Muita, jotka jäänet hullun/ väkivaltaisen miehen luo?

Me olimme pojan kanssa kaksi viikkoa ennen vuoden vaihdetta Barbwiressä. Ihania ihmisiä ja hyvä, rauhallinen olla. Suosittelen, siellä tuntee ja on todella turvassa. Nyt taas miehen henkisen pahoinpitelyn ja kiristyksen alla. Toivottavasti joutuu tilille rikoksistaan niin päästään muuttamaan. Meillä on turvakielto.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:31"]

Minulla on kumppanina narsisti, joka on 90% ajasta avikea, 50% ajasta tosi vaikea. 10% ajasta maailman suloisin ja ihanin. Väkivaltainen hän ei siis ole, ainoastaan psykopatologinen.
Olen lähtenyt jo melkein 20 kertaa, mutta aina palaan takaisin.Rakkaus saa palaamaan, aina kun on hiukan saanut "levätä". Olen myös tauoillamme seurustellut muiden ihmisten kanssa. Mutta ... eivät he tunnu oikeilta, vain aivan vääriltä. Lisäksi rakkaani on ihana sängyssä. Olen lisäksi introvertti, ja tämä narsisti on ainoa, joka antaa minulle riittävästi tilaa olla yksikseni -- ja tarvitsen sitä hyvin paljon. (Miesystäviä minulla on ollut elämäni aikana paljon.)
Ihmisenä hän on ainoa, jonka kanssa pystyn rentoutumaan, ja joka on vahvempi kuin minä. Saan olla hänen seurassaan 100% oma itseni -- asia, jota en ole koskaan aiemmin 45 vuoden aikana kenenkään kanssa kokenut.
Suhteemme vahvuudet vain voittavat sen heikkoudet, vaikka välillä väsynkin täysin. Mutta hän rakastaa minua, sen tiedän ytimiäni myöten. Helppoa ja mukavaa rakkautta se ei aina ole, mutta kuitenkin sen arvoista.Ainakin toistaiseksi :)

[/quote]

Pakko kysyä, mutta oli niin samankuuloinen tapaus eräällä toisella suurella keskustelupalstalla, että ei teille tullut jokin aika sitten riitaa saunanlämmittämisestä? (Saunassa oli tuli sammunut lemmenleikkien aikana ja mies suuttui?)  Tunnen hengenheimolaisuutta tilannettasi kohtaan, olit sitten sama henkilö tai et. Mulla myös rakkaus vaikeaan mieheen (syntymässä vasta tosin.)

En tiedä itsekkään. En ole koskaan ennen kokenut fyysistä väkivaltaa, joten oli jotenkin omituista ajatella, ettäkö olisin näiden lyömisten ja tukistamisten uhri ilman mitään syytä. Järkeilin asian niin, että pakko mun on ollut tehdä jotain väärin jos kerran mieheni kokee mun ansaitsevan tollaista. Ja yritin jatkuvasti korjata omaa käytöstäni ja yrittää olla vähemmän ärsyttävä.

Sitten kun lopulta halusin erota niin tuli käytännönasiat tielle. Mies sanoi, että ei suostu muuttamaan mihinkään ennen kuin olen maksanut velkani (olin sille pari sataa euroa velkaa). Mulla ei ollut varaa maksaa velkoja (köyhä opiskelija) ja kun rupesin miettiin niin eipä ollut varaa asua yksin. Mulla oli kaks koiraa, joten en voinut muuttaa soluunkaan tai vanhempieni luokse. 

Lapsia meillä ei ollut enkä koe, että olisin "huomiohuorannut" asialla. Tasan kerran mulla oli musta silmä ja valehtelin siitä miten olin sen saanut. Kukaan ei tiennyt eikä arvannut ton viiden vuoden aikana, että mä otin turpaani ja mua uhkailtiin ja mun tavaroitani rikottiin ja mulla oli tosi paha olla jatkuvasti. Koska kavereiden kanssa mulla oli tosi hyvä fiilis, pystyin hengittään vapaammin ja ilmaiseen itseäni vapaasti. Se oli sellanen asia mikä ei ollut enää itsestäänselvyys kotona. Kun olin kotona niin olin jatkuvasti varpaillani, etten olisi ollut niin ärsyttävä. 

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 18:05"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 14:54"]

Nainen on itsekäs, kun jää hakattavaksi. Näin se vain menee. Se tuntuu niin mukavalta ja ihanalta, kun saa sääliä ja huomiota ja voi haukkua miestään. Mitä jää jäljelle jos siitä pelastuu. Ei mitään. Olet sen jälkeen näkymätön.

[/quote]

Suurin osa naisista ei todellakaan kerro kokemastaan väkivallasta kellekään eikä niin ollen saa myöskään sääliä ja huomiota. Ei uskalla kertoa tai on henkisellä väkivallalla niin eristetty ulkomaailmasta, ettei ole ketään kelle kertoa.

