Imetyksen lopettaminen haikeaa
Imetys on takunnut moneen kertaa, mutta hammasta purren on imetetty vaan. Viimeiset puolivuotta imetys on ollut oikein mukavaakin. Vuoden ikä alkaa olla käsillä ja ajatuksenani olisi pikkuhiljaa lopetella imetystä. Tuntuu jotenkin lyttömän haikealta ja melkein itkettää, kun mietin, että pitäisi alkaa lopetella. Muutenkin oon vaan muistellut tässä kauheesti esikoisen syntymää ja synnytystä ihan tippalinssissä ja katsellut miten iso siitä on vuodessa kasvanut. Niin ihanaa mutta niin haikeaa <3. Onko muilla ottanut koville vauvavuoden päätös ja erityisesti imetyksen lopetus?
Kommentit (71)
Nautiskelin myös imetyksestä pitkään, koska alku oli takkuamista pidempään. Tytön ollessa 1,3kk sain " kuolemantaudin" johon imetys sitten jäi. Ei harmittanut imetyksen loppuminen, kun ei henki kulkenut ja kuume oli korkealla päiviä. Myöskään tyttö ei kaipaillut koska ei pahemmin äitiä nähnyt.. Onneksi isillä oli talviloma silloin :).
Minullakin olisi edessä imetyksen lopettaminen, haikeaa ja vaikeaa on..
Mulla on aivan sama tilanne kuin sulla, ap. Vauva on pian vuoden ja minä palaan kohta töihin, jolloin imetys pakosta ainakin vähenee. Tuntuu tosi haikealta...
Mä kyllä kannustan jatkamaan, jos haluaa jatkaa. Eihän siitä ole muuta kuin hyötyä.
Ei ole ottanut koville. Vuoden ikäinen lapsi on jo niin iso, ettei äidinmaidosta tule juuri mitään mitä ei normaalista ravinnosta saisi. Hormonit siellä sulla vaan huutelee.
Muistakaa, että vuoden ikäisen lapsen imettäminen ei ole enää lapsen, vaan äidin edun mukaista. Lapsi ei sitä tarvitse, äiti tarvitsee, ollakseen tärkeäkö?
Te jotka olette jatkaneet niin oletteko pitäneet esim ilta ja aamutissittelyt vai ihan pelkästään menneet äidinmaidolla? Oon miettinyt että pari kk pidän ainakin vielä aamuyön ja illan maidot, niin nukahtaa sitten paremmin. Eikä meidän vauva vielä nokkamukistakaan oikein kovin hyvin juo. Tietty voi olla, että alkaa juoda paremmin kun tissittely vähenee, niin hällä on sit oikeasti jano. -ap
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:36"]

[/quote]
Voisko tähän saada vähän lisää valotusta, en oikein ymmärtänyt.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:37"]
Te jotka olette jatkaneet niin oletteko pitäneet esim ilta ja aamutissittelyt vai ihan pelkästään menneet äidinmaidolla? Oon miettinyt että pari kk pidän ainakin vielä aamuyön ja illan maidot, niin nukahtaa sitten paremmin. Eikä meidän vauva vielä nokkamukistakaan oikein kovin hyvin juo. Tietty voi olla, että alkaa juoda paremmin kun tissittely vähenee, niin hällä on sit oikeasti jano. -ap
[/quote]
Ihan fiiliksen mukaan. Tuossa iässä lapsi sai vielä tissiä monta kertaa päivässä, sitten loppua kohti enää päiväunien jälkeen tai jos lapsesta muuten siltä tuntui. Lehmänmaitoa lapsi ei varmaan kauheasti juonut vielä tuossa vuoden iässä.
2
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:36"]
Ei ole ottanut koville. Vuoden ikäinen lapsi on jo niin iso, ettei äidinmaidosta tule juuri mitään mitä ei normaalista ravinnosta saisi. Hormonit siellä sulla vaan huutelee.
Muistakaa, että vuoden ikäisen lapsen imettäminen ei ole enää lapsen, vaan äidin edun mukaista. Lapsi ei sitä tarvitse, äiti tarvitsee, ollakseen tärkeäkö?
[/quote]
Imetyshän luo lapselle turvallisuuden tuntua. Toki sitä turvallisutta voi kokea monella tapaa, mutta ei se nyt ainakaan lapselle haitallista ole, vaikka 3 vuotiaaksi imettäisi.
