Lue keskustelun säännöt.
Paras ystäväni katkaisi välit - mustasukkaisuusdraama
05.02.2014 |
Vuosia sitten tapasin keskustelufoorumilla miehen. Aloimme jutella usein mesessä, todella mielenkiintoisia keskusteluja. Olin itse silloin ihastunut johonkuhun, joten moniin kuukausiin välillämme ei ollut muuta kuin näitä keskusteluja, mutta livenäkin tavattiin muutaman kerran. Asuimme eri puolilla Suomea, joten emme kovin usein.
No, sitten tämä suhteentynkäni karahti kiville, ja aloin jutella entistä enemmän tämän nettituttuni kanssa. Aloimme myös nähdä toisiamme enemmän, ja jossain vaiheessa sitten yritimme vähän suhdettakin. Ei siksi, että välillämme olisi ollut mitään järisyttävää himoa, vaan siksi, että harvoin tapaa ketään, jonka kanssa on niin kivaa jutella.
Tätä etäsuhdetta kesti sitten noin kolmisen kuukautta. Tosin olimme molemmat opiskelijoita, joten saatoimme nähdä toisiamme kyllä melko paljon, mutta oli se silti etäsuhde. Homma kaatui sitten kuitenkin siihen, että haluamme elämältä ihan eri asioista, emmekä ole parisuhdemielessä yhtään yhteensopivat. Minä olen ylipäänsä huonoa vaimomatskua, minkä hän todellakin huomasi. Ja hän taas ei ollut ihan sitä, mitä minä kumppanilta haen. Eli lopetimme säätämisen ja jatkoimme ystävinä.
"Eron" jälkeen kävin muutamilla treffeillä ja tapasin nykyisen kumppanini. Olemme olleet yhdessä jo muutamia vuosia. Ystäväni on treffaillut, ollut ihastunut muutamaankin naiseen ja jatkanut elämäänsä. Ei ole mitenkään minun perääni itkenyt.
Juttelemme lähes joka päivä vähintään muutaman lauseen facebookissa, joskus pari tuntia puhelimessa. Joskus hän tulee meille kahville, kun on liikkeellä täällä päin Suomea. Omalle miehelleni tämä on ok. Saatamme puhua maailman menosta, tieteestä ja uutisista, tai sitten omista kuulumisista. Hän on ollut tukenani, muiden läheisteni joukossa, kun olen sairastanut. Jos jotain jännää tapahtuu, ilmoitamme toisillemme ensimmäisten joukossa. Hän on paras ystäväni, ihan samoin kuin joku nainenkin olisi. Emme koskaan flirttaile emmekä juuri muistele sitä lyhyttä aikaa, kun yritimme olla enemmän kuin ystäviä.
No, nyt ystäväni tapasi naisen, jolle tämä järjestely on iso ongelma. He ovat tunteneet vasta muutaman kuukauden, etäsuhteessa. Mutta tilanne eteni jo siihen pisteeseen, että ystäväni oli valittava meidän kahden väliltä. Hän valitsi tietty sen naisen, koska he voivat yhdessä perustaa perheen, mutta minä nyt olen vain hänen paras ystävänsä. Emme voi olla enää edes fb-kavereita, koska uusi nainen ahdistuu tästä tavattomasti, ja ystäväni ei kestä aiheuttaa hänelle tuskaa.
Minä olen huolissani. Nainen vaikuttaa hyvin omistushaluiselta. Hän on vakuuttunut, että ystäväni ei ole päässyt minusta yli, ei voi kuulemma olla ajattelematta sitä, että me olemme olleet intiimisti joskus, ja pelkää niin voivan tapahtua uudelleenkin. Vaikka asumme yhä eri puolila Suomea, minä seurustelen tahollani, emmekä kumpikaan tunne mitään tarvetta hakata päätämme enää samaa seinää vasten... Suhdetta koitettiin, se ei toiminut, olisi alunperinkin pitänyt tyytyä pelkkään ystävyyteen.
No, minut on nyt ulkoistettu ystäväni elämästä, enkä voi tehdä asialle mitään. Mutta olen huolissani ystävästäni. Onko tuollainen ihan normaalia, että jo muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen nainen manipuloi miehen luopumaan ystävistään? Voiko tämä nainen mitenkään olla hyvää vaimomateriaalia, vai onko ystäväni joutunut succubuksen kynsiin?
Kommentit (212)
Hämmästyttää että on ihmisiä jotka sanovat niitä jotka eivät halua että puolison paras ystävä on ex-kumppani sairaiksi! Siis oikeasti...
hienoa jos jollain semmoinen kuvio toimii mutta on todellakin täysin luonnollista jos oman miehen/naisen päivittäinen yhteydenpito loukkaa!
Kuinka moni oikeasti haluaisi että puoliso jutskailee netissä ex:n kanssa ihan säännöllisesti ja on ihan paras ystävä...tuntuisi aika vaikealta esimerkiksi tilanne jossa parisuhderiita ja kumppani sitten jakaa senkin entisensä kanssa,paras ystävä kun on. Koita miettiä näitä ap niin ehkä se ymmärrys kasvaa sullakin.
