"Nainen omii lapset." "Isä jätetään ulkopuolelle." Bullshittiä!

Olen eri mieltä ap:n kanssa ja perustan mielipiteeni siihen, mitä olen useasti joutunut näkemään.

Valitettavan usein myös viranomaiset kuvittelevat äidin paremmaksi huoltajaksi. Tätä väitettä puoltavat myös tilastot, joiden mukaan huoltajuus useimmiten myönnetään äidille.

Samoin avo- ja avioliitoissa, ilman erotilannetta, äidit usein syrjäyttävät isän omimalla lapset itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinun juttusi on bullshittiä. 

 

Minun exäni halusi aina tyttöä. Ensimmäinen lapsemme oli poika, jota hoidimme alusta asti yhdessä, oikeaa ihanneperheen elämää elellen. Vauva-aikana muutaman ensimmäisen kuukauden hoidin poikaa pääsääntöisesti yksin, sillä exäni loukkaantui onnettomuudessa heti synnytyksen jälkeen. Minä nautin pojan hoidosta ja hoidin sivussa myös exäni, joka vietti pari kuukautta vuodepotilaana.

 

Parin vuoden päästä meille syntyi toinen lapsi, tyttö. Minä jäin kahden poikani kanssa, tyttöä en saanut pitää edes sylissäni yleensä kuin korkeintaan hetken, exäni seurasi vieressä kaikkia liikkeitä ja jo minuutin jälkeen oli ottamassa vauvaa sylistäni. Vaipanvaihdot, syöttämiset, nukuttamiset, kaikki mitä tein meni väärin, kaikkeen tuli neuvo vierestä ja kaikki keskeytettiin omimalla tyttö. Pojan hoito taas oli täysin minun vastuullani ja mielelläni pojan kanssa touhusinkin. Mutta vieraannuin täysin tytöstä, olihan jopa puhetapani väärä uudelle vauvalle.

 

Pari vuotta mentiin niin, että perheessä oli kuin kaksi perhettä, minä ja poika toisena perheenä sekä exä ja tyttö toisena perheenä. 

 

Päädyttiin eroon ja exä ehdotti erossa lasten jakamista, mutta minun mielestäni sisaruksia ei saanut erottaa. Päädyttiin yhteishuoltajuuteen viikko-viikko -systeemillä, exän nihkeydestä huolimatta sillä lastenvalvojakin suositteli sitä. Aikaa on erosta jo viisi vuotta, molemmat lapset jo koulussa ja elämä mallillaan. Heti eron jälkeen minusta oli aivan ihmeellistä, kun ensimmäisiä kertoja sain ottaa vastuuta myös oman pienen tyttöni hoidosta. Exä laittoi tekstiviestejä, kirjoitteli ohjelappuja ja viikkovaihdossa lateli neuvoja ja ohjeita, aivan kun ei olisi muistanut että olin jo ensimmäisen lapsen kanssa pienestä pitäen touhunnut ja hoitanut lasta paljon enemmän kuin hän. 

 

Myöhemmin exän kanssa on asiasta juteltu ja hän on jopa kiittänyt, että pidin pääni yhteishuoltajuudesta ja sisarusten pitämisestä yhdessä. Omaan käytökseen ei ole ottanut isosti kantaa, mutta kertoi olleensa aikamoisessa hormonimyrskyssä tytön syntymän jälkeen.

 

Eli kyllä naisilla voi minun kokemuksestani niksahtaa päässä pahastikin, jolloin isä jätetään kylmästi sivuun lapsen hoidosta. Minun tapauksessani tosin vain toisen lapsen, mutta tunnen myös pariskuntia jossa miehelle ei anneta mitään vastuuta lapsesta.

 

Ap:n a ja b vaihtoehtojen lisäksi väitän, että vaihtoehto c on hyvin yleinen. Eli naiset jättävät miehet lastenhoidon ulkopuolelle, eivät anna miesten olla isiä ja luulevat ainoana maailmassa osaavansa kasvattaa lapsia.

Totta.

Valitettavasti naiset eivät tätä myönnä, joten sinut ja minut (vaikka olen nainen) tullaan palstalla teilaamaan.

