Lue keskustelun säännöt.
Miten menetellä "katkeran" anopin kanssa?
31.01.2014 |
Toivottavasti en nyt jaarittele liian pitkään mutta sanotaan nyt että ollaan pariskunta joka on hiukan lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä ja yhdessä ollaan oltu n. 6 vuotta joista kaksi viimeisintä naimisissa.
Ajattelin aina että mieheni tulee ihan kohtuu normaalista perheestä. Vanhemmat olivat aina kovin kohteliaita minua kohtaan, ei mitenkään liian lämpimiä mutta ihan hyvissä väleissä luulin olevan. Kun ilmoitimme menevämme naimisiin, mieheni äiti, anoppini muutti käytöstään totaalisesti. Yhtäkkiä mukaan tuli aina arvosteleva sävy, puhuttiin sitten ihan mitä tahansa. Kaikki mitä teimme oli väärin, pidettiin vääränlaiset häät, häntä ei otettu tarpeeksi huomioon, ostettiin väärän kokoinen talo, väärästä osaa kaupunkia, autoakin ostaessa anoppi loukkaantui koska emme kuunnelleet hänen mielipidettään vaan ostimme omilla rahoillamme mieleisemme auton.
Minua ja miestäni tosiaan alkoi rasittaa tämä äidin käytös mutta ajattelimme että ehkä se on jotain vaihdevuosiin liittyvää ja kohteliaasti laitoimme toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos anopin kiukuttelut. Sitten anoppi lopetti käymästä kylässä kun muutimme siihen vääränlaiseen kotiin. Puheluitakaan ei enää kuulunut. Kävimme kuitenkin kylässä miehen vanhemmilla ainakin kerran kuussa.
Mieheni isä eli appiukkoni taas on hyvin lämmin minuakin kohtaa, soittelee meille molemmille viikottain kysyäkseen kuulumiset. Sellaista mukavaa kanssakäymistä. Ei niinkään sellaista kyräilyä ja arvostelua mitä saan jatkuvasti anopiltani kuulla.
Nyt sitten viime viikolla kyläilyreissu muuttui hurjaski. Mieheni äiti oli yksin kotona, näytti olevan pahantuulinen kun astuimme sisään. Oli kai ottanut muutaman lasin viiniä ja halusi sanoa suorat sanat. Kuulemma ei hyväksy meidän avioliittoa, sydämessään toivoo edelleen että eroasimme. Hän ei pidä minusta, koska olen vienyt hänen poikansa pois hänen elämästää. Ymmärrän että nuo ovat varmaan sellaisia tyhjän pesän syndroomasta kärsivän äidin puheita mutta jokin raja niiläkin. Anoppi senkuin jatkoi, sanoi suoraan kokevansa katkeruutta kun katsoo minua ja poikaansa. Hän sanoi että kun poikansa koskettaa tai suutelee häntä, hän haluaisi samaa pojaltaan. Kuulostaa sairaalta, hänkin sen myönsi mutta sanoi kokevansa näin. Hän sanoi, että toivoisi poikansa muuttavan takaisin kotiin. Hän sanoi loukkaantuvansa siitä että poikansa ei enää auta kotitöissä. Tiskaamaankin äiti joutuu itse... Mutta kun ei se poika ole enää asunut siellä kotona pian seitsämään vuoteen niin ei kai sitä päivittäin vanhempien kotiin körötellä tiskaamaan kun omakin tiskivuori kotona odottaa. Anoppi sanoi, että hän ei hyväksy sitä että miehelläni on uusi perhe. Mieheni pitäisi valita joko lapsuuden perhe tai sitten minä.
Jollain tasolla itse ymmärrän nämä fiilikset anopin kohdalla, elämä varmasti tuntuu tyhjältä kun on kahdestaan miehen kanssa kotona, mutta tällainen purkaus minua ja omaa poikaansa kohtaa menee jo yli hyvän maun rajan.
En tiedä miten tästä eteenpäin... Mies on kovin allapäin, odotti ensin jonkinlaista anteeksipyyntösoittoa äidiltään, kun mitään ei ole kuulunut niin sitten on muuttunut vihaiseksi. Ei halua olla enää tekemisissä äitinsä kanssa. Meille on tulossa vauva loppuvuodesta. Ei olla vielä edes kerrottu raskaudesta kenellekään mutta tällaisissa olosuhteissa ei oikein tunnu oikealta kertoakaan tästä tulevalle mummolle. Minä kuitenkin toivon että lapsellamme olisi isovanhemmat vaikkakin sitten hankalat sellaiset mutta enhän mä ketään voi pakottaa..
