Miksi teidän lapsenne HUUTAA ilman mitään syytä?? Junassa nähtyä
No huhhu, tuli koettua junamatka joka vahvisti mun päätöksen olla koskaan tekemättä lapsia. Suomalainen kasvatuskulttuuri on kyllä ihan päin p*rsettä. Jaoin siis vaunun about 4-5 vuotiaan kakaran, hänen äitinsä ja noin 5 muun matkustajan kanssa. Koko helvetin matkan, siis ihan koko matkan ajan, lapsi lässytti lakkaamatta, vaikka osasi jo puhua täydellisesti typeriä lauseita, tyyliin "Mikä toi täti on?" kun tuli ruokakärry, ja sen perään alkoi huutaa KALKKIAA KALKKIAAA, vaikka puhui ärrän täysin ilman ongelmia pitkiä lauseita. Vaihteli siis tälläistä vauvalässytystä ja oikeata puhetta. Äiti oli hurmaantunut jälkikasvustaan ja naureskeli lapsen typerille puheille. Mut nyt päästään asiaan, lapsi huusi tasaisin väliajoin täyttä kurkkua ilman syytä. Siis ei mitään syytä. Huus vaan huutamisen riemusta. Tai kiljui. Äiti ei kommentoinut asiaa mitenkään, ignoorasi täysin.
Siis ihan oikeasti. Häneen ei sattunut, hän ei pyytänyt mitään, ainoastaan vain päästi pitkän karjahduksen tai kiljaisun. Tyyliin "joo nyt me ollaan junassa. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ." Äiti on varmaan turtunut siihen, mutta meitä muita matkustajia kyllä vitutti rankasti. Tätä jatkui koko matkan. Pikkumies kävi myös "humoristisesti" kurkkimassa muita matkustajia, ja sieppasi erään herran paperit ja juoksenteli pitkin käytävää.
Ja ne jotka alkaa lässyttää jostain kehitysviasta, niin ihan täydellisesti se kakara toimi muuten. Mikä teitä vaivaa, miksette kontrolloi lapsianne??
Kommentit (62)
Ah, tiesin, että joku tulee sanomaan ton. Eikä ollut. Puhe täydellistä, liikunta täydellistä. Tai ai niin, kaikki huonosti käyttäyvät ovatkin erityislapsia. ;)
Ja terkkui sille mammalle jos tunnistat ittesi tästä! Voisin hyvin kuvitella et netti kiinnostaa enemmän kuin lapsen kasvatus. t. ap
Miten tuo sun päätökseen olla "tekemättä" lapsia vaikuttaa? Ei kaikkien lapset ole tuollaisia. Sitten ku näät hyvin käyttäytyvän lapsen, olet sitä mieltä, että sinäkin voisit "tehdä" lapsia. Niinkö? Se on aikas paljon vanhempien kasvatuksesta kiinni millaisia ne lapset on.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 20:55"]
Ihmettelen taas, miten hyvin av mammat tietävät juuri suomalaisten lasten käyttäytyvän jotenkin erityisen huonosti verrattuna ulkomaalaisiin lapsiin ja vanhempien olevan jotenkin onnettomampi kuin joidenkin muunmaalaisten.
[/quote]
Tämä perustuu siihen että moni suomalainen mamma ja lapseton on asunut ulkomailla ja nähnyt tätä lasten toimintaa ja käytöstä vierestä, joten vertailukohteita on. Eikä ulkomailla harrasteta tätä naurettavaa vapaata kasvatusta (kasvattamattomuutta) kuin täällä, joten sekin kertoo jotain Suomen tilanteesta.
Tuotaa...
Miksi sinä päätät olla tekemättä lapsia, jos näet huonosti käyttäytyvän lapsen? Ajatteletko, että sinäkään et osaa sitten lapsia kasvattaa kun nämä satunnaiset tapauksetkaan ei osaa?
Oikeasti tuo on aivan yhtä typerä tekosyy kuin kaverini "mulla ei oo rahaa, en voi harrastaa liikuntaa" selittely. Jos et halua tehdä lapsia, niin sanot vain että et halua tehdä lapsia. Älä selittele tälläisiä "Minä näin huonosti käyttäytyvän lapsen ja kyllä tämä nyt vahvisti sen päätöksen että minä en ikinä tee lapsia!"-tarinoita.
Sori ohis, mutta ärsyttää tuollainen typerä selittely.
Tuota se kasvattamattomuus teettää. Olen kerran ollut lentokoneessa jossa rasittava kakara heitteli tavaroita. Mutta sehän on kerrassaan niin somaa etteivät vanhemmat viitsi puuttua. Tosi somaa kun on valvonut pari vuorokautta matkaa tehdessä muutenkin ja tavaraa sataa päälle. Toki silloin kun lapsi ei viskonut kaikkea mitä käteensä sai toisten matkustajien päälle, hän huusi täyttä kurkkua.
