Onko mun mies teistä ihan kohtuuton?
Omaa syytäkin on tässä kyllä. Mies ei voi sietää mun miespuoleisia työkavereita, tai no, siihen asti kyllä, kunnes tutustuin niihin paremmin ja oltiin ISOMMALLA porukalla viikonloppuna baarissa. Sen jälkeen mentiin jatkoille, josta mies sitten haki minut kotiin. Oli todella vihaisena autossa eikä suostunut puhumaan mulle ollenkaan. Syynä tämä seura, jossa olin viihteellä.
Juttelin sen työkaverin kanssa facebookissa, jonka luona jatkot olivat. Minulla oli jäänyt tavaroita hänen luokseen, ja sovittiin että menen niitä hakemaan. Pyysi kahville ja sanoin että sopiihan se. Miehelle sanoin meneväni vain hakemaan tavaroita, tosin vasta maanantaina vaikka tästä oli sovittu jo sunnuntaina. Eilen sitten kävin siellä, ja piti käydä samalla vanhemmillani hakemassa pari tavaraa, mutta äitini ei ollutkaan kotona, joten jäin hieman pidemmäksi aikaa tälle työkaverille. Olin siellä varmaan jonkun 1,5h. Mies sitten soitti että missä menen ja vastasin rehellisesti olevani tällä työkaverilla kahvilla ja että lähden tästä tulemaan kotiin.
Kotona mies mökötti TAAS koska olinkin jäänyt kahville, joten en viitsinyt oikaista etten käynytkään porukoilla ja olinkin pidempään siellä kahvittelemassa. Ja ihan oikeasti pelkkää kahvittelua, mulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta muita kohtaan.
Mies sitten epäili jotain ja totesin että en kai minä nyt sinulle valehtelisi. Enpä niin... Nyt jälkikäteen ajateltuna tietenkin olisi pitänyt kertoa totuus, mutta ajattelin pääseväni vähemmällä kun hieman muuttelen totuutta.
Käsi sydämellä voin sanoa, että ikinä en ole valehdellut aikaisemmin, en pettänyt, en mitään. Aina olen ollut rehellinen.
Mies oli sitten ystävällisesti lukenut kaikki facebook-viestini kun facebookini on auki hänen tabletillaan. (koska minulla ei ole mitään salattavaa, paitsi tämä nyt...) ja sai tietää että olinkin suunnitellut kahvittelun etukäteen ja en ollutkaan käynyt porukoilla. Oli myös nähnyt viestit yhdelle kaverille missä sanon että kyllästyttää olla miehen kanssa kun se suuttuu kun vietän aikaa MIESpuoleisten ystävien kanssa. Silloin kännissä aamulla olin tämänkin lähettänyt.
Mies sai tietää siis että valehtelin tuosta kahvittelusta ja heitti minut pihalle. Siis pois kotoani, talo on miehen omistuksessa, joten vastaankaan en voinut laittaa. Keräsi kaikki avaimet pois, vara-avaimen piilotti uudestaan jne. Etten pääse takaisin kotiin. Sain hetken aikaa kerätä kamoja ja kuulemma perjantaina saan mennä keräämään loput. Sitten heitti minut porukoilleni, koska tänne pääsen kun minulla on vara-avain. Sitten vain lähti menemään. Olen ihan sekaisin ja en voi vieläkään käsittää mitä on tapahtunut.
Toki ymmärrän että tein väärin, koskaan ei saa valehdella, mutta tein sen siksi että miehen ei tarvitsisi pahoittaa mieltään ja minä itse taas pääsisin helpommalla kun ei tarvitse selitellä kaikkea. Onko teistä ihan kohtuullista heittää tällaisesta pihalle ja lopettaa koko parisuhde? Mies on itsekin mokaillut ja olen antanut anteeksi, mutta näköjään omaa mokailuani ei voi antaa.
Anteeksi sekava teksti.
