Aion ehdottaa, että aviomieheni saa ottaa tyttöystävän
Taustaa: olemme nelikymppinen pariskunta. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, lapsiakin on. Suhteemme on ihan hyvä, mutta hyvin kaverillinen. Seksiä on enää hyvin harvoin, eikä se ole missään vaiheessa ollut kovin kiihkeää. Olemme kyllä ihan aidosti rakastuneita (tai ainakin alussa olimme), mutta pääasiallisesti yhteiselämämme perustuu järjelle, ei roihuaville tunteille. Suhteessamme ja elämässämme on kuitenkin niin paljon hyvää, ettei kumpikaan halua erota.
Tiedän, että mieheni kaipaisi enemmän seksiä. Varmastikin hän toivoisi, että sitä olisi minun kanssani, hän on koko ajan ollut siinä aloitteellisempi. Minä taas en kaipaa seksiä yhtään. Joskus käytän sooloseksiä nukahtamisen apuna, mutta enpä muista milloin olisin kokenut seksuaalista halua joko masturbointiin, saatika mieheeni.
Kerään nyt rohkeutta, jotta uskaltaisin ehdottaa miehelleni suhteen avaamista. En ensisijaisesti halua itselleni vapautta innostua jostain uudesta ihmisestä, vaan haluan tuoda seksuaalisuuden takaisin mieheni elämään. Saattaa olla, että sen myötä oma haluni herää myös, joko miestäni kohtaan tai sitten jotain ulkopuolista kohtaan.
Onko muilla tällaisia järjestelyitä? Mitä kannattaa ottaa huomioon? Toki tarkoitus on tehdä pelisäännöt yhdessä (jos mies suostuu koko hommaan), mutta jotain opittavaa ehkä muiden kokemuksista olisi.
"Pahin" skenaario olisi kai se, että jompikumpi rakastuu ja haluaa erota. Ajattelen kuitenkin niin, että ainakin tämän platonisen suhteen kehityskaari johtaa varmasti eroon ennemmin tai myöhemmin. Avoimempi suhde saattaisi tuoda riittävästi liikkumavaraa ja vapautta, jotta hyvä arki saa säilyä sellaisenaan. Ja toisaalta, toiseen rakastuminen ei välttämättä edes haittaisi, kunhan se toinenkin osapuoli ymmärtää, että ero ei ole ainoa tapa jatkaa uutta rakkaussuhdetta. Olisin siis avoin polygamiseenkin elämään.
Kokemuksia vastaavasta siis kaipailen.
Kommentit (43)
On todennäköistä, että ehdotuksesta seuraa pahimman kaltainen kriisi. Sä ajattelet asiaa järjellä, mutta ihmiset yleensä, ja miehet, ei. Mun rahat menee sille, että hän loukkaantuu pahasti.
Lisään vielä tuohon, että se mikä tuntuu pitävän pitkissä suhteissa yhdessä on omaisuus ja se että ei haluta luopua kesämökistä ja kivasta asunnosta. Sen sijaan sitten sallitaan seikkailut siinä toivossa, että eroa ei tule. Vaan jossakin kohtaa jompi kumpi havahtuu siihen, että olisi kiva viettää sitä tavallista arkeakin sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa viihtyy lakanoiden välissä - ja sitten ei enää se kesämökki enää painakaan vaakakupissa niin paljon. Elämä on lyhyt ja mielellään sitä tietysti pitäisi hauskaa sen ajan kun sitä kestää, varsinkin jos vielä vähän vanhemmalla iällä suodaan siihen mahdollisuus.
Moni koittaa kiertää tätä ongelmaa siten, että avoimessa suhteessa ei saa tavata samaa henkilöä useita kertoja. Mutta... ihmisiä tässä ollaan. Valehtelu on aika helppoa kun on kyse omasta onnellisuudesta ja tarkoitus ei (aluksi) ole tehdä siitä mitään vakavaa... kunnes se onkin aika vakavaa.
Kumppaneiksi vain sellaisia, joiden kanssa ei ole järkeä ruveta parisuhteeseen tai sitten olette rehdisti polyamorisia.