Mulla ei ole mitään lapsia vastaan ja itselläkin on, mutta täytyy ymmärtää kuitenkin että sen lapsen harjoittama väkivalta, häiriköinti ja ulosteet eivät ole koko maailman mielestä jotain tosi erinomaista ja söpöä vaikka jotkut vanhemmat jälkeläisistään niin ajattelevatkin. Entäs sitten kun se kakara söpösti huutaa työpaikalla kaksvitosena täyttä kurkkua jotain älämölöä ja tsoukkina iskee pomoa naulapyssyllä päähän...
Sorry vaan, mutta mun lapseni ei ole ikinä huutanut junassa, ei syystä eikä syyttä. Olisit kysynyt siltä äidiltä siellä junassa. Vaikea meidän muiden on syytä tietää sen lapsen karjumiseen.
Mä voisin myös kysyä sulta, että vastaatko sä ihan kaikkien lapsettomien naisten toilailuista? Kun tunnut kuvittelevan että me lapsellist naiset vastaamme ihan jokaisesta lapsesta ja niiden äideistä. Kai te lapsettomatkin sitten olette yhtä suurta joukkoa jota voi ihmetellä ja päivitellä ja kysellä MIKSI TE teette sitä ja tätä. Eiköstä joo?
Ap vastaa numerolle 5. Nojoo, totta. Omituinen kommentti, myönnän. Ja näkyyhän niitä oikeasti hyvin käyttäyviäkin lapsia Suomessa. Jotenkin vain epäilen, että kun pyöräyttää jälkikasvua niin rakastuu niin tulisesti siihen tuotokseensa, että turtuu täysin vioille, ja sitä kannustetaan ja kehutaan nykyisellä lepsulla kasvatuksella. Ainakin tälleen 90-luvun alkupuolella syntyneellä aika hyvin näkyi koulussa noi vapaan kasvatuksen hedelmät, eli lapsille kehittyy hyvin vahva itsetunto saadessaan jatkuvasti kehuja ja kannustusta käyttyätyessään typerästi. Näistä tulee niitä superitsekeskeisiä aikuisia, jotka uskovat jokaisen sanansa olevan tieteen riemuvoitto, koska mammeli taputti ihastuksissaan käsiään jokaiselle lauseelle.
Hyvä että tiedät etukäteen että et osaa lastasi kasvattaa.. Parempi että jätätkin lapset tekemättä
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 15:18"]
Sorry vaan, mutta mun lapseni ei ole ikinä huutanut junassa, ei syystä eikä syyttä. Olisit kysynyt siltä äidiltä siellä junassa. Vaikea meidän muiden on syytä tietää sen lapsen karjumiseen.
Mä voisin myös kysyä sulta, että vastaatko sä ihan kaikkien lapsettomien naisten toilailuista? Kun tunnut kuvittelevan että me lapsellist naiset vastaamme ihan jokaisesta lapsesta ja niiden äideistä. Kai te lapsettomatkin sitten olette yhtä suurta joukkoa jota voi ihmetellä ja päivitellä ja kysellä MIKSI TE teette sitä ja tätä. Eiköstä joo?
[/quote]
ah, mua korventaa myöntää omat virheeni, mutta joo. :,D Kirjotin ton niin raivoissani. Nyt meen luennolle. Hyvää päivää kaikille normaalit rajat omaaville äideille!
Minulla on 4 lasta ja ei tulisi mieleenikään, että lapseni käyttäytyisivät noin. Jos olisin junassa matkustanut, olisin varmaan hetken kuunnellut ja mennyt äidiltä kysymään, että onko kaikki ihan ok. Voihan lasta aina pyytää lopettamaan huonon toiminnon/käytöksen. Äidiltä selvästi puuttuu ymmärrys ajatella muitakin.
Käytöstavat kunniaan !
Joo... Tuollaisia on, itsekin törmäsin yhteen tuollaiseen mammaan paikallisjunassa. Muksut retkottivat junan käytävän poikki ja yrittivät jopa tarttua yli loikkivien ihmisten jalkoihin. Äiti näki sen oikein mainiosti, mutta keskittyi räpläämään kännykkäänsä. Kun yksi iäkäs herra sanoi lapsille, että väistymääp
pois käytävältä, mamma puhkesi kimeällä äänellä selittämään toiselle lapselleen, että "juu Luca, ole kiltti ja päästä tuo mies ohitse, ole niiin kiltti, kiitos," olipa tosiaan erityistä kiitosta ansaitseva teko pojalta....
Aina tuollaisten näkeminen ravistaa, ei mahda mitään. Ja itselläni (ennen kuin kulaan ehtii epäillä minua lapsettomaksi besserwisseriksi) on kaksi lasta, joista toinen vielä palstamammojen kovasti halveksuma erityislapsi (asperger). Mutta tiedättekös, sitä erityislasta vasta kielletäänkin ja opastetaan kädestä pitäen. Ok, jotkut vammaiset lapset voivat kiljahdella tahattomasti, mutta tuskin siitä oli ap:n tapaaman lapsen kohdalla kyse. Ihan vaan huonosta kasvatuksesta ja laiskasta mammasta.