Toivottavasti nuoret miehet lukevat tämän ketjun, ennen kuin he tekevät päätöksen lasten hankkimisesta. Ei kovin hohdokkaalta vaikuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinun juttusi on bullshittiä. 

 

Minun exäni halusi aina tyttöä. Ensimmäinen lapsemme oli poika, jota hoidimme alusta asti yhdessä, oikeaa ihanneperheen elämää elellen. Vauva-aikana muutaman ensimmäisen kuukauden hoidin poikaa pääsääntöisesti yksin, sillä exäni loukkaantui onnettomuudessa heti synnytyksen jälkeen. Minä nautin pojan hoidosta ja hoidin sivussa myös exäni, joka vietti pari kuukautta vuodepotilaana.

 

Parin vuoden päästä meille syntyi toinen lapsi, tyttö. Minä jäin kahden poikani kanssa, tyttöä en saanut pitää edes sylissäni yleensä kuin korkeintaan hetken, exäni seurasi vieressä kaikkia liikkeitä ja jo minuutin jälkeen oli ottamassa vauvaa sylistäni. Vaipanvaihdot, syöttämiset, nukuttamiset, kaikki mitä tein meni väärin, kaikkeen tuli neuvo vierestä ja kaikki keskeytettiin omimalla tyttö. Pojan hoito taas oli täysin minun vastuullani ja mielelläni pojan kanssa touhusinkin. Mutta vieraannuin täysin tytöstä, olihan jopa puhetapani väärä uudelle vauvalle.

 

Pari vuotta mentiin niin, että perheessä oli kuin kaksi perhettä, minä ja poika toisena perheenä sekä exä ja tyttö toisena perheenä. 

 

Päädyttiin eroon ja exä ehdotti erossa lasten jakamista, mutta minun mielestäni sisaruksia ei saanut erottaa. Päädyttiin yhteishuoltajuuteen viikko-viikko -systeemillä, exän nihkeydestä huolimatta sillä lastenvalvojakin suositteli sitä. Aikaa on erosta jo viisi vuotta, molemmat lapset jo koulussa ja elämä mallillaan. Heti eron jälkeen minusta oli aivan ihmeellistä, kun ensimmäisiä kertoja sain ottaa vastuuta myös oman pienen tyttöni hoidosta. Exä laittoi tekstiviestejä, kirjoitteli ohjelappuja ja viikkovaihdossa lateli neuvoja ja ohjeita, aivan kun ei olisi muistanut että olin jo ensimmäisen lapsen kanssa pienestä pitäen touhunnut ja hoitanut lasta paljon enemmän kuin hän. 

 

Myöhemmin exän kanssa on asiasta juteltu ja hän on jopa kiittänyt, että pidin pääni yhteishuoltajuudesta ja sisarusten pitämisestä yhdessä. Omaan käytökseen ei ole ottanut isosti kantaa, mutta kertoi olleensa aikamoisessa hormonimyrskyssä tytön syntymän jälkeen.

 

Eli kyllä naisilla voi minun kokemuksestani niksahtaa päässä pahastikin, jolloin isä jätetään kylmästi sivuun lapsen hoidosta. Minun tapauksessani tosin vain toisen lapsen, mutta tunnen myös pariskuntia jossa miehelle ei anneta mitään vastuuta lapsesta.

 

Ap:n a ja b vaihtoehtojen lisäksi väitän, että vaihtoehto c on hyvin yleinen. Eli naiset jättävät miehet lastenhoidon ulkopuolelle, eivät anna miesten olla isiä ja luulevat ainoana maailmassa osaavansa kasvattaa lapsia.

 

Totta.

Valitettavasti naiset eivät tätä myönnä, joten sinut ja minut (vaikka olen nainen) tullaan palstalla teilaamaan.

Valitettavan yksisilmäisiä olette tekin ainoassa oikeassa totuudessanne.

Vierailija kirjoitti:

Vieraannuttaminen alkaa jo ennen lapsia. Mies tekee kaiken väärin kotona (= eri tavalla kuin nainen). Aikaa kuluu ja miehen kiinnostus kotitöihin häviää. Turha edes yrittää, kun menee väärin naisen mielestä kuitenkin ja taas tulee vittuilua. Lasten kanssa sama meno jatkuu.

