Millainen henkinen yhteys sinulla on lapsiisi? (Varoitus:höpinää sielusta jne!)
Minulla on kaksi lasta, esikoinen on tyttö ja kuopus on poika. Kuopukseen side on erittäin vahva. Heti kun hän syntyi, tuntui kuin olisin tuntenut hänet jo ikuisuudet. Edelleen tämä tunne on. Uskon sielunvaellukseen ja uskon, että olemme tunteneet monien elämien ajan.
Esikoiseen henkinen side taas ei ole ollut samanlainen, mutta se kasvaa koko ajan. Esikoinen tuntuu olevan vanha sielu. On äärettömän kärsivällinen, oikeudenmukainen, ystävällinen, ymmärtäväinen ja muutenkin aivan mahtava ihminen. Olen niin onnellinen, että olen saanut hänet elämääni. Välillä tuntuu, että hän kasvattaa minua henkisesti enemmän kuin minä häntä.
Kuopus taas tuntuu nuoremmalta sielulta. Räiskähtelevä, usein hermoja kiristelevä, erittäin huumorintajuinen ja vilkas. Lasten välinen suhde on myös rakastava. Kuopus ottaa mallia ihanasta isosiskostaan.
Ovat ihmisinä ihan eri tyyppisiä, mutta kumpikin aivan mahtava persoona (niin kuin kaikki vanhemmat varmasti omista lapsistaan ajattelevat). Ja vaikka tuntuu, että olen tuntenut kuopuksen kauemmin, niin rakastan kumpaakin yhtä paljon. Kun meillä oli vain esikoinen ja odotin kuopusta, niin mietin miten ihmeessä voisin rakastaa toista lasta yhtä paljon. Mutta niinhän se rakkaus vain kasvoi, niin kuin kaikki vanhemmat tietävät :)
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:30"]
Noh?!
[/quote]
mitä "Noh"? 2. Viestissä kielletään kommentointi, joten mitä tässä sanomaan?

No ap:hän sanoi ettei tähän saa kirjoittaa negatiivisia kommentteja eikä saa kirjoittaa ettei usko asiaan. Sen takia ei niitä vastauksiakaan ole näkynyt...
Tiesin jo kohdussa minkälainen vauva kulloinkin oli tulossa. Luonteen, fyysisen olemuksen ja sukupuolen. Syntymän jälkeen hengitimme samaan tahtiin. Isompana, kun menen huoneeseen peittelemään lapsiani, jotka jo nukkuvat, he huomaavat läsnäoloni. He tervehtivät minua unissaankin hengittämällä syvempään.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:33"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:30"]
Noh?!
[/quote]
mitä "Noh"? 2. Viestissä kielletään kommentointi, joten mitä tässä sanomaan?
[/quote]Arvasin, että tulee tällainen vastaus :D Uskon, että on kuitenkin edes joku joka uskoo samoin.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:34"]
Tiesin jo kohdussa minkälainen vauva kulloinkin oli tulossa. Luonteen, fyysisen olemuksen ja sukupuolen. Syntymän jälkeen hengitimme samaan tahtiin. Isompana, kun menen huoneeseen peittelemään lapsiani, jotka jo nukkuvat, he huomaavat läsnäoloni. He tervehtivät minua unissaankin hengittämällä syvempään.
[/quote]höpöhöpö
Itse asiassa näissä asioissa, mitä edellinen kirjoittaja kirjoitti ( eli että hengittivät samaan tahtiin jne.) ei ole mitään yliluonnollista. On ihan normaalia, että nainen on tietoisempi omassa kohdussaan kasvavasta lapsesta kuin mitä tieteellisesti on tutkittu ja todennettu. Ja äiti ja lapsi tosiaan hengittävät samaan tahtiin, sillä laillahan lapsia on iät ja ajat nukutettu, että hengitellään rauhallisesti lapsen vieressä. Lapsi myös voi aivan hyvin hengittää syvempään kun äiti on vieressä, eihän uni ole mikään tajuttomuustila. :) Ihmiset viestivät toisilleen muutenkin kuin puhumalla, esimerkiksi kemiallisesti, hajuaistin kautta jne. Lapset eivät vielä tiedä, että kulttuurissamme ainoa oikea tapa viestiä on olla pelkkä puhuva pää, joten he reagoivat näihin viesteihin. Myöhemmin ne sivuutetaan.
