Lue keskustelun säännöt.
Omat yritelmäni säälittäviä miehen menestyksen rinnalla
11.02.2014 |
Mies on aina onnistunut kaikessa, mihin ryhtyykin. Löytänyt omat vahvuutensa jo lapsena ja määrätietoisesti seurannut niitä. Sai lukiossa stipendejä ja pääsi heittämällä yliopistoon haluamalleen alalle, sai sieltä huippupaperit ja tietenkin jo opiskeluaikana oman alan töitä. Nyt tienaa 9000e/kk + sijoitukset tuottavat.
Entäs minä sitten? Olin välillä tavoitteellinen, mutta jotenkin olen sulautunut liiaksi yhteen miehen kanssa. Oma 'ura' on tyssännyt paikkakunnan vaihtoon miehen työn perässä ja jätin opinnotkin kesken. Pätkätöitä surkealla palkalla. Rahat ovat yhteisiä joten en valita. Mutta oma valintani. Minulla on kiinnostuksia ja kutsumuksia, mutta ne tuntuvat naurettavilta.
Ei minun tekemisistäni kukaan edes ole kiinnostunut, kun kaikki ylistävät mieheni kiinnostavaa työtä. Minua on haukuttu ja vähätelty molempien sukulaisten taholta.
Välillä minulle tokaistaan, että pitäisi tehdä lapsi. Tuntuisi, että lapsi olisi vain oman tyhjiöni täyttöä eikä voisi kuitenkaan täyttää kaikkia tarpeitani elämässä. Koen elämäni olevan kuitenkin parempaa nyt kuin kotiäitinä. Enkä taida haluta lapsia koskaan.
Nyt olen taas työpätkän jälkeen kuopassa: minkään uuden aloittaminen ei motivoi, koska taloudellisesti sillä ei ole merkitystä. En saa tällä paikkakunnalla edes ilmaiseksi työtä, joka aidosti kiinnostaisi.
Kommentit (94)
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 09:02"]
Kiitos kaikille vastauksista ja herättelevistä kysymyksistä. Vastaan yleisesti.
Kaikki on totta, mitä sanotte muiden mieliksi elämisestä ja luvan odottelusta. Tiedän, ettei kukaan muu voi minulle antaa lupaa elää miten haluan, kuin minä itse.
En osaa sanoa, millaista tukea mieheltä kaipaan. Taloudellista saan jo. Mies on aiemmin kuopassa ollessani kannustanut kyllä, mutta auttaako mikään määrä ulkoista vakuuttelua oikeasti? Ehkä miehen patistuksen taustalla on nytkin huoli, että jään kotiin makaamaan enkä saa itseäni niskasta kiinni. En osaa perustella, miksi tällä kertaa "luova tauko" on erilainen kuin ennen ja että olen todella menossa tavoitteitani kohti. Ja tämäkin epäilys taitaa olla enemmän omassa päässäni kuin miehen.
Pohdiskelin ja kirjoittelin yöllä ihmissuhteistani. Aiemmin ympärilläni oli sekalainen joukko "ystäviä", joista suuri osa on alkanut karsiutua sen takia, että muutin ja toisekseen etäisyys on auttanut näkemään, että eivät ko. ihmiset kovin hyviä ystäviä olleetkaan. He kritisoivat minua ulkonäöstä lähtien. Kertonee omasta itsestäni, millaisia 'peilejä' valitsin ennen itselleni ja kenen annoin määrittää itseni. Nyt on jo tapahtunut siirtymää erilaisten ihmisten pariin, kannustavampien ja joilla on oma elämä, useat ovat löytäneet luovan tavan ansaita elantonsa ja seuranneet hullujakin kutsumuksiaan. Silti huomaan että elän toisten kautta tai salaa toivon, että heidän luovuutensa tarttuisi minuunkin. Entinen riippuvuus toisten mielipiteistä on muuttunut toisenlaiseksi riippuvuudeksi, nyt janoan positiivista tukea muilta. Vaikka eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä. Yksin olet sinä ihminen.. Jotenkin tämän janoamisen näkeminen oksettaa itseäni tällä hetkellä enkä ehkä haluakaan tavata ketään. Kuin tämä "elämäntehtäväni vahvistaminen" tunkisi kaikkeen elämässäni nyt.
