Ei mummulaan yöksi
Mitä sanotte tästä. Olimme miehen kotona saunassa ja syömässä. Kun tuli lähdön aika niin sanoin että tuo vanhin poika ( 4v) menee minun äidin luokse yöksi. Siihen mieheni isä: Mitä se sinne taas menee? Ihan kuin mustalaista vietäis. A. Poika oli kysynyt päivän aikana 2 kertaa että saisiko jäädä yöksi. Vastaus oli että et nyt jää. B. Poika ei ole ollut pitkään aikaan äidilläni yötä. Miehen vanhemmat sen sijaan eivät lapsia ota yökylään koskaan ellei meillä ole jotain menoa. C. Lapset eivät ole heidän vaivoinaan muutenkaan.
Kommentit (127)
Joo siis isän vanhemmille pääsee hoitoon silloin kun on tarvetta, myös yökylään, mutta äidin äidin kanssa ollaan JOKA PÄIVÄ ja yökylässä viikottain. Ja sitten haukutaan näitä, jotka hoitavat kun on tarvetta. Ap:n ja äitinsä välit ovat huomattavasti normaalia tiiviimmät, ja se pitää tiedostaa, ennen kuin haukkuu noita toisia isovanhempia, jotka ap:n mukaan ottavat myös lapsia yökylään. Voisi sanoa, että ap: n äiti on ap:n perheenjäsen, toivottavasti se on miehellekin ok.
Oma lapseni on ollut paljon mummolassa. 1-vuotiaasta alken on ollut 1-2 kertaa kuukaudessa yökylässä ja viikolla lyhyenpiä aikoja.
Itse olin mummolassa hoidossa lapsena, kerran viikossa pääsin yökylään.
Äitini oli lapsena mummolassa hoidossa erityisesti kesäisin ja muillakin lomilla.
Mummoni on kertonut, että hänenkin mummonsa hoiti häntä paljon hänen olleessaan lapsi.
Tässä äidinpuoleisessa suvussa onkin ollut niin aikuisilla (vanhemmat, isovanhemmat) kuin lapsillakin läheiset välit. Samoin serkuksilla, jotka monesti ovat tavanneet mummoloissa eri sukupolvien ajan.
Miehelläni taas vanhemmat ovat sitä mieltä, että ei mitään yökyläilyitä tai hoitoja. Jokainen hoitaa omat lapsensa. Tämä sama ajatus on kulkenut sukupolvelta toiselle. Nyt on katkennut mieheeni, joka ihastelee minun sukuni läheisiä välejä ja auttamista puolin ja toisin.
No jo periaatteet, kotona kasvatetaan ja mummolassa hemmotellaan.
Kasvattakaa vaan lapsistanne kyläluutia, ihan sama! Kyllä ne hyvät välit ja läheisyydet saa muutenkin kuin yökyläilemällä! Voi jestas sentään! Se, että entisaikaan mummot osallistui enemmän, johtui juurikin siitä että sukupolvet asuivat saman katon alla! Mutta nyt eletäänkin eri aikoja! Kuule, hoidata vaan lapsesi muilla, ja olekin ylpeä siitä!
Jos olisit ap jo aloitukseesi kirjoittanut, että äitisi luona yökyläilee lapsiasi viikoittain, ei miehesi isän 'taas'-kommenttia olisi ihmetellyt kukaan. Kuinka usein lapsesi ovat miehesi vanhempien luona yötä?
Tuskin mistään mustasukkaisuudesta on kysymys, vaan poikasi käytös häiritsee ja isovanhemmat ovat voimattamia villin pojan kanssa. Pelisäännöt puuttuvat lapselta, miten mummolassa käyttäydytään ja ollaan.
Meillä vanhemman tyttären perheen kanssa on selvät sävelet. Mummolassa on omat säännöt ja niitä lapset noudattavat, nukkumaan menosta lähtien. Ja se kasvatustyö ja malli on lähtenyt lapsen omilta vanhemmilta ja kotoa.
