Miksi sinusta tuli läski?
Eikö sinua vain kiinnostanut? En voi käsittää miten joku voi lihota, itse kun huomaan makkaran levenevän, alan liikkua enemmän ja syödä vähemmän. Miksi sinä vain teit päinvastoin?
Kommentit (57)
Ei vaan kiinnostanut. Kaljaa vaan oli mukava vetää kun kaikki muu meni perseelleen elämässä. Nyt olen taas eri tiellä...
No mulla oli vaikeaa elämässä. Menetin omaisuuteni, mies oli vakavasti sairas, menetin lapseni. Söin sitten vain sipsejä, suklaata, limsaa yms ja lihoin 40kg.
Koska tiesin, että se järkyttäsi sinua. Olen haaveillut tästä lapsesta asti.
Ratkesin ryyppäämään. Nykyään tosin vähentänyt reilusti. Ennen meni joka viikonloppu pelti kiinno, nykyään yksi. Jos sitäkään.
Söin, ja join enemmän kuin kulutin. Mikä siinä on niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Koska tiesin, että se järkyttäsi sinua. Olen haaveillut tästä lapsesta asti.
En ihan noin pienestä järky. Semmonen paidan alta roikkuva puolelta toiselle hyllyvä ihrasäkki on kesäsin kyllä aika järkky näky. Viimeistään se lompsahtaa esille siihen marketin penkille istahtaessa.
Kilpirauhanen kosahti liikaan treenaamiseen ja fitness-elämäntapaan.
Että kiinnostaa? Aikasemmin työmatkaliikunta ja säännöllinen jumppakaveri.Muutto uudelle paikkakunnalle pidensi työpäivää työmatkojen muodossa, Kotiinpäästyä ruuanlaittoa , siivousta ja iso väsy. Vinkkuliakin alkoi kulumaan enemmän koska työstä tuli stressaavaa. Siinä. Eikä enää kiinnosta miltä näyttää. Pullistutaan miehen kanssa käsikädessä.
Elin täydellisen välinpitämättömyyden tilassa. Kävin töissä ja vapaa aika meni napostelun ja juopottelun merkeissä.
Seroquel +35 kg. Lääke vaihdettiin mut kilot putoo tosi hitaasti.
Lapsena hyväksikäytettiin, näin väkivaltaa, teininä setämiehet ahdisteli, sairastuin syömishäiriöön, menetin pari läheistä ihmistä. Löysin lohdun syömisestä.
Huomasin jo lapsena, että ruoka ei tyydyttänyt minua millään tasolla, ellei sitä ole saanut syödä paljoa. Saatoin yhden välipalalihiksen sijasta syödä neljä, yhden mikroaterian sijaan vetää niitä kaksi, melkeen paketti paahtoleipää meni vaivattomasti, aamuisin murokulho hillolla ällötti, mutta pakko oli syödä.
Me kaikki lapset oltiin pahasti ylipainoisia ja muistan miten sain aina kotona kuulla olevani "apaattinen" ja että "kaikki sulla tapahtuu kuin hidastetussa elokuvassa". Minulla eli esikoisella oli aina vatsa löysällä ja pahoja ilmavaivoja, keskimmäinen joutui syömään ripulilääkettä ja nuorimmainen sai lääkettä ummetukseen ennen kouluikää... Äidin luona ja mummolassa kinusin aina jostain syystä tuoretta sitruunaa.
Kummempia ruoka-aikoja ei ollut, kaikki ruoka oli valmisruokaa enkä muista että meillä olisi ikinä ollut tarjolla mitään kasvikunnan tuotteita, ellei lasketa ketsuppia tai vatsataudissa juotua mustikkakeittoa.
Niin minusta tuli läski, siis todella läski. Edelleen pitää tarkkailla painoa, mutta normaalin rajoilla ollaan.
Kilpirauhasen vajaatoiminta, masennuslääkkeet sekä lohtusyöminen.
Kolmivuorotyössä ja huonosti nukkuvana päivittäiset kalorimäärät nousevat liian korkeiksi eikä elämässä ole ollut mitään säännöllisyyttä. Lisäksi perimään liittyvät asiat, koko suku on ylipainoista joten en ole sitä tyyppiä joka pysyisi helposti hoikkana. Olen laihduttanut säännöllisesti viimeiset 24 vuotta ja muutaman kerran käynyt normaalipainon ylärajoilla. Ylipainon myötä myös koen että ruokahalu on ylivirittynyt ja nykyisin riittävää kontrollia tuntuu olevan mahdotonta saada ja aina on nälkä. Henkinen väsymys jatkuvaan laihduttamiseen. Kärsin olostani kokoajan mutta en enää jaksa, vaikka haluaisin jaksaa.
Masennus + ahdistus + sosiaalisten tilanteiden pelko = tosi vaikea mennä ulos edes kävelylle, vaikka siitä tykkäisnkin. Välillä syömiset menee huonoon suuntaan, mutta suunnilleen osaan syödä suht terveellisesti, mutta en liiku tarpeeksi
Olin normaalipainoinen ja urheilin, lopetin syömisen ja laihduin hetkeksi alipainoiseksi,tulin järkiini ja jatkoin terveellisiä ja normaaleja elämäntapoja. Sitten sairastuin masennukseen ja sain diagnoosiksi myöhemmin kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Tuohon sairauteen söin monia lääkkeitä, mm. ketiapiinia joka omilla mekanismeillaan aiheutti lihomista. Mieli ei parantunut, aloitettii Litium. Se pilasi kilpirauhasen toiminnan ja kehitti vajaatoiminnan. Monen vaiheen ja vuoden jälkeen diagnosoitiin adhd, mitään ongelmia ei siihen aloitetun lääkityksen jälkeen ole ollut. Mulla on perhe ja vakityö. Ja 30 kg ylipainoa jäljellä, olen pudottanut 12. En onneksi ole katkera terveydenhuollolle. Jos elämä ei olisi korjaantunut, varmaan olisin katkera. Mut kyllähän tuo välillä mielessä käy, että jos olisi sitä ja tätä huomattu niin ei olisi mennyt 15 v hukkaan elämästä.
Mitäs luulisit? Söin kunnes halkesin?