Ja ehkäpä hieman maltillisemmalla yhteydenpidolla voitte olla jokupv vielä kaikki neljä ystäviä, mutta niin ettei se loukkaa ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 11:35"]
Ymmärrän jossain määrin molempia osapuolia. Omalla miehelläni on/on ollut naispuolisia ystäviä. Tämä nykyinen (läheisin) on mieheni kautta tullut omaksikin ystäväkseni. Joskus heillä on juttuja pitkän ystävyyshistoriansa takaa, ja pyrin sille antamaan tilaa. Toisaalta he eivät aivan hirveän usein näe, silloin tällöin. Ja tosiaan tämä nainen ottaa myös minut huomioon. Kivaa seuraa illanvietoissa, kun saan itsekin naispuolista seuraa. :)
Tällä entisellä naispuolisella ystävällä kyllä tuntui olevan vähän eri pyrky: hän jäi aika selvästi minulle etäiseksi, piti mieheeni yhteyttä päivittäin ja useammankin kerran päivässä, jatkuvasti lähetteli sinänsä merkityksettömiä viestejä, mutta kyllähän se tuntui ikävältä kun joka yhteiseenkin tilanteeseen tuli tämän naisen viesti. Joka illanvietossa mukana, ja sain siitä kuullakin sitten mutkan kautta että ihmeteltiin, mitä oli niin liimautunut.
Tilanteemme valitettavasti kärjistyi: meillä oli suhteessamme (minusta johtuvia) ongelmia. No, osuvasti tämä nainen oli ymmärtämässä ja auttamassa kaverina aina siihen asti, kun mies ilmoitti ettei yksinkertaisesti voi elää ilman minua (nykyään olemme hyvin onnellisesti yhdessä). Siihen asti lämmin kaveri raihaantui tyystin, haukkui hänet pystyyn ja lähetti minulle pitkän viestin miehestäni ja hänen kaameudestaan.
Tuskin kaveri noin toimisi?
Tästä saa nyt ehkä vähän suppean kuvan tapahtuneesta, mutta pointtina oli se että pitäisi olla molemmin puolin kunnioitusta. Puolisona pitää antaa tilaa kumppaninsa muillekin suhteille. Toisaalta sitten ymmärrän mustasukkaisuuden, jos yhteydenpito on jokapäiväistä, niin kuin minun tapauksessani.
[/quote]
Hyvin kirjoitettu !! Toivottavasta AP lukee ja ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 11:58"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 11:35"]
Ymmärrän jossain määrin molempia osapuolia. Omalla miehelläni on/on ollut naispuolisia ystäviä. Tämä nykyinen (läheisin) on mieheni kautta tullut omaksikin ystäväkseni. Joskus heillä on juttuja pitkän ystävyyshistoriansa takaa, ja pyrin sille antamaan tilaa. Toisaalta he eivät aivan hirveän usein näe, silloin tällöin. Ja tosiaan tämä nainen ottaa myös minut huomioon. Kivaa seuraa illanvietoissa, kun saan itsekin naispuolista seuraa. :)
Tällä entisellä naispuolisella ystävällä kyllä tuntui olevan vähän eri pyrky: hän jäi aika selvästi minulle etäiseksi, piti mieheeni yhteyttä päivittäin ja useammankin kerran päivässä, jatkuvasti lähetteli sinänsä merkityksettömiä viestejä, mutta kyllähän se tuntui ikävältä kun joka yhteiseenkin tilanteeseen tuli tämän naisen viesti. Joka illanvietossa mukana, ja sain siitä kuullakin sitten mutkan kautta että ihmeteltiin, mitä oli niin liimautunut.
Tilanteemme valitettavasti kärjistyi: meillä oli suhteessamme (minusta johtuvia) ongelmia. No, osuvasti tämä nainen oli ymmärtämässä ja auttamassa kaverina aina siihen asti, kun mies ilmoitti ettei yksinkertaisesti voi elää ilman minua (nykyään olemme hyvin onnellisesti yhdessä). Siihen asti lämmin kaveri raihaantui tyystin, haukkui hänet pystyyn ja lähetti minulle pitkän viestin miehestäni ja hänen kaameudestaan.
Tuskin kaveri noin toimisi?
Tästä saa nyt ehkä vähän suppean kuvan tapahtuneesta, mutta pointtina oli se että pitäisi olla molemmin puolin kunnioitusta. Puolisona pitää antaa tilaa kumppaninsa muillekin suhteille. Toisaalta sitten ymmärrän mustasukkaisuuden, jos yhteydenpito on jokapäiväistä, niin kuin minun tapauksessani.
[/quote]
Hyvin kirjoitettu !! Toivottavasta AP lukee ja ymmärtää.
[/quote]
Tuskin ymmärtää.
mutta kyllähän AP sanoi että pitkät puhelut eivät olleet jokapäiväisiä.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 13:14"]
mutta kyllähän AP sanoi että pitkät puhelut eivät olleet jokapäiväisiä.
[/quote]
Niin? Mutta yhteydessä vaikka viestitellen jokapäivä. Kyllä se omituiselta tuntuisi jos vaikka oma mies jos ei nyt jokapv niitä maratonpuheluita ex:n kanssa puhu niin sitten viestittelee. Yhteyttä voi pitää mutta tuo on jo ihan liikaa. Kuulostaa ripustautumiselta, ihan sama kumman puolelta mutta normaalia ei ole. Vaikea sitä on uutta elämää rakentaa jos edellinen suhde kummittelee joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:10"]
ehkä se on sitä vaimomatskua ja toisen huomioonottamista, kun ei kutsuta omaa eikä kumppanin exää kahville.
[/quote]
Liian monen mielestä tuntuu olevan. Mitenköhän omalla kohdalla, kun se oma mies sitten tuo sitä entistään kahville ja vaikka riidan tullessa avautuu parisuhteen ongelmista..jepjep
177 jatkaa:
En sitten rinnastanut kertomustani tuollaisenaan AP:n tapaukseen. Eli toivon ettei kukaan ota sitä henkilökohtaisesti.
