Onko teillä lapsuuden maisemaa tai paikkaa, johon haluaisitte palata, mutta ette voi?

Huomaan usein kaipaavani tätini vanhaa puutaloa pihapiireineen ja ulkosaunoineen Länsi-Suomessa, jossa vietin lapsena perheeni kanssa monta viikkoa joka kesä. Muistan kyseisen talon jokaisen nurkan, mutta tiettyjä pieniä ja täysin arkipäiväisiä ääniä, hajuja ja hetkiä on jäänyt aivan erityisesti mieleeni: puisen talonpoikaissängyn natinan varhain aamulla, syreenipensaiden kahinan kesätuulessa, pihasaunan pukutilan oven lohkeilevan maalin, vanhan talon tuoksun, toiseen kerrokseen johtavat jyrkät portaat (jotka lapsen silmissä olivat hurjan jännittävät), naapuritalon hevosten lämpimät turvat ja paljaita sääriä kutittavat heinänkorret niiden aitauksen ympärillä... Tuo talo oli itselleni hurjan rakas, vietin siellä lapsuuteni parhaita ja huolettomimpia hetkiä, joita kaiholla muistelen edelleen. Se myös pisti alulle rakkauteni vanhoja taloja kohtaan, jollaisessa itsekin nykyään asun<3

Kyseinen talo jouduttiin purkamaan n. 15 vuotta sitten sataman laajentumisen myötä ja sen paikalla on nykyään pelkkää teollisuusaluetta. Toisinaan kun suljen silmäni, näen itseni kävelemässä hämärtyvässä illassa puutarhan kiviä pitkin pihasaunalta kohti puutalon kuistia, syreenien tuoksu on pakahduttava, punanenäinen puutarhatonttu kurkkii kuistin portaiden vierestä ja taivaanrannassa, meren lähellä, huutaa lokkiparvi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkotini Lahessa. Oon siellä unissani aika usein. Talo pururadan vieressä ja alapihalla (piha mäen ja pururadan välissä) on äidin puolen mummon ja ukin varta vasten meille lapsille 90-luvulla ranennettu leikkimökki. Iskä laitto sen talon myyntiin kyselemättä meiltä lapsilta yhtään mitään sekä antoi leikkimökin naapuritalon ahneiden penskojen käyttöön samalla. En anna koskaan anteeksi tätä tapaa olla kyselemättä omien lasten mielipiteitä asiasta sekä ilmoitusta, että seuraavana päivänä on asuntonäyttö. Asuin silloin tosin jo äitini kanssa toisaalla, mutta olin käymässä sinä viikonloppuna iskän ja toisen isosiskon luona Lahessa. Muutti tämän jälkeen uuden ja nyt jo entisen naisystävänsä ja mun toisen sillon ravintolakoulu Perhossa opiskelleen isosiskon kanssa Vantaalle, jossa iskän työpaikka oli sillon. On se toki aika raskasta kulkea joka arkipäivä pk-seudun ja Lahen väliä, mutta olis voinu ees kertoa aiemmin, että hänellä on tämmöisiä suunnitelmia. Ironista on, että nykyään mun iskä kulkee jopa vähän pidempää työmatkaa Sipoo-Kotka-välillä arkipäivisin.

T: M26

On kyllä erikoista tämä vanhempien hinku muuttaa heti, kun viimeinen lapsi on muuttanut pois. Tulee sellainen olo, että sitä on ollut kuin joku taakka jonka putoamista hartioilta on odotettu. Ok, heillä on oikeus toimia noin ja tietenkin voi olla taloudelliset kysymykset syynä. Mutta sitten ei kannata ainakaan ääneen itkeä, jos lapset ei hirveän innokkaasti käy vierailulla siinä uudessa kerrostalokaksiossa.