[/quote]

Saa ne lapset yleisöksi ja huomion heiltä. Ymmärrän mitä 28 lapsuudenkodissa on tapahtunut ja ymmärrän häntä.

Siedin henkistäväkivaltaa puolisoltani vuosia, tajusin tilanteen vasta kun ystäväni kautta näin tilanteen ulkopuolisen silmin. Ehkä fyysistäkin väkivaltaa kokeva voi olla tilanteessa jossa luulee sen kuuluvan asiaan.. Tätähän täällä on mm. -2- sanonut, vähän eri termein.

Voimia sinulle 28, toivottavasti päästät irti vihastasi. Uskoisin ymmärtäväni mitä olet joutunut kokemaan. Parisuhdeväkivallan dynamiikka on monimutkaista, eri tasoisine riippuvuuksineen. Lapset kärsivät eniten. 

Oletko nähnyt elokuvan Sovinto? Siinä kuvataan tätä "rakastamista" riipaisevalla tavalla, ja ennen kaikkea sitä, kuinka heitteille lapset jäävät. Ja kuinka vaikeaa on aikuisena hyväksyä äitinsä toimia, olkoonkin että oli pahoinpidelty. 

Vielä pahempaa oli, kun tuttava kertoi miesystävänsä lyöneen tämän tuttavani tytärtä. Ja nainen vielä jäi tuohon suhteeseen! Aivan hullua. Jos aikuinen nainen antaa itseään hakata, niin oma on valintansa. Jos lapsiin käydään käsiksi, loppuu suhde siihen.

Outo perustelu jäädä suhteeseen oli tuokin, että väkivaltainen mies antaa hyvää seksiä kammarissa. Alistuuko joku nainen siihen, että hakataan ja sitten suostutaan vielä petipuuhiin?

On ahdistavaa lukea tarinaasi 28, mutta mielestäni se on arvokas puheenvuoro kaikille niille naisille, jotka jäävät "lasten vuoksi" väkivaltaiseen suhteeseen. 

28 kirjoittaa asiaa.

En voi ymmärtää, miten joku lähtee huonosta suhteesta 20 kertaa pois ja palaa takaisin. Missä itsearvostus?

Mun mielestä mihinkään tilanteeseen ei kuulu väkivalta, olipa mies tai nainen kyseessä. Ei edes läpsiminen kuulu normaaleitten ihmisten suhteeseen.

Yksi tuttava nainen alkujaan valehteli mulle mustista silmistään ja ruhjeistaan. Myöhemmin kertoi miehensä hakkaavan. Puhui monesti muuttavansa pois, mutta edelleen asuu siellä.

Voin olla väärässäkin, mutta mielestäni väkivaltaiseen suhteeseen ajautuu ihminen, joka on nähnyt väkivaltaa jo lapsuudessa. Tuttuus on turvallista. Tervehenkinen ei edes aloita suhdetta väkivaltaan taipuvaisen kanssa tai ainakin häipyy ensimmäisten merkkien tultua.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:31"]

Minulla on kumppanina narsisti, joka on 90% ajasta avikea, 50% ajasta tosi vaikea. 10% ajasta maailman suloisin ja ihanin. Väkivaltainen hän ei siis ole, ainoastaan psykopatologinen.
Olen lähtenyt jo melkein 20 kertaa, mutta aina palaan takaisin.Rakkaus saa palaamaan, aina kun on hiukan saanut "levätä". Olen myös tauoillamme seurustellut muiden ihmisten kanssa. Mutta ... eivät he tunnu oikeilta, vain aivan vääriltä. Lisäksi rakkaani on ihana sängyssä. Olen lisäksi introvertti, ja tämä narsisti on ainoa, joka antaa minulle riittävästi tilaa olla yksikseni -- ja tarvitsen sitä hyvin paljon. (Miesystäviä minulla on ollut elämäni aikana paljon.)
Ihmisenä hän on ainoa, jonka kanssa pystyn rentoutumaan, ja joka on vahvempi kuin minä. Saan olla hänen seurassaan 100% oma itseni -- asia, jota en ole koskaan aiemmin 45 vuoden aikana kenenkään kanssa kokenut.
Suhteemme vahvuudet vain voittavat sen heikkoudet, vaikka välillä väsynkin täysin. Mutta hän rakastaa minua, sen tiedän ytimiäni myöten. Helppoa ja mukavaa rakkautta se ei aina ole, mutta kuitenkin sen arvoista.Ainakin toistaiseksi :)

[/quote]

Huom. tässä mies ei ollut väkivaltainen. Eikä pariskunnalla ole lapsia mitä ilmeisimmin, eikä tule jos nainen jo 45v. Ei tietenkään mikään ihannesuhde, mutta minusta vaikuttaa, että tämän kirjoittaja ei kärsi, joten on hänen oma asiansa, millaisen suhteen valitsee. Monista suhteista myös oppii itseään, eikä kirjoittaja näytä palanneen pakon edestä, puhuu että suhde jatkuu toistaiseksi. 