Mutta tosiaan noista pitkistä puheluista: meillähän siis ei tuossa tapauksessa ollut pitkiä puheluita ollenkaan, vaan viestejä pitkin päivää. Olimmepa missä tahansa missä seurassa tahansa, niin tämä nainen oli mukana henkisellä tasolla. Olimme kahdestaan vaikkapa uimassa: kännykkä kilisi. Olimme mökillä niin tuli häneltä kuvaviestejä hänen illanvietostaan. Tuli viesti että missä olemme, ja hän halusi mukaan. Tuntui että hän oli ihan koko ajan läsnä jollain tasolla, ja kyllä: olin mustasukkainen. Mutta kun sanoo tarpeeksi monta kertaa että "vain kaverina", niin tulee syyllinenkin olo omista tunteistaan.
Tämä nainen siis mielsi itsensä nimenomaan "kaveriksi", jätkäksi jätkien joukossa. Jätkien keskuudessa koin hänen olevan jonkinlainen "tavoittamaton unelma". Ikisinkkutyyppinen kumminkin. Minulle jäi mieleen jutuistamme että milloin kukakin yritti koko ajan iskeä häntä, niin kuin miehenikin sitten hänen mielestään...
No, pointti oli että ei tuo kuvio vaatinut mitään räikeää, sinänsä hän ei koskaan tehnyt mitään sopimatonta. Mutta kyllä sekin tuntuu pahalta, kun kaveri liimautuu mieheen kiinteämmin kuin oma puoliso, oli tavoitteet nyt mitkä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 13:39"]
177 jatkaa:
En sitten rinnastanut kertomustani tuollaisenaan AP:n tapaukseen. Eli toivon ettei kukaan ota sitä henkilökohtaisesti.
Mutta tosiaan noista pitkistä puheluista: meillähän siis ei tuossa tapauksessa ollut pitkiä puheluita ollenkaan, vaan viestejä pitkin päivää. Olimmepa missä tahansa missä seurassa tahansa, niin tämä nainen oli mukana henkisellä tasolla. Olimme kahdestaan vaikkapa uimassa: kännykkä kilisi. Olimme mökillä niin tuli häneltä kuvaviestejä hänen illanvietostaan. Tuli viesti että missä olemme, ja hän halusi mukaan. Tuntui että hän oli ihan koko ajan läsnä jollain tasolla, ja kyllä: olin mustasukkainen. Mutta kun sanoo tarpeeksi monta kertaa että "vain kaverina", niin tulee syyllinenkin olo omista tunteistaan.
Tämä nainen siis mielsi itsensä nimenomaan "kaveriksi", jätkäksi jätkien joukossa. Jätkien keskuudessa koin hänen olevan jonkinlainen "tavoittamaton unelma". Ikisinkkutyyppinen kumminkin. Minulle jäi mieleen jutuistamme että milloin kukakin yritti koko ajan iskeä häntä, niin kuin miehenikin sitten hänen mielestään...
No, pointti oli että ei tuo kuvio vaatinut mitään räikeää, sinänsä hän ei koskaan tehnyt mitään sopimatonta. Mutta kyllä sekin tuntuu pahalta, kun kaveri liimautuu mieheen kiinteämmin kuin oma puoliso, oli tavoitteet nyt mitkä tahansa.
[/quote]
Toi olis aivan hirveää :( nostan sulle hattua kun olet ollut kärsivällinen. Luulin että vain todella nuoret käyttäytyvät noin ajattelemattomasti.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 03:05"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 02:00"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 01:50"]
Musta tuntuu, että jos aloittajan ystävä olisi nainen ja seurustelukumppani mies, vastaukset olisivat tätä luokkaa:
"Siis mitä ****** kuka hylkää ystävänsä miehen takia??! Onko kyllä sieltä itsestään koko nainen! Ja varsinkin mies, joka kehtaa vaatia tuollaista!"
Nainen ja mies voivat oikein hyvin olla vain kavereita! Itse en muutenkaan ymmärrä, että ystävät hylätään kun aletaan parisuhteeseen. Jokainen ihminen tarvitsee ystäviä (olivatpa ne sitten miehiä tai naisia). Itse ainakin haluan, että minulla on vanhoja ja hyviä ystäviä (myös miehiä), joille voin kertoa asioistani luottamuksellisesti ja avoimesti. Uusien ystävien kanssa samanlaiseen avoimuuteen menee aikaa, jos sellaista koskaan edes saavutetaan.
[/quote]
mmm no kyllä ymmärrät kunhan elämänkokemusta tulee rutkasti lisää
[/quote]
Kuuluuko elämänkokemukseen sairaanloinen mustasukkaisuus ja epävarmuus sekä huono itsetunto? Tämä on täysin uutta minulle! Onnea "elämänkokemuksen" kanssa...
[/quote]elämänkokemuksen myötä oppii ymmärtämään myös muita kuten tapauksen uutta naista...itse tiedän myös monia entisten välisiä yst.suhteita joissa toinen (yleensä mies) edelleen haluaa exsäänsä jota taas uudelle kumppanille ei kerrota...kun toiset ei vaan päästä irti..
[/quote]
Kyllä minä ymmärrän ap:n ystävän naista, hänellä on huono itsetunto ja hän haluaa määräillä ja komennella, asettaa ehtoja jo suhteen alussa. Heikkoitsetuntoinen ihminen toimii hyvin usein tällä tavalla. Ymmärtäminen taas ei tarkoita sitä, että se pitäisi hyväksyä, tai että tällaisia ihmisiä pitäisi kohdella silkkihansikkain, vaan voi ihan sanoa, että mielestäni tuollainen ihminen toimii väärin ja tuhoaa sekä omaa, että miehen elämää ja molempien elämänlaatu paranisi huomattavasti, jos nainen hankkisi itselleen apua.