Kommentit (96)
Jos mies olisi ollut baarissa juhlimassa naispuolisten työkavereiden kanssa, lähtenyt sitten yhden luokse jatkoille, että olisit sitten tullut hakemaan.
Sen jälkeen olisi myöhemmin mennyt tämän saman naisen luokse kahville ja viipynyt siellä kauan. Sitten vielä valehdellut tästä, ja olisit saanut lukea kaiken facebookista, miten mies on kyllästynyt siihen, että valitat naispuolisista työkavereista jne.
Itekkin raivostuisit.
Kotoa ulos heittäminen on ehkä vähän ylimitoitettua, mutta ehkä kannattaa antaa pölyn lasketutua. Sitten keskustella miehen kanssa ja osoittaa olevasi luottamuksen arvoinen.
Jos haluat pitää miehesi, et nyt vedä herneitä nenään tuosta kämpästä heittämisestä.
Jos taas haluat työkaverisi, muutat porukoille ja jätät exäsi rauhaan.
Jännään jos jonkun mielestä tuollainen on OK toimintaa
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:22"]
Kotoa ulos heittäminen on ehkä vähän ylimitoitettua, mutta ehkä kannattaa antaa pölyn lasketutua. Sitten keskustella miehen kanssa ja osoittaa olevasi luottamuksen arvoinen.
Jos haluat pitää miehesi, et nyt vedä herneitä nenään tuosta kämpästä heittämisestä.
[/quote]
Jos laittomasta häädöstä ei voi vetää herneitä nokkaan, niin ei kyllä voi baarijatkoista ja valehtelustakaan!
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:56"]Jännään jos jonkun mielestä tuollainen on OK toimintaa
[/quote]
Kumpi? Itsekään en miehenä katselisi AP:b kaltaista paskaista ämmää enää minuuttiakaan. Itsekin olisin heittänyt pihalle, ja asian varmistamiseksi lähtenyt viikon parin lomalle ilman kännykkää josta nainen saisi kiinni.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:11"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:22"]
Kotoa ulos heittäminen on ehkä vähän ylimitoitettua, mutta ehkä kannattaa antaa pölyn lasketutua. Sitten keskustella miehen kanssa ja osoittaa olevasi luottamuksen arvoinen.
Jos haluat pitää miehesi, et nyt vedä herneitä nenään tuosta kämpästä heittämisestä.
[/quote]
Jos laittomasta häädöstä ei voi vetää herneitä nokkaan, niin ei kyllä voi baarijatkoista ja valehtelustakaan!
[/quote]
Häätö voi olla laiton, mutta jos toi laillisuus on tärkein asia mikä naisella on mielessä tuon jälkeen... Noh, toivottavasti moiselle ei koskaan lapsia tule.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:19"]
Kumpi? Itsekään en miehenä katselisi AP:b kaltaista paskaista ämmää enää minuuttiakaan. Itsekin olisin heittänyt pihalle, ja asian varmistamiseksi lähtenyt viikon parin lomalle ilman kännykkää josta nainen saisi kiinni.
[/quote]
Et kyllä itsekkään vaikuta miltään tasapainoiselta ja mukavalta mieheltä. Sanoisin sinun olevan määräilevä, kostonhimoinen narsisti. Luultavasti vielä kaksinaismoralisti.
Positiivisena puolena olet joko taloudellisesti riippumaton tai ainakin hyvin lähellä sitä. Todennäköisesti sinulla on jo, tai tulet saamaan, vaimon joka tekee lapsesi ja jää hoitamaan heitä kotiin.
T: -m35-
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:23"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:19"]
Kumpi? Itsekään en miehenä katselisi AP:b kaltaista paskaista ämmää enää minuuttiakaan. Itsekin olisin heittänyt pihalle, ja asian varmistamiseksi lähtenyt viikon parin lomalle ilman kännykkää josta nainen saisi kiinni.
[/quote]
Et kyllä itsekkään vaikuta miltään tasapainoiselta ja mukavalta mieheltä. Sanoisin sinun olevan määräilevä, kostonhimoinen narsisti. Luultavasti vielä kaksinaismoralisti.