On se vaan joo niin väärin. Naiset ovat aktiivisia toimijoita, kun taas aikuiset miehet vain joutuvat OLEMAAN ja seuraamaan sivusta, kuinka asiat TAPAHTUVAT heille, ilman että niihin voi vaikuttaa. Kotityötkään eivät KIINNOSTA, toisin kuin naisia, naisethan ovat niistä luonnostaa kiinnostuneita. Turha siis miehen yrittää mitään muuta kuin antaa ajan kulua ja tilanteen valua avioeroon ja sitten on alettava ryyppäämään, kun ei sitä enää muutakaan voi ja pakko juoda.

t. uhriutumisen aakkoset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö antamaan miehelle vastuun lapsistaan hetkeksi vai alkaako määräily jos ei mene vaatteet sävy sävyyn aamusti tai hiukset ei ole yhtä hyvin kammattu kuin itse tekisitte? 

Hyvin helposti. Mies oli vuoden hoitovapaallakin kahden kanssa.Erosimme myöhemmin mutta syynä ei ollut missään nimessä huono isyys tai äitiys vaan muut seikat. Kun sovimme lasten huoltojärjestelyjä, mies itse ehdotti että lapset asuvat minun luonani ja käyvät joka toinen viikonloppu (ja lomilla viikkoja) isällään ja tämä pelkästään siitä syystä että hän oli nähnyt sukulaislasten viikko-viikko-systeemin josta kärsivät lapset eniten.

Tosin erosimme hyvässä sovussa ja kukaan ei käy baarissa kertomassa valheita.

Lastesi isä on viisas mies.

Juuri oli Hesarissa(?) kirjoitus, jossa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen protestoi tätä viikko-viikko -systeemiä vastaan, perustellen juuri sillä, että lapset kärsivät.

Tuossa viikkosysteemissä lapset ovat jatkuvasti pakkaamassa laukkujaan.

Ihanteellisin tilanne olisi varmaan se, että olisi asunto, jossa lapset asuvat, aikuinen vaihtuu sitten viikon välein. Ikävä kyllä tämänkaltainen ratkaisu kysyy rahaa ja siksi se ei ole yleistynyt enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vieraannuttaminen alkaa jo ennen lapsia. Mies tekee kaiken väärin kotona (= eri tavalla kuin nainen). Aikaa kuluu ja miehen kiinnostus kotitöihin häviää. Turha edes yrittää, kun menee väärin naisen mielestä kuitenkin ja taas tulee vittuilua. Lasten kanssa sama meno jatkuu.

Ja höpö höpö. Tehdään tahallaan väärin ja huonosti, ettei tarvitsisi toista kertaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieraannuttaminen alkaa jo ennen lapsia. Mies tekee kaiken väärin kotona (= eri tavalla kuin nainen). Aikaa kuluu ja miehen kiinnostus kotitöihin häviää. Turha edes yrittää, kun menee väärin naisen mielestä kuitenkin ja taas tulee vittuilua. Lasten kanssa sama meno jatkuu.

Ja höpö höpö. Tehdään tahallaan väärin ja huonosti, ettei tarvitsisi toista kertaa tehdä.

Mikä se on kenenkin mielestä väärin ja huonosti.

minulle ja miehelleni taas kävi ihan parhaiten, että hänen aiemman liittonsa lapset on meillä max 2 krt kuukaudessa, usein käytännössä 1 krt kahdessa kuukaudessa koska asutaan edelleen eri paikkakunnilla ja reissataan toistemme luona. Lapsille se ois tosi väärin että joutuisi reissaamaan esimerkiksi mun luo tai miehen luo edes takaisin.

Mies sanoi heti kun alettiin seurustella, että pitää huolen siitä, että edellisen liiton lapset ei ole meidän suhteen rasite ja toisaalta että lapset ei kärsi siitä että heitä heitellään monen paikkakunnan väliä. Mieheni on sitä mieltä että miehiä ei saisi pakottaa pakottamalla yhteishuoltajuuteen vaan tälläisetkin ratkaisut pitäisi ymmärtää ja hyväksyä! Kaikki ei hyväksy ja mieheni on joutunut arvostelujen kohteeksi koska ei näe lapsia useammin. Se on väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinun juttusi on bullshittiä. 