Toisen tyttären lapset koettelevat isovanhempia äärirajoille asti. Heillä on kotona opitut pelisäännöt, joita mummolassa sovelletaan. Vierailujen ja yökylän aikana huusholli on kuin pommin jäljiltä ja myös sen jälkeen. Lupaa kysymättä tehdään majoja, milloin isovanhempien petivaatteista, milloin liinavaatekaapista, romutaan kaapit ja ruuan kanssa temppuillaan, pitkälle määräävät mitä tv-ohjelmia katsotaan. Jos kielletään, niin soittavat vanhemmilleen ja syy löytyy aina isovanhemmista ja korostavat miten tärkeää on isovanhempien ja lastenlapsien suhde ja heidän parisuhteensa.
Lapset tottelevat vain omia vanhempiaan, muita ei heidän kuulema tarvitse. Eikä lasten omat vanhemmat laita tikkua ristiin, kun hakevat lapset pois. Kyselevät lapsilta oliko kivaa mummolassa. Tälläinen isovanhemmuus on todella rasittavaa, kun vanhemmat ovat jättäneet kasvattamatta lapsensa ja elävät kuin pellossa.
"Sanoin miehelleni illalla asiasta. Hän sanoi, että on sanottava asiasta isälleen, että tuommoisia ei puhella. Pappa oli kuulemma sanonut myös niin , että pojan käytöshäiriöt johtuvat siitä kun ei saa olla ikinä kotona. Siis mitkä häiriöt ihmettelin. Joskus poika on villi kyllä mutta ei se nyt häiriö ole. Eli onko pappa mustis pojan pojasta?
[/quote]
Meillä myös lapset molemmilla mummuilla usein yökylässä. Ei ehkä niin usein nykyään kun ovat jo isompia ja lapsilla on omiakin menoja. Mutta itse kyllä olen positiivisella tavalla kateellinen omien lasten läheisiin väleihin mummujensa kanssa, omat mummuni olivat jo niin iäkkäitä ja sairaita että eivät jaksaneet hoitaa ja kateellisena kuuntelin kun kaverit olivat mummuillaan, itse kävin kylässä vanhempien kanssa, istuin sohvalla ja odotin koska päästään kotiin. Meillä mummut ovat aivan mieletön bonus lapsille ja olen kiitollinen kun lapsilla on mahdollisuus yökyläilyihin ja ns. omaan aikaan mummun kanssa.
Lynkatkaa tämäkin viesti, mutta onneksi ette voi ottaa tätä asiaa meiltä pois :)
Onhan tuo nyt vähän erikoisen kuuloista että kakarat on roudattu saunottamaan ja syömään mummolaan ja nyt lähdetään kuskaamaan yhtä nukkumaan muuualle.
Minne te muut sitten aamupalalle menette? Kumpaan mummolaan?
Vai tuleekoo mummo kauppakassien kanssa teille laittamaan ruokaa?
Ja vähän tulee tunne kuin yrittäisit kilpailuttaa mummoloita toisiaan vastaan kun piti samalla päivälle laittaa tuo yökylä ja se mainita lähteissä että viet pojan yökylään nyt muualle, ilmeisesti hän ei tiennyt vielä mummolassa menevänsä toiseen mummolaan yökylään koska kyseli voiko jäädä yöksi miehen vanhemmille eli hankit yökyläpaikan siellä toisessa mummolassa. Miksi?
Ja nyt sitten suurin ongelma on se appiukon vitsikäs kommentti. Vai ehkä otsikkosi perusteella se että kakarasi ei saanut mitä halusi eli jäädä yöksi ja siksikö hankit toisen yökyläpaikan?
Huoh, jospa molemmat mummolat laittaisivat vain teidän loisimisen kuriin samoin kuin lapselliset lapsensa ja lapsenlapsens.a
"Ihan kuin mustalaista vietäis."
Se on vanha suomalainen sanonta, jota appesi lainasi eli poikaasi viedään kuin mustalaista (ennen mustalaiset kiersivät talosta taloon) - yhdessä talossa syödään ja saunotaan ja toiseen taloon lähdetään nukkumaan.
