Lue keskustelun säännöt.
"Nainen omii lapset." "Isä jätetään ulkopuolelle." Bullshittiä!
31.01.2014 |
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että av:llä syytetään äitejä avioeroista mm. väittämällä, että isä on jotenkin jätetty ulkopuolelle perheestä, kun äiti muka tietää parhaiten, jnejnejne. Olen ihmetellyt tuota väitettä jo pitkään.
itselläni on jo työnikin puolesta kokemusta kaikenlaisista perheistä, enkä ole KOSKAAN vielä törmännyt tapaukseen, jossa Julma Äiti olisi työntänyt vastahakoisen ja uljaasti taistelevan isän syrjään perhearjesta. Ei, kyllä se on ongelmatapauksessa (onnistuneitakin perheitä on, joissa kumpikin ottaa itselleen kuuluvan Aikuisen vastuun asioista!) ollut ihan jokaikinen kerta joko
A. Mies pakoilee vastuuta ihan alunperinkin ja sysää vastuun arjen pyörityksestä äidille.
B. Mies kyllästyy tylsään arkeen ja lähtee toisen naisen matkaan. Jossa sitten toistaa mokansa ja kyllästyy arkeen ja ikäviin perherutiineihin myös uusperheen kanssa
Ugh.
Kommentit (96)
Ihan asiaa tuo Sinkkosen teksti, vaikka jossain asioissa olen hieman eri jäljillä. Mutta muistan kerran Sinkkosen kanssa keskustellessani hänen sanoneen myös, että missään nimessä oletuksena ei saa olla se, että äitin luona asuminen olisi lapselle jotenkin parempaa kuin isän luona asuminen. Kaikki on kiinni yksilöistä, on hyviä äitejä ja hyviä isiä, huonoja äitejä ja huonoja isiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Offtopic, mutta minusta vaihtoehto "lapset pysyy, aikuiset vaihtaa kotia" kuulostaa aika helvetin turvattomalta kun sen yksinkertaistaa lapsen tasolle: lapset käytännössä asuvat yksin kodissaan ja aikuiset vain vierailevat siellä...hrrr.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinun juttusi on bullshittiä.
Minun exäni halusi aina tyttöä. Ensimmäinen lapsemme oli poika, jota hoidimme alusta asti yhdessä, oikeaa ihanneperheen elämää elellen. Vauva-aikana muutaman ensimmäisen kuukauden hoidin poikaa pääsääntöisesti yksin, sillä exäni loukkaantui onnettomuudessa heti synnytyksen jälkeen. Minä nautin pojan hoidosta ja hoidin sivussa myös exäni, joka vietti pari kuukautta vuodepotilaana.
Parin vuoden päästä meille syntyi toinen lapsi, tyttö. Minä jäin kahden poikani kanssa, tyttöä en saanut pitää edes sylissäni yleensä kuin korkeintaan hetken, exäni seurasi vieressä kaikkia liikkeitä ja jo minuutin jälkeen oli ottamassa vauvaa sylistäni. Vaipanvaihdot, syöttämiset, nukuttamiset, kaikki mitä tein meni väärin, kaikkeen tuli neuvo vierestä ja kaikki keskeytettiin omimalla tyttö. Pojan hoito taas oli täysin minun vastuullani ja mielelläni pojan kanssa touhusinkin. Mutta vieraannuin täysin tytöstä, olihan jopa puhetapani väärä uudelle vauvalle.
Pari vuotta mentiin niin, että perheessä oli kuin kaksi perhettä, minä ja poika toisena perheenä sekä exä ja tyttö toisena perheenä.
Päädyttiin eroon ja exä ehdotti erossa lasten jakamista, mutta minun mielestäni sisaruksia ei saanut erottaa. Päädyttiin yhteishuoltajuuteen viikko-viikko -systeemillä, exän nihkeydestä huolimatta sillä lastenvalvojakin suositteli sitä. Aikaa on erosta jo viisi vuotta, molemmat lapset jo koulussa ja elämä mallillaan. Heti eron jälkeen minusta oli aivan ihmeellistä, kun ensimmäisiä kertoja sain ottaa vastuuta myös oman pienen tyttöni hoidosta. Exä laittoi tekstiviestejä, kirjoitteli ohjelappuja ja viikkovaihdossa lateli neuvoja ja ohjeita, aivan kun ei olisi muistanut että olin jo ensimmäisen lapsen kanssa pienestä pitäen touhunnut ja hoitanut lasta paljon enemmän kuin hän.
