Miksi joidenkin lähteminen kestää niin tolkuttoman kauan

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että monen kroonisen myöhästelijän kompastuskivi on just tuo matkojen ja tekemiseen kuluvan ajan arvioinnin vaikeus. Mulla on esimerkiksi yksi ystävä, joka saattaa pyytää lenkille. Vastaan, että voin lähteä noin tunnin kuluttua. 45 minuutin päästä puen lenkkikamppeita päälle ja laitan viestin, että missä nähdään. Kaverilta tulee viesti, että rupesin tässä just ruokaa laittamaan / lähdin kauppaan / jotakin muuta, että menee vielä. Aina minä olen se, joka odottelee tai muuttaa suunnitelmia. Tiedä sitten, kuinka monella se on ihan neurologinen juttu ja kuinka monella vain välinpitämättömyyttä.

Mun miehelläni on varmaan molempia. Mies on elänyt nuoruutensa samanlaisessa kaveripiirissä ja myöhemmin onnistunut järjestämään elämänsä siten, että harvoin tarvitsee olla minuutilleen jossain paikalla. Työt aina olleet joustavia, asunut lapsesta saakka hyvien julkisten yhteyksien varrella. Ei ole koskaan joutunut seisomaan tuntia pakkasessa, koska myöhästyi bussista. Eikä miehellä ole tapana koskaan katsoa kellosta paljonko asioihin meni, joten ajantaju ei kehity. Esim. tuonne kauppaan oli kävellyt monta kertaa, eli jos kerrankin olisi vilkaissut kellosta kauanko matkaan meni, olisi tiennyt kuinka kaukana se on.

Mutta ei tuo voi olla ihan vain halusta kiinni: Itse en osaa olla ajattelematta tekemisiäni aikajanalle. Myös sisäinen kelloni kertoo usein hyvin tarkkaan kauanko aikaa on kulunut. Osin se on harjoiteltua, mutta ei täysin. Miehen kanssa on välillä kokeiltu aikojen arvioimista ja toistuvasti hän arvioi johonkin asiaan kuluneen ajan puolet lyhemmäksi kuin todellinen. Vaikeaksi menee erityisesti silloin, kun on monta pientä asiaa, joiden yhteenlaskettu aika pitäisi arvioida, silloin tuntuu olettavan suurimman osan nollaksi, jos ne vievät alle minuutin per asia, mutta kun niitä on vaikka 20, ei niitä kaikkia teekään enää kahdessa minuutissa yhteensä.

t. Se jonka miehen kanssa kinattiin kaupan sijainnista

Vierailija kirjoitti:

Toisen käytöstä ei voi muuttaa, omaansa voi. Itse olen yhden kanssa sopinut, että soittaa parikymmentä kilometriä ennen määräpaikkaa ja rupean sitten vasta valmistautumaan. Näin en joudu tunteja odottelemaan.

Minulla oli kaverina krooninen myöhästyjä, joka olisi onnistunut sössimään tuonkin tilanteen. Hän olisi saattanut esim. nähdä matkalla jonkun kivan kaupan ja kurvannut sinne shoppailemaan tunniksi.

Kahdenkymmenen kilometrin matkalle mahtuu monta kiusausta.