Jos vuotta vanhemmalle lapselle ei ole imetyksestä hyötyä, niin ei varmaan sitten lehmänmaidostakaan. Kaikkea sitä...
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:36"]Ei ole ottanut koville. Vuoden ikäinen lapsi on jo niin iso, ettei äidinmaidosta tule juuri mitään mitä ei normaalista ravinnosta saisi. Hormonit siellä sulla vaan huutelee.
Muistakaa, että vuoden ikäisen lapsen imettäminen ei ole enää lapsen, vaan äidin edun mukaista. Lapsi ei sitä tarvitse, äiti tarvitsee, ollakseen tärkeäkö?
[/quote]
Kuitenkin ihmisen luonnollinen vieroittumisikä on paljon myöhemmin kuin 1-vuotiaana.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:37"]
Te jotka olette jatkaneet niin oletteko pitäneet esim ilta ja aamutissittelyt vai ihan pelkästään menneet äidinmaidolla? Oon miettinyt että pari kk pidän ainakin vielä aamuyön ja illan maidot, niin nukahtaa sitten paremmin. Eikä meidän vauva vielä nokkamukistakaan oikein kovin hyvin juo. Tietty voi olla, että alkaa juoda paremmin kun tissittely vähenee, niin hällä on sit oikeasti jano. -ap
[/quote]
Ihan fiiliksen mukaan. Tuossa iässä lapsi sai vielä tissiä monta kertaa päivässä, sitten loppua kohti enää päiväunien jälkeen tai jos lapsesta muuten siltä tuntui. Lehmänmaitoa lapsi ei varmaan kauheasti juonut vielä tuossa vuoden iässä.
2
[/quote]
Juu meilläkin tällä hetkellä käy tissillä 5-6 krt vuorokaudessa ja on tosiaan vielä yksi aamuyön yösyöminenkin usein. Tuntuu että kaikki tuttavat on jo tän ikäsen siirtäneet lehmänmaitoon, toisaalta he on myös ennen antaneet korvikkeita, joten ei ole oikein ketään imettäjää lähipiirissä. Mukava siis saada tietoa :) ! -ap
En ole tuon kirjoittaja, mutta voin vastata. Muistaakseni on tutkittu, että 1 v ikään saakka lapselle on tutkitusti hyötyä imetyksestä. Sen jälkeen ei ole terveydellistä hyötyä, ei tosin haittakaan. Itsellä tyttö täytti juuri vuoden, ja 11,5 kk iässä lopetti maidon juomisen itse. Olin vähentänyt jo aiemmin pelkkään iltamaitoon. Normaalisti tyttö rauhoittui illalla rinnalle, mutta yhtenä iltana hän vaan huusi vaikka yritin tarjota rintaa. Vein sitten nukkumaan ja nukahti heti. Seuraavana iltana en enää tarjonnutkaan ;) Olisin kyllä kieltämättä halunnut jatkaa vielä vähän aikaa (haikea olo), mutta toisaalta oli helpottunut olo kun lopettaminen menikin noin kivuttomasti.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:37"]
Te jotka olette jatkaneet niin oletteko pitäneet esim ilta ja aamutissittelyt vai ihan pelkästään menneet äidinmaidolla? Oon miettinyt että pari kk pidän ainakin vielä aamuyön ja illan maidot, niin nukahtaa sitten paremmin. Eikä meidän vauva vielä nokkamukistakaan oikein kovin hyvin juo. Tietty voi olla, että alkaa juoda paremmin kun tissittely vähenee, niin hällä on sit oikeasti jano. -ap
[/quote]
Ihan fiiliksen mukaan. Tuossa iässä lapsi sai vielä tissiä monta kertaa päivässä, sitten loppua kohti enää päiväunien jälkeen tai jos lapsesta muuten siltä tuntui. Lehmänmaitoa lapsi ei varmaan kauheasti juonut vielä tuossa vuoden iässä.
2
[/quote]
Juu meilläkin tällä hetkellä käy tissillä 5-6 krt vuorokaudessa ja on tosiaan vielä yksi aamuyön yösyöminenkin usein. Tuntuu että kaikki tuttavat on jo tän ikäsen siirtäneet lehmänmaitoon, toisaalta he on myös ennen antaneet korvikkeita, joten ei ole oikein ketään imettäjää lähipiirissä. Mukava siis saada tietoa :) ! -ap
[/quote]
Jos jatkat, niin esim. aterioiden jälkeen voi antaa tissiä ja sitten siitä mennä oman tuntemuksen mukaan, kun lapsi alkaa oppia mukista juomista paremmin.
