Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En oikein ymmärrä kasvatustieteiden ideaa
28.10.2020 |
Yhden kuulemani mukaan kasvatustieteitä tarvittiin aikoinaan, kun luokanopettajien koulutus siirtyi yliopistoon ja kasvatustieteet oli pakko keksiä tätä varten.
Välillä lehdissä kuullaan esim.kasvatustieteen professoria alkoholipolitiikan tai psykologian kysymyksissä asiantuntijana.
Mutta tätä vartenhan meillä on olemassa psykiatrian erikoislääkärit ja psykologit ynnä muut, jotka ovat oikeasti ihmismielen asiantuntijoita ja oikeasti kohtaavat ihmisiä, jotka ovat vaikka saaneet koronan tai ovat alkoholisoituneita; jos opettajan ammattitaito riittäisi, niin ei koulussakaan tarvittaisi psykologia tai kuraattoria. Ymmärrän että erityisopettajilla ja vastaavilla tulee epäsuorasti ymmärrystä siitä miten häiriöt näkyvät elämässä.
Kasvatustieteilijöiden pitäisi kai enemmänkin olla koulutuksen ja koulutusbyrokratian asiantuntijoita, vaikka pinnallisella ja yksinkertaisella tavalla käsitellään myös psykologiaa kuten sairaanhoitajakin tekee jonkin verran lääketieteen opintoja koulutuksessa, mutta ei tietenkään yhtä syvällisesti kuin lääkäri, vaan opiskelee hoitamista.
Kommentit (30)
Kasvatustiede ei auta koulutusbyrokratiassa. Kasvatustieteilijät usein korostavat elinikäistä oppimista ja arvostavat sivistystä sekä voivat tietää oppimisen haasteista ja motivaatiosta. Muuten opettajilla on opettamisen teorioihin ja omaan opetettavaan alaansa liittyvää osaamista, yleisillä kasvatustieteilijöillä taas yleiseen koulutusmyönteisyyteen liittyvää osaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvatustiede ei auta koulutusbyrokratiassa. Kasvatustieteilijät usein korostavat elinikäistä oppimista ja arvostavat sivistystä sekä voivat tietää oppimisen haasteista ja motivaatiosta. Muuten opettajilla on opettamisen teorioihin ja omaan opetettavaan alaansa liittyvää osaamista, yleisillä kasvatustieteilijöillä taas yleiseen koulutusmyönteisyyteen liittyvää osaamista.
Kuitenkin yliopistojen sivujen mukaan kasvatustieteestä valmistutaan nimenomaan hallinnollisia paikkoja täyttämään asiantuntijoina, kouluttajina, suunnittelijoina, kehittäjinä, tutkijoina ja ehkä opettajina.
Samat kompetenssit löytyvät jo sosiaalitieteistä ja psykologiasta, mutta vaikuttaa siltä, että kasvatustiede saattaa toimia tulppana, joka hidastaa pääsyä ylempiin korkeakoulututkintoihin, sillä yliopisto voi edellyttää jopa vuoden opintoja tästä aineesta, jotta matka maisterin tutkintoon voi alkaa. Koska nämä suurinpiirtein samat tiedot ja ajattelutaidot on ehkä saavutettu jo muilla opinnoilla, mielestäni tällaiset tulpat pitäisi irrottaa ja mahdollistaa tietojen tenttiminen ilmaiseksi jossain suurtentissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvatustiede ei auta koulutusbyrokratiassa. Kasvatustieteilijät usein korostavat elinikäistä oppimista ja arvostavat sivistystä sekä voivat tietää oppimisen haasteista ja motivaatiosta. Muuten opettajilla on opettamisen teorioihin ja omaan opetettavaan alaansa liittyvää osaamista, yleisillä kasvatustieteilijöillä taas yleiseen koulutusmyönteisyyteen liittyvää osaamista.
Kuitenkin yliopistojen sivujen mukaan kasvatustieteestä valmistutaan nimenomaan hallinnollisia paikkoja täyttämään asiantuntijoina, kouluttajina, suunnittelijoina, kehittäjinä, tutkijoina ja ehkä opettajina.
Samat kompetenssit löytyvät jo sosiaalitieteistä ja psykologiasta, mutta vaikuttaa siltä, että kasvatustiede saattaa toimia tulppana, joka hidastaa pääsyä ylempiin korkeakoulututkintoihin, sillä yliopisto voi edellyttää jopa vuoden opintoja tästä aineesta, jotta matka maisterin tutkintoon voi alkaa. Koska nämä suurinpiirtein samat tiedot ja ajattelutaidot on ehkä saavutettu jo muilla opinnoilla, mielestäni tällaiset tulpat pitäisi irrottaa ja mahdollistaa tietojen tenttiminen ilmaiseksi jossain suurtentissä.