 

Minun exäni halusi aina tyttöä. Ensimmäinen lapsemme oli poika, jota hoidimme alusta asti yhdessä, oikeaa ihanneperheen elämää elellen. Vauva-aikana muutaman ensimmäisen kuukauden hoidin poikaa pääsääntöisesti yksin, sillä exäni loukkaantui onnettomuudessa heti synnytyksen jälkeen. Minä nautin pojan hoidosta ja hoidin sivussa myös exäni, joka vietti pari kuukautta vuodepotilaana.

 

Parin vuoden päästä meille syntyi toinen lapsi, tyttö. Minä jäin kahden poikani kanssa, tyttöä en saanut pitää edes sylissäni yleensä kuin korkeintaan hetken, exäni seurasi vieressä kaikkia liikkeitä ja jo minuutin jälkeen oli ottamassa vauvaa sylistäni. Vaipanvaihdot, syöttämiset, nukuttamiset, kaikki mitä tein meni väärin, kaikkeen tuli neuvo vierestä ja kaikki keskeytettiin omimalla tyttö. Pojan hoito taas oli täysin minun vastuullani ja mielelläni pojan kanssa touhusinkin. Mutta vieraannuin täysin tytöstä, olihan jopa puhetapani väärä uudelle vauvalle.

 

Pari vuotta mentiin niin, että perheessä oli kuin kaksi perhettä, minä ja poika toisena perheenä sekä exä ja tyttö toisena perheenä. 

 

Päädyttiin eroon ja exä ehdotti erossa lasten jakamista, mutta minun mielestäni sisaruksia ei saanut erottaa. Päädyttiin yhteishuoltajuuteen viikko-viikko -systeemillä, exän nihkeydestä huolimatta sillä lastenvalvojakin suositteli sitä. Aikaa on erosta jo viisi vuotta, molemmat lapset jo koulussa ja elämä mallillaan. Heti eron jälkeen minusta oli aivan ihmeellistä, kun ensimmäisiä kertoja sain ottaa vastuuta myös oman pienen tyttöni hoidosta. Exä laittoi tekstiviestejä, kirjoitteli ohjelappuja ja viikkovaihdossa lateli neuvoja ja ohjeita, aivan kun ei olisi muistanut että olin jo ensimmäisen lapsen kanssa pienestä pitäen touhunnut ja hoitanut lasta paljon enemmän kuin hän. 

 

Myöhemmin exän kanssa on asiasta juteltu ja hän on jopa kiittänyt, että pidin pääni yhteishuoltajuudesta ja sisarusten pitämisestä yhdessä. Omaan käytökseen ei ole ottanut isosti kantaa, mutta kertoi olleensa aikamoisessa hormonimyrskyssä tytön syntymän jälkeen.

 

Eli kyllä naisilla voi minun kokemuksestani niksahtaa päässä pahastikin, jolloin isä jätetään kylmästi sivuun lapsen hoidosta. Minun tapauksessani tosin vain toisen lapsen, mutta tunnen myös pariskuntia jossa miehelle ei anneta mitään vastuuta lapsesta.

 

Ap:n a ja b vaihtoehtojen lisäksi väitän, että vaihtoehto c on hyvin yleinen. Eli naiset jättävät miehet lastenhoidon ulkopuolelle, eivät anna miesten olla isiä ja luulevat ainoana maailmassa osaavansa kasvattaa lapsia.

 

Totta.

Valitettavasti naiset eivät tätä myönnä, joten sinut ja minut (vaikka olen nainen) tullaan palstalla teilaamaan.

Valitettavan yksisilmäisiä olette tekin ainoassa oikeassa totuudessanne.

Kumpikaan meistä ei yleistänyt, kuten suurin osa palstailijoista tekee.

Esitimme vastaväitteen ap:n väittämälle.

Nämä asiat ovat aina riippuvaisia ihmisistä. Jotkut hoitavat lapsiasiansa tasapuolisesti, toiset eivät.