Voithan sä kysyä siltä mieheltä, että kokeeko hän saavansa suhteessanne tarpeeksi seksiä. Ja kertoa, että sinua harmittaa, kun sinusta tuntuu, että halunne eivät kohtaa ja mies jää jostain paitsi. Ehkä se siitä etenisi luonnollisesti kohti sitä, että mies voisi hankkia tyttöystävän. En tiedä miten tuosta voisi loukkaantua. Varsinkin jos on liikkeellä sillä kulmalla, että ajattelee miehen hyvinvointia.
Parhaassa tapauksessa mies teilaa koko ajatuksen, mutta en usko suuttuu tai loukkaantuu. Paitsi jos alat puhua niistä omista mieshaaveistasi.
Kiitos vastauksista, lisää vielä toivoisin. :)
En halua sellaista Renne & Iida -tyyppistä avointa suhdetta, jonka pointti tuntuu olevan vain lupa panna ketä huvittaa. En usko miehenkään toivovan sellaista. Sellaiset kertakäyttösuhteet varmasti repivät ja hajottavat sinkkujenkin mieltä, saatika sitten tässä meidän tapauksessamme.
Otsikossa jo sanoinkin sen oleellisimman toiveen tai tavoitteen, eli sallisin miehelleni tyttöystävän tai "rakastajattaren", jos tilannetta haluaa vielä romantisoida. Toivon, että hän löytäisi naisen, josta oikeasti pitää. Tokihan seksi olisi se pääasiallinen syy suhteeseen, mutta ei minua haittaisi, vaikka hänellä syntyisi myös tunneside tähän naiseen. Ajatus tähän tyttöystävään tutustumisesta tuntuisi myös ihan kiinnostavalta. En ole miehestäni mustasukkainen, joten uskoisin myös tositilanteessa olevani vain onnellinen hänen onnestaan.
Ap
Onko Mestari ottanut sinuun yhteyttä ja pyytänyt lupaa salaiseen kohtaamiseen miehesi kanssa?
Me olemme päätyneet tilanteeseen pitkässä parisuhteessamme, että miehellä on ns tyttöystävä. Seksielämämme on runsasta, ihanaa ja tyydyttävää, mutta mies tykkää kovasta ja aggressiivisesta seksistä ja purkaa siihen paineitaan ja stressiään. Itse en sellaisesta pidä. Olemme sopinut, että mies saa yöpyy kerran viikossa eksänsä luona yö.
Omat ystäväni ja sisareni ovat olleet kauhuissaan ratkaisustamme, mutta meidän elämämme on ihanaa. Minulla ei ole minkäänlaisia tarpeita joita avioliittomme ei tyydytä täydellisesti.
Kunhan ei ota tyttöystävää, mikä siis tarkoittaa elämän ja ajan jakamista, vaan ns. treenikaverin, joka myös kaipaa vain fyysisisiä harjoitteita, mutta ei ihmistä, jonka kanssa jakaa vapaa-aikaa muuten. Ja jos nyt sattuisi ihastumaan siihen toiseen naiseen, niin kyllä se yleensä siitä laantuu, sovitte vaan, että ei heti tehdä mitään päätöksiä jos tunteet pääsevät valloileen. Useinhan pettämiskuvioissa tunteet roihuaa ja vauhdilla erotaan, vaikka kyseessä on fyysinen vetovoima ja homma sen toisen kanssa vähän lässähtää arjen mukana.
Olen ajatellut samaa, suunnilleen samanpituinen suhde takana. Vihjaisinkin asiasta kerran miehelle mutta vaikutti loukkaantuneelta, joten en ole uskaltanut jatkaa aiheesta. Itselläni kiinnostus seksiin 0.
Miehillä on tapana kiintyä seksikumppaniinsa joten ainakin pitää hyväksyä se, että ne sänkypuheet puhutaan sen jonkun muun kanssa, hellyttelyt, silittelyt ja mitä näitä oheistoimintoja nyt on seksin jälkeen, ne tapahtuu toisen naisen kanssa. Lisäksi seksuaalinen virittyminen siirtyy pois suhteestanne. Heillä ei myöskään ole parisuhteenne kuluttavia tekijöitä kuten lapset ja tätä tuttavuutta varten varataan erikseen keskeytyksetöntä aikaa. Siihen suhtaudutaan jo etukäteen kuin nautittavaan herkkuhetkeen ja heillä on oma nautintokuplansa. Kun mies palaa kotiin, hän näkee sinut. Miltä sinä näytät hänen silmissään sen jälkeen. Osaatko arvioida?
