Lue keskustelun säännöt.
Olen maannut sängyn pohjalla viikkoja.
Aloittaja
29.10.2020 |
Löytyykö täältä kohtalotovereita.. olen sairastanut vuosia vaikeaa masennusta. En ole terapiassa sillä liian pitkään pois työelämästä ja masennuslääkkeet eivät ole auttaneet. Perhettä ei ole. Sairastuin tänä vuonna verisairauteen ja tämä tilanne kun ei ole työtä , perhettä, ystäviä , arkirutiineja.. en näe missään valoa ja tosiaan tilanne on nyt se että makaan vain sängyssä ja nousen ainoastaan vessaan ja vähän jotain syömään. Olen kovin yksin ja niin loppu.
Onko ketään joka olisi vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Hei ! Minulla ollut vakava masennus ja on verisairaus.
Monet sisäelinsairaudet on yhteydessä depressioon.
Olen toipunut ensiksimainitusta saatuani hoitoa perus-sairauteen.
En tiedä masennuslääkkeiden tehosta .varsinkaan jos on elimellinen syy.Söin niitä hengenpitimiksi.
Olen ollut kuvaamassasi tilanteessa kauankin.Olin yksin myös.
Alkuun en viikkoon pystynyt tekemään mitään.
N työkyvyttömyyseläkkeellä. Siunausta sinulle.Mistä alkaisi toipuminen?
Itse olen vielä nuori nainen. Sukulaisia ei tosiaan ole ja masennuksen myötä sekä muiden vastoinkäymisten olen jäänyt yksin. Minun ikäiset ystävät ovat muuttaneet ka perustaneet perheet. Nyt tuli tosiaan tämä verisairaus ja vaikean masennuksen tämä kaikki on liikaa.
Sanotaan että pitää olla kiitollinen siitä mitä on ja kyllä minä olen yrittänyt olla positiivinen mutta kun on niin yksin, raha on tiukassa kun töihin ei pääse (liian pitkään pois työelämästä) ja vaikea masennus diagnoosi ei helpota asiaa.. ja tämä terveyden menetys nyt nuorella iällä.
Tuntuu että kaikki toivo on mennyt.
Miten sinä löysit ihmisiä elämääsi ja sait elämästä kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietäjä. kirjoitti:
Lue Raamattu.
Uusi Testamentti.
Selviät.
Tule sen jälkeen kertomaan se muille tänne.
Tuskin Raamattua tai edes Uutta testamenttia jaksaa lukea, jos hädin tuskin sängystä jaksaa nousta vessaan ja syömään.
Uskovaisetkin sairastuvat masennukseen, ei se usko mikään turva siltä ole.
Mulla on synnytyksen jälkeinen vaikea masennus. Määrättiin käymään viikottain terapiassa, mutta siitä en hyötynyt mitään. Kokeiltiin useampaa SSRI-lääkettä, mikään ei auttanut. Jouduin jossain vaiheessa sairaalaankin, ja siellä sanoin uudelle psykiatrille, että voisiko lääkkeen vaihtaa, kun ei tehoa. Hän määräsi SNRI-ryhmän lääkkeen, ja se oli pelastukseni, ei mennyt kauaakaan, kun elämä alkoi hymyillä. Nyt tuosta on jo 15 vuotta aikaa, palasin työelämään eikä masennus ole uusiutunut.
Täytyy nyt itsekin kirjoittaa. Minäkin olen aika nuori nainen ja samoja ajatuksia. Voin silti varmaan paremmin kuin sinä ja ei ehkä saisi valittaa. Olen silti suoraan sanoen ihan syrjäytynyt ollut jo pitkään. Ei ketään ystäviä oikeastaan lapsuuden jälkeen. Sitten kiusattiin ja olen ollut yksinäinen jo 10 vuotta kohta. Moni asia pelottaa ja ahdistaa enkä koe pärjääväni kunnolla. Työkokemusta hyvin vähän ja samalla en pääse opiskelemaan. Lukion sain taisteltua aikoinaan jotenkin läpi, mutta siihen sitten jämähdin. Työkkärin kanssa asiat olleet solmussa monesti ja välillä en ole saanut mitään tukia ja vähäisillä säästöillä olen mennyt eteenpäin. Ajattelin aina, että eihän minulle voi käydä näin, mutta olin väärässä. Siinä mielessä en koskaan voisi toivoa kenellekään samaa ja joskus pelottaa olla ihan omillaan. Vähät läheiset eivät oikeastaan ymmärrä yhtään mielenterveyden ongelmia tai sitä ettei joku uskalla tai pysty johonkin. Ajattelenkin aina, että kumpa olisi elämässä edes yksi ihminen jolla välillä puhua asioista.
