Vauvan ulkonäkö vaikuttaa tunteisiin?

Ymmärrän sua hyvin ap! Minullakin oli noita tunteita varsinkin raskaana ollessa, pelkäsin tosi paljon sitä, ettei vauvasta tulisikaan söpöä, koska itse olin mielestäni aika ruma lapsena... No, tyttäressäni on paljon minun piirteitäni, eikä hän ehkä ulkopuolisten mielestä ole maailman kaunein vauva. MUTTA vaikken omasta ulkonäöstäni erityisesti pidäkään, on vauvani minun silmissäni silti ihan järjettömän suloinen ja rakastan häntä yli kaiken. Että näin. :)

En usko, että vauvan ulkonäkö vaikuttaa tuolla tavalla tunteisiisi, että olisit esimerkiksi huolehtivaisempi, jos vauva olisi kauniimpi. Älä turhaan sellaisia murhedi. Tai tietysti, jos ajattelet esimerkiksi suhtautumisesi tuttaviisi tai esim. vanhempiisi ja sisaruksiisi riippuvan heidän ulkonäöstään, asia voi olla niin. Muussa tapauksessa suhtautumisesi vauvaan tuskin riippuu ulkonäöstä.

Kaikki vauvat ovat ihania ja hellyyttäviä, mutta kaikki vauvat eivät ole ainakaan klassisella tavalla kauniita. Rumista vauvoista voi tulla kauniita aikuisia ja päin vastoin.  Mielestäni on vain terve merkki, ettei vauva ole pehmentänyt päätäsi niin, että todellisuudentajusi hämärtyisi, ja pystyt ainakin jollain tasolla tarkastella rakasta vauvaasi myös objektiivisesti. Paljon enemmän on sellaisia narsistisia vanhempia, jotka kuvittelevat kaikkien pitävän oman ruman pärstänsä perineitä penskojansa enkelinkauniina.

Rumat ihmiset ovat aivan yhtä hyviä kuin kauniitkin. Koita välittää tämä ajatus omalle lapsellesi - kohtele muita sillä tavalla ja opeta hänet kohtelemaan muita niin.

J.Karjalaisen kappaleessa: "Mä olen mies,jolle ei koskaan tapahdu mitään."

J.Karjalaisen kappaleessa: "Mä olen mies,jolle ei koskaan tapahdu mitään."

Kiitos 2 ja 3, juuri tuo ajatus minun tulisikin sisäistää ja hyväksyä, että kaikki eivät voi olla kauniita tai komeita. Ja sitten siellä toisessa päässä on se jo raskausaikana päähän pinttynyt kuva "ihannevauvasta", jota todellinen vauva ei vastannutkaan.

En halua kuulostaa itserakkaalta, mutta pidän itseäni kuitenkin suht nättinä ja miestäni ihan komeana. Siksi kai on vähän vaikeaa hyväksyä, ettei jälkeläisemme olekaan se lutunen jota kaikki ihastelevat.

Sehän ei kyllä tosiaan ole mitenkään poissuljettua, että kasvaessaan pojasta tulee varsinainen hurmuri. Olisi silti kiva pystyä hyväksymään sekin vaihtoehto, että ei tule.

Ap

Meillä on ollut kolme reinäköistä vauvaa.

1. Hassun näköinen

2. Pieni pullukkanaama

3. Sulonen pieni nappisilmä,joka saa huomiota missä ikinä ollaankaan.

Hassua huomata,että vaikka olen aina pitänyt ykköstä ja kakkostakin ihan söpönä,niin nyt kolmannen kohdalla vasta tajua miltä näyttää oikeasti sulonen lapsi!;)

Kaikki ovat toki saaneet aidosti rakkautta ja huolenpitoa näöstä riippumatta yhtä paljon!

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 17:59"]Meillä on ollut kolme reinäköistä vauvaa.

1. Hassun näköinen

2. Pieni pullukkanaama

3. Sulonen pieni nappisilmä,joka saa huomiota missä ikinä ollaankaan.

Hassua huomata,että vaikka olen aina pitänyt ykköstä ja kakkostakin ihan söpönä,niin nyt kolmannen kohdalla vasta tajua miltä näyttää oikeasti sulonen lapsi!;)

Kaikki ovat toki saaneet aidosti rakkautta ja huolenpitoa näöstä riippumatta yhtä paljon!