Positiivisena puolena olet joko taloudellisesti riippumaton tai ainakin hyvin lähellä sitä. Todennäköisesti sinulla on jo, tai tulet saamaan, vaimon joka tekee lapsesi ja jää hoitamaan heitä kotiin.
T: -m35-
[/quote]
Sinä vaikutat taas täydeltä vässykältä, joka antaa kenen vaan kävellä ylitseen. Laihana pikku nykyaikaisena miehenä olet jostain syystä ylpeä naisista, jotka eivät edes halua olla mukavia kumppanilleen, ja valehteleva, ikävä nainen on vaan moderni nainen josta kuuluu olla tyytyväinen.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:41"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:23"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:19"]
Kumpi? Itsekään en miehenä katselisi AP:b kaltaista paskaista ämmää enää minuuttiakaan. Itsekin olisin heittänyt pihalle, ja asian varmistamiseksi lähtenyt viikon parin lomalle ilman kännykkää josta nainen saisi kiinni.
[/quote]
Et kyllä itsekkään vaikuta miltään tasapainoiselta ja mukavalta mieheltä. Sanoisin sinun olevan määräilevä, kostonhimoinen narsisti. Luultavasti vielä kaksinaismoralisti.
Positiivisena puolena olet joko taloudellisesti riippumaton tai ainakin hyvin lähellä sitä. Todennäköisesti sinulla on jo, tai tulet saamaan, vaimon joka tekee lapsesi ja jää hoitamaan heitä kotiin.
T: -m35-
[/quote]
Sinä vaikutat taas täydeltä vässykältä, joka antaa kenen vaan kävellä ylitseen. Laihana pikku nykyaikaisena miehenä olet jostain syystä ylpeä naisista, jotka eivät edes halua olla mukavia kumppanilleen, ja valehteleva, ikävä nainen on vaan moderni nainen josta kuuluu olla tyytyväinen.
[/quote]
Te kummatkin olette jotain homoja.
-mies28v-
On minusta tosi epäilyttävää, että käyt ensin miespuolisten kanssa baareissa ja lähdet siitä ilmeisesti jonkun toisen miehen asunnolle "jatkoille" ja heti perään tuntikaupalla viihdyt saman tyypin luona "kahvilla". Vielä kirsikkana kakun päällä kiinni jääminen valehtelusta, että olit muka ollut porukoilla, kun olitkin samaan aikaan vieraan miehen luona.
Tämän kaiken jälkeen "mies on kohtuuton, kun ei usko minua". Mies olisi tyhmä kuin saapas, jos ei epäilisi mitään tuossa tilanteessa. Itse olet soppasi keittänyt. Ehkä jatkossa kannattaa miettiä vähän miltä oma toiminta näyttää.
Ootko 48 hönössä vai viiraako päässä ? Niin käsittämätöntä skeidaa julkaiset, milloin sun avohoito loppuu ja pääset osastolle ?
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:11"]
Omaa syytäkin on tässä kyllä. Mies ei voi sietää mun miespuoleisia työkavereita, tai no, siihen asti kyllä, kunnes tutustuin niihin paremmin ja oltiin ISOMMALLA porukalla viikonloppuna baarissa. Sen jälkeen mentiin jatkoille, josta mies sitten haki minut kotiin. Oli todella vihaisena autossa eikä suostunut puhumaan mulle ollenkaan. Syynä tämä seura, jossa olin viihteellä.
Juttelin sen työkaverin kanssa facebookissa, jonka luona jatkot olivat. Minulla oli jäänyt tavaroita hänen luokseen, ja sovittiin että menen niitä hakemaan. Pyysi kahville ja sanoin että sopiihan se. Miehelle sanoin meneväni vain hakemaan tavaroita, tosin vasta maanantaina vaikka tästä oli sovittu jo sunnuntaina. Eilen sitten kävin siellä, ja piti käydä samalla vanhemmillani hakemassa pari tavaraa, mutta äitini ei ollutkaan kotona, joten jäin hieman pidemmäksi aikaa tälle työkaverille. Olin siellä varmaan jonkun 1,5h. Mies sitten soitti että missä menen ja vastasin rehellisesti olevani tällä työkaverilla kahvilla ja että lähden tästä tulemaan kotiin.