Valitettavasti olen joutunut läheltä seuraamaan erästä isää, jolta estettiin isyys., ihan avioliitossa.

Äitiys on meillä edelleen tabu, siihen ei ole yleisesti hyväksyttyä liittää negatiivisia asioita. Tämä asenne ei sekään palvele lasten tarpeita.

Olen täysin samaa mieltä, että tuo kuuluu niihin stereotypioihin, joilla ei ole mitään pohjaa todellisuudessa.

Jos 9 kymmenestä vanhemmasta työntää varsinkin vauvaiän jälkeen lapsensa ihan kenelle tahansa, jotta saa omaa aikaa ja koska monilla on nykyään vaativa työkin, joka vaatisi paneutumista, mikä ei onnistu vauvaiän ohittaneen kanssa, niin se on selvä kuin pläkki, että ainoastaan ja pelksätään miehelle sallittu vastuuttomuus ja laiskuus estää häntä osallistumasta tasapuolisena, eikä pikkuapurina.

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö antamaan miehelle vastuun lapsistaan hetkeksi vai alkaako määräily jos ei mene vaatteet sävy sävyyn aamusti tai hiukset ei ole yhtä hyvin kammattu kuin itse tekisitte? 

No totta hemmetissä annan, vaikka pitkäksikin hetkeksi ja nautin! Ja sitten, kun tulen takaisin, saan kuulla, että oli ihan kamalaa, lapset vaikeita, ota nää nyt ja ihana, kun tulit takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö antamaan miehelle vastuun lapsistaan hetkeksi vai alkaako määräily jos ei mene vaatteet sävy sävyyn aamusti tai hiukset ei ole yhtä hyvin kammattu kuin itse tekisitte? 

Minä ainakin pystyn, ei mullakaan vaatteet mee sävy sävyyn. Riittää että ne on puhtaat ja sopivat. Poikalapsilla nyt ei hiuksiakaan pahemmin tarvi kampailla, ainut tyttö sen jo tekee itse :) Ei tota miestä silti kauheesti kiinnosta, kyllä sille aamuvuorot pitää määrätä. Jos ei puolipakolla pistäis hommiin niin se olisin aina minä joka lapset laittaa kuntoon ja vie päiväkotiin. Minusta se nyt kuitenkin on tärkeää, että myös mies osallistuu ja osaa kaikki lasten hommat. Eteen kun voi tulla tilanne jossa ne on pakko osata.

Peesaan. Meillä mies on se, jolle sävyt ja vaatteiden merkit ja vaatteiden istuvuus ovat aina olleet tärkeämpiä. Kuvaavaa on, että mies voi ostaa minulle vaatelahjan ja minä pidän siitä ja se tulee pidetyksi, jos teen miehelle vastaavan, näin ei käy, vaan sävy tai malli tai jokin on väärä. Lapset ovat tulleet mieheen tässä suhteessa tai ainakin vanhempi.

Miehille sallitaan itsekkyys. Naiset eivät omi yhtään mitään.

Meillä on ollut alusta asti selvää että jos tulee ero niin mies on lähivanhempi (asiasta keskusteltiin jo ennen lasten hankintaa). Miehellä on päävastuu lapsista ja hän on lasten kanssa kotona, saan luoda uraa ja joku muu pyörittää arkea pääsääntöisesti. Mies elätti meidät kun opiskelin (ja hoidin kodin). Ratkaisu ei ole perinteinen eikä tarkoita ettenkö rakastaisi lapsiani, se olisi lapsille paras ratkaisi eron sattuessa. Tästä on saatu kritiikkiä suunnalta ja toiselta, mutta eipä kuulu muille. En osaa kuvitella vaativani muuta ellei jotain sellaista tapahtuisi että isän kanssa asuminen olisi lapsille haitallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö antamaan miehelle vastuun lapsistaan hetkeksi vai alkaako määräily jos ei mene vaatteet sävy sävyyn aamusti tai hiukset ei ole yhtä hyvin kammattu kuin itse tekisitte? 

