Lue keskustelun säännöt.
"Nainen omii lapset." "Isä jätetään ulkopuolelle." Bullshittiä!
31.01.2014 |
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että av:llä syytetään äitejä avioeroista mm. väittämällä, että isä on jotenkin jätetty ulkopuolelle perheestä, kun äiti muka tietää parhaiten, jnejnejne. Olen ihmetellyt tuota väitettä jo pitkään.
itselläni on jo työnikin puolesta kokemusta kaikenlaisista perheistä, enkä ole KOSKAAN vielä törmännyt tapaukseen, jossa Julma Äiti olisi työntänyt vastahakoisen ja uljaasti taistelevan isän syrjään perhearjesta. Ei, kyllä se on ongelmatapauksessa (onnistuneitakin perheitä on, joissa kumpikin ottaa itselleen kuuluvan Aikuisen vastuun asioista!) ollut ihan jokaikinen kerta joko
A. Mies pakoilee vastuuta ihan alunperinkin ja sysää vastuun arjen pyörityksestä äidille.
B. Mies kyllästyy tylsään arkeen ja lähtee toisen naisen matkaan. Jossa sitten toistaa mokansa ja kyllästyy arkeen ja ikäviin perherutiineihin myös uusperheen kanssa
Ugh.
Kommentit (96)
Minä voin todistaa, että aviomieheni ex ei anna lapsia miehelleni. Hän antaa isän tavata lapsia 2 h vkossa. Nyt mieheni on haastanut exänsä oikeuteen.
Kyseessä ei ole pettämistä, vaan valtava viha konkurssin jälkeen, johka ex väittää miehen tehneen tahallaan. No, olenko minä naiivi, kun en usko miehen sitä tahallaan tehneen? Miksi kukaan haluaisi tuhota oman tai toisen ihmisen elämän tahallaan?
Mies on rauhallinen ja empaattinen isä. No, hän kyllä hoitaa lapsensa tv:n avulla, mutta ei riitä huononnisän merkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman usein kuitenkin naiset myöntävät itsekin, että kun lapsi syntyy, niin siihen helposti käpertyy ja suurin piirtein ensimmäinen vuosi ainakin menee sen lapsen lumoissa. Käsittääkseni hormoneilla on osuutta asiaan.
Tunnen itsekin muutaman tällaisen äiti-ihmisen, joka on avoimesti myöntänyt tuon ja jälkikäteen ollut iloinen, että mies kesti tai vaihtoehtoisesti ymmärtänyt, kun mies ei kestänyt.Mitä se äidin käpertyminen haittaa? Miksei isä käperry myös? Isät eivät ole tahdottomia olioita vaan itsenäisiä, vapaita ja pystyvät kyllä pitämään omat puolensa jos todella sitä tahtovat. Miehillä vain usein tuntuu olevan taipumus vapaaehtoisesti asettua vähän syrjään heti jos siihen tulee pienikin mahdollisuus. Eivät toki kaikki tee näin mutta hyvin monet isät kuitenkin.
Tuosta käpertymisestä, meinaatkos että isä ottaisi vauvan äitiltä, ei antaisi äidin koskeakaan, haukkuisi äidin tekevän kaiken väärin, vahtisi haukkana vieressä että äitillä kaikki menee juuri kuin äitikirjassa sanotaan, kulkisi vauvan kanssa vauvauinneissaan yksin, ottaisi vauvan joka yö viereensä nukkumaan ja sanoisi äitille, että sinä voit nukkua sohvalla, katsoisi äitiä kuin halpaa makkaraa kun äiti yrittäisi esittää jotain lapsenhoitoon liittyvää, juttelisi vauvalle "isi suojelee sinua, äiti ei osaa...". Jep jep....
Itseasiassa lapsen isä oli lähes tuollainen.
Jos en tehnyt pilkulleen niinkuin äitikirjassa/vauvakirjassa/neuvolassa sanottiin niin olin huono äiti. Vauvauinneissa nyt ei kulkenut mutta kun en vastannutkaan hänen mielikuvaansa täydellisestä ja säteilevästä, pirteästä pullantuoksuisesta äidistä niin olinkin huono, joka ei osaa hoitaa vauvaa oikein.
Jouduin myös sohvalle nukkumaan kun kuolemanväsyneenä yhtenä yönä valitin väsymystä ja pyysin miestä syöttämään vauvaa pullosta. "Sain" sitten luvan palata seuraavana yönä sänkyyn kun olin saanut isän vakuutettua että en valita ja varmasti jaksan. Vauva oli huono nukkumaan (allergiat).
Hyvä äiti kuulemma jaksaa eikä valita väsymystä vaikka vauva heräisi tunnin välein joka yö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman usein kuitenkin naiset myöntävät itsekin, että kun lapsi syntyy, niin siihen helposti käpertyy ja suurin piirtein ensimmäinen vuosi ainakin menee sen lapsen lumoissa. Käsittääkseni hormoneilla on osuutta asiaan.