En oikein tiedä miten tästä jatkaa... Onko kenelläkään ollut samanlaista tilannetta? Minkälaiset keinot ovat toimineet parhaiten?
Kommentit (32)
Ap, anoppisi on sairas henkisesti. Ei tuollaisia kukaan normaali ihminen heitä miniän ja oman poikansa naamalle, edes kännissä.
Minä teinä lopttaisin kyläilyt. Appiukon kanssa voi jutella puhelimessa ja kertoa, mitä on tapahtunut - anna miehesi kertoa. Mutta siihen se jäisi. Et todellakaan tarvitse nyt raskausaikana tuollaista mielenpahoitusta, ja miehesikin näyttää tuosta äitisuhteestaan kärsivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pee-är-oo, pro, vee-oo, vo, provo.
Kiitos kaikille jotka kirjoititte kokemuksianne tänne.
Jotenkin me siinä tilanteessa oltiin niin järkyttyneitä, varsinkin minä että yritin parhaani mukaan ymmärtää anoppia, en huutaa tai raivota takaisin.
Vasta seuraavana aamuna tuli sellainen mitä ihmettä olo ja puhuttiin asiasta pitkään mieheni kanssa ja tuli sellainen kunnollinen suuttuminen... Jotenkin harmittaa ettei siinä tilanteessa osannut puolustuaa itseäan tai miestä...
Kyllä kai tässä se hajuraon otto on tarpeen... jotenkin tää koko tilanne vaan pyörii mun päässä jatkuvasti. Olen miettinyt että jotenkin mun on päästävä tästä yli, sitten vaikka ilman anopin anteeksipyyntelyjä. En halua katkeroittaa omaa elämääni. Mulla on kuitenkin ihana mies ja paljon odotettu ja toivottu vauva mahassa. Mun puolen perhe kuitenkin rakastaa ja välittää meistä mutta osaa kuitenkin antaa tilaa ja onhan meillä kuitenkin kiva appiukko :) Hassua kuinka päinvastaista voikin olla, oma perheeni ei ehkä ollut niin kovin läheinen ja lämmin mieheni kanssa. Ehkä hieman varautunutkin mutta heti kun kuulivat että tosissaan tässä ollaan ja naimisiinkin menossa niin kaikki ottivat miehen perheenjäseneksi ja suhtautuvat häneen tosi ihanalla tavalla :)
-ap
Joo, jätä anoppi puheineen oman onnensa nojaan. Millään järkipuheellahan te ette saa anopin (outoja) ajatuksia muuttumaan. Päinvastoin, anoppi saisi haluamansa, eli hyppyyttää teitä anelemassa.
Ikävää sinänsä, että miehellesi jää huonot välit äitinsä kanssa. Mutta muutoksen on lähdettävä äitistä ja hänen ajattelutapansa muutoksesta. Kukaan perheen sisällä tuskin pystyy auttamaan. Joku terapia, oikeesti. Siksi kannattaisi kertoa apelle. Appi voisi kysyä anopilta, että haluaako hän menettää välit poikaansa, vai muuttua ja nauttia loppuelämänsä poikansa ja lapsenlapsensa seurasta.
Mulle ja miehelleni on käynyt noin. Tosin avautuja oli appiukon nykyinen vaimo, ei varsinainen anoppi. Ollut appiukon kanssa naimisissa jo kuitenkin parikymmentä vuotta. Ratkaisimme tilanteen niin, että pidämme yhteyttä vain appeen. Emme koskaan käy heillä kylässä vaan appi käy meillä. Kerroimme apelle tilannetta seuraavana päivänä, ettemme halua enää olla tekemisissä vaimonsa kanssa, mutta toivomme, että hän pysyy mukana elämässämme.