Myöhemmin exän kanssa on asiasta juteltu ja hän on jopa kiittänyt, että pidin pääni yhteishuoltajuudesta ja sisarusten pitämisestä yhdessä. Omaan käytökseen ei ole ottanut isosti kantaa, mutta kertoi olleensa aikamoisessa hormonimyrskyssä tytön syntymän jälkeen.
Eli kyllä naisilla voi minun kokemuksestani niksahtaa päässä pahastikin, jolloin isä jätetään kylmästi sivuun lapsen hoidosta. Minun tapauksessani tosin vain toisen lapsen, mutta tunnen myös pariskuntia jossa miehelle ei anneta mitään vastuuta lapsesta.
Ap:n a ja b vaihtoehtojen lisäksi väitän, että vaihtoehto c on hyvin yleinen. Eli naiset jättävät miehet lastenhoidon ulkopuolelle, eivät anna miesten olla isiä ja luulevat ainoana maailmassa osaavansa kasvattaa lapsia.
Totta.
Valitettavasti naiset eivät tätä myönnä, joten sinut ja minut (vaikka olen nainen) tullaan palstalla teilaamaan.
Valitettavan yksisilmäisiä olette tekin ainoassa oikeassa totuudessanne.
Kumpikaan meistä ei yleistänyt, kuten suurin osa palstailijoista tekee.
Esitimme vastaväitteen ap:n väittämälle.
Nämä asiat ovat aina riippuvaisia ihmisistä. Jotkut hoitavat lapsiasiansa tasapuolisesti, toiset eivät.
Valitettavasti olen joutunut läheltä seuraamaan erästä isää, jolta estettiin isyys., ihan avioliitossa.
Äitiys on meillä edelleen tabu, siihen ei ole yleisesti hyväksyttyä liittää negatiivisia asioita. Tämä asenne ei sekään palvele lasten tarpeita.
"Äitiys on tabu" on kyllä kaikkien yleistysten äiti, sori vaan.
Minä olen joutunut seuraamaan läheltä lapsia, joiden isää ei tapaaminen eron jälkeen kiinnosta. Niinpä minulla on samalla logiikalla aivan legitiimi peruste väittää, että tällainen on aivan yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Offtopic, mutta minusta vaihtoehto "lapset pysyy, aikuiset vaihtaa kotia" kuulostaa aika helvetin turvattomalta kun sen yksinkertaistaa lapsen tasolle: lapset käytännössä asuvat yksin kodissaan ja aikuiset vain vierailevat siellä...hrrr.
Aivan samaa mieltä. Tuo asumismuoto on lähinnä idealismia ja kaukana elävästä elämästä. Miten tuollaisella olisi edes mahdollista toimia pitemmällä aikavälillä, kun aikuiset eronneet ihmiset löytävät uusia ihmissuhteita ja elämä jatkuu. Eli lähtisikö uusioperheen äiti kotoansa vaikkapa uuden vauvan luota viikoksi eri asuntoon toisen lapsensa luo. Aika outoa olisi.
Vaimosta tuli esikoisen syntymän jälkeen niin omistushaluinen ja suorastaan raivokas lapsen suhteen, että olisi ollut todella helppoa lähteä omatunnon kummemmin kolkuttelematta. Hyvä kun sai lasta sylissä pitää ja pienestä ynähdyksestäkin napattiin pois. Sitten kun syntyi toinen niin superäidin rooli kävi liian raskaaksi ja kelpasi jo isänkin apu. Esikoiseenkin sai sen jälkeen pikkuhiljaa luotua ihan terveen suhteen, joten nykyään on asiat ihan mallillaan.
Eikä ole mikään omassa päässä kehitelty kuvio vaan vaimokin nykyisin auliisti myöntää että esikoisen kohdalla homma lähti totaalisesti lapasesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiaa tuo Sinkkosen teksti, vaikka jossain asioissa olen hieman eri jäljillä. Mutta muistan kerran Sinkkosen kanssa keskustellessani hänen sanoneen myös, että missään nimessä oletuksena ei saa olla se, että äitin luona asuminen olisi lapselle jotenkin parempaa kuin isän luona asuminen. Kaikki on kiinni yksilöistä, on hyviä äitejä ja hyviä isiä, huonoja äitejä ja huonoja isiä.