Tunnen itsekin muutaman tällaisen äiti-ihmisen, joka on avoimesti myöntänyt tuon ja jälkikäteen ollut iloinen, että mies kesti tai vaihtoehtoisesti ymmärtänyt, kun mies ei kestänyt.Mitä se äidin käpertyminen haittaa? Miksei isä käperry myös? Isät eivät ole tahdottomia olioita vaan itsenäisiä, vapaita ja pystyvät kyllä pitämään omat puolensa jos todella sitä tahtovat. Miehillä vain usein tuntuu olevan taipumus vapaaehtoisesti asettua vähän syrjään heti jos siihen tulee pienikin mahdollisuus. Eivät toki kaikki tee näin mutta hyvin monet isät kuitenkin.
Tuosta käpertymisestä, meinaatkos että isä ottaisi vauvan äitiltä, ei antaisi äidin koskeakaan, haukkuisi äidin tekevän kaiken väärin, vahtisi haukkana vieressä että äitillä kaikki menee juuri kuin äitikirjassa sanotaan, kulkisi vauvan kanssa vauvauinneissaan yksin, ottaisi vauvan joka yö viereensä nukkumaan ja sanoisi äitille, että sinä voit nukkua sohvalla, katsoisi äitiä kuin halpaa makkaraa kun äiti yrittäisi esittää jotain lapsenhoitoon liittyvää, juttelisi vauvalle "isi suojelee sinua, äiti ei osaa...". Jep jep....
Itseasiassa lapsen isä oli lähes tuollainen.
Jos en tehnyt pilkulleen niinkuin äitikirjassa/vauvakirjassa/neuvolassa sanottiin niin olin huono äiti. Vauvauinneissa nyt ei kulkenut mutta kun en vastannutkaan hänen mielikuvaansa täydellisestä ja säteilevästä, pirteästä pullantuoksuisesta äidistä niin olinkin huono, joka ei osaa hoitaa vauvaa oikein.
Jouduin myös sohvalle nukkumaan kun kuolemanväsyneenä yhtenä yönä valitin väsymystä ja pyysin miestä syöttämään vauvaa pullosta. "Sain" sitten luvan palata seuraavana yönä sänkyyn kun olin saanut isän vakuutettua että en valita ja varmasti jaksan. Vauva oli huono nukkumaan (allergiat).
Hyvä äiti kuulemma jaksaa eikä valita väsymystä vaikka vauva heräisi tunnin välein joka yö.
Tuo nyt oli vain suora kopio ex-vaimoni käytöksestä, käännettynä miehen tekemäksi. Minua vain ärsytti tuo lause, että mitä se äitin käpertyminen haittaa.... Minusta kenen tahansa käpertyminen suhteessa ja toisen sulkeminen täysin ulkopuoliseksi haittaa. Ja erityisesti se että toinen sulkee myös suhteen yhteiseen lapseen, se on täyttä vääryyttä.
Mutta juttuhan lähti siitä, että miehet vain lusmuilevat ja haluavat ulkopuoliseksi. Se on täyttä bullshittiä ainakin minun ja muutaman muun tuntemani ulkopuolelle jätetyn osalta. Esimerkiksi kaverini ei ole avioeron jälkeen saanut tavata lastaan kolmeen vuoteen, ihan vain exänsä kiusanteon vuoksi. Oikeudessakin asiaa on puitu, mutta jos äiti ei halua lasta toiselle vanhemmalle luovuttaa, niin siihen ei ole rangaistustakaan suomen laissa.
Teen ensin näin mene jo tuo se sieltä oletko muistanut... et kuitenkaan ymmärrä lopussa sitten et koskaan sano mielipidettäsi yhyy että silleen ja on todella yleistä ehkä olet väärällä alalla kun et huomaa. Tai siis todennäköisesti olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman usein kuitenkin naiset myöntävät itsekin, että kun lapsi syntyy, niin siihen helposti käpertyy ja suurin piirtein ensimmäinen vuosi ainakin menee sen lapsen lumoissa. Käsittääkseni hormoneilla on osuutta asiaan.
Tunnen itsekin muutaman tällaisen äiti-ihmisen, joka on avoimesti myöntänyt tuon ja jälkikäteen ollut iloinen, että mies kesti tai vaihtoehtoisesti ymmärtänyt, kun mies ei kestänyt.Mitä se äidin käpertyminen haittaa? Miksei isä käperry myös? Isät eivät ole tahdottomia olioita vaan itsenäisiä, vapaita ja pystyvät kyllä pitämään omat puolensa jos todella sitä tahtovat. Miehillä vain usein tuntuu olevan taipumus vapaaehtoisesti asettua vähän syrjään heti jos siihen tulee pienikin mahdollisuus. Eivät toki kaikki tee näin mutta hyvin monet isät kuitenkin.