Mä arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat puhua tästä aiheesta, koska se on omalla tavallaan tuore mutta samalla ikiainen juttu puhua. En osaa sanoa tähän sen enempää mikä avaisi aihetta enempää, mutta tiedän kyllä mistä on kyse.
Ja tämä viesti on tarkoitettu yksinomaan ap.:lle, haluaisin puhua pelkästään hänen kanssaan koska tämä aihe kiinnostaa minua valtavasti.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:06"]

Ja joo, edellinen jatkaa..
Mulla on ollut samanlainen henkinen side joihin ihmisiin joita en ole pystynyt millään lailla selittämään. Tiesin joskus, koska joku oli läsnä vaikka en missään vaiheessa nähnyt häntä, myöhemmin tiesin sen vasta. Tämä ihmisten välinen side ei koske pelkästään vauvoja ja äitejä, vaan myös muitakin ihmisiä.

[/quote]No uskallan ja uskallan... enpä ääneen viitsi puhua, koska suurin osa ihmisistä katsoisi kieroon. Parin samoin ajattelevan ystävän kanssa kyllä juttelen näistä. Ja näin anonyyminä :) Lapsille en ole näistä jutellut, saavat muodostaa omat katsantokantansa. Jos haluavat, niin juttelen kyllä kun ovat isompia. Onko sinulla itselläsi millainen side omiin lapsiisi jos sinulla lapsia on?
ap
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:06"]
Mä arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat puhua tästä aiheesta, koska se on omalla tavallaan tuore mutta samalla ikiainen juttu puhua. En osaa sanoa tähän sen enempää mikä avaisi aihetta enempää, mutta tiedän kyllä mistä on kyse.
Ja tämä viesti on tarkoitettu yksinomaan ap.:lle, haluaisin puhua pelkästään hänen kanssaan koska tämä aihe kiinnostaa minua valtavasti.
[/quote]
Ja joo, edellinen jatkaa..
Mulla on ollut samanlainen henkinen side joihin ihmisiin joita en ole pystynyt millään lailla selittämään. Tiesin joskus, koska joku oli läsnä vaikka en missään vaiheessa nähnyt häntä, myöhemmin tiesin sen vasta. Tämä ihmisten välinen side ei koske pelkästään vauvoja ja äitejä, vaan myös muitakin ihmisiä.
[/quote]Ok, tuli tämä vastauksesi sillä aikaa kun kirjoitin edellistä viestiäni. Minullakin on joskus voimakas tunne jostakin ihan tuntemattomasta ihmisestä, että tunnen hänet jo. Pari tällaista ihmistä on hyvänä ystävänäni. Jotkut sanoo samasta tunteesta, että joidenkin ihmisten kanssa vain "synkkaa" tai "oman omantyylinen ihminen".
ap
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:12"]

[/quote]Äh. Siis "on omantyylinen ihminen".
ap
Kaunista tekstiä. Lähellä sydäntäni. Arvostan ihmisiä, jotka kylenevät näin syvälliseen ajatteluun ja tiedostamiseen henkisistä ominaisuuksista. Rakkain ystäväni on juuri tällainen ihminen ja itsekin koen olevani, olematta kuitenkaan mikään ihme 'hörhö'.
Koen voimakkaasti lasteni tunteet, koen olevani hyvin intuitiivinen heitä kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:20"]
Kaunista tekstiä. Lähellä sydäntäni. Arvostan ihmisiä, jotka kylenevät näin syvälliseen ajatteluun ja tiedostamiseen henkisistä ominaisuuksista. Rakkain ystäväni on juuri tällainen ihminen ja itsekin koen olevani, olematta kuitenkaan mikään ihme 'hörhö'.