Kyllä, olen tätä prosessia läpikäydessäni myös meditoinut ja jopa rukoillut, vaikken ole pitänyt itseäni uskonnollisena. Jokin yhteys itseen ja henkisyyteen on avautunut.
Toivon, etten tee kierrosta viinipullojen maailmaan, tai ehkä olen tehnyt jo aiemmin kohtuuden rajoissa hakien lohtua perjantaipullosta. Nyt juominen on vähentynyt.
Olen jo läpikäynyt kaikenlaisia tunteita, mutta ne eivät ota loppuakseen. Olen pohtinut paljon lapsuudenkodin asetelmista lähtien nykyiseen elämääni. Sekin pohtiminen on raskaudestaan huolimatta jotain pakoa tästä päivästä, tämän päivän valinnoista.
En juuri nyt pysty spekuloimaan ajatuksella "jos olisin sinkku tai entä jos mies jättää tai olet joskus yksinhuoltaja". Ei voi koskaan tietää, voi vaikka kuolla tai sairastua vakavasti enkä voi sitä ennakoida. Tai itse voin. Siksi kannattaisi elää heti eikä tulevaisuudessa. YleAreenan linkki oli hyvä, en ehkä näe omaa hyväosaisuuttani ja laajoja mahdollisuuksiani vaan menen vanhanaikaiseen turvallisuushakuisuuteen valinnoissani.
Tänä aamuna kävin pitkällä kävelyllä juuri ennen miehen heräämistä ja viivyttelin siellä kunnes hän lähti töihin. En kaivannut nyt kyselyä työnhausta tai miten saan aikani kulumaan. Mutta sama miete tulee vastaan ilman miestäkin.
[/quote]
Ap, sinä kärsit nyt selvästikin siitä ettet ole lapsena saanut vanhemmiltasi sitä ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää, joka sinun olisi kuulunut saada. Sen vuoksi itsetuntosi on heikko ja yrität saada muilta hyväksyntää, jotta saisit itsetuntosi paranemaan. Siitä on seurannut se, että jotkut ihmiset ovat alkaneet suhtautua sinuun alentuvasti, esim. kokevat että heillä on oikein sinua kritisoida. Kun olet pienestä saakka pyrkinyt miellyttämään muita, et pystynyt edes kuulemaan mitä itse haluat. Nyt olet herännyt kuuntelemaan itseäsi ja olet tajunnut tämän kaiken ja siksi olet kriisissä. Kriisi on raskas, mutta myös mahdollisuus muutokseen. Kuulen sinusta, että myönteinen muutos on jo alkanut. Voisit hyötyä muutamasta terapiakäynnistä, mutta saatat selvitä tästä kriisistä myös itseksesi. Miehesi voi olla vaikea sinua auttaa, koska käyt läpi lapsuuden tunnekokemuksiasi. Niitä ei voi käsitellä pelkästään järjen tasolla, vaan on tehtävä myös tunnetyöstämistä. Tsemppiä, olet muuttumassa vahvemmaksi. Terveisin psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olet tajunnut tärkeitä asioita elämästä. Onneksi olkoon! Minä luulen arvaavani, mihin tuo nyt alkanut prosessi lopulta johtaa. Kirjoitan arvaukseni tähän siltä varalta, että saisit siitä jotain irti.