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa jo sanoinkin sen oleellisimman toiveen tai tavoitteen, eli sallisin miehelleni tyttöystävän tai "rakastajattaren", jos tilannetta haluaa vielä romantisoida. Toivon, että hän löytäisi naisen, josta oikeasti pitää. Tokihan seksi olisi se pääasiallinen syy suhteeseen, mutta ei minua haittaisi, vaikka hänellä syntyisi myös tunneside tähän naiseen. Ajatus tähän tyttöystävään tutustumisesta tuntuisi myös ihan kiinnostavalta. En ole miehestäni mustasukkainen, joten uskoisin myös tositilanteessa olevani vain onnellinen hänen onnestaan.
Ap
Olisitko onnellinen, kun mies vie tätä tyttöystävää syömään? Kun hän muistaa tyttöystävää jouluna kalliilla lahjalla? Kun heillä on kahdenkeskisiä vitsejä ja juttuja, joista sinä et ymmärrä mitään? Kun hän ennen nukkumaanmenoa viestittelee hänelle ja hymyilee onnellisena? Se tyttöystävä ei välttämättä halua tutustua sinuun. Voi olla, että haluaa jopa sinusta eroon.
Mutta voi toki käydä hyvinkin ja vaikka siten, että saatte aikaiseksi kolmen kimpan. Mutta harva nainen haluaa sitoutua sellaiseen vuosikausiksi, koska kyllähän jokainen täällä haluaa jotain omaa. Tai vaikka toisen omaa.
Mä pysyisin nykyisessä mallissa niin kauan kuin sitä kestää. Ja jos miehelle ei kelpaa, niin antaisin lähteä.
Samanlainen tilanne, itse mies suhteessa mutta tälläistä järjestelyä en uskalla ehdottaa. Hyvin menee näin vaikka ns jotain puuttuu
Vierailija kirjoitti:
Me olemme päätyneet tilanteeseen pitkässä parisuhteessamme, että miehellä on ns tyttöystävä. Seksielämämme on runsasta, ihanaa ja tyydyttävää, mutta mies tykkää kovasta ja aggressiivisesta seksistä ja purkaa siihen paineitaan ja stressiään. Itse en sellaisesta pidä. Olemme sopinut, että mies saa yöpyy kerran viikossa eksänsä luona yö.
Omat ystäväni ja sisareni ovat olleet kauhuissaan ratkaisustamme, mutta meidän elämämme on ihanaa. Minulla ei ole minkäänlaisia tarpeita joita avioliittomme ei tyydytä täydellisesti.
Kiitos tarinan jakamisesta! Mahtavaa, että olette tehneet tämän rohkean ratkaisun. Kumpi ehdotti järjestelyä? Miten ex suhtautuu tähän omaan osuuteensa teidän elämässänne? Voin kuvitella, että ratkaisu on herättänyt kysymyksiä lähipiirissä. Voisin kuvitella, että hankalinta on se, että nainen on juuri ex. Siinä kun on monenlaista painolastia varmasti jo entuudestaan.
Ap
Meillä toisinpäin. Mies ei hyväksynyt, että saisin myös toisen miehen.
Typerät naiset. Miehet ovat ihan onnessaan jos esitätte ettei tarvitse olla uskollinen vaikka te itse olette. Uskomatonta. T. Mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa jo sanoinkin sen oleellisimman toiveen tai tavoitteen, eli sallisin miehelleni tyttöystävän tai "rakastajattaren", jos tilannetta haluaa vielä romantisoida. Toivon, että hän löytäisi naisen, josta oikeasti pitää. Tokihan seksi olisi se pääasiallinen syy suhteeseen, mutta ei minua haittaisi, vaikka hänellä syntyisi myös tunneside tähän naiseen. Ajatus tähän tyttöystävään tutustumisesta tuntuisi myös ihan kiinnostavalta. En ole miehestäni mustasukkainen, joten uskoisin myös tositilanteessa olevani vain onnellinen hänen onnestaan.