Kotona mies mökötti TAAS koska olinkin jäänyt kahville, joten en viitsinyt oikaista etten käynytkään porukoilla ja olinkin pidempään siellä kahvittelemassa. Ja ihan oikeasti pelkkää kahvittelua, mulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta muita kohtaan.
Mies sitten epäili jotain ja totesin että en kai minä nyt sinulle valehtelisi. Enpä niin... Nyt jälkikäteen ajateltuna tietenkin olisi pitänyt kertoa totuus, mutta ajattelin pääseväni vähemmällä kun hieman muuttelen totuutta.
Käsi sydämellä voin sanoa, että ikinä en ole valehdellut aikaisemmin, en pettänyt, en mitään. Aina olen ollut rehellinen.
Mies oli sitten ystävällisesti lukenut kaikki facebook-viestini kun facebookini on auki hänen tabletillaan. (koska minulla ei ole mitään salattavaa, paitsi tämä nyt...) ja sai tietää että olinkin suunnitellut kahvittelun etukäteen ja en ollutkaan käynyt porukoilla. Oli myös nähnyt viestit yhdelle kaverille missä sanon että kyllästyttää olla miehen kanssa kun se suuttuu kun vietän aikaa MIESpuoleisten ystävien kanssa. Silloin kännissä aamulla olin tämänkin lähettänyt.
Mies sai tietää siis että valehtelin tuosta kahvittelusta ja heitti minut pihalle. Siis pois kotoani, talo on miehen omistuksessa, joten vastaankaan en voinut laittaa. Keräsi kaikki avaimet pois, vara-avaimen piilotti uudestaan jne. Etten pääse takaisin kotiin. Sain hetken aikaa kerätä kamoja ja kuulemma perjantaina saan mennä keräämään loput. Sitten heitti minut porukoilleni, koska tänne pääsen kun minulla on vara-avain. Sitten vain lähti menemään. Olen ihan sekaisin ja en voi vieläkään käsittää mitä on tapahtunut.
Toki ymmärrän että tein väärin, koskaan ei saa valehdella, mutta tein sen siksi että miehen ei tarvitsisi pahoittaa mieltään ja minä itse taas pääsisin helpommalla kun ei tarvitse selitellä kaikkea. Onko teistä ihan kohtuullista heittää tällaisesta pihalle ja lopettaa koko parisuhde? Mies on itsekin mokaillut ja olen antanut anteeksi, mutta näköjään omaa mokailuani ei voi antaa.
Anteeksi sekava teksti.
[/quote]
Ymmärrän miestäsi. Kyse on hujaamisesta tai jopa valehtelusta. Miksi et ole rehellinen? Jos noin pienestä asiasta valehtelet, mikä saa hänet uskomaan ettet valhetelisi isommistakin asioista?
Kyse ei varmaankaan ole tästä "pikkuasian" valehtelusta vaan ylipäänsä valehtelusta. Mietippä asia toisinpäin.
Se kenen kanssa asut ja elät tulisi olla se johon voi luottaa, myös pikkuasiassa. Ei voi olla semmoista asiaa mitä et voi toiselle kertoa tai suhde on totaalisen väärä.
Kyllä, olit tyhmä, kun valehtelit.
Normaaliälyinen mies olisi kuitenkin kysynyt miksi valehtelit. Ja kun olisit kertonut syyn, olisi mennyt itseensä, ymmärtänyt ja sen jälkeen olisitte voineet sopia, että enää koskaan ei valehdella edes sen takia ettei toiselle tulisi mielipahaa.
Toimintasi itsessään, juhlinta, jatkot, kahvittelu, on ihan normaalia elämää, huonoksi sen tekee vain valehtelusi.