86
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 03:05"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 02:00"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 01:50"]
Musta tuntuu, että jos aloittajan ystävä olisi nainen ja seurustelukumppani mies, vastaukset olisivat tätä luokkaa:
"Siis mitä ****** kuka hylkää ystävänsä miehen takia??! Onko kyllä sieltä itsestään koko nainen! Ja varsinkin mies, joka kehtaa vaatia tuollaista!"
Nainen ja mies voivat oikein hyvin olla vain kavereita! Itse en muutenkaan ymmärrä, että ystävät hylätään kun aletaan parisuhteeseen. Jokainen ihminen tarvitsee ystäviä (olivatpa ne sitten miehiä tai naisia). Itse ainakin haluan, että minulla on vanhoja ja hyviä ystäviä (myös miehiä), joille voin kertoa asioistani luottamuksellisesti ja avoimesti. Uusien ystävien kanssa samanlaiseen avoimuuteen menee aikaa, jos sellaista koskaan edes saavutetaan.
[/quote]
mmm no kyllä ymmärrät kunhan elämänkokemusta tulee rutkasti lisää
[/quote]
Kuuluuko elämänkokemukseen sairaanloinen mustasukkaisuus ja epävarmuus sekä huono itsetunto? Tämä on täysin uutta minulle! Onnea "elämänkokemuksen" kanssa...
[/quote]elämänkokemuksen myötä oppii ymmärtämään myös muita kuten tapauksen uutta naista...itse tiedän myös monia entisten välisiä yst.suhteita joissa toinen (yleensä mies) edelleen haluaa exsäänsä jota taas uudelle kumppanille ei kerrota...kun toiset ei vaan päästä irti..
[/quote]
Kyllä minä ymmärrän ap:n ystävän naista, hänellä on huono itsetunto ja hän haluaa määräillä ja komennella, asettaa ehtoja jo suhteen alussa. Heikkoitsetuntoinen ihminen toimii hyvin usein tällä tavalla. Ymmärtäminen taas ei tarkoita sitä, että se pitäisi hyväksyä, tai että tällaisia ihmisiä pitäisi kohdella silkkihansikkain, vaan voi ihan sanoa, että mielestäni tuollainen ihminen toimii väärin ja tuhoaa sekä omaa, että miehen elämää ja molempien elämänlaatu paranisi huomattavasti, jos nainen hankkisi itselleen apua.
86
[/quote]
Apua mihin?? Siihen ettei halua että miehensä yhteydessä exään päivittäin?
Etkö lukenut muutakuin omat viestisi? Paljon hyviä perusteita/esimerkkejä miksi tilanne ei ole ok.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 13:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:10"]
ehkä se on sitä vaimomatskua ja toisen huomioonottamista, kun ei kutsuta omaa eikä kumppanin exää kahville.
[/quote]
Liian monen mielestä tuntuu olevan. Mitenköhän omalla kohdalla, kun se oma mies sitten tuo sitä entistään kahville ja vaikka riidan tullessa avautuu parisuhteen ongelmista..jepjep
[/quote]
Miehen eksät ovat tervetulleita milloin vain. Meillä on periaatteena parisuhteessa, että ollaan toinen toisillemme niin hyviä kuin mahdollista ja hoidetaan suhdetta jos ei joka päivä, niin useasti viikossa siten, että molemmilla on hyvä olla toistemme kanssa. Molemmat ollaan sen verran selväpäisiä ja tasapainoisia (vaikka henkilökohtaisia kovia kriisejä ollaanin tahoillamme koettu, puoliso on aina ollut tukena eikä nyrkkeilysäkkinä siinä välissä), ettei muut ihmiset ole uhka. Mieheni on vapaa ihminen ja minun kanssani vapaasta tahdostaan. En hyväksyisi pettämistä (tietenkään, ei meillä mitään vapaata suhdetta ole), mutta sitäkään en voi kieltää taikka vahtia, meillä jokaisella on vapaa tahto ja vastaavasti vastuu niistä tekemisistämme.
86
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:25"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 03:05"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 02:00"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 01:50"]
Musta tuntuu, että jos aloittajan ystävä olisi nainen ja seurustelukumppani mies, vastaukset olisivat tätä luokkaa:
"Siis mitä ****** kuka hylkää ystävänsä miehen takia??! Onko kyllä sieltä itsestään koko nainen! Ja varsinkin mies, joka kehtaa vaatia tuollaista!"
Nainen ja mies voivat oikein hyvin olla vain kavereita! Itse en muutenkaan ymmärrä, että ystävät hylätään kun aletaan parisuhteeseen. Jokainen ihminen tarvitsee ystäviä (olivatpa ne sitten miehiä tai naisia). Itse ainakin haluan, että minulla on vanhoja ja hyviä ystäviä (myös miehiä), joille voin kertoa asioistani luottamuksellisesti ja avoimesti. Uusien ystävien kanssa samanlaiseen avoimuuteen menee aikaa, jos sellaista koskaan edes saavutetaan.
[/quote]
mmm no kyllä ymmärrät kunhan elämänkokemusta tulee rutkasti lisää
[/quote]
Kuuluuko elämänkokemukseen sairaanloinen mustasukkaisuus ja epävarmuus sekä huono itsetunto? Tämä on täysin uutta minulle! Onnea "elämänkokemuksen" kanssa...
[/quote]elämänkokemuksen myötä oppii ymmärtämään myös muita kuten tapauksen uutta naista...itse tiedän myös monia entisten välisiä yst.suhteita joissa toinen (yleensä mies) edelleen haluaa exsäänsä jota taas uudelle kumppanille ei kerrota...kun toiset ei vaan päästä irti..
