Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että asia tulee suvulle julki..
02.02.2014 |
Pojallani on tosi mukava tyttöystävä. Hän on ollut meillä aika paljon ja poika heillä. yhdessäoloa on ollut jo kauan. Nyt minua on alkanut pelottaa, sillä kohta tulee varmaan väistämättä eteen tilanne, että tämä ystävä tulee ilmi myös suvulleni mm. pojan isoäidille ym. tätä pelkään jo nyt etukäteen. Tiedän, että äitini ei tule hyväksymään tätä asiaa ollenkaan. Hänen mielestään pojalla ei saisi olle tyttöystävää. Tiedän sen. Itselläni oli melkoisen suljettu lapsuus/nuoruus, jossa äiti tiesi ihan kaiken elämästäni. Siis aivan kaikesta otti selvää ja esitti omat mielipiteensä. Mahdollisuuksina nk. omiin asioihin ei ollut. Kunhan koko suku kohta seuhtoo poikani tyttöystäväasiaa, voi apua. Olen oikeasti pelon valtaama!
tulossa on yksi juhla, johon tuskin tuota neitoa mukaan uskaltaa ottaa? Tai silloinhan se olisi kerta rysäys koko klaanille... Apua!
Kommentit (25)
Voi, sitä olen yrittänyt kauan! Täysin tietoisesti lähes 20 vuotta. Silloin oikeasti (jo siis aikuisena itsekin jo olin äiti) ymmärsin kaiken. Vaikeaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä tyttöystävässä on kamalaa?
Siis minkä ikäinen tää poikasi on?
Miksei äiti saa tietää kaikkea elämästäsi? Mikä siinä ahdistaa?
Ei se, että toinen tietää tarkoita kuitenkaan sitä, että pitäis toimia toisten toiveiden mukaan!
Jos tyttöä ei ole kutsuttu nimeltä juhlaan, niin ethän sä sitä voi mukaan ottaa! Kutsut on vain kutsutuille.
Minkä ikäinen poikasi on, jos tyttöystävä on näin ihmeellinen juttu?
Ei isovanhempien asia ole puuttua tyttö- tai poikaystäviin. Eläkää omaa elämäänne ja jättäkää suvun mielipiteet huomioimatta. Isoäiti kuulostaa tyrannilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten mummo voisi määritellä lapsenlapsen seurusteluasioita kun sinäkään et voi. Olet ilmeisesti aika traumatisoitunut lapsuudessasi.
Seurustelut on yksityisasioita.
En valitettavasti ymmärtänyt viestiä. Ja jos noin äitiäsi pelkäät, niin nyt kipin kapin jollekin ammattiauttajalle!! Älä anna tuollaisen ihmeen hysteerisyyden enää jatkua omille lapsillesi, katkaise sinä nyt tämä ketju. Ammattiauttajan kanssa tie voi olla pitkä, mutta pitempi se olisi ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika on 17. Hänen tyttöystävänsä on minulle vain piositiivinen juttu, poikani ja tuo tyttö tietävän sen myös. Mutta suku on aikamoinen, etenkin äitini. Olin kuin avoin kirja aikanaan äidilleni, hän osasi kyselyn taidon, jollei haluamaansa saanut heti tietää. Hän kysyi siis ihan kaikki henkilökohtaisimmat asiatkin...! Ja olin jo aikuinen, mutta kasvatettu niin ja oppinut elämään niin. Nyt tiedän jo enemmän ja rajaa on löytynyt. Joitakin asioita pulpahtelee, kuten nyt pelkään oikeasti tätä tulevaa. pitänee jättää se sukujuhla. Siinä ei kyllä se kutsu ollu kenellekään henk. koht. vaan perhekunnalle. Maalla ei niin lasketa...
Miksi se tyttöystävä pitää ottaa mukaan? Se on tyttöystävä, ei aviopuoliso.
En ymmärrä näitä perheitä, joissa raahataan sukujuhliin lasten satunnaiset kumppanit ja jopa 14v:n "poikaystävä". Serustelu on yksityisasia, ei seurustelua ole tarpeen sukujuhlissa julkistaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärtäisin jos sukujuhliin otetaan mukaan kihlatut ja avokit. Ei niihin viedä nuorten seurustelukavereita. Seurustelukaverit voi tuossa iässä vaihtua tiuhaankin.
Ei ole lapselle kiva jos tulee kuvatuksi tyttöystävän kanssa ja sitten myöhemmin vaimonsa katselee sukujuhlakuvia joissa on nuoruuden seurustelukumppani.
On erittäin harvinaista että se ensimmäin seurustelukumppani on elämänmittainen suhde.
Ymmärrän ap. Mulla tosin tyranni-isä, joka aina puuttunut kaikkii miessuhteisiini ja ihan kaikkiin asioihini. mitään en ole koskaan tehnyt oikein. Kirjoitin yhden ällän _"sinä et oikein keskittynyt yo-kirjoituksiin", synnytin esikoista 12 tuntia ja todella hyvin - "minä luulin, että synnytys olisi sinulle vaikeampi", olen ollut pitkiä aikoja työttömänä - "sinä olet laiska". edelleen kauhusta menen paniikkiin, kun laittaa tekstareita ja tunkeutuu kylään. Ymmärrän tunteesi. Toivon, että isä kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen juuri tekemässä pientä välimatkaa vanhempiini, jotka kyykyttävät ja määräilevät, puuttuvat asioihini. Samaa tekee koko suku oikeastaan. On vaikeaa, sillä ovat kovia loukkaantumaan ja suuttumaan jos en tee niin kuin tahtovat, enkä haluaisi pahoittaa mieltään. Terapiaan olen hakeutunut, nyt odotan ensimmäistä käyntiä. Suosittelisin samaa sinullekin!
