Onko teillä lapsuuden maisemaa tai paikkaa, johon haluaisitte palata, mutta ette voi?

Tuulivoimaloita tulossa yhteen lempipaikoista. Se siitä maisemasta ja metsästä sitten. Mutta vielä taistellaan oman ympäristön puolesta. Luoja auttakoon.

Suunnilleen kaikki lapsuuteni paikat. Haluaisin käydä vielä asunnoissa, joissa olen asunut. Muutimme useampaan kertaan, joten niitä riitää. Koulu, jossa kävin 2. - 4. luokat, on purettu homeongelmien takia. Pidin siitä rakennuksena kovasti! Lapsuuteni kirjasto oli rakas paikka; talo on kyllä olemassa, mutta ei enää kirjastokäytössä, eikä sinne pääse. Toinen mummolani sellaisena kuin se oli lapsuudessani. Nyt kun ajattelin sitä, nousi mieleen saunan tuoksu siellä. Lapsuuteni Sokos-tavaratalon kolmannen kerroksen askarteluosasto, puuhelmien ja -laattojen tuoksu, muovirakeiden pistävämpi haju.  Pohjakerroksen kodintarvikeosaston vitriinit lasiesineineen, ja ne kaikki erilaiset valaisimet. Näitä on paljon!

Lapsuudenkotini ja sen pihapiiri. Nuorena aikuisena erosin vanhempieni uskonnosta, he kielsivät minut enkä voi enää mennä käymään siellä.

Muistot lapsuuden huolettomista leikeistä kuitenkin välillä nousevat uniin.

Haluisin palata avuttomana tutti suussa hoitopöydällä odottamaan vaipan vaihtoa ilman mitään huolia

Itse kaipaan useampaakin metsää, jotka ovat nyt kaadettu. Yksi oli oikea satumetsä, vanhoja puita ja pehmeää sammalta. Toinen oli pieni metsä keskellä peltoja, tunsin sen jokaisen puun ja kiven, tiesin minne keväällä tulee ensimmäiset sinivuokot ja syksyllä oli yhdessä kohdassa aina valtavasti kanttarelleja.

Nyt suren nykyisen kotini ikkunasta näkyvän metsän kohtaloa, se kaadetaan talvella. Siellä ollaan paljon seikkailtu omien lapsieni kanssa.

Ei ollut tollottajia, välttelijöitä ja juorukelloja.

Mummula, joka on palanut. Samalla paikalla tosin uusi talo. Mutta ei enää mummua eikä lehmiä eikä lampaita eikä sikoja. Se ihana maalaismiljöö, josta sain lapsena 80-luvun alussa nauttia. Heinänteot, perunannostot, kakot eli hiivaleivät pitkillä leipälaudoilla jne.

Mulla ei ollut mummolaa tms. Olen asunut koko ikäni kaupungissa kerrostalossa. Olen käynyt pari kertaa siellä missä asuin lapsena. Lapsuudessa vanhemmilla ei ollut mökkiä. Ei edes autoa.

Lapsuudenkotini Lahessa. Oon siellä unissani aika usein. Talo pururadan vieressä ja alapihalla (piha mäen ja pururadan välissä) on äidin puolen mummon ja ukin varta vasten meille lapsille 90-luvulla ranennettu leikkimökki. Iskä laitto sen talon myyntiin kyselemättä meiltä lapsilta yhtään mitään sekä antoi leikkimökin naapuritalon ahneiden penskojen käyttöön samalla. En anna koskaan anteeksi tätä tapaa olla kyselemättä omien lasten mielipiteitä asiasta sekä ilmoitusta, että seuraavana päivänä on asuntonäyttö. Asuin silloin tosin jo äitini kanssa toisaalla, mutta olin käymässä sinä viikonloppuna iskän ja toisen isosiskon luona Lahessa. Muutti tämän jälkeen uuden ja nyt jo entisen naisystävänsä ja mun toisen sillon ravintolakoulu Perhossa opiskelleen isosiskon kanssa Vantaalle, jossa iskän työpaikka oli sillon. On se toki aika raskasta kulkea joka arkipäivä pk-seudun ja Lahen väliä, mutta olis voinu ees kertoa aiemmin, että hänellä on tämmöisiä suunnitelmia. Ironista on, että nykyään mun iskä kulkee jopa vähän pidempää työmatkaa Sipoo-Kotka-välillä arkipäivisin.

T: M26

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkotini Lahessa. Oon siellä unissani aika usein. Talo pururadan vieressä ja alapihalla (piha mäen ja pururadan välissä) on äidin puolen mummon ja ukin varta vasten meille lapsille 90-luvulla ranennettu leikkimökki. Iskä laitto sen talon myyntiin kyselemättä meiltä lapsilta yhtään mitään sekä antoi leikkimökin naapuritalon ahneiden penskojen käyttöön samalla. En anna koskaan anteeksi tätä tapaa olla kyselemättä omien lasten mielipiteitä asiasta sekä ilmoitusta, että seuraavana päivänä on asuntonäyttö. Asuin silloin tosin jo äitini kanssa toisaalla, mutta olin käymässä sinä viikonloppuna iskän ja toisen isosiskon luona Lahessa. Muutti tämän jälkeen uuden ja nyt jo entisen naisystävänsä ja mun toisen sillon ravintolakoulu Perhossa opiskelleen isosiskon kanssa Vantaalle, jossa iskän työpaikka oli sillon. On se toki aika raskasta kulkea joka arkipäivä pk-seudun ja Lahen väliä, mutta olis voinu ees kertoa aiemmin, että hänellä on tämmöisiä suunnitelmia. Ironista on, että nykyään mun iskä kulkee jopa vähän pidempää työmatkaa Sipoo-Kotka-välillä arkipäivisin.

