Lue keskustelun säännöt.
Miten menetellä "katkeran" anopin kanssa?
31.01.2014 |
Toivottavasti en nyt jaarittele liian pitkään mutta sanotaan nyt että ollaan pariskunta joka on hiukan lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä ja yhdessä ollaan oltu n. 6 vuotta joista kaksi viimeisintä naimisissa.
Ajattelin aina että mieheni tulee ihan kohtuu normaalista perheestä. Vanhemmat olivat aina kovin kohteliaita minua kohtaan, ei mitenkään liian lämpimiä mutta ihan hyvissä väleissä luulin olevan. Kun ilmoitimme menevämme naimisiin, mieheni äiti, anoppini muutti käytöstään totaalisesti. Yhtäkkiä mukaan tuli aina arvosteleva sävy, puhuttiin sitten ihan mitä tahansa. Kaikki mitä teimme oli väärin, pidettiin vääränlaiset häät, häntä ei otettu tarpeeksi huomioon, ostettiin väärän kokoinen talo, väärästä osaa kaupunkia, autoakin ostaessa anoppi loukkaantui koska emme kuunnelleet hänen mielipidettään vaan ostimme omilla rahoillamme mieleisemme auton.
Minua ja miestäni tosiaan alkoi rasittaa tämä äidin käytös mutta ajattelimme että ehkä se on jotain vaihdevuosiin liittyvää ja kohteliaasti laitoimme toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos anopin kiukuttelut. Sitten anoppi lopetti käymästä kylässä kun muutimme siihen vääränlaiseen kotiin. Puheluitakaan ei enää kuulunut. Kävimme kuitenkin kylässä miehen vanhemmilla ainakin kerran kuussa.
Mieheni isä eli appiukkoni taas on hyvin lämmin minuakin kohtaa, soittelee meille molemmille viikottain kysyäkseen kuulumiset. Sellaista mukavaa kanssakäymistä. Ei niinkään sellaista kyräilyä ja arvostelua mitä saan jatkuvasti anopiltani kuulla.
Nyt sitten viime viikolla kyläilyreissu muuttui hurjaski. Mieheni äiti oli yksin kotona, näytti olevan pahantuulinen kun astuimme sisään. Oli kai ottanut muutaman lasin viiniä ja halusi sanoa suorat sanat. Kuulemma ei hyväksy meidän avioliittoa, sydämessään toivoo edelleen että eroasimme. Hän ei pidä minusta, koska olen vienyt hänen poikansa pois hänen elämästää. Ymmärrän että nuo ovat varmaan sellaisia tyhjän pesän syndroomasta kärsivän äidin puheita mutta jokin raja niiläkin. Anoppi senkuin jatkoi, sanoi suoraan kokevansa katkeruutta kun katsoo minua ja poikaansa. Hän sanoi että kun poikansa koskettaa tai suutelee häntä, hän haluaisi samaa pojaltaan. Kuulostaa sairaalta, hänkin sen myönsi mutta sanoi kokevansa näin. Hän sanoi, että toivoisi poikansa muuttavan takaisin kotiin. Hän sanoi loukkaantuvansa siitä että poikansa ei enää auta kotitöissä. Tiskaamaankin äiti joutuu itse... Mutta kun ei se poika ole enää asunut siellä kotona pian seitsämään vuoteen niin ei kai sitä päivittäin vanhempien kotiin körötellä tiskaamaan kun omakin tiskivuori kotona odottaa. Anoppi sanoi, että hän ei hyväksy sitä että miehelläni on uusi perhe. Mieheni pitäisi valita joko lapsuuden perhe tai sitten minä.
Jollain tasolla itse ymmärrän nämä fiilikset anopin kohdalla, elämä varmasti tuntuu tyhjältä kun on kahdestaan miehen kanssa kotona, mutta tällainen purkaus minua ja omaa poikaansa kohtaa menee jo yli hyvän maun rajan.
En tiedä miten tästä eteenpäin... Mies on kovin allapäin, odotti ensin jonkinlaista anteeksipyyntösoittoa äidiltään, kun mitään ei ole kuulunut niin sitten on muuttunut vihaiseksi. Ei halua olla enää tekemisissä äitinsä kanssa. Meille on tulossa vauva loppuvuodesta. Ei olla vielä edes kerrottu raskaudesta kenellekään mutta tällaisissa olosuhteissa ei oikein tunnu oikealta kertoakaan tästä tulevalle mummolle. Minä kuitenkin toivon että lapsellamme olisi isovanhemmat vaikkakin sitten hankalat sellaiset mutta enhän mä ketään voi pakottaa..