[/quote]
Kyllä minä ymmärrän ap:n ystävän naista, hänellä on huono itsetunto ja hän haluaa määräillä ja komennella, asettaa ehtoja jo suhteen alussa. Heikkoitsetuntoinen ihminen toimii hyvin usein tällä tavalla. Ymmärtäminen taas ei tarkoita sitä, että se pitäisi hyväksyä, tai että tällaisia ihmisiä pitäisi kohdella silkkihansikkain, vaan voi ihan sanoa, että mielestäni tuollainen ihminen toimii väärin ja tuhoaa sekä omaa, että miehen elämää ja molempien elämänlaatu paranisi huomattavasti, jos nainen hankkisi itselleen apua.
86
[/quote]
Apua mihin?? Siihen ettei halua että miehensä yhteydessä exään päivittäin?
Etkö lukenut muutakuin omat viestisi? Paljon hyviä perusteita/esimerkkejä miksi tilanne ei ole ok.
[/quote]
Eksäänsä, jonka kanssa ei mitään kunnon romanssia ikinä ollutkaan eikä sen suurempia tunteita. Toki ystävyyttä nykyään kuten varmasti on aina ollutkaan, mutta miten joku voi tuntea uhkaksi ihmisen, jonka kanssa mies ei ole halunnutkaan ajatella yhteistä tulevaisuutta? Jollain tasolla ymmärtäisin tämän mustasukkaisuuden ja vahtaamisen paremmin, jos ap olisi ollut tämän miehen vuosisadan rakkaus, mutta näinhän ei ollut. Oletko itse lukenut ap:n viestejä, vai yritätkö nyt vain väkisin vängätä tästä paljon isompaa asiaa, mitä se TODELLISUUDESSA onkaan? Ap:n ja miehen suhteen tynkä kesti muutaman hassun kuukauden, ei voida puhua edes seurustelusta vaan tapailusta. Mitään suuria ROMANTTISIA tunteita ei ollut, vaikka ystävyyttä onkin.
Minä ja mieheni oltiin tunnettu muutama vuosi kun aloimme seurustelemaan. Miehelläni oli lukuisia naispuolisia ystäviä kun tavattiin, enkä mä ollut heistä lainkaan mustasukkainen koska mulla oli itsellä läheisiä miespuolisia ystäviä. Mun miehen naispuoliset ystävät olivat miehelleni niin läheisiä, että niiden keskustelut olivat suunnilleen semmoisia: en saa unta, tuu nukuttaa mut <3 yms.
Minä taas saatoin nukkua vaikka päiväunet lusikassa kavereitteni kanssa (miesten siis).
Noin puoli vuotta seurusteltuamme meitä molempia alkoi vaivaamaan toistemme läheiset välit, ja mies oli se joka ensimmäisen kerran sanoi mun miespuoliselle kaverilleni että voistiko olla "kullittelematta" mun tyttöystävää. Mun kaveri ihmetteli sitä ääneen ja totesi että no sori. Tää miespuolinen ystäväni kuitenkin ymmärsi sen ja sitten mäkin aloin ymmärtämään että me taidetaan poikakaverini kanssa vakiintua kovaa vauhtia. Sitten oltiin baarissa missä oli mieheni naispuolisia ystäviä, joista oli siis tullut munkin kavereita ja me soiteltiin jopa enemmän kuin ne mieheni kanssa. Mä kävin baaritiskillä tilaamassa juomaa ja kun tulin takaisin, tää naispuolinen kaveri istui mun mieheni sylissä ja yritti suudella kovasti (oli tosi päissään) mun miestä. Mies väisteli minkä ehti ja tilanne oli kiusallinen. Mä en sanonut mitään koska ei tosiaan ollut pelkoa että mies olisi suudellut takaisin, lähinnä nolotti sen naisen puolesta. Se lopetti vihdoin sen väkisinpussailunsa ja nousi pois, ja lähti jonnekin etsimään itselleen miestä.
Me juteltiin mun mieheni kanssa asiasta ja tultiin lopputulokseen että se ystävyys mitä meillä omiin kavereihimme oli, ei enää toiminut. Meistä oli tullut parhaat ystävykset, ja ymmärrettiin myös että ei me periaatteessa voida vaatia että ystävämme muuttuvat. Me oltiin vaan muututtu. Yhteydenpito väheni aika lailla, ei tietoisesti, mutta se väheni. Ei vaan ollut enää mitään yhteistä, ja mä sain mun mieheltä sen mitä ennen sain kavereilta. Lusikassa nukkuminen tuntui väärältä, ja miehestä tuntui väärältä että hänen ystävänsä tuli fyysisesti lähelle. Ei me sille mitään voitu, ajateltiin aina että ME ei olla mustasukkaisia. En ole aiemmissa suhteissani ollut tällainen, vaan aina melko boheemi ja mieheni samoin.
Asia tuli esille oikeastaan parin vuoden seurustelun jälkeen taas, kun tavattiin festareilla mieheni ex, joka siis oli aiemmin myös mieheni hyvä ystävä. Nainen halasi miestäni tiukasti ja suukotteli, ja mieheni ilme oli kyllä melkoinen. :D Mä en tuntenut mustasukkaisuutta, sillä me oltiin jo siinä vaiheessa niin tiivis parivaljakko että ymmärsin kyllä että tuo nainen ei vaan ymmärtänyt että halasi nyt vähän eri ukkoa kuin ennen. :D Tää nainen loukkaantui syvästi kun mieheni ei suukotellut tätä takaisin ja rupesi vittuilemaan että onko hän kussut mieheni muroihin vai mikä vittu nyt on ongelma. Minusta tilanne oli kiusallinen, sillä ehdottomasti itse tuossa tilanteessa olisin havainnut että jotain on muuttunut ja muuttanut omaa asennettani. Valitettavasti vaan KAIKKIEN mieheni naispuolisten ystävien asenne oli se, että MINÄ olen muuttanut miestäni ja siksi hän HYLKÄÄ heidät, aivan ihmeellinen omistava asenne. Mun miespuolisista ystävistäni tuli taas mieheni parhaimpia ystäviä, ja nykyisin heilläkin on jo perheet ja lapsia ja näemme toisiamme. Näitä naisia emme ole nähneet kertaakaan, ja minusta se on sääli. Naiset eivät antaneet tilaa, eivätkä kunnioittaneet MEITÄ parina, vaan kokivat omistushalua ja osoittivat kyvyttömyyttä ymmärtää muutosta.