Mun biologiset vanhemmat erosivat jo vuonn a 2004 ja muutin äidin kanssa seuraavana vuonna hänen nyt entisen miesystävän luo Etelä-Pohjanmaalle ja siihen taloon jäi asumaan vain siis mun iskä ja kaks isosiskoa, joista toinen oli siihen aikaa Sveitsissä au pairina kun se talo oli myynnissä ja pääsi seuraavana vuonna Jyväskylän yliopistoon, joten oli jo itsenäisen elämän alussa ja toinen isosisko opiskeli kaksoistutkintoa Helsingissä ja iskä on ollu monen monta vuotta töissä Vantaalla tuossa vaiheessa, joten paljonhan se helpotti muuttaa heillä Vantaalle sillon. Ja sitä paitsi he muuttivat omakotitaloon Vantaallekin ja mun toinen isosisko "pääsi" muuttamaan omilleen jo samana vuonna soluun kaverinsa kanssa Helsingin Haagaan. Ja itse asuin siis äidin luona ylioppilaaksi pääsemiseen asti siellä Etelä-Pohjanmaalla.

T: M26

Ja toinen ja kolmas paikka on Savossa, joista toinen on mun iskän puolen mummola eli vanha maalaistalo, jossa mun ukki on elänyt koko elämänsä ja mummo muutti sinne naimisiinmenon jälkeen. He asuvat siellä siis vielä, mutta ukin muistisairauden ja mummon sydänoireiden vuoksi tarvitsevat nykyään paljon apua arkipäiväisessä elämässä, joten voi olla, että joutuvat joskus vielä muuttamaan pois sieltä vaikkei haluaisi. Siellä on navetta, jossa on pidetty lehmiä vielä 90-luvun alkuun asti kunnes meitä lapsenlapsia alkoi syntymään. Ukki on siis entinen maanviljelijä ja mummo on auttanut navetassa ja on ollu kotiäitinä lasten kanssa. Kaipaan ajoittain näin 9 vuotta itsekin pellon vieressä asuneena sitä navetan hajua, vaikka mulla ei oo vielä mitään hajua maanviljelystä ja navettatöistä. Siitä tulee kotoinen olo vähän. Ja se maaseudun rauhallisuus on ihanaa!<3 Pikkukakarana olin ihan toista mieltä, mutta mielipiteeni on muuttunut näiden vuosien varrella.

Ja kolmas paikka on kesällä 2015 uusille omistajille myyty äidin puolen mummon mökki Heinävedellä järvenrannalla. Vietin siellä äidin puolen serkkujen ja isosiskojeni kanssa aika paljon aikaa kesäisin kun oltiin lapsia. Mummon yks kissa on kans haudattu sen mökin pihan laitaan. Se oli ihan paras katti mun mielestä!

T: edellisen viestin kirjoittaja

Lapsuuteni leikkipaikan, metsän, päällä on nyt moottoritie.

Mökki! Se luopumisen tuska lapsena oli ihan hirveä. Niin rakastin sitä paikkaa.

Samoin lapsuuden kotialueeni oli ihana, jos lottovoitto tulee kyllä se Uusi koti sieltä löytyy.

Mummola. Mummu asui kerrostalossa vuokralla, mutta ihana mummola se silti oli, pullantuoksuinen ja pienen olohuoneen hyllyt täynnä vanhempien serkkujen vanhoja lastenlehtiä ja värityskirjoja, joita väriteltiin matolla mahallaan maaten tuhrivilla vahaliiduilla. Mummosta on aika jättänyt ja mummola on nyt jonkun muun koti.

Äidin työpaikan virkistysalue. Ei ollut omaa mökkiä, mutta tuolla vietettiin monet mukavat kesät vuokramökissä. Äidiltä loppui työt siinä yrityksessä vuosituhannen vaihteessa ja tuo virkistysaluekin myytiin...

