Muita, jotka jäänet hullun/ väkivaltaisen miehen luo?

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 09:36"]

Meillä täällä Uudessakaupungissa oli näin, kun puolustin itseäni ja tökkäsin isoa miestä hieman puukon kärjellä niin poliisikin tuli sitten oikeuteen koettaen saada minulle kovempaa tuomiota, ihmettelin mitä se sinne tuli mutta se kertoi minusta sitten salissa, en saanut kuin ehdollista mutta eipä tiennyt kukaan mitä minä saan kestää joka päivä omassa kotonani mieheltäni, pieksämistä ja nimittelyä.

[/quote]

Kukaan ei tiennyt että sinua hakataan.. Et sitten kertonut edes tuossa vaiheessa? 

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:52"]

Eroaminen väkivaltaisesta on vaikeaa, koska silloin alkaa se vaarallisin tilanne ja ehkä elämänpituinen ahdistelu ja piina.

[/quote]

Eikö nämä naiset huomaa mitään eroa sillä, että se elämänpituinen ahdistelu ja piina jatkuu parisuhteessa 100 % varmasti, mutta erossa on sentään pieni mahdollisuus päästä siitä eroon? Tervejärkiselle se yksikin prosentti olisi paljon, pienemmällä voittotodennäköisyydellä tehdään lottorivejäkin.

Uskooko nuo naiset tosissaan, että "kukaan ei huomaa" kun ei kerro kenellekään ( ks. "Suurin osa naisista ei todellakaan kerro kokemastaan väkivallasta kellekään eikä niin ollen saa myöskään sääliä ja huomiota ...  ettei ole ketään kelle kertoa.")

Voi hyvät naiset, kyllä sen huomaa vaikka sääliä ja huomiota ei konkreettisesti saakaan! Kyllä me näemme ne mustelmat, ja huomaamme että et pääse koskaan toisten kanssa mihinkään kivaan, esim. työpaikan naisten iltaan kun "mies ei juuri nyt voi jäädä kotiin lasten kanssa" ja kuinka sinulla on aina kiire heti kotiin.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 12:09"]Lisään vielä edelliseen viestiin, että havahduin siihen, että pyysin mieheltä systemaattisesti lupaa ja hyväksyntää asioiden tekemiseen enkä esimerkiksi enää edes tiennyt, minkälaisista vaatteista tai hiustyylistä pidän, mikä on se minun oma juttuni.

Hiljalleen opettelen Elämään ja olemaan ihan hyvä tyyppi. 

[/quote]

Toivon sinulle voimia katkaista se lieka ex-mieheesi! Kirjoitit viisaasti ja olet aivan varmasti hyvä tyyppi :)

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 12:33"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 12:09"]Lisään vielä edelliseen viestiin, että havahduin siihen, että pyysin mieheltä systemaattisesti lupaa ja hyväksyntää asioiden tekemiseen enkä esimerkiksi enää edes tiennyt, minkälaisista vaatteista tai hiustyylistä pidän, mikä on se minun oma juttuni.

Hiljalleen opettelen Elämään ja olemaan ihan hyvä tyyppi. 

[/quote]

Toivon sinulle voimia katkaista se lieka ex-mieheesi! Kirjoitit viisaasti ja olet aivan varmasti hyvä tyyppi :)

[/quote]

Kiitos :) 

Mulla oli syynä liika vastuunotto toisen tekemisistä, taipumus syyllistää itseään ja liika vahvuus; kestän muka enemmän kuin muut ja "heikko", väkivaltaan turvautuva mies. Sairaisiin tilanteisiin tottuu pikkuhiljaa eikä enää tajua että ne ovat väärin ja epänormaaleja. En edes tajunnut että olen väkivallan uhri, koska mies ei lyönyt suoraan kasvoihin esim mustaasilmää tai muuta perinteistä. En ehkä vahvana ja pärjäävänä naisena (se kuva minulla oli itsestäni) vaan kyennyt näkemään itseäni uhrina ja luulin pystyväni pitämään puoleni miestä vastaan. Lähdin, kun tajusin etten halua kuolla kuitenkaan. Mutta lähtiessä pelkäsin oikeasti henkeni edestä.