Hyvin helposti. Mies oli vuoden hoitovapaallakin kahden kanssa.Erosimme myöhemmin mutta syynä ei ollut missään nimessä huono isyys tai äitiys vaan muut seikat. Kun sovimme lasten huoltojärjestelyjä, mies itse ehdotti että lapset asuvat minun luonani ja käyvät joka toinen viikonloppu (ja lomilla viikkoja) isällään ja tämä pelkästään siitä syystä että hän oli nähnyt sukulaislasten viikko-viikko-systeemin josta kärsivät lapset eniten.

Tosin erosimme hyvässä sovussa ja kukaan ei käy baarissa kertomassa valheita.

 

Lastesi isä on viisas mies.

Juuri oli Hesarissa(?) kirjoitus, jossa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen protestoi tätä viikko-viikko -systeemiä vastaan, perustellen juuri sillä, että lapset kärsivät.

Tuossa viikkosysteemissä lapset ovat jatkuvasti pakkaamassa laukkujaan.

Ihanteellisin tilanne olisi varmaan se, että olisi asunto, jossa lapset asuvat, aikuinen vaihtuu sitten viikon välein. Ikävä kyllä tämänkaltainen ratkaisu kysyy rahaa ja siksi se ei ole yleistynyt enempää.

Höpöhöpö! Monet asuvat samalla tavalla puolet ajasta isovanhemmillaan eikä mitään ongelmaa ole.

Lapsi ei ole aikuinen. Aikuisella on vastuu lapsesta, ja se tarkoittaa sitä, että aikuisella on oikeuksia, esim kurinpito-oikeus.

Esimerkiksi lapsi voi urputtaa kun opet saa syödä pullaa. Silloin voi sanoa, että sinäkin saat syödä kun ensin opiskelet 20 vuotta tehden samalla työtä tai ottamalla velkaa. Sitten saat palata jälleen kouluun, johon saat itse leipoa pullat vuorollasi tarjota muille. Näin se toimii. Samalla kysyt, haluatko leipoa keksejä ja tarjota kavereillesi koulussa?

Nykyään psykologit ovat osoittamassa sormella vanhempia ja kasvattajia, vaikka demokratiassa kaikilla pitäisi olla samat oikeudet, niin nykyään ei näin ole, vaan lapsille sallitaan paljon enemmän huonoa käytöstä, mikä ennen sallittiin vain aikuisille, eli asetelmat ovat päälaellaan.

Aina pitää ymmärtää ja selittää ja kuunnella, vaikka usein tässä mennään liian pitkälle, nykyään.

Täytyy kyllä sanoa, että aika paljon tiedän isejä(todella monta), jotka ei ole kuin pakottamalla lastensa kanssa. Ja erottua(tai yhdessä ollessakaan) ei missään nimessä tuhlata sitä vähäistä loma-aikaa  töistä lapseen, vaikkei muutenkaan juuri näe lastaan(omasta halustaan). Se loma käytetään omiin reissuihin, dokaamiseen, kalastamiseen, metsästykseen.

Mun lapsen isä ei halua lasta luokseen. Siitä on riidelty sen tuhat ja sata kertaa. Kun olen pakottanut ottamaan, niin on käyttäytynyt lasta kohtaan niin paskamaisesti, ettei tytär sinne enää suostu menemään. Paitsi kavereiden kanssa silloin kun äijä on matkoilla. 

Isä kuitenkin ilmeisesti kertoo jokaiselle, että minä estän lasta tulemasta luokseen. Koska, on minullekin puhelimessa soitettuani hänelle siitä, että lapsen pitäisi olla hänen luonaan kääntänyt asian niin, etten anna tavata hänen lastaan. K Ilmeisesti vieressä on ollut joku kuuntelijana. 

Aina kun hän löytää uuden naisen, yrittää myös vapauttaa itsensä elareista. Lapsen siellä olosta olen jo luopunut, lapsen ei ole terveellistä olla siellä. Elareista ja kyydityksistä en.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on myös näitä isiä jotka haluavat tehdä huoltajuudesta ja kaikesta lapsen elämään liittyvästä mahdollisimman hankalaa.