Ja pahimpana ehkä lapsuudenkoti. Iso ja hyvin kulunut omakotitalo. Vanha ja sokkeloinen, yhtä vanhan ja sokkeloisen puutarhan ympäröimä. Isä asuu siellä edelleenkin, mutta kärsii pahasta hamstraamisesta ja on täyttänyt talon ja puutarhan joka sopukan romulla. Ärähtää vain jos tarjoutuu siivousavuksi, ärisee ja kiroaa myös kuntaa joka on puuttunut tontin siisteyteen ja talon paloturvallisuuteen. Kukaan meistä muista ei ole kärsinyt käydä talossa sisällä viiteen vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkotini Lahessa. Oon siellä unissani aika usein. Talo pururadan vieressä ja alapihalla (piha mäen ja pururadan välissä) on äidin puolen mummon ja ukin varta vasten meille lapsille 90-luvulla ranennettu leikkimökki. Iskä laitto sen talon myyntiin kyselemättä meiltä lapsilta yhtään mitään sekä antoi leikkimökin naapuritalon ahneiden penskojen käyttöön samalla. En anna koskaan anteeksi tätä tapaa olla kyselemättä omien lasten mielipiteitä asiasta sekä ilmoitusta, että seuraavana päivänä on asuntonäyttö. Asuin silloin tosin jo äitini kanssa toisaalla, mutta olin käymässä sinä viikonloppuna iskän ja toisen isosiskon luona Lahessa. Muutti tämän jälkeen uuden ja nyt jo entisen naisystävänsä ja mun toisen sillon ravintolakoulu Perhossa opiskelleen isosiskon kanssa Vantaalle, jossa iskän työpaikka oli sillon. On se toki aika raskasta kulkea joka arkipäivä pk-seudun ja Lahen väliä, mutta olis voinu ees kertoa aiemmin, että hänellä on tämmöisiä suunnitelmia. Ironista on, että nykyään mun iskä kulkee jopa vähän pidempää työmatkaa Sipoo-Kotka-välillä arkipäivisin.

T: M26

On kyllä erikoista tämä vanhempien hinku muuttaa heti, kun viimeinen lapsi on muuttanut pois. Tulee sellainen olo, että sitä on ollut kuin joku taakka jonka putoamista hartioilta on odotettu. Ok, heillä on oikeus toimia noin ja tietenkin voi olla taloudelliset kysymykset syynä. Mutta sitten ei kannata ainakaan ääneen itkeä, jos lapset ei hirveän innokkaasti käy vierailulla siinä uudessa kerrostalokaksiossa.

Höpö höpö. Minunkin vanhemmat muuttivat. Kysyivät tosin meiltä lapsiltaan mielipidettä.. Olin 19 ja vastasin, että tietysti teette sen valinnan, mikä teille on paras. Itsekästä on vaatia, että vanhempien elämä pysähtyy teidfän muuttoonne

Varhaislapsuuteni mummola eli pieni kyläkoulu pohjoisessa. Pappa oli siellä opettajana. Kuulin hiljattain että se ilmeisesti purettu. Jäi käymättä vaikka vuosia siitä haaveilin.

Minun lapsuudenkotini ei ole ennallaan. Piha ja metsät yms. ei ole samat mutta voin silti vierailla siellä. Haluaisin palata takaisin mummilaan ja sinne en voi kun on myyty ;( Samoin mökille jossa kävin lapsena niin myytiin ;( Sitten haluaisin käydä mummin varastolla joka myytiin sekin. On varmasti monia muitakin paikkoja joissa haluaisin vierailla mutta ei oo mahdollista.

Maisema lapsuudenkotini vieressä 60-luvulla, missä kasvoi pellon laidalla runsaasti sinisiä ruiskukkia, metsässä kieloja, sini-ja valkovuokkoja tienvarsilla. Lähellä myös metsänlaita johon tuuli oli heittänyt herukkapensaan siemeniä. Pellolla lainehti kultaista viljaa. Metsässä metsämansikoita. 😔❤️

Oikeastaan ei ole tunnerakkaita paikkoja joihin en voisi mennä, vaikka olen jo kuuskymppinen. En minä tunne kaipuuta Puu-Pasilaan, Kampin vanhaan bussiasemaan, Ruoholahden Lepakkoluolaan enkä Tööölön tavararatapihaan. En myöskään Leppävaaran Maxi-Marketia (josta Hector lauloi että pilasi hänen nuoruusmaisemiaan) Mutta ravintola Pikku-Parlamentti olisi kiva saada takaisin!

