Miksi sinusta tuli läski?

Työuupumus on ajanut lohtusyömiseen. 😔

Masentuneena ja muutenkin paljon sairastaneena en jaksanut välittää. Lohdutin itseäni herkuilla. Mässäilin ja join alkoholia. Kivut ja ahdistus katosi edes hetkeksi.

En tiedä. Tykkäsin vain syödä heseruokaa, sipsejä, karkkia ja käytin aika runsaasti alkoholia. Olen aina ollut perso herkuille. Nykyisin olen ihan normipainossa, mutta silloin tällöin tulee hetkiä, kun haluan syödä pussillisen sipsejä ja levyn suklaata yhdessä illassa, koska se on vaan v**un hyvää.

Sairastuin syöpään kaksi vuotta sitten 43-vuotiaana. Hoikka ja treenattu keho on muuttunut hoitojen ja lääkityksen takia lieväksi ylipainoksi. Masentaa, mutta olen elossa.

Herkuttelu, istumatyö.

Summa summarun, läskiksi voi päätyä urheilemalla liikaa tai liian vähän, syömällä liikaa tai liian vähän, tuntemalla liikaa tai liian vähän ja jokainen ihminen on vain yhden epäonnisen päivän päässä siitä, että itse läskistyy. Joten kohdelkaa kanssaihmisiänne ihmisarvoisesti.

Miksi? En pidä liikunnasta, mutta rakastan syömistä - varsinkin herkkuja. Siksi.

Tykkään makeista herkuista vaan niin paljon. Varmaan jotain tunteiden säätelyjuttuakin siinä on. Mutta enimmäkseen vain sitä, että saan herkuista enemmän nautintoa kuin hoikasta peilikuvasta. Toki toivoisin, että olis toisin päin.

Olen 172cm ja 13kg yli normaalipainon ylärajan.

Koska halusin tulla samanlaiseksi kuin suuri idolini Saarikko.

Syömishäiriöstä se lähti. Vääristynyt kehonkuva aiheutti sen, että tavoittelin liian alhaista ihannepainoa. En tajunnut, että olin luonnostani lihaksikkaana jo ihan ok painossa. Olin mielestäni läski ja ruma. Lopulta vakava fyysinen sairaus pysähdytti ja aloin syömään koko ajan, koska nälkämekanismi oli vuosien laihduttamisen jälkeen mennyt vituralleen. Tuosta on nyt 20 vuotta ja kerran olen sinä aikana käynyt normaalipainossa, jonka saavutin syömällä paketillisen kalapuikkoja per päivä ja muutaman energiajuoman.

Olin muistaakseni joku 8 v. kun laihdutin ensimmäisen kerran. En edes muista aikaa, jolloin olisin ollut tyytyväinen itseeni.

Olin lapsena normaalipainoinen, mutta en kiinteä. Koulukaverini olivat minua vähän pidempiä ja niin laihoja, että kylkiluut näkyivät. Kouluterkka sanoi minulle 14v tarkastuksessa, että minun pitäisi laihduttaa, koska olin 153cm ja 53kg. Kaverini olivat luokkaa 165cm ja 49kg. 

Sen seurauksena olen laihduttanut koko ikäni. Aloin syödä vähemmän, salaatteja, pelkän omenan päivässä, hölkätä monen tunnin lenkkejä, tehdä kuntojumppaa, jotta laihtuisin. Tein tätä koko yläasteen ja lukion. Joskus söin kotona ruuan ja menin lenkille metsään oksentamaan sen pois etten lihoisi.

Kun muutin opiskelemaan, saatoin syödä vain kasvissosekeiton ja sitten pyöräillä koulumatkat 8km/suunta ja mennä illalla vielä kahteen jumppaan. Illalla ostin karkkeja ja sipsejä, ahmin itseni itkuun ja työnsin sormet kurkkuuni ja oksensin kaiken. Jonkin aikaa sain sen loppumaan kunnes se jatkui taas jos oli stressiä. 

En laihtunut koskaan kunnolla, muutaman kilon, ja paino vain jatkoi nousemistaan. Yliopistoaikoihin olin 156cm ja painoin 65kg-70kg. Ennen häitä laihdutin 62 kiloiseksi. Raskausaikoina sain vain 7kg/raskaus rankan hyperemeesin vuoksi, imetysaikoina laihduin sen pois ja lihoin sitten takaisin 10-15kg. Kolmen lapsen jälkeen painoin 89kg. 

Kokeilin Nutrilet-kuurin (laihduin 5kg), Painonvartijat (laihduin 12kg), karppaamisen (laihduin 15kg), raakaruuan (laihduin 17kg), Fitfarmin (laihduin 15kg).