Edellinen lisää: Ja rakastin miestä paljon, niitä hyviä puolia joita kuitenkin oli. Luulin, että sitkeästi odottamalla saisin sen ihmisen vain niine hyvine puolineen, että huonot katoais johonkin.

Äitini jäi 13 vuodeksi koska 70-luvulla ei niin helposti saanut apua ja avioeronkin oli monimutkaisempi kuin nykyään.

Oli myös turvallisempaa odottaa että minä olin teini-ikäinen koska isäni uhkasi aina ettei anna ikinä meidän olla rauhassa jos lähdemme vaan tulee vaikka kirveen kanssa oven läpi. Ja hommaa äitini mieleisairaalaan ja pitää minut ym ym mielipuolista.

Ja pitää muistaa ettei edes poliisilta saanut silloin apua ja äitinikin passitettiin kotiin rauhoittumaan kun yritti tehdä rikosilmoituksen.

Sen verran viisas äitini oli että kävi aina lääkärissä mustelmien kanssa jotta oli todistusaineistoa kun vihdoin uskalsi lähteä.

Varmasti oli kiduttavaa odottaa 13 vuotta että pääsi pois siitä helvetistä!

Pahoinpidelty nainen, joka palaa aina uudelleen ja uudelleen suhteeseen, on sellainen, joka kaipaa huomiota. Hän saa sitä mustista silmistä ja surkuttelustaan. Ystävät säälivät, lapset parkuvat edessä, että isi älä lyö. Nainen nauttii salaa siitä, että hän on keskipiste.

Mitä sitten tapahtuu, jos lähtee. Kukaan ei enää huomioi häntä, kun elämä menee hyvin.

Nainen, joka ei lähde suhteesta, missä pahoinpidellään, pitäisi polttaa helvetissä. Hän tarvitsee sitä pahoinpitelyä ja lapsia yleisöksi ja saa nautinnon siitä.

Tangoon tarvitaan kaksi. Terve ihminen lähtee heti pois, mutta tangossa tanssija tarvitsee sitä hakkaamista, että saa itsensä esiin sillä. Mutta kuinka kauan jaksaa ihmiset sääliä, kun on silmä mustana.

Vanhana sitten itketään, että miksi lapset ei edes käy häntä katsomassa. No miksikö. No siksi, että niin monta kertaa rukoilimme äitiä viemään meidät turvaan. Mutta ei, kerta toisensa jälkeen huusi äiti meidät "apuun" eli yleisöksi katsomaan, kun isä hakkasi ja raiskasi hänet.

Sitä niittää, mitä kylvää. Hakattu nainen kaipaa sitä hakkaamista, koska silloin hän kokee itsensä näkyväksi. Samalla hän tuhoaa lastensa elämän, koska lapsi ei koskaan selviä näistä traumoitta ja postraumaattiset reaktiot vaivaavat loppuelämän. Mutta hakattu nainen ei rakasta lapsiaan, vaan he ovat se yleisö, millä saa sydämen ilosta sykähtämään, kun he roikkuvat äidissä ja huutavat isälle, älä isä lyö ja silti isi lyö ja raiskaa ja lapset parkuu nurkassa kauhuissaan.

Kun lapset kasvaa siihen ikään, että osaavat soittaa poliisit, äiti palaa aina takaisin ja peittelee poliiseille jälkiä. Kun se on niin ihana selvin päin. Silmä mustana passataan isukkia.

Ja jos isukki yrittää lopettaa juomisen, koska tajuaa olevansa hullu päissään, vaimo hermostuu ja ostaa heti muutaman kaljan. Koska hänhän olisi näkymätön, ellei saisi taas uusia mustia silmiä.