Olen itse tavallaan päinvastainen tyyppi kuin sinä. Olen jo nuorena tiennyt, mitä haluan elämältä ja lähtenyt toteuttamaan sitä määrätietoisesti. Toteutusta on kuitenkin haitannut se, että taitoni ja lahjakkuuteni eivät ole tahtoneet riittää haluamani tavoitteen saavuttamiseen. Kun tajusin tämän, siirryin määrätietoisesti kehittämään itseäni ja jatkoin niin kauan, että saavutin riittävän tason (tähän meni monia, monia vuosia). Nyt olen taas alkanut tavoitella sitä lopullista unelmaani.
Muuten tässä on kaikki hyvin, mutta olen jo sen ikäinen, että minua paljon nuoremmat alkavat mennä ohi oikealta ja vasemmalta, kun heidän ei ole tarvinnut käydä läpi tuota itsensäkehittämisvaihetta, ei ainakaan yhtä pitkää, vaan he ovat jo valmiiksi olleet hyviä niissä asioissa mitä tällä alalla menestyminen vaatii.
En ole koskaan halunnut lapsia. Mutta nyt kun olen alkanut ymmärtää, että en koskaan tule saavuttamaan aivan sitä kaikkea mitä haluaisin, kun fyysinen ikä tulee vastaan, mielipiteeni tästä onkin muuttumassa. Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, että olen oppinut elämältä hyvin tärkeän läksyn, ja suurin hyöty minusta elämälle ja maailmalle olisi se, että siirtäisin tuon läksyn nuoremman sukupolven edustajille siten, että heidän ei tarvitsisi käyttää puolta elämästään sen oppimiseen. Koska miehenikin on aina halunnut lapsia, olemme nyt alkaneet yrittää saada sellaisia. Se vain, että olen jo 36-vuotias. Minulla ei ole enää kauan aikaa saada sitä perhettä! Olen kuitenkin onnellinen että tajusin asian edes jokseenkin ajoissa ja jaksan uskoa, että meille vielä jälkikasvua ehtii siunaantua.
Tekstistäsi minulle tuli mieleen kaksi asiaa: hienoa, että kasvuympäristösi tietynlaisista puutteista huolimatta (= vanhempasi eivät opettaneet sinua kuuntelemaan itseäsi ja seuraamaan vaistoasi elämässä) olet löytänyt punaisen langan elämääsi. Kaikki eivät löydä sitä koskaan, vaan elävät koko elämänsä suorittaen sitä muiden asettamien vaatimuksien mukaisesti. Toinen mieleen tuleva asia on se, että joudut varmaankin tekemään surutyötä muutamassa kohdassa, kun et enää ehdi elämäsi aikana täysimääräisesti hyödyntämään tätä oivallustasi. Elämäsi voi silti muodostua tyydyttäväksi ja onnelliseksi, mutta uskon sinulle voivan käydä samoin kuin minullekin kävi: alat haluta lapsia voidaksesi antaa heille sen, mitä et itse saanut omilta vanhemmiltasi. Se on luonnollista ja järkevää, ja tuon halun voimalla maailma menee eteenpäin.
Voihan siis olla, että ärsyttävästi lasten hankkimisesta huomauttelevat sukulaisesi ovat jollakin tavalla oikeassa (vaikka eivät ehkä itse sitä ymmärräkään ja heidän motivaationsa tuohon huomautteluun voi olla jokin aivan toinen). Haluan kertoa sinulle nämä ajatukseni ihan vain siksi, että lasten saamiseen on olemassa kuitenkin varsin rajallinen aikaikkuna, ja en toivo sinun jäävän siitä paitsi, jos sattuisi käymään niin että vanhemmalla iällä alatkin haluta perhettä.
Pohdi asiaa avoimesti! Voihan olla, että et sittenkään niitä lapsia halua. Muta yritä suhtautua kysymykseen niin, että ulkopuolisten mielipiteet eivät vaikuttaisi suuntaan tai toiseen. Muiden miellyttäminen ei ole hyvä ratkaisu, mutta yhtä huonoa on se, jos motivaatio omiin päätöksiin lähtee muita vastaan kapinoimisesta.
Hyvää jatkoa sinulle!