Tuosta käpertymisestä, meinaatkos että isä ottaisi vauvan äitiltä, ei antaisi äidin koskeakaan, haukkuisi äidin tekevän kaiken väärin, vahtisi haukkana vieressä että äitillä kaikki menee juuri kuin äitikirjassa sanotaan, kulkisi vauvan kanssa vauvauinneissaan yksin, ottaisi vauvan joka yö viereensä nukkumaan ja sanoisi äitille, että sinä voit nukkua sohvalla, katsoisi äitiä kuin halpaa makkaraa kun äiti yrittäisi esittää jotain lapsenhoitoon liittyvää, juttelisi vauvalle "isi suojelee sinua, äiti ei osaa...". Jep jep....
Itseasiassa lapsen isä oli lähes tuollainen.
Jos en tehnyt pilkulleen niinkuin äitikirjassa/vauvakirjassa/neuvolassa sanottiin niin olin huono äiti. Vauvauinneissa nyt ei kulkenut mutta kun en vastannutkaan hänen mielikuvaansa täydellisestä ja säteilevästä, pirteästä pullantuoksuisesta äidistä niin olinkin huono, joka ei osaa hoitaa vauvaa oikein.
Jouduin myös sohvalle nukkumaan kun kuolemanväsyneenä yhtenä yönä valitin väsymystä ja pyysin miestä syöttämään vauvaa pullosta. "Sain" sitten luvan palata seuraavana yönä sänkyyn kun olin saanut isän vakuutettua että en valita ja varmasti jaksan. Vauva oli huono nukkumaan (allergiat).
Hyvä äiti kuulemma jaksaa eikä valita väsymystä vaikka vauva heräisi tunnin välein joka yö.
Tuo nyt oli vain suora kopio ex-vaimoni käytöksestä, käännettynä miehen tekemäksi. Minua vain ärsytti tuo lause, että mitä se äitin käpertyminen haittaa.... Minusta kenen tahansa käpertyminen suhteessa ja toisen sulkeminen täysin ulkopuoliseksi haittaa. Ja erityisesti se että toinen sulkee myös suhteen yhteiseen lapseen, se on täyttä vääryyttä.
Mutta juttuhan lähti siitä, että miehet vain lusmuilevat ja haluavat ulkopuoliseksi. Se on täyttä bullshittiä ainakin minun ja muutaman muun tuntemani ulkopuolelle jätetyn osalta. Esimerkiksi kaverini ei ole avioeron jälkeen saanut tavata lastaan kolmeen vuoteen, ihan vain exänsä kiusanteon vuoksi. Oikeudessakin asiaa on puitu, mutta jos äiti ei halua lasta toiselle vanhemmalle luovuttaa, niin siihen ei ole rangaistustakaan suomen laissa.
Siis - jos oikeus määrää jotain, eikä äiti noudata ohjeita, niin eikö siitä seuraa mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman usein kuitenkin naiset myöntävät itsekin, että kun lapsi syntyy, niin siihen helposti käpertyy ja suurin piirtein ensimmäinen vuosi ainakin menee sen lapsen lumoissa. Käsittääkseni hormoneilla on osuutta asiaan.
Tunnen itsekin muutaman tällaisen äiti-ihmisen, joka on avoimesti myöntänyt tuon ja jälkikäteen ollut iloinen, että mies kesti tai vaihtoehtoisesti ymmärtänyt, kun mies ei kestänyt.Mitä se äidin käpertyminen haittaa? Miksei isä käperry myös? Isät eivät ole tahdottomia olioita vaan itsenäisiä, vapaita ja pystyvät kyllä pitämään omat puolensa jos todella sitä tahtovat. Miehillä vain usein tuntuu olevan taipumus vapaaehtoisesti asettua vähän syrjään heti jos siihen tulee pienikin mahdollisuus. Eivät toki kaikki tee näin mutta hyvin monet isät kuitenkin.
Tuosta käpertymisestä, meinaatkos että isä ottaisi vauvan äitiltä, ei antaisi äidin koskeakaan, haukkuisi äidin tekevän kaiken väärin, vahtisi haukkana vieressä että äitillä kaikki menee juuri kuin äitikirjassa sanotaan, kulkisi vauvan kanssa vauvauinneissaan yksin, ottaisi vauvan joka yö viereensä nukkumaan ja sanoisi äitille, että sinä voit nukkua sohvalla, katsoisi äitiä kuin halpaa makkaraa kun äiti yrittäisi esittää jotain lapsenhoitoon liittyvää, juttelisi vauvalle "isi suojelee sinua, äiti ei osaa...". Jep jep....
Itseasiassa lapsen isä oli lähes tuollainen.