Oli tuossa pointtia, juu, mutta ei mene ihan yks yhteen kaikki kuten sinkkonen sanoo. Esim harva aikuinen tykkää yökyläilyistä, sitä vähemmän mitä vanhempi ihminen. lapset sinne kinuavat, vaikka ehtona on että itse pakkaavat kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vaimosta tuli esikoisen syntymän jälkeen niin omistushaluinen ja suorastaan raivokas lapsen suhteen, että olisi ollut todella helppoa lähteä omatunnon kummemmin kolkuttelematta. Hyvä kun sai lasta sylissä pitää ja pienestä ynähdyksestäkin napattiin pois. Sitten kun syntyi toinen niin superäidin rooli kävi liian raskaaksi ja kelpasi jo isänkin apu. Esikoiseenkin sai sen jälkeen pikkuhiljaa luotua ihan terveen suhteen, joten nykyään on asiat ihan mallillaan.
Eikä ole mikään omassa päässä kehitelty kuvio vaan vaimokin nykyisin auliisti myöntää että esikoisen kohdalla homma lähti totaalisesti lapasesta.
Ai, entäs ne lukemattomat miehet, jotka työntävät vauvan heti takaisin äidilleen kun se vähänkin inahtaa eivätkä taatusti suostu jäämään yksi lasten kanssa edes niin, että äiti pääsisi vaikka kuntosalille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sekin epäreilua että jos mies huomaakin että vanhemmuus ei olekkaan hänen juttu mikä on asia mitä ei tiedä ennen kuin on lapsen saanut, niin joutuu sitten pakotettuna tapaamaan lasta jos ero tulee.pitäisi olla mahdollisuus valita viellä lapsen syntymän jälkeenkin että haluaako olla vanhempi.t.tapaamisiin pakotettu isä
Vierailija kirjoitti:
ja uljaasti taistelevan isän syrjään perhearjesta.
Ugh.
Miksi miehen pitäisi taistella perhearjesta? Onko tai olisiko se oikeasti lasten etu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieraannuttaminen alkaa jo ennen lapsia. Mies tekee kaiken väärin kotona (= eri tavalla kuin nainen). Aikaa kuluu ja miehen kiinnostus kotitöihin häviää. Turha edes yrittää, kun menee väärin naisen mielestä kuitenkin ja taas tulee vittuilua. Lasten kanssa sama meno jatkuu.
Ja höpö höpö. Tehdään tahallaan väärin ja huonosti, ettei tarvitsisi toista kertaa tehdä.
Juuri näin! Nähty ihan muutamankin kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieraannuttaminen alkaa jo ennen lapsia. Mies tekee kaiken väärin kotona (= eri tavalla kuin nainen). Aikaa kuluu ja miehen kiinnostus kotitöihin häviää. Turha edes yrittää, kun menee väärin naisen mielestä kuitenkin ja taas tulee vittuilua. Lasten kanssa sama meno jatkuu.
Ja höpö höpö. Tehdään tahallaan väärin ja huonosti, ettei tarvitsisi toista kertaa tehdä.
Juuri näin! Nähty ihan muutamankin kerran.
Eli teki väärin ja huonosti äidin mielestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimosta tuli esikoisen syntymän jälkeen niin omistushaluinen ja suorastaan raivokas lapsen suhteen, että olisi ollut todella helppoa lähteä omatunnon kummemmin kolkuttelematta. Hyvä kun sai lasta sylissä pitää ja pienestä ynähdyksestäkin napattiin pois. Sitten kun syntyi toinen niin superäidin rooli kävi liian raskaaksi ja kelpasi jo isänkin apu. Esikoiseenkin sai sen jälkeen pikkuhiljaa luotua ihan terveen suhteen, joten nykyään on asiat ihan mallillaan.
Eikä ole mikään omassa päässä kehitelty kuvio vaan vaimokin nykyisin auliisti myöntää että esikoisen kohdalla homma lähti totaalisesti lapasesta.
