Lue keskustelun säännöt.
Mitkä ovat teidän parisuhteenne kipukohdat?
29.01.2014 |
En nyt tarkoita niitä maailman vakavimpia, tyyliin "mies pettää/juo/hakkaa" tai "en rakasta miestäni" vaan sellaisia, joita on joka parisuhteessa ja jotka eivät ole mihinkään eroon johtamassa, mutta jotka aiheuttavat valtaosan riidoista. Meillä ei esimerkiksi riidellä rahasta yhtään, mutta kotityöt -etenkin minun tekemien kotitöiden laatu ja määrä ovat miehen ainaisen nalkutuksen(!!!) syynä. Tämä ärsyttää minua suunnattomasti ja rupean siksi aina tiuskimaan tai mököttämään. Toinen kestoaihe on seksi: mies kuvittelee, että vaikka olisi mulle koko päivän kireä ja v-mäinen, niin illalla seksi on itsestään selvyys. Ja pelkkä suostuminen ei kuulemma riitä, pitäisi olla hurjan halukas ja innoissaan. Itse olen yrittänyt sanoa, että kannattaisi olla mulle kiva jos haluaa seksiä. Kumpikaan näistä asioista ei ole saattamassa meitä eron partaalle, parisuhteemme on ihan tasapainoinen ja keskusteluyhteytemme hyvä. Mutta ei näistä kaveripariskuntien kanssa paljon puhuta. Mistä teillä riidellään kun me ei olla teillä kylässä? Onko jotain, mitä ei ulkopuolinen ikinä arvaisi?
Kommentit (54)
17v. yhdessä ja veetätyksen saa aikaiseksi aina miehen saamattomuus. Muutenhan tässä vietetään ihan normiarkea, mutta aina välillä pitää ärähtää:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää oikein miettiä... me emme periaatteessa riitele rahasta, mutta huono taloustilanne selvästi kiristää molempien pinnaa ja riitoja voi tulla helpommin.
Yksi kipukohta suhteessamme on mirheni eräs harrastus josta en pidä. Ei me siitäkään kylläkään tapella, aikuinen ihminen kun voi harrastaa mitä haluaa, mutta harrastus vie kohtuuttoman paljon aikaa. Minusta välillä tuntuu, että minä ja lapset jäämme harrastukselle kakkoseksi.
Selvä kipupiste on myös minun suruni. Olin pitkään masentunut, aiheesta X. Mieheni ei selvästikään kestänyt masennustani tai ehkä ennemminkin sitä, että ei voinut mitenkään auttaa minua vaikka halusi/yritti. Mutta jos aiheesta vielä nykyäänkin puhutaan monen vuoden jälkeen, niin aihe on selvästi arka molemmille.
Sellaista perus tappelua meillä on kovin vähän, toinen voi räjähtää kun toinen ei ole siivonnut jälkiään jostain tai jos toinen on vaikka myöhässä kun on jo kiire, mutta ei sen kummenpaa.
Meillä on montakin näistä asioista. Kotityöt, miehen kyvyttömyys kommunikoida, seksi (mies haluaa jatkuvasti, mua ei kiinnosta, seksi on aina samanlaista ja tylsää, esileikkiä, lämmittelyä tai muuten vaan hellyyttä ja kosketusta ei ole ollenkaan...), tuo "joo, mä tuun ihan just" ja kestää iänkaiken. Huokaus.
Toisaalta miestä taas ärsyttää kun minä valvon myöhään, olen iltavirkku ja aamu-uninen. Hän haluaisi, että menisin nukkumaan aikaisin (no, tässäkin kohtaa mies varmaan kuvittelee että saisi sitten useammin seksiä), ja hyppäisin sitten heti aamuviideltä innosta soikeana siivoamaan ja puuhailemaan. Ei tajua raukka, ettei iltavirkusta sellaista saa... häntä ärsyttää, kun pohdin lasten kasvatusta ja pidän sitä tavoitteellisena tehtävänä. Hän on sitä mieltä, että äitinsä suosima "kyllähän ne siinä sivussa omin päin kasvaa" riittäisi, koska tulihan hänestäkin "ihan hyvä". Minä olen myös liian vaativa, kun en anna rassukan piilotella diagnoosinsa takana vaan oletan, että keksii keinon selvitä vaikkapa vanhempainillasta diagnoosistaan huolimatta.