Joskus kasvattava suhde jonkin aikaa kestävänä voi olla parempi kuin jatkuva yksinolo, vaikkei kaikki suhteessa mukavaa koko ajan olekaan.

Se kun tosiaan kasvattaa ellei tapa tai aiheuta muuten liiallista kärsimistä.

Tämmösistä on niin ahdistava lukea! Kamalaa, että elämän voi mennä noin sysimustaksi! Hieman toivoa ja rakkautta haloo! Ja itsetuntoa! 

Jos tuommoseen väkivaltaisen suhteen läheisriippuvaiseendynamiikkaan saisi yhteiskunta puuttua täysillä, niin ehkä se auttaisi? Pakkoerotus ja pakkohoito koko perheelle!

28, syö v...u pääs tai hakeudu hoitoon. Isäskö sitten oli tervepäinen ja hyvä tyyppi? Kuka sen äitis hakkas ja raiskas lasten nähden? Voi s...na mikä tyyppi.

Minä ja muutuin hänen kaltaisekseen, joten päätin että nyt pitää lähteä. Viimeinen tikki oli, kun löin häntä nenään niin että veret valui. Vihasin itseäni enemmän, kuin koskaan että alennuin tolle tasolle.

Uskon, että syynä on usein se, että läheisen ihmisen itseen kohdistama väkivalta on melkein kaikille niin traumaattinen kokemus, että se rikkoo ihmisessä jotain ja vie normaalin toimintakyvyn. Itse olin välillä niin sekaisin että makasin vain peiton alla paniikissa. Kun mieheni uhkasi minua veitsellä ja yritti muuten tappaa, toimintakyky meni täysin. En pystynyt nukkumaan, en syömään, en tekemään mitään päätöksiä. Avun hakeminen ja poliisille soittaminen oli niin häpeällistä. Koin olevani syyllinen ja vastuussa tilanteesta. Perheterapeutinkin mielestä riitaan tarvittiin aina kaksi..No hullun kanssa ei tarvita. Mutta uhri tarvitsee todella paljon apua ja tukea, ei syyllistämista tyyliin "mitäs olet suhteessa". Eroaminen väkivaltaisesta on vaikeaa, koska silloin alkaa se vaarallisin tilanne ja ehkä elämänpituinen ahdistelu ja piina.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 18:24"]

Sekin on jännä, että monessa perheessä se väkivalta loppuu, kun lapset muuttavat pois eli se yleisö lähtee pois. Tai nainen väittää, että nyt voi lähteä, kun ei riko enää lapsilta kotia. Oikeasti lähtee siksi, kun kukaan ei enää näe, kun häntä hakataan eli se yleisö on pois.

Muistan, kuinka veljeni käännytti minut ja äitini kotoaan pois, kun isä taas riehui. Sanoi, että hän ei auta, ellet itse auta itseäsi. Hän on katsonut sitä helvettiä ihan tarpeeksi. Ymmärrän veljeäni erittäin hyvin. Minäkään en enää poislähtöni jälkeen ole kotonani käynyt.

Minä en todellakaan ymmärrä, miksi ne lapset pitää repiä katsomaan showta. Äidit oikein huutamalla huutaa, että "Pekka rakas, tule avuksi, kun isi tuli taas hulluksi, tule suojelemaan minua"

Sitten pikkuinen poika tulee katsomaan, kun isä repii äidiltä vaatteita ja yrittää hakata pienillä nyrkeillä isäänsä ja katsoo vierestä, kun isä raiskaa veristä äitiä.

Sen jälkeen pienen Pekan pitää lohduttaa itkevää ja nyyhkivää äitiä, kun äitiä on taas kerran kohdeltu niin kaltoin.

Kuka auttaisi sitä pikku Pekkaa. Kun pikku Pekka kasvaa aikuiseksi, se suojelee äitiä kunnolla ja iskee puukolla selkään. Äiti on parkumassa, että tapoit minun rakkaan miehen ja pikku Pekka pääsee istumaan vankilaan, kun kerrankin pystyi puolustamaan äitiään, mutta äiti ei olekaan tyytyväinen.

Tarinoita todellisesta elämästä

[/quote]

:( Tuhansien murheellisten laulujen maa...

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:51"]Minä ja muutuin hänen kaltaisekseen, joten päätin että nyt pitää lähteä. Viimeinen tikki oli, kun löin häntä nenään niin että veret valui. Vihasin itseäni enemmän, kuin koskaan että alennuin tolle tasolle.

[/quote]

Samoin minä..iso herätys oli kun löin häntä takaisin kättä pidemmällä. Olisi voinut käyfä huonosti. Silloin vasta tajusin muten sairas tilanne oli.