Ai, entäs ne lukemattomat miehet, jotka työntävät vauvan heti takaisin äidilleen kun se vähänkin inahtaa eivätkä taatusti suostu jäämään yksi lasten kanssa edes niin, että äiti pääsisi vaikka kuntosalille?
En voi puhua heidän puolestaan, koska en ole ollut tuollaisessa tilanteessa. Toin vain oman kokemukseni esille, koska se ei selvästikään sovi ap'n yleistykseen. Enkä usko että olen ainoa, koska perheellisille ystävilleni puhuessa vakiovastaus tuntui olevan että sellaisia ne äidit esikoisensa kanssa joskus on.
Vierailija kirjoitti:
on sekin epäreilua että jos mies huomaakin että vanhemmuus ei olekkaan hänen juttu mikä on asia mitä ei tiedä ennen kuin on lapsen saanut, niin joutuu sitten pakotettuna tapaamaan lasta jos ero tulee.pitäisi olla mahdollisuus valita viellä lapsen syntymän jälkeenkin että haluaako olla vanhempi.t.tapaamisiin pakotettu isä
Et todella mahtanut olla tosissasi?!?
Kyllä se naisellekin on yhtä usein yllätys kuinka sitovaa ja raskasta lapsen kanssa voi olla.
Laitetaanko sitten lapsi lastenkotiin?
Aikuinen ihminen kantaa vastuunsa.
Älkää hankkiko lapsia kenenkään painostuksesta tai mieliksi.
Vähän helpompi sitten hyväksyä asioiden laita kun on itse oikeasti halunnut lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
on sekin epäreilua että jos mies huomaakin että vanhemmuus ei olekkaan hänen juttu mikä on asia mitä ei tiedä ennen kuin on lapsen saanut, niin joutuu sitten pakotettuna tapaamaan lasta jos ero tulee.pitäisi olla mahdollisuus valita viellä lapsen syntymän jälkeenkin että haluaako olla vanhempi.t.tapaamisiin pakotettu isä
Siis mitä tarkoitat valita syntymän jälkeen haluaako olla isä? Isähän olet joka tapauksessa jos kakara syntyy, tarkoitatko että sinulla pitää olla oikeus valita tapatko lapsesi vai mitä?
Jos tarkoitat, että et halua isän roolia kantaa etkä kakaraasi tuntea ollenkaan, niin kyllähän tuo oli miesten kohdalla sallittua ja normaalia vielä hetki sitten. Nainen jos olisi saman tehnyt niin olisi keskiajan yhteisöllisyyden ulkopuolella, aika moni nainen hukutti itsensä jos oli tullut virhe tehtyä, tai vaikka ei olisi tehnytkään, useinhan kakaroita kai syntyi, kun talollinen raiskasi. tai tappoi muuten itsensä kuin hirttämällä. Mies sai jatkaa kakaran siittämisen jälkeen kuin ei mitään.
Jos historiantiedot pettävät, saa korjata.
Vierailija kirjoitti:
Siis faktahan on se, että 95 prosenttia miehistä ei todellakaan halua huolehtia lapsistaan yksin useammin kuin joka toisena viikonloppuna, valtaosa tästä 95 prosentista vielä harvemmin, varsinkin kun/jos uusi nainen on jo katsottuna. Ehkä ne loput viisi prosenttia sitten tapaavat useammin, monet pelkästä velvollisuudentunnosta. Ja pahinta meteliä tapaamisoikeuksista pitävät juuri ne, joita ei omat lapset suuremmin kiinnosta.
Olen monesti kysynyt näiltä tapaamisoikeuksista ja isän mustamaalaamisesta meuhkanneilta, suostuisivatko he siihen, että lasten tapaaminen avioeron jälkeen määritettäisiin pakolliseksi ja sen laistamisesta määrättäisiin sanktio. Se on kuulemma Ihan Eri Asia eikä tällaisia asioita voida kuulemma millään pakoilla ratkaista.
Onkohan prosenttiluvut nyt ihan noin.