Kaksi asiaa yli muiden:
1) Mies on helvetin hidas rakentaja. Ollaan asuttu viisi vuotta keskeneräisessä talossa. Miehellä menee töihin + työmatkoihin 10 tuntia päivittäin. Lisäksi hänen harrastuksensa vie 10 tuntia viikossa. Rakentamiselle hän uhraa noin kaksi tuntia viikossa, jos oikein ahkeraksi rupeaa. Vttu että vtuttaa asua täällä lautakasojen ja katosta törröttävien johdonpätkien seassa.
2) Saan liian vähän seksiä. Viime kerrasta on jo kolme viikkoa taaskin. Sitä kertaa edeltävä pano oli joskus joulukuun alussa. Luulin jotenkin, että kun lapsia alkaa tulla, se on se nainen, joka ei enää jaksa naida, mutta meillä on kyllä täysin toisin. Eikä mies suuremmin edes hoida kotia tai lapsia niin, että olisi siitä erityisen väsynyt.
Kiitos, että sain purkautua. Välillä öisin unelmoin, että muutan yksin johonkin yksiöön vuokralle ja jätän tämän kaiken. Mutta aamulla on aina päivä uusi ja jaksan elää sen iltaan asti muuttamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa harmi: miehen huono erektio ja pieni (ohut) penis. Eikä han suostu puhumaan asiasta, vaikka apua löytyisi.
Mies on aikoinaan hoitanut raha-asiansa päin persettä. Ainoastaan yksi luotto enää maksamatta missä kk-maksu, se aiheuttaa suurta vitutusta joka kerta kun sen laittaa menemään tililtä. Vielä muutama kk...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhumattomuus ja mökötys! Helvetti että vihaan noita kahta!
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 21:44"]
Kaksi asiaa yli muiden:
1) Mies on helvetin hidas rakentaja. Ollaan asuttu viisi vuotta keskeneräisessä talossa. Miehellä menee töihin + työmatkoihin 10 tuntia päivittäin. Lisäksi hänen harrastuksensa vie 10 tuntia viikossa. Rakentamiselle hän uhraa noin kaksi tuntia viikossa, jos oikein ahkeraksi rupeaa. Vttu että vtuttaa asua täällä lautakasojen ja katosta törröttävien johdonpätkien seassa.
Kiitos, että sain purkautua. Välillä öisin unelmoin, että muutan yksin johonkin yksiöön vuokralle ja jätän tämän kaiken. Mutta aamulla on aina päivä uusi ja jaksan elää sen iltaan asti muuttamatta.
[/quote]
Repesin tälle. :D
Meillä myös kakkosasunto, jossa ollut remontti kesken viitisen vuotta. Maksamme kallista vastiketta siitä ja sen voisi myydä tai vuokralaisen voisi ottaa, jos se olisi kunnossa. Siis viiden vuoden aikana ei ole tehty mitään. Minä, jolla ei ole mitään kokemusta rakentamisesta tai remontoinnista, sanoin jouluna, että nyt käytetään tammikuun kaikki vapaa-aika tuossa asunnossa, niin se alkaisi valmistua. Mies innostuikin, mutta tänään on näköjään 29. päivä, emmekä ole käyneet seillä kertaakaan :) Ja mies on ammatiltaan rakennusinsinööri. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kipukohtana on kuunteleminen (tai kuuleminen). Mies puhuu hiljaisemmalla äänellä kuin minä eikä millään tavalla "varaa puheenvuoroa" siis samomalla alkuun mun nimeä tai tyyliin "Hei muuten". Hän ikäänkuin olettaa että milloin tahansa ja missä tahansa hän alkaakin puhua hiljaisellla äänellään niin mun on kuultava ja kuunneltava. Jos en kuule, niin oikein nauttii kun pääsee sanomaan että taaskaan sä et kuunnellut mua.
Esim. olen keittiössä tekemässä ruokaa, radio on päällä ja vieressä kiehuu kattila. Mies alkaa puhua olkkarissa tavallisella äänellä ilman että mitenkään huikkaa mitään keskustelun avausta. Minä kuulen jotain mutinaa, mutta oletan miehen puhuvan lapsille tai puhelimeen. Mies olettaa että mun pitäis jättää hommat siihen ja tulla olkkariin kysymään "sanoitko jotain".