Ehkä appesi ajatteli, viettääkö poika vapaa-aikaansa lainkaan omassa kodissaan, jos mummolat ovat viikonlopun ohjelmassa ja arjet päiväkodissa?
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 21:07"]
Mutta miksi ihmeessä myöhään illalla, kun on toisessa paikassa jo saunottu? Miksi ei joku toinen kerta, kun ehtisi ne iltapalat ja saunomiset tehdä siellä toisessa mummolassa. Kyllä minäkin loukkaantumisiin, jos meillä olisi vieraita, jotka iltaa vietettyään olisivat selvästikin meillä ollessaan soitelleet muualle etsien parempaa kyläpaikkaa, ja ovella lähtiessään ilmoittaisivat lähtevänsä nyt sinne.
[/quote]
Missä mainitaan, että myöhään illalla. Sanottiin että saunomassa ja syömässä. Voi olla myös iltapäiväsauna tms. Ja missä mainittiin, että soittelivat päivän aikana. Tiedä vaikka olisi etukäteen sovittu.
Kyllä te miniät olette aika kökköjä.
Aina valitetaan, että anoppi puuttuu joka asiaan ja sitten kun ei puutu(ei ole tyrkyllä hoitajaksi lapsille), niin sitten taas valitetaan.
Onneksi oma miniäni tietää, että hän voi aina kysyä itse avuksi ja minä aina itse vastaan sopiiko vai ei ja sen pituinen se.
Lakatkaa jo hitokseen ruikuttamasta samoista asioista vuosikausia.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 21:41"]
Kerran viikossa 4v. yökylässä?!! Miks lisäännyt jos et itse hoida? Olkoot mummu miten ihana vaan mut mun mielestä tuo on aivan liikaa....tosin, kukin tavallaan! Ei kyllä voi sanoa että olisit itse lapsesi kasvattanut!
[/quote]
Miss mainitaan, että sama lapsi on kerran viikossa yökylässä? Ap kirjoitti, että yksi lapsi kerrallaan. Eli jos lapsia on 3 niin max 3vko välein. Lukutaitoa...
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:21"][quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 21:07"]
Mutta miksi ihmeessä myöhään illalla, kun on toisessa paikassa jo saunottu? Miksi ei joku toinen kerta, kun ehtisi ne iltapalat ja saunomiset tehdä siellä toisessa mummolassa. Kyllä minäkin loukkaantumisiin, jos meillä olisi vieraita, jotka iltaa vietettyään olisivat selvästikin meillä ollessaan soitelleet muualle etsien parempaa kyläpaikkaa, ja ovella lähtiessään ilmoittaisivat lähtevänsä nyt sinne.
[/quote]
Missä mainitaan, että myöhään illalla. Sanottiin että saunomassa ja syömässä. Voi olla myös iltapäiväsauna tms. Ja missä mainittiin, että soittelivat päivän aikana. Tiedä vaikka olisi etukäteen sovittu.
[/quote]
Ei ollut etukäteen sovittu, koska lapsi useamman kerran oli käyttänyt yökylään pääsyä, ja ap selvästi loukkaantunut, kun lapsi ei päässyt.
Voi yksinkertaisuus...tapahan se on tämäkin puolustella sitä faktaa, että omat lapset on helpompi hoidattaa muilla!! Ap, tietääkö sun 4v., mikä on hänen kotinsa!!??
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:00"]Kasvattakaa vaan lapsistanne kyläluutia, ihan sama! Kyllä ne hyvät välit ja läheisyydet saa muutenkin kuin yökyläilemällä! Voi jestas sentään! Se, että entisaikaan mummot osallistui enemmän, johtui juurikin siitä että sukupolvet asuivat saman katon alla! Mutta nyt eletäänkin eri aikoja! Kuule, hoidata vaan lapsesi muilla, ja olekin ylpeä siitä!
