vaan valmistelkaa vain ja kokatkaa sitten yhdessä se loppuun. Tai sopikaa kuten joku ketjussa sanoi, että vieraaksi tulijat panevat viestin, kun oikeasti ovat lähteneet kotoa tulemaan.
Onhan se tietysti ärsyttävää, jos odotat vaikka kaupungilla kadulla jotakuta, jonka kanssa piti jatkaa siitä matkaa eteenpäim, ja se joku on tunnin myöhässä. Mutta vain tyhmä ihminen sopii kroonisen myöhästelijän kanssa tuollaisia tapaamisia.
Muita ihmisiä et voi muuttaa, voit muuttaa vain omaa käytöstäsi.
Todennäköisesti se myöhästelijä tietää oikein hyvin ongelmansa itsekin ja häpeää sitä. Jos silti pidät kyseisestä tyypistä, sopeudu ja muuta tapaamistapaanne. Simple as that.
Tuttavaperhe oli tulossa kylään. Sovimme ajan, jolloin he tulisivat. Oli kaunis hellepäivä ja odottelimme heitä kahville. Tarkoitus oli, että ovat pari tuntia kylässä ja lähdemme sitten lasten kanssa rannalle.
Klo 13 oli sovittu aika. Klo 14 ei kuulunut mitään. Klo 15 soittivat, että sorppa, jäimme vahingossa tänne kaupungille kauppoihin kiertelemään ja lähtökin viivästyi. Klo 16 pakkasimme perheen autoon ja lähdimme rannalle. Klo 16.30 soittivat, että missä olette, olemme nyt oven takana.
Emme hakanneet päätä seinään ja vihalla kuluttaneet itseämme, vaan elimme oman aikataulun mukaan ajatellen, että se on annettu, mikä on tarjottu. Jos oli sovittu jokin aika, niin se oli sovittu. Mekin olimme sopineet lasten kanssa rannalle menosta, joten menimme sinne.
Jos meinaa tulla kylään, ei voi olettaa, että isäntäperhe pyörii heidän aikataulujen mukaan lopettamalla koko elämänsä heidän takiaan ja odottamaan tuntitolkulla ruokien ja kahvin kanssa, sattuisivatko he armollisesti tulemaan sovitun päivän aikana.
Ihmisillä voi eri syistä olla vaikeuksia ajanhallinnan kanssa. Erikoista, että molemmilla henkilöillä on sama piirre. Onko se jopa yhdistänyt heidät?