Ymmärrän sinua, ap. Minullakin on hyvin kontrolloiva ja utelias äiti. Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat vähintäänkin erikoisia, ja esimerkiksi ensimmäiseen seurustelusuhteeseeni äitini tuppasi ikään kuin kolmantena pyöränä.
Nyt aikuisena olen oppinut asettamaan äidilleni rajoja, mutta helppoa se ei todellakaan ole ollut. Kun ei ole annettu lupaa itsenäistyä vaan kaikki itsenäistymispyrkimykset ovat aiheuttaneet kamalan vastareaktion, niin suhteessa äitiinsä sitä helposti tuntee vieläkin olonsa pieneksi lapseksi. Siksi napanuoran katkaiseminen on paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Sen olen kuitenkin vakaasti päättänyt, että minun lastani äitini ei tule kyttäämään ja kontrolloimaan kuten minua. Jos havaitsen edes pientä yritystä siihen suuntaan, niin puutun asiaan heti. Minusta sinunkin tulisi nyt ennen kaikkea olla äiti pojallesi ja tehdä äidillesi selväksi, että seurustelu on pojan oma asia. Tiedän toki, että se vaatii paljon henkistä kanttia, mutta poikasi vuoksi pystyt siihen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kuuluu niille tippakaan! Niinkuin nro 2 jo sanoi, katkaise napanuora!
Kiitos 13, 14 ja 15! Tiedostanut tosiaan ongelman olen ja helppoa se ei ole. Olen jo hakenut ammattiapua, silloin lähes 20 vuotta sitten, jolloin sitten opin ymmärtämään koko asian ytimen. Että minäkin olen minä.
olen kyllä tarkkaillut, ettei äitini kysy tms. Liikaa lapsiltani, hän on siitä joskus loukkaantunutkin. Esim. Koulumenestyksestä emme ole hänelle juuri puhuneet koskaan mitään. Tästä puhumattomuusesta johtuen pelkään, että annanko omilleni mallin, että äidille/isoäidille ei kannata asioistaan puhua. Sitä en tietty halua. Omien kanssa haluaisi avoimet järjelliset välit. Toivon, että lapset voivat jotenkin ymmärtää eron.
13, sinun viimeinen lause oli järkyttävä, mutta tietyllä tapaa silti ymmärrän.
On meitä näköjään nuorassa olleita muitakin.
Kuulostat samantyyliseltä kuin anoppini. Pelkää isänsä arvostelua asioissa ym mitä perhekin sanoo, voi ei jos joku tulee kommentoimaan tätä asiaa jne. Käytännössä elämä on umpinaista kun asioista ei puhuta, ollaan vaan hissukseen ettei normaalitkaan asiat tule esiin, ettei joku vaan arvostele kun olisi erimieltä.
Älytöntä! Ja kyllä, lapset oppii saman salailun ja puhumattomuuden, erikseen joutuu opettelemaan puhumaan asioista joista ollaan erimieltä. Itse en suoranaisesti voi ymmärtää anoppiani, mutta selvästi teitä on enemmänkin, et ole ainoa.
Itse en voi ymmärtää miksette pistä selkeitä rajoja asioille. Esim. poikasi tyttöystävä. Ihana asia, poika on varmasti onnellinen. Normaali kuuluminen, joka kerrottaisi kun kuulumisia vaihdellaan, etenkin jos suhde kestää pidempään, "meidän pojalla on tosi kiva tyttöystävä nykyään". Jos jollain on siihen pahaa sanottavaa, niin mikset yksinkertaisesti sano, että aavistit kyllä mielipiteen mutta kyllä teidän perheessä saa olla onnellinen ja seurustella, se on iloinen asia. Jos valitus jatkuu niin pidä perheesi puoli, tämä on meidän asia etkä enempää arvostelua kuuntele.
Se että joku arvostelee ei mielestäni ole syy salailuun. Asia vaan on niinkuin on, aikuiset tekee omat päätökset ja sillä selvä. Salailu taasen on ihan saman tasoista kuin arvostelukin, oikeastaan sama asia mutta ei vaan sano asiaa ääneen.
nro 13 tässä vielä: tiedän todella, että viimeinen lause oli järkyttävä, mutta yksi psykologian tohtori, joka teki minusta lausunnon 4 vuotta sitten, sanoi, että "Jos isää ei saa kukaan järjestykseen, ainoa toivo on, että hän kuolee." Hänelle toki kerroin enemmän totuuksia kuin tuossa lyhyessä viestissä. Tsemppiä kaikille!!
Ap, onko tosiaan "koko suku" tuollainen päsmäröivä ja heille kuulumattomiin asioihin puuttuva? Vai tarkoitatko kuitenkin, että äitisi on?
Katkaise napanuora äitiisi jo