Entä sitten ne naiset, jotka eivät halua huolehtia lapsistaan edes joka 2. viikonloppu? Aivan lähipiirissäni on tällainen tapaus, jossa nainen lähti uuden miehen matkaan ja jätti 7-v pojan isänsä kanssa täysin kahdestaan. Avioeron ja yhteishuoltajuussopimuksen jälkeen oli äiti ilmeisesti jonkin aikaa tolkuissaan, mutta muutaman vuoden kuluttua jo huiteli milloin missäkin niin, että monena ennalta sovittuna tapaamisviikonloppuna poika sai odotella äitiään turhaan mentyään perjantaina koulusta suoraan hänen luokseen.
Ennen avioeroa perheen isä ei ollut juurikaan ottanut vastuuta lapsensa hoitamisesta, mutta nyt sitä vastuuta tuli sitten ihan kunnolla. Onneksi ovat ainakin jotenkin pärjänneet, varmaan on ollut todella raskaitakin aikoja kun aikaisemmin "täydellistä kotiäitiä" esittänyt nainen repi kerralla kulissinsa ja aloitti eron jälkeen elämättä jääneen teini-iän uudelleen rankimman kaavan kautta. Päihteet mukaan lukien. Poikarukkaa kävi kyllä sääliksi. On isässäänkin omat vikansa ja puutteensa, epäonnistumiset kasvattajana, niitä on paljonkin, mutta en kyllä jaksaisi lähteä selittämään kaikkea myöskään naisten parhaaksi.
On niitä täysiä k*sipää-äitejäkin. Liian läheltä sain tätä yhtä tapausta ainakin seurata.
Jos isä on töissä ja äiti kotona, niin hän on yksinkertaisesti vähemmän läsnä kuin äiti. Mies ei kuitenkaan pysty imettämään. Näin ei oikeastaan ole mitään asiaa missä isä olisi korvaamaton ja kun äiti viettää enemmän vauvan kanssa, hän harjaantuu asioissa miestä nopeammin. Tämän vuoksi aika moni nainen katsoo oikeudekseen valita ne hyvät tavat toimia lapsen kanssa. Jos ainoa palaute miehelle on haukut siitä mikä taas meni väärin, niin eihän se paljon kannusta. Aika monesti se mies jää syrjään siitä vauvanhoidosta, kun hän ei saa siihen mitään kannustusta.
Pahimmillaan miestä vielä odottaa töistä tullessaan palaute siitä miten hirveä päivä taas on ollut ja siinä ohimennen tulee syyllistetyksi siitä miten mies on päässyt nauttimaan omasta ajasta töissä. Samaan aikaan äidin hormonit ja väsymys pitävät huolen siitä että miehen aloitteet tulee torjutuksi. Lopputulos on se, että hyvin helposti mies tuntee, ettei häntä arvosteta isänä eikä huomioida puolisona. Osa miehistä ei kestä tätä ja lähtee tai pettää.
Osa jää sinnittelemään ja odottamaan parempia aikoja. Kun lapset hieman kasvaa ja äiti pääsee työelämään, niin monesti naiselle iskeekin menovaihde päälle. Heitä painaa kotona ollessa menetetty "aikuisten" elämä ja sitten onkin tarve päästä kokemaan ja harrastamaan sitä ja tätä. Se mies oli kuvitellut, että lapsiperheen arjen helpottaessa olisi parisuhteen vuoro. Luonnollisesti hän pettyy kuullessaan, miten nyt on naisen vuoro harrastaa ja elää, kuten mies on viime vuodet tehnyt. Tosin sillä erotuksella, että miehen harrastus ja elämä oli työ ja sen jälkeen kotiin perheen pariin. Nyt nainen lähtee töiden jälkeen harrastamaan ja viikonloppuna tyttöjen kanssa viihteelle. Mies odottelee edelleen parempia aikoja.
Näin se meni meillä ja useammalla tuttavaperheellä. Varmaan me miehet olisimme voineet paljonkin paremmin, mutta jotenkin tuntuu että julkisessa keskustelussa näitä asioita katsotaan vain naisen näkökulmasta. Kuinka monesti onkaan saanut lukea siitä, miten miehet eivät tue puolisoaan äitiydessä tai huomioi häntä myös naisena. Oletteko missään naisten lehdessä lukeneet siitä miten isää pitäisi tukea tai huomioida miehenä?
Vierailija kirjoitti:
Tuttavapiirissä on tullut seurattua narsisti/sosiopaatti äitin pompottelua lapsilla.