Kun se on niin ihana ja rakastaa niin rajusti.

Ei, en todellakaan tunne empatiaa naisia kohtaan, jotka antaa hakata itseään ja käyttää lapsiaan yleisönä.

28 on nyt aika pihalla. Ymmärrän kuitenkin, että hän tuntee vihaa. Päätelmät kuitenkin ovat virheellisiä ja vaarallisia.

Tavoitehan on, että parisuhdeväkivallan uhri hakee apua ja väkivalta loppuu. Eikö? Jos ajatellaan tätä tavoitetta, niin meidän on hitusen ymmärrettävä, miksi on vaikeaa lähteä väkivaltaisesta suhteesta, JOTTA läheiset, ammattilaiset ja muut asianosaiset voisivat edistää, tukea ja auttaa väkivallasta irtautumista.

Ootteko kuulleet Tuhkolman syndroomasta? Että pantivanki leimautuu ja voi kokea jopa rakastavansa kahlitsijaansa, joka tekee hirvittäviä tekoja hänelle? Tässä on kysymys samasta. Fyysinen väkivalta on aina myös psyykkistä, väkivallan dynamiikkaan kuuluu lähtökohtaisesti manipulointi. Toinen keskeinen syy lähtemisen vaikeuteen on se, että väkivallan uhrit aivan oikeasti ovat suurimmassa vaarassa lähtiessään suhteesta ja pian eron jälkeen. Tämän jälkeen oikea vaara on myös väkivallan kohdistuminen rajummin lapsiin. Siksi tarvitaan ammattiapua ja turvakoteja.

Tässä kun mietitään, mitä puppua väkivallantekijä syöttää uhrilleen, niin 28 teksti on oikeastaan yksi kohde. Syyllisyys ja viha kohdistetaan uhriin. Vähän tuntuu hassulta, että raivokkaita tunteita ei kohdistanut hän siihen väkivallantekijään? Mikä saatana sitä riivaa? Aikuinen ihminenhän on vastuussa teoistaan, vaikka olisi kännissä, päihderiipuvainen ja olisi niitä taloudellisia huoliakin. Mitä h e l v e t t i ä ne isukit eivät pistä suutaan suppuun ja ryhdistäydy, marssi Jussi-työhön ja totea, että perkele, olen ihminen, jolla on vakava ongelma, sillä kohta tulee ruumiita, jos saan jatkaa vaimon hakkaamista vielä. Tai tekisi lastariin ilmoituksen, että täällä minä lasten nähden riepotan niitten äitiä ja välillä mäiskin lapsiakin? Voisi myös soittaa poliisin, jos ei tuntuu, että nyt lähtee rähinä päälle. On ne niin saatanan tyhmiä, vastuuttomia ja munattomia. Ja se nainen, kuka on väkivaltainen, niin samat sanat hänelle mun taholta: yleisön viha kuuluu sinulle ja hae nyt sinäkin apua, niin on helpompaa se lasten elämä.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 14:39"]

28 on nyt aika pihalla. Ymmärrän kuitenkin, että hän tuntee vihaa. Päätelmät kuitenkin ovat virheellisiä ja vaarallisia.

Tavoitehan on, että parisuhdeväkivallan uhri hakee apua ja väkivalta loppuu. Eikö? Jos ajatellaan tätä tavoitetta, niin meidän on hitusen ymmärrettävä, miksi on vaikeaa lähteä väkivaltaisesta suhteesta, JOTTA läheiset, ammattilaiset ja muut asianosaiset voisivat edistää, tukea ja auttaa väkivallasta irtautumista.