Jos en tehnyt pilkulleen niinkuin äitikirjassa/vauvakirjassa/neuvolassa sanottiin niin olin huono äiti. Vauvauinneissa nyt ei kulkenut mutta kun en vastannutkaan hänen mielikuvaansa täydellisestä ja säteilevästä, pirteästä pullantuoksuisesta äidistä niin olinkin huono, joka ei osaa hoitaa vauvaa oikein.
Jouduin myös sohvalle nukkumaan kun kuolemanväsyneenä yhtenä yönä valitin väsymystä ja pyysin miestä syöttämään vauvaa pullosta. "Sain" sitten luvan palata seuraavana yönä sänkyyn kun olin saanut isän vakuutettua että en valita ja varmasti jaksan. Vauva oli huono nukkumaan (allergiat).
Hyvä äiti kuulemma jaksaa eikä valita väsymystä vaikka vauva heräisi tunnin välein joka yö.
Tuo nyt oli vain suora kopio ex-vaimoni käytöksestä, käännettynä miehen tekemäksi. Minua vain ärsytti tuo lause, että mitä se äitin käpertyminen haittaa.... Minusta kenen tahansa käpertyminen suhteessa ja toisen sulkeminen täysin ulkopuoliseksi haittaa. Ja erityisesti se että toinen sulkee myös suhteen yhteiseen lapseen, se on täyttä vääryyttä.
Mutta juttuhan lähti siitä, että miehet vain lusmuilevat ja haluavat ulkopuoliseksi. Se on täyttä bullshittiä ainakin minun ja muutaman muun tuntemani ulkopuolelle jätetyn osalta. Esimerkiksi kaverini ei ole avioeron jälkeen saanut tavata lastaan kolmeen vuoteen, ihan vain exänsä kiusanteon vuoksi. Oikeudessakin asiaa on puitu, mutta jos äiti ei halua lasta toiselle vanhemmalle luovuttaa, niin siihen ei ole rangaistustakaan suomen laissa.
Siis - jos oikeus määrää jotain, eikä äiti noudata ohjeita, niin eikö siitä seuraa mitään?
Ei seuraa, ei. Siitähän se hassua onkin, että isälle voi olla oikein oikeudessa määrätty tapaamisoikeus, mutta äidille ei ole laissa määritelty rangaistusta siitä, ettei mahdollista tapaamista. Eli äiti voi ihan piruuttaan olla antamatta lasta isälleen edes tapaamisiin, siitä ei seuraa mitään. Ainoa seuraamus voi edes teoriassa olla se, että jos isä haastaa oikeuteen ja hakee huoltajuutta itselleen, niin estämisellä voi olla joku vaikutus. Mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edes tapaamisten estäminen ei ole vielä riittävä peruste lähihuoltajan vaihtamiseen.
Kaikkien isien pitäisikin avioerotilanteessa heittäytyä heti erittäin hankalaksi ja hakea lähihuoltajuutta, muussa tapauksessa he ovat vain lapsensa äidin hyvän tahdon varassa. Ja jos se hyvä tahto puuttuu, niin huoltajuuden vahvistamisen jälkeen mitään ei ole tehtävissä, isä voidaan vieraannuttaa lapsesta ihan tahallaan, vaikkapa kostona ositusriidoista tjtn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman usein kuitenkin naiset myöntävät itsekin, että kun lapsi syntyy, niin siihen helposti käpertyy ja suurin piirtein ensimmäinen vuosi ainakin menee sen lapsen lumoissa. Käsittääkseni hormoneilla on osuutta asiaan.
Tunnen itsekin muutaman tällaisen äiti-ihmisen, joka on avoimesti myöntänyt tuon ja jälkikäteen ollut iloinen, että mies kesti tai vaihtoehtoisesti ymmärtänyt, kun mies ei kestänyt.Mitä se äidin käpertyminen haittaa? Miksei isä käperry myös? Isät eivät ole tahdottomia olioita vaan itsenäisiä, vapaita ja pystyvät kyllä pitämään omat puolensa jos todella sitä tahtovat. Miehillä vain usein tuntuu olevan taipumus vapaaehtoisesti asettua vähän syrjään heti jos siihen tulee pienikin mahdollisuus. Eivät toki kaikki tee näin mutta hyvin monet isät kuitenkin.
Tuosta käpertymisestä, meinaatkos että isä ottaisi vauvan äitiltä, ei antaisi äidin koskeakaan, haukkuisi äidin tekevän kaiken väärin, vahtisi haukkana vieressä että äitillä kaikki menee juuri kuin äitikirjassa sanotaan, kulkisi vauvan kanssa vauvauinneissaan yksin, ottaisi vauvan joka yö viereensä nukkumaan ja sanoisi äitille, että sinä voit nukkua sohvalla, katsoisi äitiä kuin halpaa makkaraa kun äiti yrittäisi esittää jotain lapsenhoitoon liittyvää, juttelisi vauvalle "isi suojelee sinua, äiti ei osaa...". Jep jep....