Tarkoitatko vaadittuja opintoja, jos hakee kasvatustieteen maisteriin? Miksi joku hakisi alalle, jota ei halua opiskella? Yliopiston sivut eivät tarkoita, että opinnoissa olisi hallinnossa auttavaa sisältöä. Yleisesti koulutusmyönteisiä voidaan palkata koulutusalan hallintoon. Opinnot osoittavat vain kiinnostusta koulutukseen tai kasvatukseen mutta eivät millekään tietylle alalle.
Pahimpia ovat kasvatustieteilijät, jotka vähättelevät eri alojen substanssiosaajia. Jos kasvatustieteilijä itse ei ole perehtynyt johonkin alaan mutta haluaa sen koulutussuunnittelijaksi, hän voi vaan sokkona väittää, että kasvatustiedettä tarvitaan. Ja pahimmissa tapauksissa alojen substanssiosaajat tai koulutushallintoon palkkaavat uskovat.
Jutussa ei ole pohjaa. Työkokemuksella saa tarvittavaa osaamista hallintotyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatustiede ei auta koulutusbyrokratiassa. Kasvatustieteilijät usein korostavat elinikäistä oppimista ja arvostavat sivistystä sekä voivat tietää oppimisen haasteista ja motivaatiosta. Muuten opettajilla on opettamisen teorioihin ja omaan opetettavaan alaansa liittyvää osaamista, yleisillä kasvatustieteilijöillä taas yleiseen koulutusmyönteisyyteen liittyvää osaamista.
Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että on osaamista ihmisten kannustamiseen kouluttautumiseen?
"- kasvatustieteitä tarvittiin aikoinaan, kun luokanopettajien koulutus siirtyi yliopistoon ja kasvatustieteet oli pakko keksiä tätä varten."
Tämä on hyvin sanottu. Jouduin aikoinani jakamaan soluasunnon kahden "seminaarilaisen" kanssa, ja itselläni on kasvatustieteen appro, opettajan pätevyys ja 25 vuoden ura opettamisen maailmassa, joten en tuomitse ihan kylmiltäni.
Minä näen kasvatustieteen alana, jonka tarkoitus on keksiä ilmiöille säännöt eli pukea mutu tieteen näköisiin vaatteisiin; tämä prosessi voidaan tarvittaessa kulkea myös takaperin, kunhan mutu on jo vaatetettu.
Erityisesti luokanopettajille luonteenomainen hienoinen ylemmyydentunne tiivistyy kasvatustieteen tohtoreissa, joista joka ikinen on yhdellä tai useammalla tavalla vnksahtanut. Erityisesti ne, jotka toimivat konsultteina ja/tai opetushallinnon alalla. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"- kasvatustieteitä tarvittiin aikoinaan, kun luokanopettajien koulutus siirtyi yliopistoon ja kasvatustieteet oli pakko keksiä tätä varten."
Tämä on hyvin sanottu. Jouduin aikoinani jakamaan soluasunnon kahden "seminaarilaisen" kanssa, ja itselläni on kasvatustieteen appro, opettajan pätevyys ja 25 vuoden ura opettamisen maailmassa, joten en tuomitse ihan kylmiltäni.
Minä näen kasvatustieteen alana, jonka tarkoitus on keksiä ilmiöille säännöt eli pukea mutu tieteen näköisiin vaatteisiin; tämä prosessi voidaan tarvittaessa kulkea myös takaperin, kunhan mutu on jo vaatetettu.
Erityisesti luokanopettajille luonteenomainen hienoinen ylemmyydentunne tiivistyy kasvatustieteen tohtoreissa, joista joka ikinen on yhdellä tai useammalla tavalla vnksahtanut. Erityisesti ne, jotka toimivat konsultteina ja/tai opetushallinnon alalla. :)
Itselläni on tällainen kokemus, että hain kauan sitten erääseen opistoon ja haastattelemassa oli kv-tieteen tohtori ja joku saman alan rivityöntekijä.
He supittelivat keskenään, tohtori katsoi tympeästi ja he olivat erityisen kiinnostuneita peruskoulun päättötodistuksestani, vaikka sen jälkeen olin opiskellut Suomen ennätyksen työväenopistossa sekä suorittanut korkeakouluopintoja hyvillä arvosanoilla. Tuntui, että ainoastaan lapsuudenaikaisella ja kovissa olosuhteissa saadulla päättötodistuksella oli väliä.