Parisuhde voi muuttaa ihmistä joskus eri suuntaan, ja se voi tuntua jostain ihmisestä väärältä mutta ainoastaan osapuolet voivat ymmärtää mistä muutos johtuu. Minusta ap on ihan tyypillinen naispuolinen henkilö, ja suhtautumisesi on hyvin samanlaista kuin mieheni ystävillä oli. Mä sain selän takaa kuulla kyllä olevani mustasukkainen paska, vaikka en edes ollut mustasukkainen. Me vaan vedettiin ne raamit meidän suhteelle ja haluttiin lähteä rakentamaan omaa elämäämme, omalla tavallamme. Siihen ei kuulunut enää kimppasaunat ja suudelmat ystävien välillä. Sääli, että kaikki eivät sitä ymmärtäneet. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
205 jatkaa, että yhdeltäkään miespuoliselta ystävältäni ei tullut syytöksiä siitä että en enää nukukaan heidän kainalossaan. Kunnioitus miestäni kohtaan on ollut suurta,mutta mieheni naispuoliset ystävät eivät koskaan kunnioittaneet minua, vaikka toimimme mieheni kanssa täsmälleen samalla tavalla ja samassa hengessä. Meistä tuli vaan tiimi, emme me sille mitään voineet miltä alkoi tuntumaan. Olisko naisilla vaikea päästää irti, en tiedä..
Ei minusta tuntunut pahalta, kun ystäväni muuttui kun hän perusti perheen naisensa kanssa. On aivan loogista, että yhteydenpitomme väheni kun hänen elämäänsä tuli jotain niin tärkeämpää. Olen mä edelleen tärkeä, mutta mun rooli ystävänä on olla kauempana kuin kaverieni vaimot.
Ai niin, tuo kirjoittamani juttu on sikäli vanha, että ollaan oltu naimisissa 6v eli ei ihan tuoretta matskua, mutta kuitenkin. :)
Mua häiritsee AP:n kirjoituksissa kun hän alleviivaa usein sitä, että juuri tämä mies on ollut se joka on ollut ihastunut häneen ja kuinka mies ei haluaisi, että yhteydenpito päättyisi. Tämä on tullut ilmi nyt useasti, ilmeisesti ap puolustautuu tällä niihin väitteisiin että hän jotenkin ripustautuu mieheen. Mitä merkitystä sillä kuitenkaan on, jos kerta ap kokee miehen tasavertaisena ystävänään? Ilmeisesti miehen kiintymys on ollut ap:lle tärkeää, ja se on kova kolaus jos sen varaan on rakennettu ystävyys. Useinhan naiset jotka ovat ystäviä exiensä kanssa, ovat naisia jotka ovat itse päättäneet suhteensa. Petetty ja jätetty nainen harvoin kutsuu tuota "pettäjää" parhaaksi ystäväkseen, vaan mies tupataan polkemaan maanrakoon ihan naisporukalla. Kun nainen jättää miehen, valta-asema säilyy naisella ja hän voi tuntea paremmuutta. Miehet eivät toimi niin, he kykenevät usein käsittelemään jätetyksi tulemisen helpommin sillä he eivät ole niin tunteellisia. Omakin aviomieheni on tullut jätetyksi ja petetyksi, eikä hän kanna kaunaa kenellekään. Minulle sen sijaan vaati ihan terapiaa että aikanani pääsi yli exäni petoksesta.
Mä haluaisin kuitenkin sanoa sen, että ap:lla on todennäköisesti ongelmia kiintymyssuhteissaan miespuolisiin henkilöihin. Taustoja sen kummemmin tuntematta, sen voi päätellä siitä että ap:lla ei ole juurikaan naispuolisia ystäviä ja hän lataa paljon odotuksia miespuolisiin ystäviinsä. Heidän tulisi täyttää ap:n tarpeet miehinä ja kavereina, ja ap:lle tuntuu olevan tärkeää se, että hän tulee ensin ja sitten vasta muut naiset. Taustalla saattaa vaikuttaa vaikea äitisuhde, että ap ei ole saanut läheisiä välejä elämänsä tärkeisiin naisiin, tai sitten vaikea isäsuhde. Toivoisin että ap oppisi tunnistamaan tuhoisan käyttäytymisensä mallin ja että hän menisi keskustelemaan asioista terapeutille. Tämä ei tarkoita sitä, että ap on sairas, vaan hänen toimintamallinsa ovat vaan sellaisia jotka tekevät ihmissuhteista haastavia.
Puolustusdefenssit tuntuvat olevan voimakkaat, ja omaa tuhoisaa käytöstä hän perustelee toisen ihmisen huonommuudella (eli ystävänsä uusi kumppani).
Voihan se olla, että tuo uusikin kumppani kaipaa apua epävarmuuteensa ja on terapian tarpeessa, mutta tuo uusi kumppani ei ole se joka tänne kirjoittaa joten paha on mennä arvioimaan.