Itseasiassa lapsen isä oli lähes tuollainen.
Jos en tehnyt pilkulleen niinkuin äitikirjassa/vauvakirjassa/neuvolassa sanottiin niin olin huono äiti. Vauvauinneissa nyt ei kulkenut mutta kun en vastannutkaan hänen mielikuvaansa täydellisestä ja säteilevästä, pirteästä pullantuoksuisesta äidistä niin olinkin huono, joka ei osaa hoitaa vauvaa oikein.
Jouduin myös sohvalle nukkumaan kun kuolemanväsyneenä yhtenä yönä valitin väsymystä ja pyysin miestä syöttämään vauvaa pullosta. "Sain" sitten luvan palata seuraavana yönä sänkyyn kun olin saanut isän vakuutettua että en valita ja varmasti jaksan. Vauva oli huono nukkumaan (allergiat).
Hyvä äiti kuulemma jaksaa eikä valita väsymystä vaikka vauva heräisi tunnin välein joka yö.
Tuo nyt oli vain suora kopio ex-vaimoni käytöksestä, käännettynä miehen tekemäksi. Minua vain ärsytti tuo lause, että mitä se äitin käpertyminen haittaa.... Minusta kenen tahansa käpertyminen suhteessa ja toisen sulkeminen täysin ulkopuoliseksi haittaa. Ja erityisesti se että toinen sulkee myös suhteen yhteiseen lapseen, se on täyttä vääryyttä.
Mutta juttuhan lähti siitä, että miehet vain lusmuilevat ja haluavat ulkopuoliseksi. Se on täyttä bullshittiä ainakin minun ja muutaman muun tuntemani ulkopuolelle jätetyn osalta. Esimerkiksi kaverini ei ole avioeron jälkeen saanut tavata lastaan kolmeen vuoteen, ihan vain exänsä kiusanteon vuoksi. Oikeudessakin asiaa on puitu, mutta jos äiti ei halua lasta toiselle vanhemmalle luovuttaa, niin siihen ei ole rangaistustakaan suomen laissa.
Siis - jos oikeus määrää jotain, eikä äiti noudata ohjeita, niin eikö siitä seuraa mitään?
Ei seuraa, ei. Siitähän se hassua onkin, että isälle voi olla oikein oikeudessa määrätty tapaamisoikeus, mutta äidille ei ole laissa määritelty rangaistusta siitä, ettei mahdollista tapaamista. Eli äiti voi ihan piruuttaan olla antamatta lasta isälleen edes tapaamisiin, siitä ei seuraa mitään. Ainoa seuraamus voi edes teoriassa olla se, että jos isä haastaa oikeuteen ja hakee huoltajuutta itselleen, niin estämisellä voi olla joku vaikutus. Mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edes tapaamisten estäminen ei ole vielä riittävä peruste lähihuoltajan vaihtamiseen.
Kaikkien isien pitäisikin avioerotilanteessa heittäytyä heti erittäin hankalaksi ja hakea lähihuoltajuutta, muussa tapauksessa he ovat vain lapsensa äidin hyvän tahdon varassa. Ja jos se hyvä tahto puuttuu, niin huoltajuuden vahvistamisen jälkeen mitään ei ole tehtävissä, isä voidaan vieraannuttaa lapsesta ihan tahallaan, vaikkapa kostona ositusriidoista tjtn.
Oho! Nyt ymmärrän, miksi aina sanotaan, että isä on heikoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei pitänyt paikkaansa niiltä osin, koska ero tuli meille siitä kun muutin jenkkeihin töihin. Oli siinä asiassa ihan selvää että vaimolle jää lapset. Liian harvoin tuli lapsia tavattua ennen kuin aikuistuivat, mutta valintani oli pitkän harkinnan tulos. Vaimo teki ison työn lasten kanssa, enkä lähtisi syyttämään häntä mistään, koska muuttopäätös oli yksin omaan uraani perustuva.
entinen etäisä, nykyisin isoisä
Eli itsekäs olit ja vastuunpakoilija.
Miksi te miehet teette lapsia kun muut asiat menevät kuitenkin edelle??
Ei riitä vastaus että vaimo halusi.
Vaimo olettaa kyllä että isäkin hoitaa hommansa.
Vaikka mitä olisi pari keskenään sopinut, lapsen näkökulmasta se on hylkääminen.
Kiinnostaisi tietää mitä nämä, nyt jo aikuiset lapset asiasta ajattelevat. Kumma juttu, että aina löytyy näitä jotka "tietävät" mitä "lapset" ajattelevat heidän omia vanhempiaan ja näitä lapsia paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei pitänyt paikkaansa niiltä osin, koska ero tuli meille siitä kun muutin jenkkeihin töihin. Oli siinä asiassa ihan selvää että vaimolle jää lapset. Liian harvoin tuli lapsia tavattua ennen kuin aikuistuivat, mutta valintani oli pitkän harkinnan tulos. Vaimo teki ison työn lasten kanssa, enkä lähtisi syyttämään häntä mistään, koska muuttopäätös oli yksin omaan uraani perustuva.
entinen etäisä, nykyisin isoisä
Eli itsekäs olit ja vastuunpakoilija.