Mekin olimme hyvin järkyttyneitä tilanteessa ja sen jälkeen. Mulle ei ole kukaan muu koskaan puhunut niin. Mutta totesin, että tuskin enää löytäisimme yhteistä säveltä enkä yrittänyt paikkailla. Surullista toki, mutta aika on auttanut. Vaimo ei myöskään ole pyytänyt anteeksi tai ottanut yhteyttä sen koommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos käytätte toisenlaista taktiikkaa, eli älkää nyt lainkaan näyttäko että olette verisesti loukkaantuneita, tai ottaneet tosissanne tulevan anopin "oksennukset". Naureskelkaa hyväntahtoisesti anopin läsnäollessa, että "olette ymmärtäneet, että tulevalla anopilla on nyt joku henkilökohtainen ongelma." Eli suhtautukaa nyt anoppiin vähän kuin lapseen. Älä lotkauta korvaasikaan. Te olette itsevarmoja, hän on se heikko. Hyvä, että appi on eri maata. Tilanne todennäköisesti vielä muuttuu, kun ette anna sen häiritä ja elätte elämäänne. Kokemusta on. Olkaa armollisia vaikka olisittekin NYT verisesti loukattu. Mummoja tarvitaan;-)
Hei! En yhtaan epaile tata provoksi koska tiedan tasan tarkkaan milta toi tuntuu. Itsellani on italialainen anoppi, joka ei anna edes kymmenen aviovuoden jalkeen miehen pistaa omaa perhettaan (eli minua ja kahta lastamme) etusijalle. Aiti loukkaantuu mita ihmeellisimmista asioista. Voisin ihan hyvin kuvitella hanen itkevan jos emme kysyisi hanen milipidettaan autonostossa :D Joka kerta kun kaymme kylassa ja mieheni pussaa minua niin aiti heti osoittaa omaa poskeana ja taputtaa etta pussaa minuakin.
Haat, hautajaiset, ristiaiset,mika tahansa tapahtuma... miehen taytyy huomioida hanet ensiksi. Muutama vuosi sitten meilla oli vain esikoinen (silloin 1 v) ja joulu meidan oli tarkoitus viettaa miehen vanhempien luona. No sitten tuli ikava uutinen juuri ennen joululomaa etta oma isani on saanut aivoverenvuodon ja on todella kriittisessa tilassa sairaalassa. Ostin meille heti lennot kotiin Suomeen mutta anoppipa alkoi itkemaan etta pilaan hanen joulun etta eikos mies voisi jaada jouluksi perheensa luokse ja vaimo lapsineen menna sinne Suomeen sairaan isasn luokse. Onneksi mieheni sitten piti pintansa ja "valitsi"vaimonsa ja lapsensa. Tasta edelleen anoppi on erittain katkera. Naurettavaa...
Mina itse en enaa kay edes kylassa jos tiedan anopin olevan kotona. Mies kay yleensa lasten kanssa tai yksin mutta aika viileet valit meilla onkoko miehen puolen perheeseen nykyaan. Taa kai on peri-italialaista mutta ei ne kaikki mammat ole nain sairaita.
Ap voimii sulle ja suosittelen tosiaankin sita hajurakoa hankkimaan. Ala kirjoita kirjeita tai yrita muuttaa asioita ja anella mitaan anteeksipyyntoja. Kylla se anoppi sitten huomaa jos huomaa topanneensa kun huomaa etta etaannytte molemmat hanesta.
Tarkeinta mun mielesta on etta sun mies pitaa sun puolia ja todellakin nayttaa aidille etta han on perustanut perheen SINUN kanssa ja lapsuuden perhe ei katoa mutta lapsuuden perheen rooli ei ole enaa missaan tapauksessa sama kuin se oli seitsaman vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman olen kokenut. Tuttu tunne tuo pöyristyminen ja se, että anopin törkeyden koko skaalan ymmärtää vasta jälkeenpäin.
Mulla anoppi oli sen verran kiero, että kielenkannattiensa irrota puhelimessa. Ei ollut mies omin korvin todistamassa äitinsä sanomisia. Äiti soitti sitten miehelleni ja sanoi minun huutaneen hänelle puhelimessa. Enkä huutanut. Yhdessä kohtaa PUOLUSTIN miestäni kun äiti haukkui tätäkin.
Saman olen kokenut. Tuttu tunne tuo pöyristyminen ja se, että anopin törkeyden koko skaalan ymmärtää vasta jälkeenpäin.
Mulla anoppi oli sen verran kiero, että kielenkannattiensa irrota puhelimessa. Ei ollut mies omin korvin todistamassa äitinsä sanomisia. Äiti soitti sitten miehelleni ja sanoi minun huutaneen hänelle puhelimessa. Enkä huutanut. Yhdessä kohtaa PUOLUSTIN miestäni kun äiti haukkui tätäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:15"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:11"]
Tutulta kuulostaa, vähän liiankin! Toisaalta mukava kuulla että muillakin sama tilanne, vaikkei se mukavaa olekaan.