Mun rakas mummola. 

Mummolan piha, jossa tuoksui vastaleikattu nurmikko, aurinko paahtoi ja minä makoilin kutittavan harmaan villahuovan päällä lukemassa Aku Ankkoja. Välillä toin sinne ikivanhan värityskirjan ja vahaliidut, jotka tuoksuivat ihanalle. 

Mummolan yökylät. Olimme mummon kanssa talon yläkerrassa, jossa kello raksutti. Siellä oli vain ulkovessa, joten mummo toi minulle potan yläkertaan. Hieman pelotti ja jännitti vanhassa talossa. Mutta mummolassa oli ihanat silitetyt pitsireunaiset lakanat ja paksut täkit. Ja enkelitaulut seinällä <3 . 

 

Kyllä se on minullekin lapsuuden mummola. Mielikuvissa siellä on aina kesä, saadaan herkkuja, leikitään kivoja leikkejä ja aina on joku aikuinen joka ottaa mielellään syliin. Nykyään rakennus on huonossa kunnossa. Surettaa todella

Kirjoitinkin tänne jo mutta kyllä minullakin juuri lapsuuden maisemat ovat jäänet tarkemmin mieleen ja se talo missä asuimme silloin. Siihen kuului iso tontti missä noin puolen hehtaarin metsä ( kuin nalle puhissa) ja siellä paljon tuli vietettyä aikaa ja leikittyä lapsena. Tonttiin kuului vielä pieni metsän keskellä oleva  mäki mistä näkyi peltojen yli naapuriin. Naapurin pelloilla sai leikkiä myös ja hän kasvatti marjoja ja sieltä peltojen ylitse pystyi oikaisemaan keskustaan päin nopeasti. Talon sijainti oli ihan täydellinen jos nyt miettii, kun oli niin lyhyt matka keskustaan, mutta silti ihan omassa rauhassa ja parhaat naapurit.

Meillä oli kissa silloin ja se tuli minulle, kun olin hyvin nuori ( noin 4-vuotias). Muistan, kun pyysin kyläpaikassa kissaa itselleni, kun siellä oli pentuja ja tämä rohkea pieni kolli nosti päänsä ensimmäisenä pentulaatikosta ja sanoin heti tuo on minun kissani.  En tietenkään nyt ollut tarpeeksi vanha tuohon, mutta  minulle opetettiin, että pitää kohdella sitä hyvin ja ehkä minulla on luontaisesti jokin taito ollut, että tykkään eläimistä ja osaan toimia niiden kanssa, joten uskon kissan eläneen ihan hyvää elämää kanssamme. Se kulki aina perässäni pitkin metsää ja teimme yhdessä lenkkejä. Oikeastaan se oli yksi tärkeimmistä asiosta minulle, kun olin lapsi.

Myöhemmin muutimme ja kissalle kävi huonosti ( jäi auton alle). Ja muistan aina kuinka kauhea hetki se oli ja tuntui kuin siitä olisi alkanut ne huonot vuodet elämässäni ja nuoruus alkoi surullisissa merkeissä. Tietysti joku voi sanoa, että oma syy kun kissa kulki vapaana, mutta ei se olisi enää sisälle sopeutunut. Ajattelen vaan aina, että kissani elää pitkään ja on vielä vanhempanakin kanssani. Koiraanikin suren, mutta helpompi hyväksyä sen kuolema, kun oli jo vanha ja kuolema oli luonnollinen. Sori jos menee jo ohiksen puolelle, mutta tuli mieleen tämä kaikki taas niin hyvin. Silloin oli kaikki paljon paremmin kuin sitten myöhemmin. Ikävä on myös automatkoja vanhempien kanssa, kun näki tutut maisemat ja kuunneltiin radioita. Silti ajalta muistuu vieläkin mieleen eri biisejä ja joskus löydän jonkun sellaisenkin minkä jo unohdin ja ajattelen sen olevan niin tuttu, kunnes muistan missä olen sitä kuunnellut. Näitä ei vaan enää paljon kuunnella, kun tulee sellainen haikea olo.