2
Mullakin vauvavuosi lähenee loppuaan, mutta en ole ajatellut lopettaa imetystä ihan vielä. Imetys on mukava tapa olla yhdessä vauvan kanssa, ja siitä nauttii meille sekä vauva että äiti. Kyllä imetyksen loppuminen saa tuntua haikealta! Älä lopeta vielä, mikäli mahdollista, varsinkin kun kun nyt on ollut mukavaa.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:47"]

Jotenkin nyt jo tuntuu siltä että kaikki ihmettelee miksi imetän tätä 11kk ikäistäni. Neuvolan sijaisterkkerikin oikeen hämmenty kun sanoin, että imetän vielä. Kysy oikeen että tuleeko sulta todella vielä riittävästi maitoa. Vähän yllätyin, kun oletin et tää olis hyvä juttu, että olen imettänyt. Ja toki itse tiedän että onkin. Ja aion vil ainakin muutaman kuukauden jatkaa imetystä lehmänmaidon rinnalla, sitten kun aletaan sitä maistella. Onko teidän muiden pitkää imetystä kummasteltu lähipiirissä? Mä en tunne ketään muuta, joka ei olis antanut lapselleen korviketta. -ap
Ei tarvitse lopettaa ennenkuin lapsi itse on siihen valmis. Kuopukseni imi 4 vuotiaaksi. Aloin jo vähän vihjailemaan, että voisi alkaa lopettamaan sitä imemistä. Luopui sitten nätisti ja vähitellen. Imetyskerrat vähenivät, lopulta ei maistanut tissiä edes joka päivä. Joku kerta jäi sitten viimeiseksi.
Äidin terveydellekin on hyväksi tällainen hidas imetyksen lopettaminen. Rinnat kiinteytyivät.
Samat tunnelmat oli itelläni vähän aikaa sitten. Haikeus, ja ennen kaikkea hiljainen ylpeys siitä että pystyin siihen (monet luovuttavat). Lopetin vasta kun hitaasti oli vähän yli vuoden ikäisenä totutettu lehmänmaitotuotteisiin ja niitä oli tarpeeksi ruokavaliossa. Nyt en edes muista miltä imettäminen tuntui vaikka vasta ihan vähän aikaa on kulunut..! Nauti niistä hetkistä <3
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:52"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 22:47"]
Mullakin vauvavuosi lähenee loppuaan, mutta en ole ajatellut lopettaa imetystä ihan vielä. Imetys on mukava tapa olla yhdessä vauvan kanssa, ja siitä nauttii meille sekä vauva että äiti. Kyllä imetyksen loppuminen saa tuntua haikealta! Älä lopeta vielä, mikäli mahdollista, varsinkin kun kun nyt on ollut mukavaa.
[/quote]
Jotenkin nyt jo tuntuu siltä että kaikki ihmettelee miksi imetän tätä 11kk ikäistäni. Neuvolan sijaisterkkerikin oikeen hämmenty kun sanoin, että imetän vielä. Kysy oikeen että tuleeko sulta todella vielä riittävästi maitoa. Vähän yllätyin, kun oletin et tää olis hyvä juttu, että olen imettänyt. Ja toki itse tiedän että onkin. Ja aion vil ainakin muutaman kuukauden jatkaa imetystä lehmänmaidon rinnalla, sitten kun aletaan sitä maistella. Onko teidän muiden pitkää imetystä kummasteltu lähipiirissä? Mä en tunne ketään muuta, joka ei olis antanut lapselleen korviketta. -ap
[/quote]
Ohhoh, multa neuvolassa vain kysyttiin, että imetänkö vielä, ei sen kummempaa. Mun lähipiirissä taas ei ole juuri ketään, joka olisi antanut korviketta ja 2-vuotiaita ja vanhempia on imetetty paljonkin. Suurin osa on imettänyt vähintään sen vuoden, joten ei kukaan kummastellut (tai ainakaan ääneen...)! Mun lapsi ei itse asiassa koskaan edes maistanut korviketta, koska lypsin maitoa aina kun lähdin harrastuksiin.
2
Mä en varsinaisesti lopettanut imetystä, se vain unohtui. Lapsi oli jo lähemmäs kaksi. Ei se enää tuntunut haikealta.