Ootteko kuulleet Tuhkolman syndroomasta? Että pantivanki leimautuu ja voi kokea jopa rakastavansa kahlitsijaansa, joka tekee hirvittäviä tekoja hänelle? Tässä on kysymys samasta. Fyysinen väkivalta on aina myös psyykkistä, väkivallan dynamiikkaan kuuluu lähtökohtaisesti manipulointi. Toinen keskeinen syy lähtemisen vaikeuteen on se, että väkivallan uhrit aivan oikeasti ovat suurimmassa vaarassa lähtiessään suhteesta ja pian eron jälkeen. Tämän jälkeen oikea vaara on myös väkivallan kohdistuminen rajummin lapsiin. Siksi tarvitaan ammattiapua ja turvakoteja.

Tässä kun mietitään, mitä puppua väkivallantekijä syöttää uhrilleen, niin 28 teksti on oikeastaan yksi kohde. Syyllisyys ja viha kohdistetaan uhriin. Vähän tuntuu hassulta, että raivokkaita tunteita ei kohdistanut hän siihen väkivallantekijään? Mikä saatana sitä riivaa? Aikuinen ihminenhän on vastuussa teoistaan, vaikka olisi kännissä, päihderiipuvainen ja olisi niitä taloudellisia huoliakin. Mitä h e l v e t t i ä ne isukit eivät pistä suutaan suppuun ja ryhdistäydy, marssi Jussi-työhön ja totea, että perkele, olen ihminen, jolla on vakava ongelma, sillä kohta tulee ruumiita, jos saan jatkaa vaimon hakkaamista vielä. Tai tekisi lastariin ilmoituksen, että täällä minä lasten nähden riepotan niitten äitiä ja välillä mäiskin lapsiakin? Voisi myös soittaa poliisin, jos ei tuntuu, että nyt lähtee rähinä päälle. On ne niin saatanan tyhmiä, vastuuttomia ja munattomia. Ja se nainen, kuka on väkivaltainen, niin samat sanat hänelle mun taholta: yleisön viha kuuluu sinulle ja hae nyt sinäkin apua, niin on helpompaa se lasten elämä.

[/quote]

Mistä tiedät, että en kohdista vihaa isääni. Nyt vain puhuttiin naisista. 

Nainen on itsekäs, kun jää hakattavaksi. Näin se vain menee. Se tuntuu niin mukavalta ja ihanalta, kun saa sääliä ja huomiota ja voi haukkua miestään. Mitä jää jäljelle jos siitä pelastuu. Ei mitään. Olet sen jälkeen näkymätön.

Minusta ihan turhaan paapotaan naisia, jotka jää miehensä hakkaamiksi. Niin kauan, kun heitä paapotaan ja säälitään, niin kauan he hakee lisää hakkaamista, että saa huomiota. 

Samalla he tuhoavat lasten elämän, kun eivät vie niitä turvaan.

Sääliä on aivan turha kerjätä, jos ottaa turpiin monta kertaa samalta ihmiseltä. Silloin siitä saa jotain nautintoa, jos ei osaa lähteä siitä.

28

Missä ihmeessä paapotaan väkivaltaisessa suhteessa eläviä naisia? Tän haluan kuulla.

Minulla on kumppanina narsisti, joka on 90% ajasta avikea, 50% ajasta tosi vaikea. 10% ajasta maailman suloisin ja ihanin. Väkivaltainen hän ei siis ole, ainoastaan psykopatologinen.
Olen lähtenyt jo melkein 20 kertaa, mutta aina palaan takaisin.Rakkaus saa palaamaan, aina kun on hiukan saanut "levätä". Olen myös tauoillamme seurustellut muiden ihmisten kanssa. Mutta ... eivät he tunnu oikeilta, vain aivan vääriltä. Lisäksi rakkaani on ihana sängyssä. Olen lisäksi introvertti, ja tämä narsisti on ainoa, joka antaa minulle riittävästi tilaa olla yksikseni -- ja tarvitsen sitä hyvin paljon. (Miesystäviä minulla on ollut elämäni aikana paljon.)
Ihmisenä hän on ainoa, jonka kanssa pystyn rentoutumaan, ja joka on vahvempi kuin minä. Saan olla hänen seurassaan 100% oma itseni -- asia, jota en ole koskaan aiemmin 45 vuoden aikana kenenkään kanssa kokenut.
Suhteemme vahvuudet vain voittavat sen heikkoudet, vaikka välillä väsynkin täysin. Mutta hän rakastaa minua, sen tiedän ytimiäni myöten. Helppoa ja mukavaa rakkautta se ei aina ole, mutta kuitenkin sen arvoista.Ainakin toistaiseksi :)