En oikein tiedä miten tästä jatkaa... Onko kenelläkään ollut samanlaista tilannetta? Minkälaiset keinot ovat toimineet parhaiten?
Kommentit (32)
Oman kokemuksen mukaan isovanhemmat pystyy rakastamaan lapsenlapsiaan ja haluamaan heitä kylään ym., vaikka eivät tulisikaan lastenlasten vanhempien kanssa toimeen. Käytännössä vain hankalaa. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 15:55"]
Kuulostaa niin omituiselta, että on pakko olla provo.
[/quote]
voi kun oliskin :D En edes kehtaa kertoa kaikkea mitä anoppi sanoi tuolla kohtalokkaalla kyläilyreissulla..esimerkiksi haukkui minun opiskelut, työpaikat jopa sanoi että olen lihonut ja lihottanut poikansa...
Mies puhui puhelimessa isänsä kanssa eilen ja kuulemma oli anoppi maininnut näyttäneensä tunteita mutta loukkaamatta ketään loukkaamatta. Mieheni kyllä sanoi että ei asia ihan näin mennyt mutta ei kuitenkaan kertonut yksityiskohtia.
Siinä tilanteessa kun anoppi meitä ahaukkui ja puhui suutaan puhtaaksi niin olin jotenkin vaan niin shokissa etten saanut sanaa sanottua. Olen luullut että olen sanavalmis nainen mutta näköjään en sitten. Miehenikin oli ihan hiljaa.
Kotiin palatessamme sanoin miehelleni että olisi ollut reilua että olisi edes hiukan puolustanut minua tai sanonut jotain vastaan mutta hänkin sanoi olleensa yhtä suuresti järkyttynyt.
Miten nyt pitäisi jatkaa? Minusta tuntuu (ja mieheni sanoi samaa) että aiti ei tule ymmÄrtämään jos puhutaan järkeÄ hänelle, raivostuu vaan uudemman kerran. Itse ehdotin kirjeen kirjoittamista, mutta miehen mielestä kuulosti vaan naurettavalta...
ap
Jos ei provo, niin reipas hajurako. Minun anopista paljastui isoja mt-ongelmia vuosia myöhemmin, vaikka usein ihmettelin hänen käytöstään. Kukaan ei vaan halunnut puhua koko asiasta tai anopista. Kaikki yrittävät vältellä häntä edelleen.Totuutta ei sanota ääneen, näitä hävettyjä salaisuuksia...
Siihen ei nyt auta muu kuin käsitellä tapahtunut ja siirtää se mappi ööhön. Anoppisi kuullostaa sairaalta tai ihmiseltä, joka ei osaa hallita omaa elämäänsä. Enimmäkseen tässä on kyse nyt siitä, miten miehesi suhtautuu, itse et voi asioihin kauheasti vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:03"]
Jos ei provo, niin reipas hajurako. Minun anopista paljastui isoja mt-ongelmia vuosia myöhemmin, vaikka usein ihmettelin hänen käytöstään. Kukaan ei vaan halunnut puhua koko asiasta tai anopista. Kaikki yrittävät vältellä häntä edelleen.Totuutta ei sanota ääneen, näitä hävettyjä salaisuuksia...
[/quote]
Hajurakoa se mieskin mielestäni on nyt irttänyt ottaa. Onhan minuakin loukattu pahasti mutta jossain syvällä sisimmässäni haluan uskoa että asiat voisivat muuttua... ehkä tämä tuleva lapsikin on jotenkin vaikuttanut asiaan.
Mieheni äiti vaikuttaa yleensä kyllä ihan normaalilta, miehenikin sanoi että ei edes murrosikäisenä riidellyt äitinsä kanssa ja ajatteli silloin että äiti on sellainen cool mama :D Mutta nyt muistelee että toisaalta se oli sellaista äidin miellyttämistä että ei olisi ikinä uskaltanut tehdä mitään sellaista mistä äiti olisi pahoittanut mielensä.
Joskus on miehen isä vahingossa lipsauttanut anopin työpaikoista, että häntä on siirretty eri työtehtäviin koska niin moni kollegoista oli sanonut ettei tule toimeen hänen kanssaan. Musta tuntuu että me emme ole ainoat joita anoppi kohtelee näin.
-ap
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:05"]
Onko miehesi ainoa lapsi?
[/quote]
On. Kaipa se anoppi näkee minut ilkeänä korppikotkana joka vei pojan pois kotoa. Poika siis asui vielä kotonaan ennen kuin muutettiin yhteen. Tai vuoden verran hänellä oli opiskelija-asunto solussa mutta käytännössä asuskeli kotona.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa, vähän liiankin! Toisaalta mukava kuulla että muillakin sama tilanne, vaikkei se mukavaa olekaan.