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 09:25"]
Nyyh. Itsesäälissä kierit. Jo otsikkosi koukuttaa tietynlaiset lohduttajat paikalle ja kuulet mitä haluat.
[/quote]
Myönnän. Guilty as charged.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 09:35"]
Miksi edes pitäisi painia samassa sarjassa miehen kanssa?
Meillä mies on loogisesti ajatteleva, järjestelmällinen ja matemaattisesti suuntautunut. Semmonen insinöörinörtti :D Mun looginen päättelykyky ja matemaattinen hahmotuskykyni on siihen verrattuna ameeban tasolla. Mutta mä painiskelen ihan omissa sarjoissani sosiaalisissa ja visuaalisissa taidoissa. Pakko sanoo, että siinä kohtaa miehen kyvyt on aika onnettomat...
[/quote]
En ole pyrkimässä miehen sarjaan, en pääsisi siihen ikinä.
On minulla omia vahvuuksia, mutta ne eivät koskaan tunnu riittäviltä. Töissä ylistettiin supernaiseksi, mutta se näytti hyvältä vain vähemmän koulutettuihin työkavereihin verrattuna. Jos vertaan mieheeni, en koskaan ole yhtä hyvä. Ei toki pitäisi verrata.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 08:59"]
Toisaalta jotkut miehet eivät kestä menestyvää naista. Teidän suhteen koossapitävä voima saattaa olla se, että mies saa tuntea ylemmyyttä sinua kohtaan ja jos rupeatkin menestymään, hän ei kestä sitä.
[/quote]
Heh heh, olipas kommentti. Ap:n ongelma on heikko itsetunto, se on asia joka pitäisi saada kuntoon ensimmäiseksi ja sitten alkaa katsomaan elämää usin silmin.
Toisille kumppanin menestyminen on positiivinen juttu ja toiset masentuu siitä, kun oma elämä ei olekaan niin menetynyttä. Vahvan itsetunnon omaava henkilö hyväksyy itsensä ja sitä kautta kaiken muun.
[/quote] Olen iloinen miehen puolesta ja kannustan. Pystyn siihen, mutta samalla kieriskelen omassa huonoudessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 14:35"]
Minusta taas tuntuu, että aapee ei ole tietoinen toiveidtaan ja tunteistaan, koska hänelle ainoa motivaattori olisi raha. Teidän tilanteessa on kuitenkin niin, että teillä on jo sen verran rahaa, että ei se oikeasti enää mitään motivoi. Ei sellaista palkkaa tuossa tilanteessa olekaan. Pitäisi löytää joku muu syy kiinnostua jostain opiskelusta tai työstä tai taiteesta tai jostain.
[/quote]
9000/kk kahdelle on niin paljon, ettei motivoi?! :D
eihän se ole kuin 4500 per pää eikä sillä ihmeitä tehdä. Paitsi ehkä lahdella, missä asuminen on ilmaista, siellä 9000/kk tienaava on iso tappi.
Ap:tä kannustaisin hoitamaan opintonsa kuntoon.
Niin, mutta elämä on sellaista. Uskon että ap:n mies on halunnut juuri ap:n kaltaisen heikkoitsetuntoisen naisen ja jos ap saa itsetuntonsa kohdilleen, suhde on vaarassa. Vaikka mies mantranomaisesti kehottaa ap:ta tekemään jotakin elämälleen, se on oikeasti tarkoitettu vain alleviivaamaan miehen omaa menestystä ja saamaan ap voimaan huonosti. Samoin kumppanin laihtuminen johtaa myös toisinaan eroon, vaikka loogisesti ajatellen pitäisi olla toisin.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 08:59"]
Toisaalta jotkut miehet eivät kestä menestyvää naista. Teidän suhteen koossapitävä voima saattaa olla se, että mies saa tuntea ylemmyyttä sinua kohtaan ja jos rupeatkin menestymään, hän ei kestä sitä.