Miten sen nyt ottaa. Kyllä meillä mätkitään ja retuutetaan toisiamme tasaisin väliajoin, mutta se on sellaista toisesta tykkäämistä kumminkin! Itseasiassa mikään ei kiihota ja virkistä niin kuin kunnon tappelu, jos rehellisiä ollaan. Mua naurattaa naiset, jotka pakenee turvakoteihin väkivaltaista miestään ja itkee traagista kohtaloaan milloin missäkin naistenlehdessä. Olen viileänrauhallisen ulkokuoreni alla todella pahapäinen nuori nainen ja haluan tietysti samaa miehessä, eihän siitä yhteiselosta muuten mitään tule.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:43"]

Miten sen nyt ottaa. Kyllä meillä mätkitään ja retuutetaan toisiamme tasaisin väliajoin, mutta se on sellaista toisesta tykkäämistä kumminkin! Itseasiassa mikään ei kiihota ja virkistä niin kuin kunnon tappelu, jos rehellisiä ollaan. Mua naurattaa naiset, jotka pakenee turvakoteihin väkivaltaista miestään ja itkee traagista kohtaloaan milloin missäkin naistenlehdessä. Olen viileänrauhallisen ulkokuoreni alla todella pahapäinen nuori nainen ja haluan tietysti samaa miehessä, eihän siitä yhteiselosta muuten mitään tule.

[/quote]

Asutteko Porvoossa?

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:43"]

Miten sen nyt ottaa. Kyllä meillä mätkitään ja retuutetaan toisiamme tasaisin väliajoin, mutta se on sellaista toisesta tykkäämistä kumminkin! Itseasiassa mikään ei kiihota ja virkistä niin kuin kunnon tappelu, jos rehellisiä ollaan. Mua naurattaa naiset, jotka pakenee turvakoteihin väkivaltaista miestään ja itkee traagista kohtaloaan milloin missäkin naistenlehdessä. Olen viileänrauhallisen ulkokuoreni alla todella pahapäinen nuori nainen ja haluan tietysti samaa miehessä, eihän siitä yhteiselosta muuten mitään tule.

[/quote]

Asutteko Porvoossa?

[/quote]

Ihan tosissani olen! Onko jotain valittamista?

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 17:01"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:43"]

Miten sen nyt ottaa. Kyllä meillä mätkitään ja retuutetaan toisiamme tasaisin väliajoin, mutta se on sellaista toisesta tykkäämistä kumminkin! Itseasiassa mikään ei kiihota ja virkistä niin kuin kunnon tappelu, jos rehellisiä ollaan. Mua naurattaa naiset, jotka pakenee turvakoteihin väkivaltaista miestään ja itkee traagista kohtaloaan milloin missäkin naistenlehdessä. Olen viileänrauhallisen ulkokuoreni alla todella pahapäinen nuori nainen ja haluan tietysti samaa miehessä, eihän siitä yhteiselosta muuten mitään tule.

[/quote]

Asutteko Porvoossa?

[/quote]

Ihan tosissani olen! Onko jotain valittamista?

[/quote]

Ehkä sivistymättömyydestäsi voisi hieman valittaa. Sinulla on sadomasokistinen suhde, jossa vaihtelevat positiot. Sopimuksenvarainen väkivalta ei ole sitä, millä toisista tehdään uhreja ja toisille tuomiot oikeudessa. Jos et tätä tasoa hahmota kumppanisi kanssa, niin sinusta voi kyllä tulla kuristettu ruumis jonkin kivan session päätteeksi.