Vuosia on mennyt kuin sumussa ja samalla sitä putoaa aina vaan enemmän pois kyydistä ja mietin, että tällä menolla en koskaan pääse töihin. Hävettää ja ahdistaa niin paljon. Jos miettii niin moni asia on johtanut tähän ja joskus on ollut pakko tehdä erilaisia valintoja, kun tilanne on ollut mikä on, vaikka jälkeenpäin onkin katunut. Itsellä esim yksi muutto oli lähes pakollinen, kun en varmaan olisi enää tässä maailmassa ilman sitä, mutta kuitenkin tiedän, että se oli jälkeenpäin katsottuna virhe ja eristi minua vielä enemmän kaikesta. Nyt viimein olen aloittamassa opiskelua ja pitäisi saada nyt viimein edes se ammatti, vaikka eilen taas itkinkin, että miten ihmeessä selviän työharjoitteluista, kun pelottaa niin paljon. En kuitenkaan kehdannut sanoa mitään, kun en haluaisi että saavat minusta heti huonon kuvan. Mietin, että jos nyt mokaan kaiken niin se voi olla paha asia ja en pääse enää ylös. Pahoittelut, kun tulee valitettua omasta elämästään. Ymmärrän silti sinua hyvin ja toivon kaikkea hyvää. Neuvoa en osaa, kun en tiedä itsekään mitä tekisin.
Psykoterapiaan.
Mulla on vähän samankaltainen tilanne, aloitin psykoterapian hetki sitten. Eikä minulla ole mitään vakavaa somaattista sairautta. Lääkkeitäkin olen kokeillut kymmeniä erilaisia.
En tiedä mitä tarkoitat tuolla "en ole terapiassa sillä liian pitkään pois työelämästä". Itse en ole koskaan työelämään kunnolla päässytkään, sain silti kelalta kuntoutuspsykoterapian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos huomisen tavoitteeksi otat että soitat sille lääkärillesi? Minusta kuulostaa että olisi paras jos pääsisit joksikin aikaa ihan osastolle... Ihmisiä ympärillä ja rutiinit pyörii talon puolesta. Tsemppiä, meitä yksinäisiä on paljon.
Kyllä elämäntilanteesi on nyt vaikea.Sinun täytyy saada apua.On joku hoitosuhde?
Miten hoidat ruokailun?Käyt kuitenkin kaupassa.Teetkö itse jotain syötävää?
Kun en jaksanut tavata ihmisiä kauppamatkalla,menin metsätietä pitkin kauppaan.
Siellä varis aina hyökkäsi päälleni:)
Sairastuin nuorena mutta ehdin olla kauan työelämässä.
Minulla on aika paljon rajoitteita ja saan kunnallista apua.Sukulaisiakin nyttenmin käynyt.
Pahinta on kyllä vakavasti masentuneena jäädä yksin .Älä menetä toivoa!
Miten nukkuminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vapauttavalta. Kunpa itselläkin löytyisi aikaa siihen, että vain makaisin viikkoja sängyssä.
Et taida ihan olla juonessa mukana....
Voimia ja tsemppiä!! Itse tykkään kuunnella podcasteja, ei tarvitse muutakun kuunnella 💛
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoin itselleni peräti kaksi vuotta aikaa saada asiat järjestymään ja jos elämä voittaisi, ei onnistunut, ei auttanut edes jumala eikä saatana, nyt olen antanut luvan luovuttaa, annan mennä vaan, juon joka päivä ja makaan, toivon etten herää huomiseen.
Vierailija kirjoitti:
Annoin itselleni peräti kaksi vuotta aikaa saada asiat järjestymään ja jos elämä voittaisi, ei onnistunut, ei auttanut edes jumala eikä saatana, nyt olen antanut luvan luovuttaa, annan mennä vaan, juon joka päivä ja makaan, toivon etten herää huomiseen.
Mikä olisi alkua parempaan?Pyydetään nyt vain Jumalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten koette yksinäisyyteen hukkujat, auttaisiko teitä jonkinlainen yhteisasuminen? Niin, että voisitte laittaa ei saa häiritä -lapun oveen tai toisin päin, että nyt saa häiritä. Joku muu järjestäisi ruokaa ja lämmintä ja itsellänne olisi siinä yhteisö, johon voi hakeutua sen verran kuin jaksaa?