Aiheena tämä on jo periaatteessa sellainen, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei tällaista aloitusta edes tee. Enkä tarkoita, että ap on sairas, mutta jotain ihmissuhteisiin liittyvää tässä selvästi on taustalla.
On aika julmaa, kun täällä luokitellaan ihmisiä sairaiksi, hulluiksi yms. vain sillä perusteella, että itse toimitaan eri tavalla. Ei ole olemassa mitään yhtä ja selkeää lakia, että exän kanssa tulee olla tai ei tule olla ystäviä. Emme me voi sanoa sillä jokainen tilanne on erilainen. Ap:n tapauksessa kuitenkin arvioisin vain ja ainoastaan sitä, mitä ja miten ap tänne kirjoittaa.
Ethän ota tätä tekstiäni pahalla, ap, minä oikeasti ymmärrän miltä sinusta tuntuu ja kuten Antsku sanoo, sulla on oikeus noihin tunteisiin, mutta helpompi sulla olisi olla ILMAN niitä tunteita. <3
Tää ketju ja ap: jutut on niin uskomatonta paskaa, että otin asiakseni nyt käyttää tähän puoli tuntia elämästäni ja kopsata muutaman ap:n helmen tähän ja kommentoida niitä. Jokaisessa viestissä tulee useita kertoja minä, minun, itseni, mielestäni ja tekstit toistavat itseään, ja se miten ap kirjoittaa on ristiriidassa sen kanssa mitä hän väittää olevansa (esim. aikuinen ja sivistynyt uraa luova nainen).
Uskomatonta minäminä-paskaa. Ap on varmasti juuri sellainen naistyyppi jota kaikki muut naiset inhoavat, ei siitä syystä mistä ap niin luulee, vaan siitä oikeasta syystä. Koska ap on helvetin rasittava jankuttaja jonka elämä pyörii tasan sen oman navan ympärillä. Miehiltä haetaan turvaa ja tukea, ja toitotetaan kuinka tullaan miesten kanssa vaan toimeen. Juu ymmärrän.
Tässä näitä ap:n helmiä:
*
Itse olen ottanut omien puolisoideni kanssa sen asenteen, että jos heille on ongelma, että minä olen ystävä eksieni kanssa, niin tossa on ovi. Jos on minun kanssani, niin minuun pitää luottaa, ja minulle pitää haluta hyvää. Se, että kieltää minua olemasta yhteydessä ystäviini, ei tee minulle hyvää.
*
No, minut on nyt ulkoistettu ystäväni elämästä, enkä voi tehdä asialle mitään. Mutta olen huolissani ystävästäni.
*
Anteeksi nyt vaan, mutta minä en voi pitää tätä normaalina.
*
Ja toisekseen, minähän en ole tässä tehnyt mitään itsekästä.
*
Ja mun miehelle tää ei tosiaan ole mikään ongelma.
*
Totesimme molemmat, että omasta mielestämme tämä meidän tapamme nähdä maailma on parempi.
*
Emme kumpikaan käy vakitöissä, vaan elämä on sekalaista opiskelua, satunnaista töissäkäyntiä jne.
(olette tunteneet siis 10v, opiskelitte kun tapasitte ja edelleenkään ette käy vakitöissä? Mitä te olette tehneet, opiskelleet/työskennelleet satunnaisesti 10 vuotta?Ilmeisesti olet myös sairastellut aika lailla, koska tuskinpa tarvitset ystävän tukea kausiflunssaan?)
*
Hän on itse sanonut, että olen hänen paras ystävänsä. Pystyn jatkamaan elämääni ilman häntäkin, mutta olen ärsyyntynyt, koska en näe mikä tässä oli ongelma. (et näe ongelmaa, vaikka se on sinulle selitetty. Uusi naisystävä ei pidä sinusta, enkä ihmettele kyllä miksi.)
*
Jos kerran hänen mielestään mies ei ole päässyt minusta yli, niin nytkö ne tunteet sitten kuolee, kun ei puhuta enää? (Itse sinä korostat koko ajan kuinka ystäväsi kaipaa sinua, sinä väität ensin että ystävänä mutta heti perään että hän olisi halunnut sinut, mutta sinä valitsit itse toisin. Ristiriitaista itsensä korostamista.)
*
Ymmärrän kyllä, että saatan vaikuttaa aggressiiviselta naista kohtaan. Ei se johdu pelkästään siitä, etä meidän ystävyys on hänelle ongelma, vaan hän on muutenkin kuulemani mukaan erittäin omistushaluinen persoona.
En ole saanut kunniaa tavata häntä, joten muodostan mielipiteeni kuulemistani asioista. Ja tietty se, että hänen tunteensa vaikuttavat mun elämään, ei saa mua varsinaisesti kiintymään häneen.
(tekstisi on hyvin passiivisagressiivista, ja paljastaa kyllä mitä oikeasti ajattelet vaikka et sitä kirjoita. Etkö tosiaan itse huomaa?)
*
haluaisin toki et ystävänikin tietäisi ettei musta tarvi olla enää huolissaan.
(jos hän olisi huolissaan sinusta, hän olisi sinusta huolissaan. Jos hän pitäisi sinua aitona ystävänä, mikään nainen ei saisi häntä kysymään vointiasi jos on pelko, että olet kuolemaisillasi.)
*
Mut olis edes kiva, jos hän pystyis facebookista lukemaan, että sain terveen paperit, ja mä näkisin sen hääkuvan joskus. Ja että saiko se niitä lapsia koskaan.