[/quote]
Heh heh, olipas kommentti. Ap:n ongelma on heikko itsetunto, se on asia joka pitäisi saada kuntoon ensimmäiseksi ja sitten alkaa katsomaan elämää usin silmin.
Toisille kumppanin menestyminen on positiivinen juttu ja toiset masentuu siitä, kun oma elämä ei olekaan niin menetynyttä. Vahvan itsetunnon omaava henkilö hyväksyy itsensä ja sitä kautta kaiken muun.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 09:02"]
[/quote]
Ap, sinä kärsit nyt selvästikin siitä ettet ole lapsena saanut vanhemmiltasi sitä ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää, joka sinun olisi kuulunut saada. Sen vuoksi itsetuntosi on heikko ja yrität saada muilta hyväksyntää, jotta saisit itsetuntosi paranemaan. Siitä on seurannut se, että jotkut ihmiset ovat alkaneet suhtautua sinuun alentuvasti, esim. kokevat että heillä on oikein sinua kritisoida. Kun olet pienestä saakka pyrkinyt miellyttämään muita, et pystynyt edes kuulemaan mitä itse haluat. Nyt olet herännyt kuuntelemaan itseäsi ja olet tajunnut tämän kaiken ja siksi olet kriisissä. Kriisi on raskas, mutta myös mahdollisuus muutokseen. Kuulen sinusta, että myönteinen muutos on jo alkanut. Voisit hyötyä muutamasta terapiakäynnistä, mutta saatat selvitä tästä kriisistä myös itseksesi. Miehesi voi olla vaikea sinua auttaa, koska käyt läpi lapsuuden tunnekokemuksiasi. Niitä ei voi käsitellä pelkästään järjen tasolla, vaan on tehtävä myös tunnetyöstämistä. Tsemppiä, olet muuttumassa vahvemmaksi. Terveisin psykologi
[/quote]
Totta. Lapsuudenkodissa minua ei koskaan nähty, vanhemmilla omat juttunsa aina meneillään. Veljeni olivat tärkeämpiä, poikia arvostettiin. Poikien harrastuksia tuettiin ja maksettiin kalliita seuramaksuja ja leirejä. Minun harrastukseni eivät saaneet tukea. Veljeni ovat nyt duunariammateissa ja elävät vanhempieni ymmärtämää "kunnollista" elämää ja heillä on perheet. Minun akateemiset ja taiteelliset kiinnostukseni ovat haikailua ja siksi kai olen tyytynyt minulle aidosti sopimattomiin töihin. Itseni kuunteluun ei ole kannustettu.
Tuntuu vain, että en voi enää jauhaa lapsuuskokemuksiani, että on otettava aikuisen vastuu omasta elämästä. En miehelleni näitä lapsuusjuttuja tuo esiin, mutta tunnen esim. yhdestä ystävyyssuhteesta hakeneeni jotain isän korviketta kun reagoin voimakkaasti yhteen mieheen joka antoi positiivista palautetta (en romanttisesti vaan lapsenomaisesti). välttelen nyt tätä ystävää kun tunnistin mitä yritin saada.
Tuntuu, ettei aikuinen ihminen mitenkään voi saada ulkoapäin sitä hyväksyntää, mikä "pitäisi" saada. Pitäisi oppia itse antamaan sitä itselleen. Mutta miten?
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 10:52"]
Tekstistäsi minulle tuli mieleen kaksi asiaa: hienoa, että kasvuympäristösi tietynlaisista puutteista huolimatta (= vanhempasi eivät opettaneet sinua kuuntelemaan itseäsi ja seuraamaan vaistoasi elämässä) olet löytänyt punaisen langan elämääsi. Kaikki eivät löydä sitä koskaan, vaan elävät koko elämänsä suorittaen sitä muiden asettamien vaatimuksien mukaisesti.