Kasvatustiede on heille, joita koulutus ja oppiminen kiinnostavat yleisesti. Substanssialat ovat heille, joita joku substanssi kiinnostaa.
Kasvatustieteilijät voivat vaan kokea, että ovat jotenkin opettajien kanssa samanlaisia, mutta käytännössä heillä ei kuitenkaan usein ole omaa opetettavaa ainetta.
Voi kasvatustiedettä opettaa yliopistossa, mutta muuten kasvatustieteilijät eivät ole yleissivistävän koulutuksen jälkeen suunnanneet millekään oppiainealalle, vaan yleisesti kasvatukseen. Muu osaaminen on hankittava erikseen, erillisellä vaivannäöllä.
Opettajien ja kasvattajien myötäilijöitä ja ymmärtäjiä. Jos muilla on asiantuntemusta, kasvatustieteilijän on turha yrittää esiintyä heitä opettavana, ellei kasvatustieteilijä osaa mitään alaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasta päässyt kasvatustieteen opiskelijaksi yliopistoon avoimen väylän kautta ja siten on tullut tuota vertailukohtaa, kun esim.psykologian opintojakin on kohtalaisesti.
Mielestäni kasvatustiede on parhaimmillaan yleissivistävää ja mielenkiintoista, kunhan pystyy erottamaan politiikan varsinaisesta tiedosta. Sosiologian tapaan kasvatustieteissä usein edistetään eräänlaista vasemmistolaista aatosta ja hyvinkin kiemuraisin sanavalinnoin arvostellaan "uusliberalismia" tai jotain muuta tämmöistä.
Ongelmallisinta alassa on ehkä itse nimi 'kasvatustiede', koska kasvatustieteitä opiskelemallahan ei siis saa kummaisia eväitä lasten kasvattamiseen tai muuhun tämmöiseen, vaan kasvatustiede enemmänkin kuvailee ihmisen kehitystä sekatieteelliseltä, lähinnä yhteiskunnalliselta kannalta eikä siis ota kantaa siihen, että miten esim.väkivaltaisen lapsen kanssa pitää toimia jossain tilanteessa. Kasvatustiede on enemmän taivaanrannan maalausta ja ihanteiden kuvailua, kun taas psykologia on sitten enemmän tietoa siitä, että miksi lapsi tai aikuinen tekee jotain ja mitä sitten kannattaisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Olen vasta päässyt kasvatustieteen opiskelijaksi yliopistoon avoimen väylän kautta ja siten on tullut tuota vertailukohtaa, kun esim.psykologian opintojakin on kohtalaisesti.
Mielestäni kasvatustiede on parhaimmillaan yleissivistävää ja mielenkiintoista, kunhan pystyy erottamaan politiikan varsinaisesta tiedosta. Sosiologian tapaan kasvatustieteissä usein edistetään eräänlaista vasemmistolaista aatosta ja hyvinkin kiemuraisin sanavalinnoin arvostellaan "uusliberalismia" tai jotain muuta tämmöistä.
Ongelmallisinta alassa on ehkä itse nimi 'kasvatustiede', koska kasvatustieteitä opiskelemallahan ei siis saa kummaisia eväitä lasten kasvattamiseen tai muuhun tämmöiseen, vaan kasvatustiede enemmänkin kuvailee ihmisen kehitystä sekatieteelliseltä, lähinnä yhteiskunnalliselta kannalta eikä siis ota kantaa siihen, että miten esim.väkivaltaisen lapsen kanssa pitää toimia jossain tilanteessa. Kasvatustiede on enemmän taivaanrannan maalausta ja ihanteiden kuvailua, kun taas psykologia on sitten enemmän tietoa siitä, että miksi lapsi tai aikuinen tekee jotain ja mitä sitten kannattaisi tehdä.
Poikkeuksena siis erityispedagogiikka, missä on myös tämä kliininen näkökulma ja ihan konkreettisesti käsitellään ainakin pintaraapaisun tasolla, että mitä aivoissa tapahtuu ja mikä menetelmä auttaa käytökseen.
Alue: Aihe vapaa
Tunnekasvatus voi sopia tytöille, mutta pojista se tekee entistä sekopäisempiä. Tunteet ovat seurauksia, eivät syitä ja pojat ymmärtävät tämän. Syyt ovat ne, mihin pitää keskittyä poikien kanssa.