Meillä välit anoppiin olivat ihan ok siihen saakka kun mentiin naimisiin. Sitten valitettiin häistä, polttareista ja osallistumisesta niiden järjestelyyn. Sitten valitettiin lapsen hankkimisen ajankohdasta, lapsen ristiäisistä, lapsen kasvatuksesta, lapsen luonteenpiirteistä. Meitä ja lasta haukuttiin ihan lapsen kuullenkin. Piinaus soittoja, itkua ja huutoa kuunneltiin kunnes lyötiin stoppi. Jos anteeksipyyntöä ei tästä monen vuoden piinasta tule, emme käy enää siellä kärsimässä. Surullista mutta meidän perheen mielenterveyden kannalta välttämätöntä. Oma keskenmenonikin kuulemma oli hyvä asia, kun ei nin nuorten vielä kannata hankkia lapsia kun ei niistä pysty huolehtimaan.... olin 25... :(
Anoppihan antoi ilmeisen selvän vaihtoehdon: lapsuuden perhe tai oma perhe. Olkaa mukavia ja noudattakaa anopin tahtoa ja valitsette oman perheen. Itse en jalallanikaan astuisi siihen talouteen. Miehen isän toivotatte teille kyläilemään koska tahansa, onhan tulevalla lapsellanne sentään pappa, joka vaikuttaa asialliselta. Kutsukaa pappa kylään ja kertokaa vauvasta :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan jossain tunneälytestissä kerran mokanneeni kohdassa, jossa kysyttiin, mitä pitää tehdä kun työpaikalla on ihminen, joka ei selvästi pidä itsestä. Pitääkö kartella sellaista henkilöä vai koettaa ratkaista tilanne. Valitsin jälkimmäisen ratkaisun itsestäänselvänä. Hämmästyksekseni juuri se oli väärä vastaus. Oikea oli, että jos joku ei pidä sinusta, niin älä yritä väkisin korjata tilannetta vaan jätä sellainen ihminen rauhaan. Nyt tuntuu, että kirjeinesi ja muine pohdiskeluinesi sä olet tekemässä samaa virhettä kuin mä siinä testissä. Säkin ehkä uskot, että kaikki asiat on aina ratkaistavissa ja kuuluu ratkaista. Ehkä tosiaan on kuitenkin niin, että niitä ei aina voi. Ainakin tässä sun tapauksessa älä odota anopilta enää mitään hirveitä sympatioita. Sen mustasukkaisuus on näköjään sellaista luokkaa, että sitä ei hallita järjellä. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että se mokasi nyt tosi paljon puhumalla suunsa tuolla tavalla puhtaaksi. Hän menetti kasvonsa siinä. Todella kiusallisen kuuloinen purkaus noine liki rutsaisine haluineen kaikkineen. Hyi iljetys. Kaikkiin ongelmiin ei ole onnellista ratkaisua. TÄmä kuulostaa sellaiselta ongelmalta, että tähän ei ole.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:11"]
Tutulta kuulostaa, vähän liiankin! Toisaalta mukava kuulla että muillakin sama tilanne, vaikkei se mukavaa olekaan.
Meillä välit anoppiin olivat ihan ok siihen saakka kun mentiin naimisiin. Sitten valitettiin häistä, polttareista ja osallistumisesta niiden järjestelyyn. Sitten valitettiin lapsen hankkimisen ajankohdasta, lapsen ristiäisistä, lapsen kasvatuksesta, lapsen luonteenpiirteistä. Meitä ja lasta haukuttiin ihan lapsen kuullenkin. Piinaus soittoja, itkua ja huutoa kuunneltiin kunnes lyötiin stoppi. Jos anteeksipyyntöä ei tästä monen vuoden piinasta tule, emme käy enää siellä kärsimässä. Surullista mutta meidän perheen mielenterveyden kannalta välttämätöntä. Oma keskenmenonikin kuulemma oli hyvä asia, kun ei nin nuorten vielä kannata hankkia lapsia kun ei niistä pysty huolehtimaan.... olin 25... :(
[/quote]
Kuulostaa kamalalle mutta toisaalta lohdulliselle että ei kaikkien anoppi-suhteet ole täydellisiä.