Miksi te miehet teette lapsia kun muut asiat menevät kuitenkin edelle??
Ei riitä vastaus että vaimo halusi.
Vaimo olettaa kyllä että isäkin hoitaa hommansa.
Vaikka mitä olisi pari keskenään sopinut, lapsen näkökulmasta se on hylkääminen.
Kiinnostaisi tietää mitä nämä, nyt jo aikuiset lapset asiasta ajattelevat. Kumma juttu, että aina löytyy näitä jotka "tietävät" mitä "lapset" ajattelevat heidän omia vanhempiaan ja näitä lapsia paremmin.
Pakko tulla esiin, tämä ketju muistuttaa minua niin kipeistä asioista. Minä siis voin kertoa omalta kohdaltani. Vanhempani erosivat minun ollessa 2 vuotias, enkä muista yhteistä aikaa ollenkaan. En tavannut isääni kahteentoista vuoteen ollenkaan ja olin todella vihainen sille yhdestä kuvasta näkemälleni miehelle, joka oli jättänyt minut ja äitini. Toisaalta taas mietin lapsuuteni, mikä minussa oli vikana, että en kelvannut isälleni. Äitini kertoi, että isäni oli häipynyt yhtenä aamuna, ottamatta koskaan yhteyttä enää.
14 -vuotiaana kerran koulumatkallani minua tuli jututtamaan vieras mies, joka kertoi olevansa isäni. Haistatin vitut ja juoksin kotiin. Noin vuotta myöhemmin sama mies pysäytti minut kadulla, ojensi kirjeen ja sanoi, että toivoisi minun lukevan sen. Kirje odotti lipaston laatikossa ainakin viikon, ennenkuin avasin sen.
Kirjeessä isä kertoi oman tarinansa. Elämä äitini kanssa ei ollut sujunut alkuunkaan ja mukana oli kummitellut myös vieras mies, isäpuoleni. Ero oli väistämätön ja äitini oli uhannut, ettei isä saa tavata minua koskaan. Ja äitini oli pitänyt lupauksen. Isäni oli yrittänyt alkuun tavata minua useastikin, mutta tullut mm hakatuksi kaksi kertaa sairaalakuntoon minun enojeni toimesta. Joka syntymäpäivänä, nimipäivänä ja jouluna hän oli lähettänyt kirjeen ja lahjan, jotka oli aina posti palauttanut. Kirje jatkui, se oli 6 molemminpuolista sivua täynnä kirjoitusta.
Kysyin äidiltäni ja hän kertoi isäni valehtelevan ja yrittävän huijata minua. Kielsi olemasta missään yhteydessä mieheen. Mutta toinen enoni kertoi minulle lopulta totuuden. Isäni oli yrittänyt pysyä elämässäni, mutta äitini ei ollut antanut. Sanoi itseäänkin hävettävän isäni hakkaaminen. Suutuin äidilleni, mutta hän ei koskaan tunnustanut mitään.
Elämä meni pilalle ja minun oli yhä vaikeampi mennä kotiini, joten vietin aikaa paljon kavereillani, mutta jouduin lopulta muutaman älyttömän kännijutun takia lastensuojelun kanssa tekemisiin, olin joutua laitokseen. Otin sitten yhteyttä isääni ja kysyin, voisinko olla pari yötä hänen luonaan. Mies oli ihan vieras minulle, mutta suhtautui todella lämpimästi, aivan oudosti, minuun. Juttelimme todella pitkiä aikoja, hän kyseli koko elämäni. Hän oli hyvin varovainen, ei syytellyt äitiäni mistään, vaikka ymmärsin kyllä vihan hänen sisällään. Kahden kuukauden kuluttua muutin isäni luo, jätin äidilleni vain lapun pöydälle.
Asuin isäni luona 5 vuotta, kunnes lähdin opiskelemaan. Isäni kuoli minun ollessa 26 vuotias, surin häntä todella paljon ja kaipaan vieläkin.
Äitiini en ole muuton jälkeen pitänyt mitään yhteyttä, eipä hänkään ole ensimmäisen kuukauden jälkeen edes yrittänyt, vaikka sama puhelinnumero minulla yhä on. Sisarpuoltani tapaan kyllä säännöllisesti.