[/quote]
Kasvuympäristöni perusteella minun pitäisi olla päihdeongelmainen siivooja. Siihen nähden olen 'menestynyt'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 12:14"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 14:35"]
[/quote]
9000/kk kahdelle on niin paljon, ettei motivoi?! :D
eihän se ole kuin 4500 per pää eikä sillä ihmeitä tehdä. Paitsi ehkä lahdella, missä asuminen on ilmaista, siellä 9000/kk tienaava on iso tappi.
Ap:tä kannustaisin hoitamaan opintonsa kuntoon.
[/quote] Rahavirtoja on muitakin, en ole edes kaikista sijoituksista tietoinen. Säästötilille ilmaantuu rahaa. Olemme velattomia.
Ihannoit miestäsi. Eihän hän ole rahoja erinomaisella työllään saanut. Entäpä jos alkaisit nähdä hänet tavallisena ja tasa-arvoisena? Taidat olla ahkerampi kuin miehesi, mutta maailma ei sitä palkitse. Palkitse itse itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 23:21"]
Haet mielekkäitä töitä toiselta paikkakunnalta. Olet uhrannut itsesi miehen uralle, koska omat mahdollisuutesi jäivät muille paikkakunnille. Jatka vaikka opintoja. Etsi oma mielekkyytesi, se on sinulle tärkeintä. Mulla kanssa raketin tavalla menestynyt mies, olo on vieressä välillä hölmö, yritän pitää oikeuksistani ja urastani kiinni, vaikka vaikeaa on. Nyt teet mielekkään kääntöliikkeen, ja sinun elämäsi ja urasi on tärkeää, etsi se, vaikka nyt niin että mies uhrautukoot, mitä se sitten onkaan.
[/quote]
Olen jo oikeastaan päättänyt, mitä alan opiskella. Tuo sisäinen kutsu on niin voimakas, että en oikein tiedä mitä teen elämäni kanssa jos en pääse sinne.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 01:12"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 23:21"]
Haet mielekkäitä töitä toiselta paikkakunnalta. Olet uhrannut itsesi miehen uralle, koska omat mahdollisuutesi jäivät muille paikkakunnille. Jatka vaikka opintoja. Etsi oma mielekkyytesi, se on sinulle tärkeintä. Mulla kanssa raketin tavalla menestynyt mies, olo on vieressä välillä hölmö, yritän pitää oikeuksistani ja urastani kiinni, vaikka vaikeaa on. Nyt teet mielekkään kääntöliikkeen, ja sinun elämäsi ja urasi on tärkeää, etsi se, vaikka nyt niin että mies uhrautukoot, mitä se sitten onkaan.
[/quote]
Olen jo oikeastaan päättänyt, mitä alan opiskella. Tuo sisäinen kutsu on niin voimakas, että en oikein tiedä mitä teen elämäni kanssa jos en pääse sinne.
[/quote]
tukeeko mies sinua vuosien opiskelurupeaman ajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai "oikeastaan päättänyt"? Olet vai et? Tätä päätöstä vartenko pitää ottaa 'luova tauko' elämästä?
En nyt ihan hirveästi jaksa tuntea empatiaa ap:tä kohtaan.
Sinun ongelmasi ovat aika pieniä. Elät yltäkylläisyydessä hyvätuloisen miehen hoitaessa elintason ylläpidon. Sinulla on aikaa ja ennen muuta varaa säälitellä itseäsi, jahkailla sitä, mitä elämälläsi tekisit. Suurin osa ihmisistä joutuu keskittymään siihen, että saa elannon itselleen ja perheelleen. Tekemään töitä, jotka ovat kaukana hohdokkaasta. Tekemään asioita, jotka ovat epämiellyttäviä, mutta jotka jonkun on tehtävä. Kaikki tuo haihattelu, jahkailu ja miehen menestymisen kadehtiminen kuulostaa melkoiselta luksukselta täältä tosielämästä katsottuna.