Tässä on onneksi viime aikoina tapahtunut vähän parannusta molempien osalta. Kipukohta kuitenkin.
Anoppi, muuten ei mitään. Anoppi on hirmu itsekäs ja ollaan ainoat sukulaiset, joiden kanssa on väleissä. On sellainen riidankylväjä, jonka viikon mittaisten visiittien aikana enkelillekin kasvaisi pirunsarvet. Sitten aina jossain vaiheessa alkaa pinna kiristämään ja anoppi tästä innostuneena lyö vettä kiukaalle kahta kauheammin, niin että joka kerta ajattelen, että parempi olisi erota, että mokomasta pääsen. Minä joudun sietämään anoppia aamusta iltaan: vauvan kanssa olen kotona ja isompi kotihoidossa myös. Anoppi ei suostu olemaan yksin vierailujen aikana ollenkaan. Saattaa huudella vessaankin asioitaan, puhuu taukoamatta.
Räjähdän kun edes ajattelen niitä hetkiä, kehuu itseään ja haukkuu maailman kaikki muut ihmiset. Ilmoittaa löytäneensä meille uudet verhot, jotka voi tuoda ensi kerralla jos annan rahat jne jne. Tuo omia romujaan meille suurena lahjana, kun ei mennyt kirpparilla kaupaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan meidän isoin kipukohta on valtataistelu. Koen itse, että miehen kuuluisi olla perheen pää, ei siis sellainen tyranni joka päättää kaikesta, vaan se perheen päävastuun kantaja, joka kuitenkin kuuntelee vaimoaan ja neuvottelee tämän kanssa tärkeistä asioista. Ainoa ongelma on, että oma luonteeni on hyvinkin kontrolloiva, ja yritän päättää asioista mieheni puolesta. Eli siis oma luonteeni on vähän tyrannihtava, jota yritän kuitenkin nyt oppia hillitsemään :D
Miehen saamattomuus. Oli kaksi vuotta työttömänä, kotona ei saanut tiskikonetta painettua päälle päivän mittaan, kun olin sen aamulla töihin lähitiessäni ladannut. Asia on ratkennut nyt miehen saatua töitä, oli varmasti masentunutkin tilanteesta.
Minun mustasukkaisuuteni. Ihan taatut riidat mistä tahansa maininnasta ensitsistään tai etenkään järjettömän kamalasta ex-vaimostaan.
Onpa mielenkiintoista lukea muidenkin parisuhteiden kipukohtia. Sen huomaa ainakin meillä, että väsymys on suurin asia, joka sitten nostaa muita pienempiä ärsytyksen aiheita esiin. Silloin kun ollaan levänneitä ja virkeitä, niin kinaakin tulee paljon vähemmän, mikä lienee luonnollista. Hassua ja oikeastaan kivaakin meillä on se, että riidat ovat usein asiasidonnaisia. Saatetaan huutaa toisillemme pää punaisena aiheesta X mutta puhua väliin ystävällisellä ja rauhallisella äänellä aiheesta Y. Kun olen väsynyt (meillä on pieniä lapsia), niin olen tosi kateellinen, jos toinen saa nukkua. Erityisen epäreilulta tuntuu, kun mies valvoo pitkälle yöhön TV:tä katsellen ja ikään kuin tuhlaa kallisarvoista nukkumisaikaa. Pahinta on, jos se vielä nukkuu aamulla pitkään ja torkkuu päiväunia kun on muka niin uupunut yövalvomisesta. Ihan pöhkö aihe kiukutella, mutta kun on itse väsynyt, niin siitäkin saa riidan aikaan :D
Toinen ärsyttävä asia on se että miehen mielestä minä teen kaiken liian hitaasti ja olen aina myöhässä, mutta annas olla kun miehellä on jotain mielenkiintoista meneillään esim. netissä "oota, mä tuun ihan kohta, yks pikku juttu vielä, viisi minuuttia" - ja kohta on kulunut jo toista tuntia kun herra katsoo vielä "yhden jutun"