Tämän ketjun aloittajalle ja osalle kirjoittajia sanoisin, että te ette ole maailman napa. Teidän lapsenne kärsii teidän tyhmyydestä, mutta muistavat sen aikuisena kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nuo väitteet ole ihan tuulesta temmattuja. Seuratkaapa vaikka naisten kielenkäyttöä. Vaikka nainen eläisi lastensa isän kanssa aviossa, niin kyllä hän vaan useimmiten puhuu "minun lapseni / tyttäreni / poikani". Vain harvoin kuulee tai näkee naisen sanovan "meidän lapsemme". Tätä olen aina ihmetellyt.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, olen omasta puolestani aivan samoilla linjoilla kuin aloittaja.
Julkisessa keskustelussa pätee se mantra että isät ovat automaattisesti sorrettuja erotilanteessa ja lasten huoltajuuskysymyksissä. Oma kokemukseni, ja tuttavieni kokemukset ovat kuitenkin täysin päinvastaisia. Ja tämä kaikki mitenkään kiistämättä etteikö niitäkin äitejä ole jotka syyllistyvät vieraannuttamiseen.
En ihan heti tiedä yhtäkään omaa eronnutta tuttua joilla tapaamisasiat olisi menneet niinkuin ne on lastenvalvojalla sovittu, ja poikkeuksetta sopimuksenrikkojana on ollut lasten isät. Ja jos isä lastenvalvojalla tai sossukokouksessa suinkin vakuuttaa osallistumistaan niin hänelle kummasti on taipumus antaa katteetonta ymmärtämystä ja myönnytyksiä , näin on arkitosi! Ettei vaan sorrettaisi.
En todellakaan väitä etteikö niitä isiä ole jotka hoitavat osansa niinkuin kuuluu, mutta ainakin minun tuntemillani tapauksilla asiat ovat näin menneet. Ja nämä tutut ovat kaikki eri piireistä ja eri ikäluokkaa.
Yleensä siis isät ovat laistaneet lapsensa tapaamisia. Enkä näissä tuttavieni tapauksissa usko äitien sepittäneen näitä asioita sillä olen nähnyt näitä tapauksia läheltä. En ihan ymmärrä myöskään väitettä että äidit laajana ilmiönä omisivat lapsia sillä tottakai äidit ovat yleensä tahoillaan kipeästi myös oman vapaansa ja leponsa tarpeessa!
Monasti isällä on ollut uusi nainen joka on taustalla pannut hanttiin. Ja että kohtelu on ollut sellaista että lapsi ei lopulta ole halunnut mennä isälleen. Tai että isän työreissut määrittävät tapaamiset niin pitkälle että niitä on todella harvakseen vaikka olisi sovittu joka toisesta viikonlopusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei pitänyt paikkaansa niiltä osin, koska ero tuli meille siitä kun muutin jenkkeihin töihin. Oli siinä asiassa ihan selvää että vaimolle jää lapset. Liian harvoin tuli lapsia tavattua ennen kuin aikuistuivat, mutta valintani oli pitkän harkinnan tulos. Vaimo teki ison työn lasten kanssa, enkä lähtisi syyttämään häntä mistään, koska muuttopäätös oli yksin omaan uraani perustuva.
entinen etäisä, nykyisin isoisä
Eli itsekäs olit ja vastuunpakoilija.
Miksi te miehet teette lapsia kun muut asiat menevät kuitenkin edelle??
Ei riitä vastaus että vaimo halusi.
Vaimo olettaa kyllä että isäkin hoitaa hommansa.
Vaikka mitä olisi pari keskenään sopinut, lapsen näkökulmasta se on hylkääminen.
Kiinnostaisi tietää mitä nämä, nyt jo aikuiset lapset asiasta ajattelevat. Kumma juttu, että aina löytyy näitä jotka "tietävät" mitä "lapset" ajattelevat heidän omia vanhempiaan ja näitä lapsia paremmin.
Pakko tulla esiin, tämä ketju muistuttaa minua niin kipeistä asioista. Minä siis voin kertoa omalta kohdaltani. Vanhempani erosivat minun ollessa 2 vuotias, enkä muista yhteistä aikaa ollenkaan. En tavannut isääni kahteentoista vuoteen ollenkaan ja olin todella vihainen sille yhdestä kuvasta näkemälleni miehelle, joka oli jättänyt minut ja äitini. Toisaalta taas mietin lapsuuteni, mikä minussa oli vikana, että en kelvannut isälleni. Äitini kertoi, että isäni oli häipynyt yhtenä aamuna, ottamatta koskaan yhteyttä enää.
14 -vuotiaana kerran koulumatkallani minua tuli jututtamaan vieras mies, joka kertoi olevansa isäni. Haistatin vitut ja juoksin kotiin. Noin vuotta myöhemmin sama mies pysäytti minut kadulla, ojensi kirjeen ja sanoi, että toivoisi minun lukevan sen. Kirje odotti lipaston laatikossa ainakin viikon, ennenkuin avasin sen.