Olen nähnyt näitä tapauksia todella paljon viime aikoina. Ei se lapsen vika ole jos ei osaa käyttäytyä, vaan aikuisen kun ei edes yritä hillitä lapsen käytöstä. Lapsia pitää kasvattaa kuten koiria pitää kouluttaa. Jos lapset saa tehdä mitä huvittaa, turha olettaa että ne jotenkin ymmärtäisi millainen käytös häiritsee kanssamatkustajia. Itseäni ärsyttää busseissa lapset, jotka seisoo kurapaskasilla kengillään penkillä, ravaa pitkin käytäviä, hyppii, pomppii, potkii edessäolevaa penkkiä jne. En ymmärrä miten voi olla jollekkin äidille ok, että Alicya-Inkeri 5v SEISOO bussin penkillä likaisilla kengillään? Toihan on jo turvallisuusriski. Seuraavana hetkenä lapsi pyörii pitkin lattioita. Siinä vaan mamma tai iskä antaa lapsen tehdä mitä tykkää ja itse näprää iPhone femmaa. Nostakaa se katse ylös ja komentakaa sitä lasta istumaan nätisti siinä penkillä, yrittäkää edes!
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 19:22"]Minua tässä ihmetyttää, miksi joku lapseton kiinnittää noin paljon huomiota lapseen ja vaivautuu TÄNNE kirjoittamaan pitkän vuodatuksen. Ehkä sama joka joskus kirjoitti samantyylisen lentokoneesta. Lapsista lähtee ääntä. Anna ihmisten elää.
[/quote]
Ei kirjoittaisi ellei häiritsisi. Taisit tunnistaa itsesi junaäidin käytöksestä.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 15:53"]
Ei se lapsen vika ole jos ei osaa käyttäytyä, vaan aikuisen kun ei edes yritä hillitä lapsen käytöstä.
[/quote]
Jos lapsella ei ole mitään vastuuta teoistaan, vaan hän toimii ympäristönsä ärsykkeiden ohjaamana, sitähän on pidettävä eläimenä ja kohdeltavana tämän mukaisesti. Tämä kyllä sopisi hyvin yhteen tekemieni havaintojen kanssa.
Ihmettelen samaa! Olin perjantaina marketissa ja siellä oli kaksi suoraan sanottuna wt-tyylistä nuorta äippää lapsineen ja vaunuineen. Tukkivat käytävät kulkemalla siellä rinnakkain ettei kukaan muu vaan varmasti päässyt kulkemaan, ja ne lapset juoksivat pudottelemassa hyllyistä kaikkea ja nämä akat vaan hihittelivät pissismäisesti että on ne lapset hassuja. Sitten lapset saivat huutokohtaukset lähellä kassaa ja siinä tuli juuri tuota AAAAA ja ÄÄÄÄÄ huutoa ja sitten PIIISSSAAA ja KAKKAAA koko keuhkojen voimalla, ensin 2 aloitti ja lopulta 3 tai 4 lasta huusi eli kaikki mukanaan olevat, ja vasta kun muutama muu asiakas mulkaisi heitä vihaisesti niin toinen sai sanottua hiljaa lapselleen että "älähän nyt Irma-Petteri (tms)". Lapset olivat kuitenkin sen ikäisiä että varmasti ymmärtävät sanan EI. Siis luoja mitä uusavutonta vellihousumaista "kasvatusta" kertakaikkiaan! Joskus sitä miettii että lapsia hankkivilta vanhemmilta pitäisi vaatia joku soveltuvuustesti ja sen läpi pääseminen eli "lapsensaantiajokortti" olisi oiva keino saada vähän järkeä noiden luusereiden päähän!
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 15:15"]
Jos et halua tehdä lapsia, niin sanot vain että et halua tehdä lapsia. Älä selittele tälläisiä "Minä näin huonosti käyttäytyvän lapsen ja kyllä tämä nyt vahvisti sen päätöksen että minä en ikinä tee lapsia!"-tarinoita.
[/quote]
Eivät nämä asiat ole keskenään ristiriidassa. Minä en esimerkiksi halua lapsia. Kuitenkin huonosti käyttäytyvät lapset herättävät minussa paitsi ärtymyksen tunteita myös ajatuksen siitä, etten todellakaan halua itse lapsia. Minusta on erittäin mukavaa, että esimerkiksi karkkihyllyn äärellä itkupotkuraivarit saanut lapsi on jonkun muun päänsärky. Mitä vähemmän olen pahantuulisten lasten kanssa tekemisissä, sitä parempi.
Suomalaisten lapset ovat juuri tuollaisia, eivät osaa käyttäytyä yleisillä paikoilla. Siksi suomalainen lapsiperhe on kirous monessa Välimeren lomakohteessa, aiemmin brittiperheet olivat ei-toivottuja turisteja, nyt suomalaiset valitettavasti tuon listan kärjessä. Tunnen useita hotellin- ja ravintolaomistajia sieltä päin miehen suvun kautta ja kaikki sanovat samaa.
Meillä ei ole lapsia, jotenkin tulee tunne ettei haluakaan jos ne joutuvat hyvinkasvatettuina tuollaisten hullujen perus-suomikiljukaulojen seuraan!
Se oli varmaan joku erityislapsi.