Tuota se mieskin nyt sanoi että jotenkin kestää sen että anoppi haukkuisi ja arvosteli häntä mutta nyt se satutti kun hän arvosteli minua ja sitä ei kestäisi että anoppi arvostelisi meidän lasta. Ei olla siis kerrottu vielÄ tulevasta lapsesta mutta häiden jälkeen kyllä anoppi sanoi että ei haluaisi tulla vielä mummiksi... jep hänen mielipidettä ja lupaahan me todellakin haluaisimme :D
Saanko kysyä että miten sun mies käyttäytyi kun anoppi haukkui sinua? puolustiko vai oliko aivan hiljaa vai yrittikö ymmärtää äitiään?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveysongelmalta kuulostaa, voisiko olla muistisairauskin? Suhtaudu niin kuin pöpiin suhtaudutaan.
Minun anoppini oli tuollainen. Lisäksi haukkui ihan koko ajan takanapäin plus koko ajan kehui ja suosi luuserityttäriään.
Kun lakkasin pitämästä yhteyttä, haukkui että olen hankala.
Sitten kun tyri raha-asiansa, yritti mm mielistellä meitä ostamaan hänelle talon, jonka sitten kuulemma perisimme tyttärien kanssa. Siis oman talomme.
Sitten väitti, että koko käytös johtui vaihdevuosista. Hurahti uskoon ja alkoi lähetellä lähimmäisenrakkaus-kirjeitä.
Sitten onneksi kuoli. En mennyt hautajaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:14"]
Muistan jossain tunneälytestissä kerran mokanneeni kohdassa, jossa kysyttiin, mitä pitää tehdä kun työpaikalla on ihminen, joka ei selvästi pidä itsestä. Pitääkö kartella sellaista henkilöä vai koettaa ratkaista tilanne. Valitsin jälkimmäisen ratkaisun itsestäänselvänä. Hämmästyksekseni juuri se oli väärä vastaus. Oikea oli, että jos joku ei pidä sinusta, niin älä yritä väkisin korjata tilannetta vaan jätä sellainen ihminen rauhaan. Nyt tuntuu, että kirjeinesi ja muine pohdiskeluinesi sä olet tekemässä samaa virhettä kuin mä siinä testissä. Säkin ehkä uskot, että kaikki asiat on aina ratkaistavissa ja kuuluu ratkaista. Ehkä tosiaan on kuitenkin niin, että niitä ei aina voi. Ainakin tässä sun tapauksessa älä odota anopilta enää mitään hirveitä sympatioita. Sen mustasukkaisuus on näköjään sellaista luokkaa, että sitä ei hallita järjellä. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että se mokasi nyt tosi paljon puhumalla suunsa tuolla tavalla puhtaaksi. Hän menetti kasvonsa siinä. Todella kiusallisen kuuloinen purkaus noine liki rutsaisine haluineen kaikkineen. Hyi iljetys. Kaikkiin ongelmiin ei ole onnellista ratkaisua. TÄmä kuulostaa sellaiselta ongelmalta, että tähän ei ole.
[/quote]
Kiiti sulle tää antoi ihan oikeesti ajattelimisen aihetta. Harvemmin elämässäni (jos ei nyt päiväkotivuosia lasketa) on ollut tilanteita joissa joku olisi osoittanut vihaavan minua noin. Olen varma ettei kaikki minusta pidä mutta en yleensä aiheuta hirvittÄvän kuumia tunteita vaan yleensä olen kai se ihan kiva tyyppi ja kaikkien kaveri ja se tuntuukin nyt vaikealta käsittää ettei joku pidä minusta...
-ap
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:14"]
Muistan jossain tunneälytestissä kerran mokanneeni kohdassa, jossa kysyttiin, mitä pitää tehdä kun työpaikalla on ihminen, joka ei selvästi pidä itsestä. Pitääkö kartella sellaista henkilöä vai koettaa ratkaista tilanne. Valitsin jälkimmäisen ratkaisun itsestäänselvänä. Hämmästyksekseni juuri se oli väärä vastaus. Oikea oli, että jos joku ei pidä sinusta, niin älä yritä väkisin korjata tilannetta vaan jätä sellainen ihminen rauhaan. Nyt tuntuu, että kirjeinesi ja muine pohdiskeluinesi sä olet tekemässä samaa virhettä kuin mä siinä testissä. Säkin ehkä uskot, että kaikki asiat on aina ratkaistavissa ja kuuluu ratkaista. Ehkä tosiaan on kuitenkin niin, että niitä ei aina voi. Ainakin tässä sun tapauksessa älä odota anopilta enää mitään hirveitä sympatioita. Sen mustasukkaisuus on näköjään sellaista luokkaa, että sitä ei hallita järjellä. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että se mokasi nyt tosi paljon puhumalla suunsa tuolla tavalla puhtaaksi. Hän menetti kasvonsa siinä. Todella kiusallisen kuuloinen purkaus noine liki rutsaisine haluineen kaikkineen. Hyi iljetys. Kaikkiin ongelmiin ei ole onnellista ratkaisua. TÄmä kuulostaa sellaiselta ongelmalta, että tähän ei ole.