T: M26

On kyllä erikoista tämä vanhempien hinku muuttaa heti, kun viimeinen lapsi on muuttanut pois. Tulee sellainen olo, että sitä on ollut kuin joku taakka jonka putoamista hartioilta on odotettu. Ok, heillä on oikeus toimia noin ja tietenkin voi olla taloudelliset kysymykset syynä. Mutta sitten ei kannata ainakaan ääneen itkeä, jos lapset ei hirveän innokkaasti käy vierailulla siinä uudessa kerrostalokaksiossa.

Lapsuuden koti aikana, jolloin äiti vielä eli. Isä tuossa talossa vielä asuu ja käynkin siellä usein, mutta se ei ole enää sama paikka. Sen lämpö ja turvallisuus ovat poissa ja tilalla on tyhjyys ja suru. Antaisin mitä vaan yhdestä vanhasta sunnuntaista kotona.

kaikilla on

Lapsuuden mökkiin liittyy paljon muistoja. No, mökki on myyty ja se on laajennettu muodottomaksi, rumaksi möhkäleeksi.

Mökkimuistot vaivaavat muitakin. Isoäidin kuoltua äitini sai perinnöksi mökin, joka oli ollut vuokrattuna isoäidin tuttavaperheelle lähinnä nimellistä vuokraa vastaan useamman vuosikymmenen ajan. Mökki siirtyi veljelleni, joka ensi töikseen puratti vanhan mökin (oli huonossa kunnossa yli 30 vuoden vuokra-ajan jäljiltä). Sen jälkeen hän rakennutti tontille komean, ison hirsihuvilan.

No, muutamien vuosien kuluttua näiden vanhojen vuokralaisten jälkeläiset tulivat tontille seisomaan ja itkemään, kuinka "meidän rakas mökki on purettu ja hävitetty". Heille täytyi pitää pitkähkö oppitunti siitä, mikä ero on omalla ja vuokratulla kiinteistöllä, ja siitä, saako toisten omistamalle tontille tulla ilman lupaa.

Mummin tontilla oli maakellari. Se pyöreä katto kasvoi nurmea ja mummi laittoi siihen kasvamaan kaikenvärisiä niittykukkia. Hämärtyvässä illassa kukkien lomassa lenteli tulikärpäsiä. Niitten seassa istuin ja mummi katsoi ikkunasta pitsiverhojen takaa.

Ihania mutta surullisia kirjoituksia. Moni on tavalla tai toisella menettänyt vanhat kotitalonsa, mummulansa ja muut lapsuuden maisemat tai onnellisten vuosien asuinpaikat.

Suomessa on rakennettu liikaa uuttaa rumaa, liikaa tuhottu vanhaa ja muistorikasta sekä liikaa hakattu luonnonalueita.

Meilläkin oli sukutalo, iso rakennus, jossa sekä asuttiin että oli kauppa. Isoisäni sisaruksineen kasvoi siellä, naimisiin meni ja asui sota-aikana muutaman sada metrin päässä ja sitten palasi asumaan tuohon taloon kun ukin ja mummin lapset eli äitini ja tätini olivat nuoria. Kun minä pikkuisena ponnistin maailmaan, tuo oli mummolani aina teini-ikään saakka eli 70-luvulle. Muistan talosta uskomattoman paljon kun kaikki kesät vietin siellä ukin ja mummin luona, jouluakin muistan siellä viettäneeni.

Ukkini vuokrasi oman osuutensa talosta liikeyritykselle 1980-luvulla, mutta mummi ja ukki asuivat vielä saman kadun varrella lähellä ja talossa asui vielä sukulaisia. Sitten 1990-luvulla joku typerys poltti talon juhannuksena.

Nyt mun ihana mummola on parkkipaikka, kummallakin puolella joku tylsä marketti.

Lapsuuteni metsät eräällä pientaloalueella. Nykyään siellä on junarata ja kasa kerrostaloja. Puita ei kuulemma ollenkaan. :( Siellä tuli käytyä vanhempien kanssa sienimetsässä, pelättyä hirveä vasoineen, metsämansikoita maistoin siellä ensimmäisen kerran myös. 

80-luvun Akateeminen kirjakauppa. 

Lapsuuteni kylä on jäänyt alati laajenevan tehtaan alle :(

Mökki. Ison järven rannalla joka oli taimenia täynnä. Vastapuolella järveä oli majakka hiekkarannalla saaressa. Muistan sen parhaana paikkana maailmassa. En voi ikinä palata enää sinne, mökkiä ja sitä aikaa ei ole enää. Mikään ei olisi samanlaista, jos siellä kävisin. Mutta joskus näen unta vieläkin siitä paikasta. Haluan sen muistoissani sellaisena pitääkin, ihmeellisenä lapsuuteni kohteena.

Nuoruuden poikaystävän koti. Asuivat ihanassa, uudessa rivitalossa, olohuoneen ikkunasta avautui upea merimaisema. Muistan aina kun halattiin siinä olohuoneessa ja katselin sitä ihanaa näköalaa.

Joskus mietin että mitähän sille miehelle ja vanhemmilleen kuuluu. Pari vuotta sitten kävin katsomassa paikkaa, kauniilta näytti edelleen. Vanhemmatkin olivat tosin muuttaneet muualle.