[/quote]

Erinäköistä vauvaa

Paska mutsi

Olen aina ajatellut että se on se luonne ja persoona mihin rakastutaan, tai ihastutaan,  miten se voi olla ulkonäkö???

Minulla on myös ollut kaksi hyvin erinäköistä vauvaa/taaperoa ja kyllähän se saattoi vaikuttaa omaan suhtautumiseen että ekaa ihasteltiin joka puolella, jälkimmäistä taas ei ollenkaan. Toisella on mm. tosi pitkät ja tummat ripset, toinen on väreiltään hailu.

Lapsi on vanhempiensa näköinen. Hyväksy itseäsi ja kumppanisi ulkonäkö, niin teidän yhteinen lapsi on suloisin ja ihastuttavin otus maailmassa.

Sitä paitsi, kasvaessa vauvan ulkonäkö muuttuu koko ajan. Pue pienokainen söpöihin ja kivoihin nuttuihin, se lisää positiivisella tavalla vauvamaista olemusta.

Mä sanoisin että minulla meni toisin päin. Tunteet vaikuttivat vauvan (koettuun) ulkonäköön.  Olin esikoisen syntyessä umpirakastunut vauvaan ensi hetkestä lähtien ja näin vauvan todella suloisena. Kyseessä oli punakka, alipainoinen keskoslapsi, joka objektiivisesti arvioiden ei varmastikaan ollut kaunis. Minä kuitenkin näin hänet ihan oikeasti todella kauniina. Tietenkin kun olin niin ihastunut vauvaan, tuskin annoin vauvan nukkua rauhassa, kun olisin koko ajan halunnut sylitellä häntä.

Kuopuksen kanssa tuota ensihuumaa ei tullut. Rakastuminen lapseen tuli vasta myöhemmin. Koin että vauva ei ollut kovin kaunis. Hän oli pullea ja voimakas jötkäle (=terve, normaali vauva). Aivan erilainen kuin sisaruksensa. Tietenkin hoidin ja hellin vauvaa, mutta ei minulla ollut mitään vaikeuksia antaa hänen nukkua rauhassa tai muutenkaan en ollut koko ajan ihastelemassa häntä. Kun vähitellen se rakkaus syttyi, lapsi muuttui koko ajan kauniimmaksi. Mitä enemmän rakasti, sitä ihammalta lapsi näytti. Kuvien persuteella olen kuitenkin huomannut, että mitään suurta söpöysmuutosta ei oikeasti tapahtunut.

Nykyään vauvoihinkin suhtaudutaan mediassa vähän kuin koiranpentuihin, niiden tehtävä on olla söpöjä nappisilmiä joilla kerätä ihastelua. Vähän kuin että tästä meidän kahden hyvän tyypin vauvaprojektista tuli tällainen onnistunut lopputulos, itsestäänselvästi terve ja sen näköinen, että lapsen vois milloin vain laittaa henkkamaukan malliksi. Tai ainakin vauvalehden kanteen. Tai ainakin vauvasta vois pitää edes jonkinlaista blogia koska on niin poikkeuksellisen söpöliini. Elinvoimainen mutta passelisti niin pieni että kaikki voivat ihastella vauvan siroutta.

Ei ihme että moni esikoistaan odottava olettaa automaattisesti että vauva on omissa silmissä ainakin kaunis. Ja kuitenkaan sen vauvan tehtävä ei ole olla söpö, vaan kasvaa ja voimistua ja olla ihan itsensä näköinen. Suurin osa ihmisistä ei ole koskaan elämänsä aikana söpöjä. Silti he ovat korvaamattoman rakkaita monelle.