[/quote]
Kiiti sulle tää antoi ihan oikeesti ajattelimisen aihetta. Harvemmin elämässäni (jos ei nyt päiväkotivuosia lasketa) on ollut tilanteita joissa joku olisi osoittanut vihaavan minua noin. Olen varma ettei kaikki minusta pidä mutta en yleensä aiheuta hirvittÄvän kuumia tunteita vaan yleensä olen kai se ihan kiva tyyppi ja kaikkien kaveri ja se tuntuukin nyt vaikealta käsittää ettei joku pidä minusta...
-ap
Minä tekisin nyt niin, että kutsuisin sen appiukon ja selostaisimme miehen kanssa kaiken, mitä kyseisessä tapahtumassa sanottiin (anoppi sanoi). Luultavasti myös kertoisimme, ettei haluta, ainakaan vähään aikaan, olla anopin kanssa tekemisissä, mutta mielellään apen kyllä. Soitto-vierailu-lakko heille ja soittoa apelle niin kuin normaalisti ja kutsuja hänelle tulla kylään. tämä niin kauan kuin anoppi ymmärtäisi asian tilan ja pyytää anteeksi. Jos näin ei kävisi, voisin huoletta olla ilman näkemistä lopun ikää. Tuo on vain alkua kaikelle, jos annatte nyt periksi ja ette anna ymmärtää rajoja, millä teitä kohdellaan.
Kannattaisiko anopin miehelle kuitenkin kertoa suoraan mitä tapahtui? Jos kyse on mielenterveysongelmasta, anopin kuntoa pitäisi varmaan tarkkailla.
Aap, siinä ei ole kyse sinusta, vaan siitä mikä sinä olet. Eli miniä.
15
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:19"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:14"]
Muistan jossain tunneälytestissä kerran mokanneeni kohdassa, jossa kysyttiin, mitä pitää tehdä kun työpaikalla on ihminen, joka ei selvästi pidä itsestä. Pitääkö kartella sellaista henkilöä vai koettaa ratkaista tilanne. Valitsin jälkimmäisen ratkaisun itsestäänselvänä. Hämmästyksekseni juuri se oli väärä vastaus. Oikea oli, että jos joku ei pidä sinusta, niin älä yritä väkisin korjata tilannetta vaan jätä sellainen ihminen rauhaan. Nyt tuntuu, että kirjeinesi ja muine pohdiskeluinesi sä olet tekemässä samaa virhettä kuin mä siinä testissä. Säkin ehkä uskot, että kaikki asiat on aina ratkaistavissa ja kuuluu ratkaista. Ehkä tosiaan on kuitenkin niin, että niitä ei aina voi. Ainakin tässä sun tapauksessa älä odota anopilta enää mitään hirveitä sympatioita. Sen mustasukkaisuus on näköjään sellaista luokkaa, että sitä ei hallita järjellä. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että se mokasi nyt tosi paljon puhumalla suunsa tuolla tavalla puhtaaksi. Hän menetti kasvonsa siinä. Todella kiusallisen kuuloinen purkaus noine liki rutsaisine haluineen kaikkineen. Hyi iljetys. Kaikkiin ongelmiin ei ole onnellista ratkaisua. TÄmä kuulostaa sellaiselta ongelmalta, että tähän ei ole.
[/quote]
Kiiti sulle tää antoi ihan oikeesti ajattelimisen aihetta. Harvemmin elämässäni (jos ei nyt päiväkotivuosia lasketa) on ollut tilanteita joissa joku olisi osoittanut vihaavan minua noin. Olen varma ettei kaikki minusta pidä mutta en yleensä aiheuta hirvittÄvän kuumia tunteita vaan yleensä olen kai se ihan kiva tyyppi ja kaikkien kaveri ja se tuntuukin nyt vaikealta käsittää ettei joku pidä minusta...
-ap
[/quote]
Tsemppiä sulle ap! Olet taatusti mukava ihminen, se huokuu jo tavastasi kirjoittaa. On tosi hirveää, että sinulle on osunut tuollainen hirviöanoppi. Älä ainakaan ajattele, että se johtuu sinusta. Voi peräti olla, että ärsytät anoppiasi vielä enemmän, koska olet mukava ja niin muodoin perustellusti hänen poikansa rakkauden arvoinen. Sellaisena olet vielä todellisempi uhka hänelle kuin huono miniä olisi
Kuulostaa niin omituiselta, että on pakko olla provo.