Nyt painan noin 75kg, se vaihtelee n. 72-82kg välillä vuoden sisällä riippuen menkkaturvotuksista ja syönkö enemmän tai liikunko enemmän. 

Käyn yhä salilla ja kehonkoostumuksen mukaan minulla on lihasta, joten ihan kaikki paino ei ole lihavuutta, olen tiimalasimallinen, mutta omaa silmää ei miellytä paksut reidet ja pohkeet, iso takapuoli, roikkuva maha ja isot rinnat. Olen nyt 39v.

Luultavasti ongelmana on se, että olen elänyt niin kauan todella niukoilla kaloreilla, että aineenvaihdunta ei toimi kunnolla, on osittain säästöliekillä ja siksi paino jumittaa ja olen läski. En kunnolla osaa purkaa säästöliekkiä, vaikka laihdun kyllä, jos jaksan pidemmän aikaa syödä 3h välein säännöllisesti ja tarpeeksi paljon. Jotenkin vaan silti aina luisun siihen, etten muista syödä tai ei ole vaan nälkä. 

Minusta tuli läski EX-miesystäväni myötä. Hän oli liikuntaa harrastamatta sipsejä mutustava sohvaperuna. Hyvin hoikka (ns. läpipasko) mutta ei lihaksiakaan.

Olen itse hyvin urheilullinen ja treenaan paljon. Rasvaprosentin on alhainen. Ex-miestä harmitti aktiivinen liikkumiseni ja ehkä omaa harmitustaan alkoi valittaa ensin urheiluharrastuksistani, sitten syömisistäni. Hänestä söin naiseksi liikaa. PTni taas sanoi että syön liian vähän. Mies huomautti kaksi vuotta kaikissa yhteisissä ruokailuissa syömisestäni, saattoi ottaa ruokaa pois lautasellani tai ei antanut minulle lainkaan lautasta jos teimme yhdessä kevyttä jälkkäriä koko perheelle. Kahdessa vuodessa hän sai aivopestyjä minut uskomaan että olen läski. Vaikka työterveyslääkäri huomautti jossain välissä että olen liian rasvaton, että pitäisi saada vähän terveyttä suojaavaa rasvaa, miehen painostus voitti. Suhteessamme on muitakin kontrollointiin liittyviä ongelmia, ja erosimme. Vaikka pääsin hänestä eroon, en saa päästäni pois ajatusta että olen miesten mielestä läski kun oikein yrittämällä vatsanahastakin saa rutisteltua poimun, jossa ehkä vähän rasvaa. Tunnen päivä kausia syyllisyyttä yhden eskimopuikon syömisestä ja exän arvosteleva ääni nousee mieleen. Ystäväni jo huomauttelevat jatkuvasta laihtumisesta. Olen koko ajan väsynyt. Olen pitänyt itseäni hyvin tasapainoisena ihmisenä, eikä minulla ole koskaan ollut ongelmia kehonkuvani kanssa. Päädyin tähän tilanteeseen 48-vuotiaana.

Yritin liikaa olla tulematta läskiksi.

Koska mässääminen on kivaa ja lievittää vähän ahdistusta. Mutta ennen kaikkea koska se on kivaa ja helppoa. Lenkille meneminen loskapaskaan ei ole helppoa ja kivaa. Lihoominen on. Kunnes on läski ja tajuaa että vttu, ei tää oleka kivaa.

En oikeastaan ihan tarkkaan tiedä? Mutta herkut lievittävät ahdistusta ja sellaista yksinäisyyden tunnetta mitä koen parisuhteessa. En kyllä syö kovin paljoa, ja käyn lenkillä mutta jostakin syystä läski kertyy tiettyihin osiin kehoa. Syön myös erästä lääkettä (ei mieliala) ja lihomiseni alkoi samoihin aikoihin kun aikanaan aloin lääkettä syödä mutta en siis tiedä vaikuttaako lihomiseeni. Tästä on netissä pääsääntöisesti tietoa ettei tuo lääke lihota mutta törmäsin myös kirjoituksiin että se on lihottanut joitakin ihmisiä, joten tästä en siis ole varma.

Koska ei kiinnosta tehdä kymmenen kilsan juoksulenkkejä tai rehkiä salilla, tämä olisi käytännössä ainoa keinoa pysyä hoikkana sillä arjen hyötyliikunta (pyörällä töihin, rappuset ylös hissin sijaan) ei riitä pitämään mahamakkaroita kurissa.

Ketjusta voi päätellä että paino-ongelmiin voi päätyä uskomattoman monta reittiä :(