Yhteishuoltajuus, mutta kiristää aina tilanteen tullen tapaamisia jne. Yksi lapsista on isä asiassa ihan sekaisin, kun äitinsä kutsuu isäpuolta isäksi (isäpuolella ei edes omia lapsia). Lapset asuu äidillään kuin pellossa, ei kuria ei sääntöjä. Saavat tehdä mitä haluaa, kun äiti on kaiket ajat Facebookissa, röökillä (poltti odotusaikana), kavereidensa kanssa kahvilla jne. Isä on väsynyt, kun saa vain kiroilua, huutoa, kiristystä osakseen jos sanallakaan huomauttaa mistään. Sossun äiti saanut manipuloitua ja osaa esittää roolia muille. Surullista, kun lapset tästä eniten kärsivät. Oirehtivat jo alakouluiässä, keskittymishäiriötä, kiroilua ja yliseksualisoitunutta käytöstä.
*****
Juu niin varmaan.Aivan varmasti kyllää. Uskotaan joka sana..heh.Salakuunteleeko ex mies exänsä elämää vai? Kahvilla ja tupakalla ei saa käydä wtf? Oikeasti ota pää pois perseestäsi ja käske kaveriasi menemään hoitoon.Joskus vain psykiatri voi takoa sairastuneeseen mieleen että hätää ei ole!
Vierailija kirjoitti:
Jos isä on töissä ja äiti kotona, niin hän on yksinkertaisesti vähemmän läsnä kuin äiti. Mies ei kuitenkaan pysty imettämään. Näin ei oikeastaan ole mitään asiaa missä isä olisi korvaamaton ja kun äiti viettää enemmän vauvan kanssa, hän harjaantuu asioissa miestä nopeammin. Tämän vuoksi aika moni nainen katsoo oikeudekseen valita ne hyvät tavat toimia lapsen kanssa. Jos ainoa palaute miehelle on haukut siitä mikä taas meni väärin, niin eihän se paljon kannusta. Aika monesti se mies jää syrjään siitä vauvanhoidosta, kun hän ei saa siihen mitään kannustusta.
Pahimmillaan miestä vielä odottaa töistä tullessaan palaute siitä miten hirveä päivä taas on ollut ja siinä ohimennen tulee syyllistetyksi siitä miten mies on päässyt nauttimaan omasta ajasta töissä. Samaan aikaan äidin hormonit ja väsymys pitävät huolen siitä että miehen aloitteet tulee torjutuksi. Lopputulos on se, että hyvin helposti mies tuntee, ettei häntä arvosteta isänä eikä huomioida puolisona. Osa miehistä ei kestä tätä ja lähtee tai pettää.
Osa jää sinnittelemään ja odottamaan parempia aikoja. Kun lapset hieman kasvaa ja äiti pääsee työelämään, niin monesti naiselle iskeekin menovaihde päälle. Heitä painaa kotona ollessa menetetty "aikuisten" elämä ja sitten onkin tarve päästä kokemaan ja harrastamaan sitä ja tätä. Se mies oli kuvitellut, että lapsiperheen arjen helpottaessa olisi parisuhteen vuoro. Luonnollisesti hän pettyy kuullessaan, miten nyt on naisen vuoro harrastaa ja elää, kuten mies on viime vuodet tehnyt. Tosin sillä erotuksella, että miehen harrastus ja elämä oli työ ja sen jälkeen kotiin perheen pariin. Nyt nainen lähtee töiden jälkeen harrastamaan ja viikonloppuna tyttöjen kanssa viihteelle. Mies odottelee edelleen parempia aikoja.
Näin se meni meillä ja useammalla tuttavaperheellä. Varmaan me miehet olisimme voineet paljonkin paremmin, mutta jotenkin tuntuu että julkisessa keskustelussa näitä asioita katsotaan vain naisen näkökulmasta. Kuinka monesti onkaan saanut lukea siitä, miten miehet eivät tue puolisoaan äitiydessä tai huomioi häntä myös naisena. Oletteko missään naisten lehdessä lukeneet siitä miten isää pitäisi tukea tai huomioida miehenä?