Ei miehen mutta naisen. Nalkutusta koko ajan, kyräilyä, kanailua, jne. Siinähän se lista, joka pistää jokaisen suomalaisen naisen sydämeen.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 14:54"]

Nainen on itsekäs, kun jää hakattavaksi. Näin se vain menee. Se tuntuu niin mukavalta ja ihanalta, kun saa sääliä ja huomiota ja voi haukkua miestään. Mitä jää jäljelle jos siitä pelastuu. Ei mitään. Olet sen jälkeen näkymätön.

[/quote]

Suurin osa naisista ei todellakaan kerro kokemastaan väkivallasta kellekään eikä niin ollen saa myöskään sääliä ja huomiota. Ei uskalla kertoa tai on henkisellä väkivallalla niin eristetty ulkomaailmasta, ettei ole ketään kelle kertoa.

Olen samaa mieltä kuin 28 mutta eri perusteella.

Hakattu nainen tuntee olevansa jollakin tavalla parempi kuin se mies. Hän on marttyyri, jonka oman hyvinvointinsa kustannuksella osoittaa, kuinka mahdottoman huono on hänen miehensä. Hän itse on tietenkin hyvä, ainakin väkivaltaiseen mieheen verrattuna. Normaalissa suhteessa hän ei voisi tuntea samanlaista ylemmyyttä toista kohtaan. Ja

Toinen vaihtoehto sitten on se, että on todella lapsesta saakka niin arka ja alistettu, että vilpittömästi uskoo kaikki pahoinpitelyt ansainneensa. Kai he sitten ovat loppujen lopuksi niin kyllästyneitä mitättömään elämäänsä, että eivät välitä vaikka hauta häämöttää hyvin lähellä. Surullisinta on se, että lapset kärsivät vielä enemmän.

Ainakin muutama tässä ketjussa tunnustaa reilusti nauttivansa väkivallasta, olipa se sitten henkistä tai fyysistä.

Sekin on jännä, että monessa perheessä se väkivalta loppuu, kun lapset muuttavat pois eli se yleisö lähtee pois. Tai nainen väittää, että nyt voi lähteä, kun ei riko enää lapsilta kotia. Oikeasti lähtee siksi, kun kukaan ei enää näe, kun häntä hakataan eli se yleisö on pois.

Muistan, kuinka veljeni käännytti minut ja äitini kotoaan pois, kun isä taas riehui. Sanoi, että hän ei auta, ellet itse auta itseäsi. Hän on katsonut sitä helvettiä ihan tarpeeksi. Ymmärrän veljeäni erittäin hyvin. Minäkään en enää poislähtöni jälkeen ole kotonani käynyt.

Minä en todellakaan ymmärrä, miksi ne lapset pitää repiä katsomaan showta. Äidit oikein huutamalla huutaa, että "Pekka rakas, tule avuksi, kun isi tuli taas hulluksi, tule suojelemaan minua"

Sitten pikkuinen poika tulee katsomaan, kun isä repii äidiltä vaatteita ja yrittää hakata pienillä nyrkeillä isäänsä ja katsoo vierestä, kun isä raiskaa veristä äitiä.

Sen jälkeen pienen Pekan pitää lohduttaa itkevää ja nyyhkivää äitiä, kun äitiä on taas kerran kohdeltu niin kaltoin.

Kuka auttaisi sitä pikku Pekkaa. Kun pikku Pekka kasvaa aikuiseksi, se suojelee äitiä kunnolla ja iskee puukolla selkään. Äiti on parkumassa, että tapoit minun rakkaan miehen ja pikku Pekka pääsee istumaan vankilaan, kun kerrankin pystyi puolustamaan äitiään, mutta äiti ei olekaan tyytyväinen.

Tarinoita todellisesta elämästä