Miksi suomalainen deitti jää roikkumaan? AINA.
Olen asunut Ruotsissa lähes 6 vuotta nuoruudessani ja ero miesten sosiaalisuuden välillä suomalaisten ja ruotsalaismiesten suhteen on valtava. Suomessa, toisin kuin Ruotsissa, ei ole minkäänlaista deittailukulttuuria. Täällä miehet eivät salli sitä että nainen ei ole kiinnostunut, vaan jäävät roikkumaan, jopa vainoamaan ja takertuvat. Näin ainakin ikäluokassa 30-40. On myös pelottavaa että useimmat tapaamani miehet ovat niin erakoita ettei heillä ole yhtäkään oikeaa ystävää. Entiset tyttöystävät ovat usein olleet miesten ainoita ystäviä ja niihin on takerruttu tukahduttaen koko parisuhde.
Olen käynyt parin viime vuoden aikana treffeillä muutaman miehen kanssa, tarkoituksenani alkaa seurustella, jos molempien arvomaailma ja kiinnostus kohtaa. En johda harhaan, en mene kenenkään kanssa sänkyyn ennen kuin seurustellaan ja olen kertonut kaikille että haluan ensin tutustua ja sitten vasta tehdä päätöksen alanko seurustella vai ei. Olen lapseton, 33-vuotias, vakituinen työ, akateeminen koulutus.
Deittailun säännöt ovat aluksi sopineet kaikille miehille, mutta jos en halua tavata uudelleen niin eipä enää sovikaan! Miehet pommittavat viestejä, vaativat kunnon selityksiä miksi eivät ole kiinnostavia, ja senkin jälkeen jäävät roikkumaan. Ei riitä että pyydän lopettamaan ja kerron kohteliaasti että en ole kiinnostunut. Kaksi viidestä on haukkunut minua huijariksi koska olen halunnut treffeille mutta en suostu heti seurustelemaan.
Mulla on ollut hyvät syyt siihen miksi en ole jatkanut tapailua. En esimerkiksi tapaa enää kolmatta kertaa miestä, joka on käyttänyt kaksi edellistä tapaamista ainoastaan ex-tyttöystäviensä haukkumiseen. En myöskään jää tapailemaan miestä joka pyynnöistä huolimatta on saapunut treffeille aina kännissä. En tapaile toista kertaa 35-vuotiasta miestä joka kertoo että tuli tapaamaan mua, vaikka on sitä mieltä että normaalisti vain 16-22-vuotiaat on hänen makuunsa.
Kommentit (69)
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:42"]
Kautta aikain on jotkut miehet jääneet ilman naista. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Ainoastaan nykyaikana moisesta asiasta uliseminen ja valittaminen on muodostunut yleiseksi tavaksi. Aiemmin naisettomiksi jääneet miehet osasivat elää asian kanssa eivätkä ruikuttaneet asiasta.
[/quote]
Huoh mikä vitun idiootti. Ennen ei vain ollut nettiä mitä kautta olisi voinut suoltaa omaa tuskaansa
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:55"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:42"]
Kautta aikain on jotkut miehet jääneet ilman naista. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Ainoastaan nykyaikana moisesta asiasta uliseminen ja valittaminen on muodostunut yleiseksi tavaksi. Aiemmin naisettomiksi jääneet miehet osasivat elää asian kanssa eivätkä ruikuttaneet asiasta.
[/quote]
Huoh mikä vitun idiootti. Ennen ei vain ollut nettiä mitä kautta olisi voinut suoltaa omaa tuskaansa
[/quote]
Ennen nettiäkö ei kukaan koskaan ruikuttanut? Kukahan tässä idiootti on?
Mies 28 on todellakin poikkeuksellisen korkeassa iässä vielä yksin. Mun ystäväpiirissä kaikki on pariutuneet jo viimeistään kaksivitosina. Itse sanoin silloin jo tahdon.
Yksi eroavaisuus on näiden parisuhteissa onnistuneiden ja mies 28:n välillä. Se on naisen pitäminen ihmisenä. Naiset ovat ihmisiä siinä missä miehetkin, mahdollisuuksineen ja epäonnistumisineen. Minun mieheni ei ole koskaan edes kysynyt montako seksikumppania mulla oli ennen häntä. Ja mitäpä hän sillä tiedolla tekisikään.