Miehesi menestyy, mutta epäilen, että sen takana on ollut paljon työtä, paljon tilaisuuksia, joihin hän on aikalematta tarttunut, ehkä onneakin välillä. Sen sijaan että säälittelet itseäsi, koita oppia mieheltäsi. Menestyjillä on usein tietty "tekemisen meininki" kaikessa, mihin sitten ryhtyvätkin. He eivät jää paikoilleen voivottelemaan.
Sitten voisit vähän tarkistaa tavoitteitasi. Nyt saa nimittäin vähän sellaisen ikävän vaikutelman, että odotat ikään kuin manulle illallista, että unelmatyö ja unelmaura tipahtavat jostain syliisi. Mitä konkreettista olet tehnyt päästäksesi tavoitteeseesi? Ehkä helpoin tapa on miettiä ensin se päätavoite ja sitten jakaa se välietappeihin, eräänaiseen polkuun, jota kautta saavutat lopputulokseen.
Koko ketjun jälkeen tuli kyllä ilmi, että ikäänkuin peilaat niitä lapsuudenkodin kipeitä suhteita ja asemaasi nykyiseen kumppaniisi. Eli jos et muutakaan keksi, niin voisit hankkia itsellesi terapiaa (teillä luulisi olevan siihen varaakin), että pääset jyvälle itsestäsi ja vaikuttimistasi. Asioiden aukipuhuminen ehkä avaa ne solmut, miksi nyt olet ikäänkuin "lukossa" ja toimintakyvytön.
Ja miten miehen naimisissaolo työnsä kanssa tulee muuttumaan? Ei mitenkään. Olisit yksinhuoltaja vaikka naimisissa, jos tekisitte lapsia. Olen nähnyt tällaisia.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 09:16"]
Sinulla on aikaa ja ennen muuta varaa säälitellä itseäsi, jahkailla sitä, mitä elämälläsi tekisit. Suurin osa ihmisistä joutuu keskittymään siihen, että saa elannon itselleen ja perheelleen. Tekemään töitä, jotka ovat kaukana hohdokkaasta. Tekemään asioita, jotka ovat epämiellyttäviä, mutta jotka jonkun on tehtävä.
[/quote]
Menisikö tämän kirjoittaja itse vessojen siivoojaksi jos saisi miettiä muita vaihtoehtoja?
Ap vaikuttaa keskimääräistä älykkäämmältä ja ymmärrän että palikkatason työssä voi turhauttaa. Kuulostaa, että mieskään ei ole paljon kompromissitöitä tehnyt ja vessoja siivoillut.
Ajatteleminen, ajatuksissa, unelmissa, kuvitelmissa, suunnitelmissa ja menneisyyden muistoissa eläminen ei aina auta. Siksi terapia ei välttämättä ole oikea vaihtoehto (vaikka voikin olla sitä). Suosittelen Mindfulness-kurssia, oikein sellaista perusteellista Jon Kabat-Zinnin oppeihin perustuvaa. Joogafilosofiassa on paljon samaa. On olennaista päästää lempeästi ja hyväksyvästi irti vertaamisesta ja muista haitallisista ajattelumalleista.
Osaammeko myötäelää myös silloin kun toisella menee lujaa?
12.2.2014 8:42 16
Kirsi Piha
Ystävyydessä ja parisuhteessa on tapana puhua myötä- ja vastoinkäymisistä. Siitä kuinka yhdessä otetaan vastaan niin hyvä kuin pahakin. Yleensä tällä ehkä tarkoitetaan enemmän sitä, että tarvitaan tukea vastamäessä. Tuntuu hyvältä ajatella, että joku on jakamassa elämän ikävät asiat, surut, murheet ja väsymyksen. Ystävä tai puoliso vierellä kaikki tuntuu helpommalta kestää.
Useimmat meistä ovat aika hyviä kuuntelemaan ystävää tai puolisoa vastoinkäymisissä. Siinähän se menee viinilasin äärellä, kuuntelu on helppoa. Tuntuu hyvältä jos osaa olla tukena. Tosiasia on se, että oma elämäkin tuntuu vähemmän kurjalta kun muillakin on ongelmia. Koko naistenlehtigenre perustuu ainakin puoliksi siihen, että luemme siitä kuinka "vaikeeta se on iskelmätähdenkin elämä kun pyykit pitää pestä ja lapsetkin valvottaa".