Voi voi.Huonosta suhteesta kun ei saa hyvää jos on näin kannattaa miettiä miksi se suhde on noin huono että ihan haukut tulee.Miehen paskamaista ha välinpitämätöntä käytöstä raskausajalta se nainen varmaan purkaa tai ei jaksaisi sietää väärää isävalintaa silmissään kun lapsi on vihdoin elävänä saatu syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Jos isä on töissä ja äiti kotona, niin hän on yksinkertaisesti vähemmän läsnä kuin äiti. Mies ei kuitenkaan pysty imettämään. Näin ei oikeastaan ole mitään asiaa missä isä olisi korvaamaton ja kun äiti viettää enemmän vauvan kanssa, hän harjaantuu asioissa miestä nopeammin. Tämän vuoksi aika moni nainen katsoo oikeudekseen valita ne hyvät tavat toimia lapsen kanssa. Jos ainoa palaute miehelle on haukut siitä mikä taas meni väärin, niin eihän se paljon kannusta. Aika monesti se mies jää syrjään siitä vauvanhoidosta, kun hän ei saa siihen mitään kannustusta.
Pahimmillaan miestä vielä odottaa töistä tullessaan palaute siitä miten hirveä päivä taas on ollut ja siinä ohimennen tulee syyllistetyksi siitä miten mies on päässyt nauttimaan omasta ajasta töissä. Samaan aikaan äidin hormonit ja väsymys pitävät huolen siitä että miehen aloitteet tulee torjutuksi. Lopputulos on se, että hyvin helposti mies tuntee, ettei häntä arvosteta isänä eikä huomioida puolisona. Osa miehistä ei kestä tätä ja lähtee tai pettää.
Osa jää sinnittelemään ja odottamaan parempia aikoja. Kun lapset hieman kasvaa ja äiti pääsee työelämään, niin monesti naiselle iskeekin menovaihde päälle. Heitä painaa kotona ollessa menetetty "aikuisten" elämä ja sitten onkin tarve päästä kokemaan ja harrastamaan sitä ja tätä. Se mies oli kuvitellut, että lapsiperheen arjen helpottaessa olisi parisuhteen vuoro. Luonnollisesti hän pettyy kuullessaan, miten nyt on naisen vuoro harrastaa ja elää, kuten mies on viime vuodet tehnyt. Tosin sillä erotuksella, että miehen harrastus ja elämä oli työ ja sen jälkeen kotiin perheen pariin. Nyt nainen lähtee töiden jälkeen harrastamaan ja viikonloppuna tyttöjen kanssa viihteelle. Mies odottelee edelleen parempia aikoja.
Näin se meni meillä ja useammalla tuttavaperheellä. Varmaan me miehet olisimme voineet paljonkin paremmin, mutta jotenkin tuntuu että julkisessa keskustelussa näitä asioita katsotaan vain naisen näkökulmasta. Kuinka monesti onkaan saanut lukea siitä, miten miehet eivät tue puolisoaan äitiydessä tai huomioi häntä myös naisena. Oletteko missään naisten lehdessä lukeneet siitä miten isää pitäisi tukea tai huomioida miehenä?
Tähän nyt pakko sanoa omasta kokemuksesta että isän ja miehen huomioimiseen ei jäänyt enää yhtään energiaa. Vauvavuosi vei ainakin mun kaikki energiat, oli allergioita, vauva huono nukkumaan ym. mulla kai vielä joku synnytyksen jälkeinen masennus ja siihen vielä päälle hormonit ja väsymys.
En nyt väitä että näitä nyt joka perheessä olisi mutta se terveenkin vauvan hoitaminen on muutenkin niin kokonaisvaltaista että ei ihan oikeasti se isän isyyden tukeminen ole ensimmäisenä mielessä. Ensimmäinen se lapsi on sille äidillekin ja yhtä opettelua ja totuttelua ym.ym. se kaikki on molemmille.
Ja vielä tänäkin päivänä äiti on se kaiken arvostelun kohteena oleva. Valitettavasti äiteihin kohdistuu vauva-aikana suurimmat paineet.
Kolahtiko jotenkin?
Eksyit aiheesta täysin.