Ja ennen vähemmän oltiin pitkiä päiviä päiväkodissa. Nyt siis viikot aamusta iltaan päiväkodissa ja viikonloppun mummolassa yökylässä.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 21:36"]Ap tässä. Olen joka päivä tekemisissä äitini kanssa. Lapset ovat tottuneet häneen. Ei ne herranjumala joka päivä kinua muualle yöksi! Enhän antaisikaan. Kyllä kerran viikossa voi olla mummulassa yötä. On suorastaan ihanaa kun isovanhemmat ovat vielä elossa ja voivat nauttia lasten seurasta. Äitini tykkää että lapset ovat yötä, eilä koe heitä ongelmana vaan oikein elämää rikastuttavana asiana! Yötä on vain yksi lapsi kerrallaan joten voivat viettää siten oikein mukavaa aikaa yhdessä. Poika sanookin että pitää mummusta kovasti.
[/quote]
tuossahan ap puolustelee, että kerran viikossa on ok olla yökylässä.....osaatko sinä lukea?
Minusta tulee mummo ensi kesänä ja todellakin haluan hoitaa lastenlapsiani kuten meidän suvussa mummot ovat aina tehneet. Omat lapseni olen hoitanut itse mutta heidän lapsensa pääsevät mummolaan aina kun haluavat/on tarve.
"Minun ukkini saattoi hakea minut lauantaiaamuisin klo 8 hiihtämään kanssaan, puin vaatteet päälle ja otin sukset, vanhemmat nukkuivat. Edellisenä iltana olimme olleet siellä illallisella koko porukka ja menin suoraan kotona nukkumaan"
Ennen isovanhemmuus oli aivan toinen, sillä naisten työssä käynti yleistyi 60-80-luvulla ja on hyvin todennäköistä, että sinunkin mummi oli kotiäiti, jolla oli aikaa hoitaa lastenlapsia ja monessa perheesssä oli kotiapulainen ja usein vielä saman katon alla asuivat isomummit ja ukit.
Suurin osa tämän päivän isovanhemmista on työelämässä mukana, toisin kuin tämän päivän pienten lasten vanhemmat, kun hoitovapaat ovat pitkät ja työelämässä joustot.
Moni mummo on työssään jaksamisessa jo äärirajoilla ja monella on vielä omat iäkkäät vanhemmat hoidettavana ja vanheneva puoliso vierellä ja päälle tulevat vielä lastenlapset, jotka vaativat laatuaikaa ja yökyläilyjä. Siinä moni mummo on helisemässä, kun tunnit eivät tahdo riittää ja oma terveyskin reistailee.
"Minun ukkini saattoi hakea minut lauantaiaamuisin klo 8 hiihtämään kanssaan, puin vaatteet päälle ja otin sukset, vanhemmat nukkuivat. Edellisenä iltana olimme olleet siellä illallisella koko porukka ja menin suoraan kotona nukkumaan"
Ennen isovanhemmuus oli aivan toinen, sillä naisten työssä käynti yleistyi 60-80-luvulla ja on hyvin todennäköistä, että sinunkin mummi oli kotiäiti, jolla oli aikaa hoitaa lastenlapsia ja monessa perheesssä oli kotiapulainen ja usein vielä saman katon alla asuivat isomummit ja ukit.
Suurin osa tämän päivän isovanhemmista on työelämässä mukana, toisin kuin tämän päivän pienten lasten vanhemmat, kun hoitovapaat ovat pitkät ja työelämässä joustot.
Moni mummo on työssään jaksamisessa jo äärirajoilla ja monella on vielä omat iäkkäät vanhemmat hoidettavana ja vanheneva puoliso vierellä ja päälle tulevat vielä lastenlapset, jotka vaativat laatuaikaa ja yökyläilyjä. Siinä moni mummo on helisemässä, kun tunnit eivät tahdo riittää ja oma terveyskin reistailee.
Kartalla ollaan....ja hoidan itse omat lapseni! Ei ole ollut tapana heitä isovanhemmilla hoidattaa/kasvatuttaa. Sr vaan näköjään on nykyään tapana. Meillä kyllä me vanhemmat osataan itse myös hemmotella lapsiamme, ei siis ole mikään syy tuo mummolan hemmoteltavaksi vieminen! Vai onko apn kasvatustaidoissa jotain puutteita!!!?