Sama juttu kavereiden ja puolison kanssa. Huonoa on kiva jakaa. Eikä se tarkoita sitä, että haluaisi kaverille pahaa, ei tietenkään. Mutta tukena on myös kiva olla. Jos tuntuu siltä, että on hyödyllinen ja osaa auttaa, kokee itsensä merkitykselliseksi.
Entä sitten kun kaverilla tai puolisolla menee hyvin? Voiko hyvän jakaa?
Amerikkalaiset, jotka tutkivat kaiken, tutkivat myös tämän. Lopputulos on selvä: itse asiassa meillä on huomattavasti vaikeampaa myötäelää ystävän tai kumppanin elämässä hyvää kuin huonoa. Eli hyvien asioiden kokeminen yhdessä – kun ne kokee vain toinen – onkin vaikeampaa.
Ainakin jos hyvä ei satu samaan aikaan. Entä kuinka jakaa omia hyviä asioita jos toisella menee huonosti?
Jos ajattelee myönteisesti, voisi ajatella, että syy on siinä, että on vaikeampi kokea olevansa hyödyllinen jos toisella on kaikki hyvin. Mutta. Jos toisella on kaikki todella hyvin ja menee lujaa, eikö siihen ala hiipiä helposti jonkinlainen kateuden tunne? Kun toinen saa palkintoja, eikö meillä ole se tunne, että miksi me emme? Kun toinen saa ylennyksen, emmekö joudukin miettimään miksi me emme saa?
Kun toinen menee naimisiin, eikö meillä käy mielessä epäonnistuminen pakatessamme taas muuttolaatikoita pois parisuhteesta? Varsinaisesti kyse ei ehkä ole kateudesta sillä me toivomme ystävälle ja kumppanille hyvää. Kyse on vain siitä, että jos itse kaipaa sääliä on vaikea sietää toisen onnea.
Vertailu on onnellisuuden vihollinen, mutta sitä on vaikea välttää myös ystävyys- tai parisuhteissa. Onni on sittenkin helposti suhteellista vaikka sen ei sitä pitäisi olla.
Milloin sitten tarvitsee ystävää tai kumppania enemmän? Myötä- vai vastamäessä?
Joku sanoi joskus hienosti, että ihminen tarvitsee toisen, jotta elämästä tulee jollekin tosi. Jotta joku voi tavallaan todentaa sen, että tuo ihminen on, elää ja on vielä jonkinlainen persoona, omansa. Nykyisessä self-help -ajassa on muotia tolkuttaa ihmisen tarvetta löytää sisältään rakkaus itseensä. Pitää seistä peilin edessä ja kertoa itselleen, että rakastaa.
Eikä siinä mitään, tärkeää se on. Mutta jos samalla unohtuu se kuinka tärkeää on jakaa omaansa ja olla vastaanottamassa toisen ihmisen elämää, saattaa peili jäädä vähän kylmäksi.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 08:59"]
Toisaalta jotkut miehet eivät kestä menestyvää naista. Teidän suhteen koossapitävä voima saattaa olla se, että mies saa tuntea ylemmyyttä sinua kohtaan ja jos rupeatkin menestymään, hän ei kestä sitä.
[/quote]
Heh heh, olipas kommentti. Ap:n ongelma on heikko itsetunto, se on asia joka pitäisi saada kuntoon ensimmäiseksi ja sitten alkaa katsomaan elämää usin silmin.
Toisille kumppanin menestyminen on positiivinen juttu ja toiset masentuu siitä, kun oma elämä ei olekaan niin menetynyttä. Vahvan itsetunnon omaava henkilö hyväksyy itsensä ja sitä kautta kaiken muun.