(haluat siis hänen olevan ystäväsi, että voit jatkossakin tilittää hänelle sairauksiasi yms. Oletko ajatellut, että saatat olla aika raskassoutuinen ystävä näille miehillesi, ja herätät heissä suojeluvietin? Ehkä ystäväsi on löytänyt nyt uuden suojelukohteen uudesta kumppanistaan.)
*
vaikutan miltä vaikutan. Tosiasia kuitenkin on, et mun ystävät soittaa mulle huomattavasti useammin ku mä niille.
*
yksi suuri kompastuskivi, miksi minusta ja ystävästäni ei koskaan tullut paria, oli se, että minä vetäydyn liikaa omiin ajatuksiini enkä antanut miehelle huomiota.
*
Jotenkin pitäisi nyt saada tää asia väännettyä niin, että minä olen kuin olenkin kodinrikkoja...(mistä tämä kodinrikkoja nyt tuli esiin? Kukaan ei niin kirjoittanut, sinä itse kirjoitit että ystäväsi on vasta seurustellut muutaman kuukauden etänä, ja jossain viestissä käytit sanaa vaimo, ja nyt väität jonkun sanoneen että olet kodinrikkoja?)
*
olen uskollinen ystävä ja pidetty ihminen. Yleensä ihmiset jotka tulee mun elämään, myös jää siihen.
(onko tämä uhkaus...? Siltä se kuulostaa...)
*
No se tätä naista ehkä kai häiritseekin eniten. Että mies välittää minusta, koska olen kiva ihminen.
(itseäsikö sä tässä vakuuttelet...?)
*
Mä aloitin tän ketjun, mä saan kirjoitella tänne niin paljon kuin haluan.
(joopasen jooo.....)
*
Enää ei sovi käydä Jannen kanssa kaljalla eikä puhua Liisan kanssa suhteellisuusteoriasta. Lapsellisia asioita, jotka ei kiinnosta sit enää kun Aikuistuu ja Hankkii Lapsia. Te olette huvittavia. :D
(aika hienosti kirjoitettu, noin aikuiselta ihmiseltä...)
*
Sivistyneet ihmiset osaa erota myös todeten, ettei ehkä nyt haluta samoja asioita.
(käsi sydämelle ap, pidätkö itseäsi sivistyneenä ihmisenä sen vuoksi että olet opiskellut satunnaisesti 10v ja osaat keskustella suhteellisuusteoriasta...? Googlaa sivistys, jos kiinnostaa, siihen liittyy aika paljon muutakin kuin fiksut keskustelut toisen ikiopiskelijan kanssa.)
*
Häntä toisaalta miellytti se, että osaan olla yksikseni enkä roiku puntissa koko ajan, mutta toisaalta olisi halunnut että hakisin edes joskus hänen huomiotaan
( ja silti roikut hänessä kiinni kuin takiainen etkä suostu päästämään irti vaikka ystäväsi selkeästi sitä nyt sinulle viestittää? Olet vain niin vaikea ihminen, että ymmärrän miksi mies ei uskalla kertoa sinulle suoraan että ei halua enää kuunnella jaaritteluasi ja sairaskertomuksiasi.)
*
208, ap:n kertoi, että sillä on joku syöpä tms. Luit sen viestit noin hyvin, ja sit toi meni kuitenkin ohi?
Aattelinpa vaan sanoa, että kirjoittaja "86" vaikuttaa harvinaisen fiksulta ihmiseltä!
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 16:57"]
208, ap:n kertoi, että sillä on joku syöpä tms. Luit sen viestit noin hyvin, ja sit toi meni kuitenkin ohi?
[/quote]
Luin kyllä tästä jostain syövästä. Ja tiedän myös että jos kyseessä oikeasti olisi kuolemaan johtava sairaus, ystävät eivät hylkäisi. Alati sairaat ihmiset ovat uskomattoman uuvuttavia ja jotkut ovat vain niitä ihmisiä jotka tarvitsevat tukea jatkuvasti. Ei sellaista oikeasti jaksa, varsinkaan kun ei ne valittajat koskaan edes kuole vaan voivat ihan hyvin. On mullakin ollut melanooma, mutta en mä siihen tarvinnut mitään hovia tukemaan minua. Ihan terveydenhuollon piiristä löytyi auttajat,eivät ystävät ole terapeutteja vaikka naiset niin kuvittelevatkin ja sitten ollaan riidoissa koko ajan. Mulla on terapeutti erikseen, kampaaja erikseen ja ystävät erikseen, eikä se tarkoita että ystäville en voi kertoa kaikkea. Mä en HALUA kuormittaa heitä kaikilla ongelmillani, sillä vaalin ystävyyttä. On todella sääli, että naiset eivät tätä ymmärrä. Myöskään se aviomies ei ole terapeutti, eikä varsinkaan kenenkään toisen naisen kumppani/aviomies vaikka miten olisikin ystävä.
Hämmästyttää että on ihmisiä jotka sanovat niitä jotka eivät halua että puolison paras ystävä on ex-kumppani sairaiksi! Siis oikeasti...
hienoa jos jollain semmoinen kuvio toimii mutta on todellakin täysin luonnollista jos oman miehen/naisen päivittäinen yhteydenpito loukkaa!
Kuinka moni oikeasti haluaisi että puoliso jutskailee netissä ex:n kanssa ihan säännöllisesti ja on ihan paras ystävä...tuntuisi aika vaikealta esimerkiksi tilanne jossa parisuhderiita ja kumppani sitten jakaa senkin entisensä kanssa,paras ystävä kun on. Koita miettiä näitä ap niin ehkä se ymmärrys kasvaa sullakin.
Ja ehkäpä hieman maltillisemmalla yhteydenpidolla voitte olla jokupv vielä kaikki neljä ystäviä, mutta niin ettei se loukkaa ketään.