On, lähes koko lapsuuteni maisemat. Kasvoin ulkomailla, vaikka olen syntyperäinen suomalainen. Ei ole tuttuja siellä missä kasvoin että voisi kyläillä. Se ei oikein ole mikään matkailukohde(maa on, ko. asuinalue ei). Matkat ja majoitukset ylipäätään maksavat kauheasti ja joutuisi vuokraamaan auton ja ajamaan pitkän matkan vain nähdäkseen lapsuuden maisemat. Koronan taki matka on nyt mahdoton ja ilmankin koronaa, en usko koskaan näkeväni lapsuuden maisemia enää.

Ei oo juuret unohtuneet ja pystyn palaamaan. Siellä se kotitalo hylättynä on mutta suht hyvä kuntoinen. Hirttä. Siellä käyn 2 x vuodessa mutta asun toista kotitaloa lomilla ollessani. Ei oo siellä maisrmat muuttuneet siltä osin kun puut kasvaneet ja ruoho pihalka ja vadelmapensaita liikaa.

Enne Tornion keskustassa oli hieno tavaratalo Sokos. Nykyisin keskusta on tyhjä ja automarketit jossain pelloilla ja keskusta täynnä kuntosaleja. Kaipaan vanhaa kaupunkia joissa välitettiin estetiikasta.

Ai että miten surullista että rumat marketit ja lähiöt tuhoavat ihmisten tutut metsät ja maalaismaisemat. Kyllä pitäisi paljon enemmän rakentamisessa kiinnittää huomiota siihen että myös luontoa säilyy, ja että ympäristö on myös visuaalisesti toimivaa. 

Ehkä se kerrostaloalue missä lapsuuteni asuin, sillä alueella ei ole juuri muuta tapahtunut kuin läheinen koulu purettu ja tillalla uusia eri näköisiä kerrostaloja.

Koulu oli outo pieni valkotiilinen matala rakennus kerrostalojen keskellä, rakennettu 70-80 lunujen taitteessa.

Itse olen nytkin mökillä missä olin lapsuudessa kesällä paljon mummon ja vaarin kanssa.

Maisema on sama, mutta mikään muu ei olekkaan, mummo päästi lopulta koko alueen niin huonoon kuntoon että ihan kaikki oli tehtävä uusiksi ja ei tänä päivänä voi olla kuin - 60 luvulla milloin mökki on tehty ja aika pysähtynyt.

Yli kymmeneen vuoteen täällä ei edes käynyt kukaan ja mummon kuoltua hain veneen pois, silloin kun tulin mökkiin oli kaikki tismalleen samanlaista kuin nuoruudessani, tosin kaikki oli homeessa ja pilalla, hiiren paskaa joka paikka täynnä ym.

M kirjoitti:

Ehkä se kerrostaloalue missä lapsuuteni asuin, sillä alueella ei ole juuri muuta tapahtunut kuin läheinen koulu purettu ja tillalla uusia eri näköisiä kerrostaloja.

Koulu oli outo pieni valkotiilinen matala rakennus kerrostalojen keskellä, rakennettu 70-80 lunujen taitteessa.

Itse olen nytkin mökillä missä olin lapsuudessa kesällä paljon mummon ja vaarin kanssa.

Maisema on sama, mutta mikään muu ei olekkaan, mummo päästi lopulta koko alueen niin huonoon kuntoon että ihan kaikki oli tehtävä uusiksi ja ei tänä päivänä voi olla kuin - 60 luvulla milloin mökki on tehty ja aika pysähtynyt.

Yli kymmeneen vuoteen täällä ei edes käynyt kukaan ja mummon kuoltua hain veneen pois, silloin kun tulin mökkiin oli kaikki tismalleen samanlaista kuin nuoruudessani, tosin kaikki oli homeessa ja pilalla, hiiren paskaa joka paikka täynnä ym.

No mikset itse kunnosta paikkaa?