Tässä tämä Sinkkosen kolumni, jospa sen lukeminen saattaisi sinut takaisin tasapainoon:
Sinkkosen mielestä vuoroasumista ei pitäisi missään tapauksessa suositella alle 4-vuotiaille – paitsi jos on uhkaamassa niin verinen huoltajuusriita, että vuoroasuminenkin on parempi vaihtoehto kuin altistaa lapsi pitkälle oikeusriidalle. Kuva: Karoliina Haapakoski / Yle
Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan vanhempien eron jälkeen lapselle on paras vaihtoehto yksi koti ja runsaat kontaktit etävanhempaan. Suomessa vahvasti valloillaan olevaa vuoroviikkoasumista Sinkkonen ei hyvällä katso.
– En liputa sen puolesta, voin sanoa näin. Se on silloin tällöin selvästi ikään kuin se pienin paha tai siitä seuraa vähiten jatkuvaa riitelyä, konservatiivisemman linjan kannattajaksi tunnustautuva Sinkkonen toteaa.
– Se on naurettava, ikään kuin mekanistinen tapa lähestyä asiaa, että kun lapsi on puolet ajasta äidillä ja puolet isällä, niin lapsi saa yhtä paljon vanhemmuutta kummaltakin biologiselta vanhemmaltaan. Näinhän se ei välttämättä ollenkaan ole, Sinkkonen sanoo.
Lapsi on aina "saattaen vaihdettava"
Sinkkonen lainaa amerikkalaista avioerotutkija Mavis Hetheringtonia, jonka mukaan vuoroasuminen toimii, kun lapsen kaveripiiri, koulu tai päiväkoti ei muutu ja vanhemmat pystyvät hyvin kypsään vuoropuheluun.
Siinä käy hyvin usein niin, että jonkin ajan kuluttua vanhemmat väsyvät tähän ja lapsen asiat eivät lopulta ole kenenkään hanskassa ja tästä meillä ei saa oikein puhua.
Hänen mukaansa lapsi pitää aina saattaen vaihtaa kodista toiseen.
– Eli kertoa viikon kuulumiset. Mitä viikon aikana on tapahtunut, mitä seuraavalla viikolla tapahtuu, päiväkotiin pitää viedä sitä ja kouluun tätä. Kaikki tämä vaatii tavattoman paljon energiaa, Sinkkonen kuvaa.
– Hetheringtonin kriteereitä kuunnellessa kysyy, että miksi vanhemmat ovat koskaan eronneet, jos he ovat niin kauhean kypsiä, harkitsevia ja pohdiskelevia, Sinkkonen huomauttaa.
Vanhemmilla voi olla jo uusi parisuhde muodostumassa tai uuteen perheeseen odotetaan vauvaa. Lisäksi vanhemman pitäisi jaksaa vielä pyörittää lapsen vuoroviikkoasumiseen liittyvää ruljanssia.
– Siinä käy hyvin usein niin, että jonkin ajan kuluttua vanhemmat väsyvät tähän ja lapsen asiat eivät lopulta ole kenenkään hanskassa ja tästä meillä ei saa oikein puhua, Sinkkonen kuvaa.
Tärkeintä on luonteva kontakti etävanhempaan
Sinkkosen mukaan lapsi kuormittuu ja stressaantuu, jos koko ajan pitää rampata ja pakata ja aina joku tärkeä tavara jää juuri sinne toisen vanhemman luo.
Hän muistelee vuosien takaista keskustelua yksin- ja yhteishuoltajaliiton toiminnanjohtajan kanssa.
– Kun hänelle soitettiin ja kysyttiin vuoroasumisesta, niin hän sanoi, että kokeilkaa ensin itse kolme kuukautta, Sinkkonen kertaa.
– Se on minusta aika hyvä ohje. Jos on, että "jee, koskaan minulla ei ole ollut näin kivaa kun pakkailen koko ajan laukkujani", niin sitten sitä voit ajatella lapsillesikin. Mutta mieti, Sinkkonen ohjeistaa.
Tutkimuksissa 1970-luvulta lähtien on tuotu esiin, että jomman kumman vanhemman luona asuvat lapset voivat parhaiten, kunhan heillä on lupa ja vapaus tavata etävanhempaansa.
– Jos vanhemmat pystyvät järkevään yhteistyöhön ja lapsella on lupa olla kontaktissa vanhempaan, jonka luona ei asu ja hän voi olla siellä yötä, niin silloin se on lapsen kannalta hyvin vapauttavaa ja se on hänelle hyvä ratkaisu, Sinkkonen sanoo.