Kirjeessä isä kertoi oman tarinansa. Elämä äitini kanssa ei ollut sujunut alkuunkaan ja mukana oli kummitellut myös vieras mies, isäpuoleni. Ero oli väistämätön ja äitini oli uhannut, ettei isä saa tavata minua koskaan. Ja äitini oli pitänyt lupauksen. Isäni oli yrittänyt alkuun tavata minua useastikin, mutta tullut mm hakatuksi kaksi kertaa sairaalakuntoon minun enojeni toimesta. Joka syntymäpäivänä, nimipäivänä ja jouluna hän oli lähettänyt kirjeen ja lahjan, jotka oli aina posti palauttanut. Kirje jatkui, se oli 6 molemminpuolista sivua täynnä kirjoitusta.
Kysyin äidiltäni ja hän kertoi isäni valehtelevan ja yrittävän huijata minua. Kielsi olemasta missään yhteydessä mieheen. Mutta toinen enoni kertoi minulle lopulta totuuden. Isäni oli yrittänyt pysyä elämässäni, mutta äitini ei ollut antanut. Sanoi itseäänkin hävettävän isäni hakkaaminen. Suutuin äidilleni, mutta hän ei koskaan tunnustanut mitään.
Elämä meni pilalle ja minun oli yhä vaikeampi mennä kotiini, joten vietin aikaa paljon kavereillani, mutta jouduin lopulta muutaman älyttömän kännijutun takia lastensuojelun kanssa tekemisiin, olin joutua laitokseen. Otin sitten yhteyttä isääni ja kysyin, voisinko olla pari yötä hänen luonaan. Mies oli ihan vieras minulle, mutta suhtautui todella lämpimästi, aivan oudosti, minuun. Juttelimme todella pitkiä aikoja, hän kyseli koko elämäni. Hän oli hyvin varovainen, ei syytellyt äitiäni mistään, vaikka ymmärsin kyllä vihan hänen sisällään. Kahden kuukauden kuluttua muutin isäni luo, jätin äidilleni vain lapun pöydälle.
Asuin isäni luona 5 vuotta, kunnes lähdin opiskelemaan. Isäni kuoli minun ollessa 26 vuotias, surin häntä todella paljon ja kaipaan vieläkin.
Äitiini en ole muuton jälkeen pitänyt mitään yhteyttä, eipä hänkään ole ensimmäisen kuukauden jälkeen edes yrittänyt, vaikka sama puhelinnumero minulla yhä on. Sisarpuoltani tapaan kyllä säännöllisesti.
Tämän ketjun aloittajalle ja osalle kirjoittajia sanoisin, että te ette ole maailman napa. Teidän lapsenne kärsii teidän tyhmyydestä, mutta muistavat sen aikuisena kyllä.
Ystävälleni ja hänen veljelleen on myös käynyt näin, tosin totuus selvisi vasta aikuisena. Nyt välit äitiin on poikki, mutta isänsä luona vierailevat perheineen säännöllisesti.
Tästähän on ollut julkisuudessakin juttua jossa sosiaalitantat ovat automaattisesti sitä mieltä ettei isälle kuulu edes oikeutta lapseen ja kun eroavat parit ovat yrittäneet kertoa että ovat sopineet hakevansa yhteishuoltajuutta niin esitetään että miettikääpä nyt jne paskaa. Tässä vain yritetään kaikin keinoin ylläpitää myyttiä ja saada isä lannistumaan omien lapsiensa suhteen ja olla yrittämättä edes. Häpeäisitte te jotka esitätte isän tekevän muka valintoja lastensa suhteen kun painostus ulkopuolelta on kohtuutonta tahallista .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieraannuttaminen alkaa jo ennen lapsia. Mies tekee kaiken väärin kotona (= eri tavalla kuin nainen). Aikaa kuluu ja miehen kiinnostus kotitöihin häviää. Turha edes yrittää, kun menee väärin naisen mielestä kuitenkin ja taas tulee vittuilua. Lasten kanssa sama meno jatkuu.
Ja höpö höpö. Tehdään tahallaan väärin ja huonosti, ettei tarvitsisi toista kertaa tehdä.
Mikä se on kenenkin mielestä väärin ja huonosti.
Aivan, siinähän se tulikin. Eli naisten mielestä miehet tekevät TAHALLAAN väärin tai huonosti, että pääsevät nalkuttamaan.
Kyllä se vaan jotenkin paistaa tämänkin keskustelun asenteissa, että mies on vaan jotenkin syntyjään huonompi ja arvottomampi kuin nainen.
No sähän toki vaan provoilet ja vähän onnistut. Lapsi ei osaa jakopäähihnan vaihtoa. Sen sijaan moni lapsi osaa korjata omat jälkensä ja oma-aloitteisesti tarttua kotihommiin. Saattaa saada joskus vanhemmalta palautetta mutta ottaa sen opiksi eikä moitteeksi.