Yhteishuoltajuus piti saada ja sovittiin että tarvittaessa joustetaan puolin ja toisin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kaikki kommunikointi tapahtuu tekstiviestillä ,(että jää todisteet jolla hän voi omien sanojensa mukaan hakea halutessaan yksinhuoltajuutta..) missään asiassa ei voi joustaa, eli lapsi on vietävä isälleen vaikka oksennustaudissa. Onneksi välimatkaa ei ole monta kilometriä joten matka ei ole pitkä. Ei välttämättä vastaa viesteihin jos ei huvita. Jos en itse vastaa heti olen huono äiti joka ei pidä sovitusta kiinni. Jos on esim.äitienpäivä ja lapsi isällään, en saa lasta luokseni koska vaihtopäivä on maanantai. Ei myöskään ota lasta isänpäivänä koska vaihto on maanantaina. Ei myöskään anna hakea lapselle passia.

Minun pitäisi kuitenkin olla valmis tarvittaessa joustamaan, jos en jousta, soittaa lastenvalvojalle ja uhkaa hakea huoltajuuden itselleen oikeuden kautta.

Mistään sopiminen ei onnistu ja kaikki pitää tehdä hankalimman kautta. Yritän pitää pään kylmänä koska mitään huoltajuusriitaa oikeudessa tässä viimeiseksi kaipaan, uhkailee säännöllisesti hakevansa yksinhuoltajuutta, on kuulemma riittävästi todisteita siihen (?) Isälle lapsen etu ei ole pääasia vaan se että saa tahtonsa läpi ja oman etunsa toteumaan.

Kaduttaa että en erossa vaatinut huoltajuutta itselleni, vaan lapsellisesti uskoin että pystytään sopimaan asioista. No, todellisuus on toinen. Yhteishuoltajuus voi olla oikeasti todella hankalaa jos toinen puoli on täysin yhteistyökyvytön.

Ihan näin ketjun aiheeseen liittymättä, lasta ei siirretä oksennustaudissa (eikä kovassa kuumeessa) vanhemmalta toiselle - se ei ole lapsen parhaaksi sanoi lastenvalvoja.

Ihmettelen myös, ettei teille ole kirjattu tapaamissopimukseen äitien- ja isänpäivää poikkeuksena normaalitapaamisiin.

Tuttavapiirissä on tullut seurattua narsisti/sosiopaatti äitin pompottelua lapsilla. 

Yhteishuoltajuus, mutta kiristää aina tilanteen tullen tapaamisia jne. Yksi lapsista on isä asiassa ihan sekaisin, kun äitinsä kutsuu isäpuolta isäksi (isäpuolella ei edes omia lapsia). Lapset asuu äidillään kuin pellossa, ei kuria ei sääntöjä. Saavat tehdä mitä haluaa, kun äiti on kaiket ajat Facebookissa, röökillä (poltti odotusaikana), kavereidensa kanssa kahvilla jne. Isä on väsynyt, kun saa vain kiroilua, huutoa, kiristystä osakseen jos sanallakaan huomauttaa mistään. Sossun äiti saanut manipuloitua ja osaa esittää roolia muille. Surullista, kun lapset tästä eniten kärsivät. Oirehtivat jo alakouluiässä, keskittymishäiriötä, kiroilua ja yliseksualisoitunutta käytöstä. 

Onpa outoa keskustelua näin miehen korvaan. Aloituksessa jo teilataan kaikki miehet laiskoiksi ja perheestään välittämättömiksi, sitten jos joku uskaltaa sanoa muun mielipiteen, niin täysin teilataan. Muistuttaa vähän tuota maahanmuuttokeskustelua: On olemassa vain yksi totuus, minuun totuus. Joka muuta uskaltaa väittää, hänet teilattakoot. Ei ihme, että jokunen mies on voinut heittää koko lapsenhoitohomman, eihän miehistä mihinkään kuitenkaan ole.... Ugh, olen puhunut. (se oli lainaus ap:ltä)

Ja alapeukkuja sitten vaan kovasti tähän, kiitos arvon naiset!

Lapsillani on todella hyvä isä, mutta ei hänkään ole ottanut täysipainoista vastuuta lapsista muuten kuin lähes pakottamalla. Olen siis joutunut aktiivisesti työntämään häntä tasa-arvoisen kasvattajan rooliin.