Meillä välit anoppiin olivat ihan ok siihen saakka kun mentiin naimisiin. Sitten valitettiin häistä, polttareista ja osallistumisesta niiden järjestelyyn. Sitten valitettiin lapsen hankkimisen ajankohdasta, lapsen ristiäisistä, lapsen kasvatuksesta, lapsen luonteenpiirteistä. Meitä ja lasta haukuttiin ihan lapsen kuullenkin. Piinaus soittoja, itkua ja huutoa kuunneltiin kunnes lyötiin stoppi. Jos anteeksipyyntöä ei tästä monen vuoden piinasta tule, emme käy enää siellä kärsimässä. Surullista mutta meidän perheen mielenterveyden kannalta välttämätöntä. Oma keskenmenonikin kuulemma oli hyvä asia, kun ei nin nuorten vielä kannata hankkia lapsia kun ei niistä pysty huolehtimaan.... olin 25... :(
[/quote]
Kuulostaa kamalalle mutta toisaalta lohdulliselle että ei kaikkien anoppi-suhteet ole täydellisiä.
Tuota se mieskin nyt sanoi että jotenkin kestää sen että anoppi haukkuisi ja arvosteli häntä mutta nyt se satutti kun hän arvosteli minua ja sitä ei kestäisi että anoppi arvostelisi meidän lasta. Ei olla siis kerrottu vielÄ tulevasta lapsesta mutta häiden jälkeen kyllä anoppi sanoi että ei haluaisi tulla vielä mummiksi... jep hänen mielipidettä ja lupaahan me todellakin haluaisimme :D
Saanko kysyä että miten sun mies käyttäytyi kun anoppi haukkui sinua? puolustiko vai oliko aivan hiljaa vai yrittikö ymmärtää äitiään?
-ap
[/quote]
Meillä oikeastaan anoppi ei ole suoranaisesti montaa kertaa haukkunut mua päin naamaa vaan haukkuu mun miehelle. Pari kertaa on munkin kuullen näitä kommentteja tullut, mutta enemmän mun miehelle. Oikeastaan sitten kun nyt alkoi haukkua päin naamaa ja lapsen kuullen, niin tajuttiin viimeistään että tän on loputtava. Mun mies sanoo äidilleen jyrkästi vastaan ja puolustaa mua ja lasta viimeiseen asti. Se on nyt tässä 3v aikana oppinut että pitää pysyä tiukkana. Aluksi se koitti olla sovittelevampi, mutta on nyt ymmärtänyt äitinsä luonteen laadun. Ollaan mietitty olisko hän narsisti, mutta sitä nyt ei pysty sillä tavalla arvioimaan tai tietämään, mutta kovasti hänessä sellaisia piirteitä ainakin on. Narsisteista on ainakin sanottu, että lähipiirin kannattaa oman jaksamisen vuoksi pitää tiukat rajat tällaisen ihmisen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:15"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 16:11"]
Tutulta kuulostaa, vähän liiankin! Toisaalta mukava kuulla että muillakin sama tilanne, vaikkei se mukavaa olekaan.
Meillä välit anoppiin olivat ihan ok siihen saakka kun mentiin naimisiin. Sitten valitettiin häistä, polttareista ja osallistumisesta niiden järjestelyyn. Sitten valitettiin lapsen hankkimisen ajankohdasta, lapsen ristiäisistä, lapsen kasvatuksesta, lapsen luonteenpiirteistä. Meitä ja lasta haukuttiin ihan lapsen kuullenkin. Piinaus soittoja, itkua ja huutoa kuunneltiin kunnes lyötiin stoppi. Jos anteeksipyyntöä ei tästä monen vuoden piinasta tule, emme käy enää siellä kärsimässä. Surullista mutta meidän perheen mielenterveyden kannalta välttämätöntä. Oma keskenmenonikin kuulemma oli hyvä asia, kun ei nin nuorten vielä kannata hankkia lapsia kun ei niistä pysty huolehtimaan.... olin 25... :(
[/quote]
Kuulostaa kamalalle mutta toisaalta lohdulliselle että ei kaikkien anoppi-suhteet ole täydellisiä.
Tuota se mieskin nyt sanoi että jotenkin kestää sen että anoppi haukkuisi ja arvosteli häntä mutta nyt se satutti kun hän arvosteli minua ja sitä ei kestäisi että anoppi arvostelisi meidän lasta. Ei olla siis kerrottu vielÄ tulevasta lapsesta mutta häiden jälkeen kyllä anoppi sanoi että ei haluaisi tulla vielä mummiksi... jep hänen mielipidettä ja lupaahan me todellakin haluaisimme :D
Saanko kysyä että miten sun mies käyttäytyi kun anoppi haukkui sinua? puolustiko vai oliko aivan hiljaa vai yrittikö ymmärtää äitiään?