Vierailija kirjoitti:
Annoin itselleni peräti kaksi vuotta aikaa saada asiat järjestymään ja jos elämä voittaisi, ei onnistunut, ei auttanut edes jumala eikä saatana, nyt olen antanut luvan luovuttaa, annan mennä vaan, juon joka päivä ja makaan, toivon etten herää huomiseen.
Kaksi vuotta? Kärsimätön olet. Eikö se olisi riittänyt, että olisit saanut joitain asioita edistettyä, mutta sinä halusit niiden järjestyvän? Ei saa olla niin ehdoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon tullut kommentteja kiitos niistä. Olen siis käytännössä aina ollut masentunut, kasvoin alkoholisti ja persoonallisuushäiriösen äidin kanssa joka lyttäsi ja tuhosi henkisesti. Veljeni päätyi itsemurhaan joitakin vuosia sitten.
En koskaan pärjännyt koulussa ja jäin sivuun, olen aina ollut yksinäinen. Kela ei ole myöntänyt terapiaa vaikka olen hakenut lukuisia kertoja (johtuu vissiin siitä että olen menetetty tapaus, eivät usko että tulen menemään työelämään)
Töihin on vaikea päästä kun työkokemusta ei juuri ole ja vuosia jo työttömänä. Kukaan ei anna mahdollisuutta, työelämä on armoton.
On epäonnistuneita ihmissuhteita ja rakastamani mies jätti minut muutama vuosi sitten. Siitä lähtien olen ollut ihan yksin vain minä. Aina yritän ja seinä tulee vastaan. Nyt sairastuttua on vielä väsyneempi.
En pääse sängystä ylös, hyvä kun saan jotain syötyä. Tarvitsisin elämään edes pienen toivonkipinän. Nyt sitä ei näy. Mietin vain voiko enää päästä työelämään kun on masennus ja nyt tämä verisairaus. Onko toivoa päästä työelämään millekkään alalle, kuntoutua että olisi edes jokin tarkoitus elämässä.
Yksi tuttu pettäjä innosta ja upeista fiiliksestä pökertyneenä teki raskaasti duunia, harrasti ja oli onnensa kukkuloilla. Kaverit paiskoi ylävitosia. Petetty kumppani makasi sängyssä masentuneena "ikuisuuden". Jossakin vaiheessa petetty nousi sängystä peseytyi, pystyi syömään, kuunteli musiikkia, itki, sairaslomalla.
Kyllähän nyt töihin on mahdollista päästä jos olet vielä nuori. Kaikenlaista tuettua työtoimintaa ym. On nykyään saatavilla. Tai jotain koulutusta, mikä sinua nyt kiinnostaisi. Tuosta työasiasta ei kannata kuitenkaan kantaa syyllisyyttä, sen aika on sitten joskus ja nyt tärkeintä olisi sinun vointisi.
Aloita vaikka Helmi ry:stä.
Siellä on ruokailuakin.
Kyllä meitä vakavasti masentuneita on monia. Tarpeeksi kun on vastoinkäymisiä niin ei ihmekään ole, että masentuu. Pienin askelin ylöspäin. Juurikin päivittäinen ulkoilu olisi tärkeää. Rauhallinen kävely ja pysähtely metsässä.
Töistä ei kannata stressata, ennenkuin jos joskus toipuu työkuntoon.
Muutenkin tämä yhteiskunta mennyt liian hienoksi ja kaikille ei ole edes teoriassa työpaikkaa.
Halaus ap:lle ja kaikille muille masentuneille
Vielä tuo edellisen viestin kirjoittaja. Niin se on tuo masennus siitä kavala, että aiheuttaa ajatuksiin syyllisen olon ja huonommuuden tunteen. Tuosta kuplasta on tärkeää nähdä läpi, että se on joka masennus vääristää ajatuksia omasta ainutlaatuisuudesta ja ylipäätään kaikkea katsoo "masennuslasien" läpi.
D-vitamiini 100ug ja b vitamiinit todella tärkeitä ja original vissyssä hyvin imeytyvät stressin hoitoaineet kalium natrium magnesium ym
Hei ! Minulla ollut vakava masennus ja on verisairaus.
Monet sisäelinsairaudet on yhteydessä depressioon.
Olen toipunut ensiksimainitusta saatuani hoitoa perus-sairauteen.
En tiedä masennuslääkkeiden tehosta .varsinkaan jos on elimellinen syy.Söin niitä hengenpitimiksi.
Olen ollut kuvaamassasi tilanteessa kauankin.Olin yksin myös.
Alkuun en viikkoon pystynyt tekemään mitään.
N työkyvyttömyyseläkkeellä. Siunausta sinulle.Mistä alkaisi toipuminen?