Minulla on kaksi keskimääräistä pitempää, voimakasta ja harteikasta pojanjässikkää, piirteet ovat vähemmän klassiset noin maailman mittakaavassa. Klassinen savolainen nenä on kuitenkin molemmilla, mut se ei ehkä ole sama asia. :) Heti synnytyksen jälkeen molemmat oikaisivat valtaisat vemmelsäärensä ja alkoivat parkua ja syödä ja kasvaa sellaista vauhtia ettei perhekahvilassa muuta tehtykään kuin ällisteltiin miten jollakulla voi olla niin nopeasti kasvava ja jatkuvasti jonnekin möngertävä vauva. Pojat on vieläpä hyvin reippaita luonteeltaan, ja painiotteet olivat hyvin hallussa jo yksivuotiaana. Minä en ikinä päässyt vauvoineni niihin söpöstelykerhoihin joihin kuvittelin pääseväni, koska oletin että saisin kiharatukkaisen enkelin näköisen pienikokoisen pojan jolla on massiivisen pitkät tummat ripset.

Omissa silmissäni nämä ovat kuitenkin tosi  hauskoja vesseleitä. Mutta siis, en yhtään ihmettele jos se suloisuus ei oikein muille aukene.:)

kyllä se vauvan rumuus johtuu sinun silmistäsi luultavasti jos ei ole epämuodostunut

meillä taas on tuollainen vaalea hiuksinen,siniset isot silmät  ja yleensä iloinen nauravainen poika,normaalin kokoinen tai ainakin kovasti kasvanut kun syntyi niin pienenä.

vieraat ihmiset tulee kaupassakin sössöttämään,lässyttämään ym. pojalle kun on niin söpö ym. neuvolassakin kehuttu aina miten hyvä iho pojalla on.

poika on sektioitu keskonen minkä sängyn vieressä istuin ja ihmettelin muutamat ekat päivät tuijotellen monitoreja ja kuunnellen vehkeiden hälytyksiä,ennen kuin äiti saatiin kammettua ekan kerran poikaa katsomaan,lapsi oli olevinaan niin söpö ja jotenkin ihmeellinen,nyt kun olen katsellut vanhoja kuvia ei voi ymmärtää mitä ihmeellistä siinä 2nyrkin kokoisessa punakassa vauvassa oli,kotiin päästyäkin näyttää kuvissa oudolle luonnottoman isoine silmineen.

nyt 2v ikäisenä kaikki on sanonut että on isänsä näköinen vaikka itse en näe meissä mitään samaa ja jos katson omia lapsuus kuviani olisi ne voitu ottaa omasta pojasta niin saman näköinen se on.

Esikoinen(tyttö) oli ihan pojan näköinen vauvana. Lisäkai tietysti kalju lähes kaksivuotiaaksi ja selvästi alipainoinen.

Sievä pikkutyttö siitä silti on kehkeytynyt kun paino on nyt normirajoissa niin kasvoihinkin on tullu pyöreyttä ja piirteet muutenki muuttumeet ja pehmentyneet. Emmä koskaan tuosta ulkonäöstä oo ollu kovin huolissaan.

Kaverin vauvalla oli tosi omituisen muotoinen leveä pää, leveä naama haltiakorvat( se pään muoto jotenki työnsi korvat esiin) oikein komea miehenalku nyt viisvuotiaana, joten toivoa on.

Nuokin keltä lapsi näyttää vaihtelee kasvun mukaan, välillä näyttää enempi isältään, välillä äidiltään.

Kaunista lasta on helpompi rakastaa.

Minua haukuttiin pienenä äidin suvun puolelta, koska näytin isältäni vauvana ja alle kouluikäisenä. Olin ruma, hullu lapsi. Ikävä taakka kaikille.

Kyllä kai sitä on tutkittukin, että kaunis lapsi saa enemmän positiivista huomiota. Ja eikö evoluutioonkin liity ihan tuo että vanhemmat hoitavat enemmän/mieluummin kaunista (=tervettä, lisääntymiskykyistä) vauvaa?

Kyllähän minä tuota pulleaposkista, kaksoisleukaista, pienisilmäistä hyvin jäntterää poikaani rakastan, tuli vain todella yllätyksenä ettei oma vauva ole automaattisesti maailman söpöin.

Ap

P.s. Kerrankin kivan asiallista keskustelua!

Minusta kaikki vauvat ovat rumia. En ymmärrä, mitä "kaunis vauva" voi edes tarkoittaa.