Ap
Olisitko onnellinen, kun mies vie tätä tyttöystävää syömään? Kun hän muistaa tyttöystävää jouluna kalliilla lahjalla? Kun heillä on kahdenkeskisiä vitsejä ja juttuja, joista sinä et ymmärrä mitään? Kun hän ennen nukkumaanmenoa viestittelee hänelle ja hymyilee onnellisena? Se tyttöystävä ei välttämättä halua tutustua sinuun. Voi olla, että haluaa jopa sinusta eroon.
Mutta voi toki käydä hyvinkin ja vaikka siten, että saatte aikaiseksi kolmen kimpan. Mutta harva nainen haluaa sitoutua sellaiseen vuosikausiksi, koska kyllähän jokainen täällä haluaa jotain omaa. Tai vaikka toisen omaa.
Mä pysyisin nykyisessä mallissa niin kauan kuin sitä kestää. Ja jos miehelle ei kelpaa, niin antaisin lähteä.
Hyviä kysymyksiä. Suurimpaan osaan on helppo tässä vaiheessa todeta, että en koe mitään näistä tavallaan deittailuun liittyviä asioita ongelmallisena. Mies saisi tietenkin käydä syömässä naisensa kanssa, ostaa lahjoja ja totta kai iltaviestitkin olisi ok. Salassa tämän tekeminen ei olisi ok, mutta avoimesti todellakin.
Ainoa ongelma olisi se, ettei se toinen nainen tietäisi heti alkuun, mihin on tulossa. Olisikin miehen vastuulla tehdä pelisäännöt hänellekin selväksi. Tarjolla ei siis olisi uutta vaimon paikkaa, vaan paikka yhtenä osana meidän elämää. Tässä varmaan piilee se sudenkuoppa, sillä harva tosiaan on valmis jäämään vain kakkoseksi. Ehkä mies löytäisi tyttöystävän, jolla on jo perhe. Mutta toki ymmärrän, että polyamorinen elämä on vielä niin harvinainen juttu, että tämän skenaarion toteutuminen on aika epätodennäköistä.
Ap
Me ratkaistiin tuo niin, ettei ole suhteita, vaan vain kertaluontoisia panoja. Sitten pitää vaan luottaa siihen, että siitä pidetään kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on tapana kiintyä seksikumppaniinsa joten ainakin pitää hyväksyä se, että ne sänkypuheet puhutaan sen jonkun muun kanssa, hellyttelyt, silittelyt ja mitä näitä oheistoimintoja nyt on seksin jälkeen, ne tapahtuu toisen naisen kanssa. Lisäksi seksuaalinen virittyminen siirtyy pois suhteestanne. Heillä ei myöskään ole parisuhteenne kuluttavia tekijöitä kuten lapset ja tätä tuttavuutta varten varataan erikseen keskeytyksetöntä aikaa. Siihen suhtaudutaan jo etukäteen kuin nautittavaan herkkuhetkeen ja heillä on oma nautintokuplansa. Kun mies palaa kotiin, hän näkee sinut. Miltä sinä näytät hänen silmissään sen jälkeen. Osaatko arvioida?
Toivottavasti mies näkisi minut samoin kuin nytkin: vaimona, lastensa äitinä ja parhaana ystävänä, joka rakastaa häntä niin paljon, että sallii hänelle onnen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Typerät naiset. Miehet ovat ihan onnessaan jos esitätte ettei tarvitse olla uskollinen vaikka te itse olette. Uskomatonta. T. Mies
Minulle tämä diili tarkoittaisi, että ulkoistan seksin kokonaan eli jos mies suostuu siihen, että panee muita, ei pane minua vaan meidän suhde on puhdas vanhemmussuhde.
Mun (toki rajallisessa) tuttavapiirissä avoimet suhteet ovat päättyneet aina eroon. Siihen menee vuosia jos kyse on pisemmästä suhteesta, kuukausia jos tuoreemmasta. Toivottavasti jollakin on onnellisempia tarinoita kerrottavana.