Koen voimakkaasti lasteni tunteet, koen olevani hyvin intuitiivinen heitä kohtaan.
[/quote]Onpa ihanaa, että löytyy samoin ajattelevia ja tuntevia ihmisiä! Hyvä, että sinulla on ihminen, jonka kanssa voit näistä asioista jutella :)
ap
Uskon tuohon henkiseen yhteyteen, omani kohdalla tiedän heti jos on huoli tai hätä vaikka olisi kaukana.
Samoin tietää hän minusta.
Minä en ole hengellinen ihminen, mutta ihmetyttää se aggressiivisuus jolla näihin asioihin suhtaudutaan. Asiat, joita ei toistaiseksi ole tieteellisesti todistettu tapahtuvaksi, voivat tietenkin olla olematta olemassa, tai sitten voi olla sellainen pikku jutut, että tieteellinen tutkimimus on vielä hyvin nuorta ja ihmisillä paljon selvittämättömiä asioita.
Itse olen tuntenut hedelmöittymisen. Sitäkään ei kuulemma pitäisi pystyä tuntemaan, vaikka munasolu lähtettää sähköisiä ja kemiallisia viestejä hedelmöittymisen yhteydessä, ja on liman yhteydessä suorassa yhteydessä kohdun limakalvoihin ja sitä kautta hermostoon. Mietin tässä pienessä mielessä, että miten tämäkin muka on tutkittu, ettei nainen voi tietää tällaista asiaa. Onko muka jossain lätkäisty tutkimuspöydälle tuhat sillä hetkellä ovuloivaa naista, ruiskutettu heihin spermaa, työnnetty anturi perseeseen ja alettu ottaa lukemia ja haastatella naisia? Voin kuvitella, mitä keskusteluja siellä on käyty:
"JARKKO! Mitenkä se on siinä nainen numero kymppi kohalla, että väräjääkö se mittarin viisari siinä?"
"Ei väräjä"
" No jotta minähän sanoin. Akkojen höpinöitä nämäkin"
:)
Minä uskon, että vauvojen ajattelutoiminnot on paljon pidemmälle kehittyneet kuin nykyisin uskotaan. Eihän siitä kovin kauaa ole kun uskottiin, että vauva on "tabula rasa" eli tyhjä taulu, jota ympäristö muovaa. Siitä on päästy huomattavasti eteenpäin, mutta uskon, että ymmärrys on kuitenkin vielä heikkoa. Tieteelliset tutkimukset tässä asiassa kuitenkin ovat vain päätelmiä, koska vauva ei osaa itse kertoa, miten hänen ymmärryksenä toimii.
Aika uskomatonta kuitenkin, että noihin "tabula rasa" ajatuksiin on joskus uskottu, koska kyllähän jokainen vauvakerhossakin käynyt huomaa, että jokaisella lapsella on jo pienestä pitäen aivan erilainen luonne ja temperamentti.
Vähän eksyi jo sivupoluille tuo edellinen kirjoittami viesti (nro 20), mutta suosittelen näistä henkisistä yhteyksistä kiinnostuneille Niina-Matilda Juholan/Kuusiston kirjoja. Niissä oli mielenkiintoisia ajatuksia mm. vauvakuumeen heräämisestä. Niiden mukaan vauvakuume herää siten, että vanhempansa valinnut sielu alkaa vierailemaan vanhempiensa luona.
Ja jos sinulla on vain negatiivista sanottavaa aiheesta, niin pyydän, että jätät vastaamatta kokonaan! Ja jos haluat sanoa vain, ettet usko koko asiaan, niin pyydän, ettet kirjoittele tähän ketjuun. Sinulla on oikeus ajattelutapaasi, mutta haluan nyt vaihtaa ajatuksia samoin uskovien kanssa. Kiitos :)
ap