Toivottavasti miehesi ymmärtää ylireagoineensa ja kun keskustelette, pääsette yhteisymmärykseen tulevaisuuden varalle.
55 Kiteytti asian ytimekkäästi ja erittäin selvästi. Pahinta on valehtelu, oman rakkaansa huijaaminen. Ei siinä vedetä rajaa mikä pikkuasia mikä ei. Luottamus on kaiken avain, sen myötä tulee kunnioitus. Millä luulette kunnioitusta löytyvän jos toisen luottamus petetään.
Oletko naimisissa. Onko avioehtoa? Mik'li olet naimisissa ja ei avioehtoa niin omistat puolet talosta el iet joudu puille paljaille jos ero tulee. Pidä puolesi. Olet kyllä ollut hieman huikentelevainen. Mikäli olet avoliitossa ja mies ostanut talon ja maksanut lainaa sen ajan mitä olleet yhdessä niin tyhmästi olet taas tehnyt. Mikäli sinä olet maksanut ruoat sun muut hankinnat.
Jos ap:n toiminta on ihan ok, niin lähtekää miehetkin vain baareihin ilman omaa puolisoa. Siitä saa mennä yötä myöten jatkoille jonkun naisen asunnolle. Voitte ihan hyvin myös palata hänen luokseen, koska pitää hakea sinne unohtuneet bokserit. Hakureissulla on ihan ok jäädä nauttimaan kyseisen naisen päiväkahviseurasta muutamaksi tunniksi, vaikka piti vain käväistä. Tästä saa sitten valehdella puolisolle siten, että oli muka jossain muualla. Vaikka jäisitte kiinni valheesta, voitte ihmetellä ääneen miten kohtuuton hän on, koska AV-palstalla naiset ovat tämän toiminnan hyväksyneet.
Onko hän sitten se oikea mies sinulle? Universumi näköjään järjesti sulle tilaisuuden miettiä asiat uusiksi.
Hyvä juttu on, että miehesi näköjään jollain tasolla edes vähän osaa käsitellä mustasukkaisuuttaan. Ei sentään lyönyt. Huono juttu on, että pisti sut tosi inhottavaan tilanteeseen. Kuulostaa kyllä aikamoiselta vallankäytöltä. Entäs kun tulee seuraava riita jostain vähän vaikka pienemmästä? Sut taas kärrätään jonnekin? Hanki ainakin oma asunto.
Vaikuttaa kyllä todella nuorten lapsellisten ihmsten touhulta. Miksi ihmeessä pitää miespuolisten työkavereiden kanssa mennä vielä jonkun kotiin jatkoille, kauheessa kännissä? En kyllä luottaisi tuollaiseen akkaa, ja miksi ihmeessä olet jätellyt tavaroitasi sinne tänne, että niitä pitää sitten hakea, eikö se työkaveri voinut tuoda niitä töihin silloin maanantaina? Ja sinullahan oli avain äitisi kotiin, joten olisit hyvin pystynyt sieltä ne tavarasi hakemaan vaikka hän ei ole kotona.
Ja jos poikaystäväsikin on itsekin sekoillut ties mitä, ei suhteella ole mitään mahdollisuutta onnistua.
Parintunnin puhelut...miten kukaan sellaisesta tykkää :o Ihme vässykkä sun mies jos ei yhtään siitä häiriinny.
Ja se ystävämies niiin luultavasti on niin ihastunut ettei halua naistaan loukata..ja aika harvassa on ne naiset joille on ihan ok että miehen paras ystävä on entinen suhde..
Ja kun heidän suhde niin tuore niin normaalimpaa että mies antaa sen kehittyä rauhassa kuin höpöttää maratonpuheluita sulle.

En ole erityisen mustasukkaista sorttia, mutta mielestäni baarijatkot eivät ole naimisissaolevia ym. vakavissa suhteissa olevia varten. Jos mieheni ei tulisi kotiin pilkun jälkeen olisin huolissani.