Onpas täällä tappiomieliala valloillaan. Jos pariutuminen on elämän tärkein prioriteetti, ei kannata olla niin kauhean ronkeli. Ekoilla treffeillä typerästi käyttäytynyt ehdokas voi myöhemmin osoittautua ihan ok-tyypiksi.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 12:00"]
Mä olen normaalin näköinen mies ja deittailut lukuisia kauniin näköisiä naisia. Mulla on ystävänä runsaasti sekä naisia että miehiä, enkä ole tehnyt mitään ongelmaa siitä että näytän tavalliselta, enkä miltään filmitähdeltä.
Mikä ongelma siinäkin muka on että deittailee naisia "normaalin näköisenä miehenä"? Mun mielestä moni nuori mies kehittää nykyään aivan tyhjästä ongelmia itselleen. Terve itsetunto on tärkeämpi kuin klassisen komea ulkonäkö ja sitä tervettä itsetuntoa ei saa jos ajatukset junnaa pikkuseikoissa joissa ei ole mitään järkeä.
[/quote]
Joko a) et ole "normaalin näköinen" mies tai b) olet mieheksi tekeytyvä naiskirjoittaja. Mahdollisesti c) määritelmäsi "kauniille naiselle" poikkeaa miesten valtaosan näkemyksestä.
On ihan oikeasti aika tunnustaa, ettei ilman seksikästä statusta, paksua lompakkoa tai poikkeuksellisen komeaa ulkonäköä mies tuosta noin vain deittaile "lukuisia kauniin näköisiä naisia". Kyllä se onnistuu, mutta tehtävä työmäärä per deitti on usein aivan tolkuton, jos ei satu olemaan lipeväkielinen myyntimies, joka saa 90-vuotiaan mummonkin ostamaan ryppyvoidetta.
Ihan hyvätkin miehet kokevat aivan tarpeetonta syyllisyyttä pitäen itseään luusereina, kun joka tuutista väitetään olevan IHAN helppoa deittailla vaikka 5-6 kertaa viikossa kauniita naisia tuosta vaan. Ei se niin ole ja sillä siisti.
Siitä huolimatta miehenkin pitää tajuta häipyä, jos naista ei kiinnosta. Itse soitan ensitapaamisen jälkeen kahdesti ja ehdotan uutta tapaamista. Jos toisellakaan kerralla "ei ehdi" eikä mimmi tee elettäkään ehdottaakseen sopivaa ajankohtaa niin kolmatta kertaa en soita.
[/quote]
Täyttä asiaa.
Mies.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:43"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 11:51"]
Ah, palstan vakituinen miesasiamies-assburger, -Mies 28v- taas vauhdissa! Voisitko oikeasti lakata floodaamasta tätä ketjua noilla sun naurettavilla teorioillasi ja "havainnoillasi"?
Lisäksi mun mielestäni et kuuluu porukkaan "normaalit miehet", vaikka kuinka itseäsi sellaiseksi tituleeraat.
[/quote] Lapsellisella lällätyksellä faktat kuittaavat naiset - ne todella kääntää mun pään.
-Mies 28v-
[/quote]
Ei mun kyllä ollut tarkoituskaan kääntää sun päätäsi. :) Unohdit laittaa sanan "faktat" lainausmerkkeihin, sillä noilla sun luettelemillasi jargonioilla ei ole mitään muuta todellisuuspohjaa kuin sun oma pääsi.
Minullakin oli pitkään etten halunnut ollenkaan nettideittailla. Rohkastuin noin kuukausi sitten, kun yksi parhaista kavereistani löysi ihan miehen netin kautta. Jotenkin ajattelin ettei se olisi edes mahdollista. Nyt olen muutaman viikon ajan kirjoitellut deittisaitin kautta yhdelle ihanan tuntuiselle miehelle. Törmäsin häneen tätä kautta http://www.deittisivustoja.fi Vähän kyllä jännittää ensitapaaminen ja ylipäätään deittailun aloittaminen kun edellisestä kerrasta on jo hetki. Toisaalta yh:na tykkään tästä että voin netissä tutustua ihmisiin eikä minun tarvitse lähteä kotoa sokkotreffeille ja järjestellä lastenhoitoja ja muita siksi aikaa.
Itse en jäisi missään nimessä tunneiksi perustelemaan. Se vain lisää roikkumista. Lyhyt ytimekäs ei on tehokkaampi.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:42"]
Kautta aikain on jotkut miehet jääneet ilman naista. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Ainoastaan nykyaikana moisesta asiasta uliseminen ja valittaminen on muodostunut yleiseksi tavaksi. Aiemmin naisettomiksi jääneet miehet osasivat elää asian kanssa eivätkä ruikuttaneet asiasta.
[/quote]
He keräsivät sotajoukot ja lähtivät raiskaamaan :)