-ap
[/quote]
Meillä oikeastaan anoppi ei ole suoranaisesti montaa kertaa haukkunut mua päin naamaa vaan haukkuu mun miehelle. Pari kertaa on munkin kuullen näitä kommentteja tullut, mutta enemmän mun miehelle. Oikeastaan sitten kun nyt alkoi haukkua päin naamaa ja lapsen kuullen, niin tajuttiin viimeistään että tän on loputtava. Mun mies sanoo äidilleen jyrkästi vastaan ja puolustaa mua ja lasta viimeiseen asti. Se on nyt tässä 3v aikana oppinut että pitää pysyä tiukkana. Aluksi se koitti olla sovittelevampi, mutta on nyt ymmärtänyt äitinsä luonteen laadun. Ollaan mietitty olisko hän narsisti, mutta sitä nyt ei pysty sillä tavalla arvioimaan tai tietämään, mutta kovasti hänessä sellaisia piirteitä ainakin on. Narsisteista on ainakin sanottu, että lähipiirin kannattaa oman jaksamisen vuoksi pitää tiukat rajat tällaisen ihmisen kanssa.
[/quote]
Niin ja piti vielä jatkaa, että toi lapsen hankkimisasia oli meidän anopin kanssa ihan mahdoton juttu. Silloin kun oltiin vielä ihan ok väleissä, mun mies vihjaili, että ollaan suunniteltu perheenlisäystä. Tällön tämä anoppi lähinnä naureskeli et eihän teillä nyt kiire oo ja et mitäs sä nyt höpsit. Sitten kun tulin raskaaksi, hyvä kun onnitteli, mutta totes samaan lauseeseen että aika aikasin tällaisen ratkaisun teitte. Sitten kun sain peräjälkeen useamman keskenmenon, hän oli silminnähden tyytyväinen ja vihjaili jopa miehelleni että ehkä minusta kannattaisi erota kun en lapsiakaan saa. Hän myös totesi, että keskenmenot olivat ihan hyvä asia, niin ehditään vielä oikeasti tutustua toisiimme paremmin ja viettää nuoruutta kun ei me mistään lapsesta pystytä huolehtimaan. Sitten tulin raskaaksi ja raskaus sujui hyvin. Tätä raskautta hän hehkutti kaikille tutuilleen, kuinka hänestä tulee mummu... Mutta kuitenkin todellisuudessa hyppyytti minua raskausvaivoineni palvelemaan häntä ja ahdisteli perhettämme milloin mistäkin. Sitten nyt kun lapsi on syntynyt niin vetää sellaista hyvämummo roolia tutuilleen, mutta todellisuudessa lapsemme ja kaikki mitä hänen kanssaan teemme on väärin. Mielestäni raja oli vain vedettävä tapaamisille, sillä en halua että lapseni joutuu kärsimään isoäitinsä takia. Suoraan vanhempiin ja lapseen itseensä kohdistuavat piikittelyt eivät ole omiaan lapsen itsetunnon rakentumiselle. Minua voi haukkua, kyllä minä pärjään. Mutta pientä lastani on minun tehtäväni suojella.
Onnea muuten tuhannesti raskaudesta <3 ! Sinä saat kohta ihanan pienen kullannupun ja jos tperä anoppisi ei osaa lapsenlapsi-suhdetta arvostaa sen vertaa, että alkaisi käyttäytyä ja pyytäisi anteeksi, niin se on vain häneltä pois. Lapsi ei tuollaisen mummon menetyksestä kärsi, vaan päinvastoin. Vauva-arki on muutenkin uutta ja välillä raskastakin, joten nyt kaikki voimavarat suuntaatte siihen ja että hetkauta itseänne tuon idiootin vuoksi. Hän tekee itse omat ratkaisunsa ja ajaa itsensä omiin umpikujiinsa. Itse hänen on niistä myös tultava pois ja nöyrryttävä, keskittykää te sillä välein nauttimaan raskaudesta, niin me tehtiin <3 !
Ikävä tilanne, minä pitäisin normaalisti yhteyttä miehen isään kuten tähänkin asti ja jättäisin anopin kokonaan huomioimatta.
Onnea raskaudesta :)