Paljonko tuet yli 18-vuotiasta, opiskelevaa lastasi?
Meillä opiskelijalapsemme saa 350 euroa kuussa + satunnaisesti enemmän jos tarvitsee isoja hankintoja. Olemme kummatkin vakituisessa työssä, eikä muita lapsia ole, joten ylimääräistä jää.
En halua että lapseni joutuu uhraamaan opintomenestystään ja jaksamistaan töiden tekemiseen opintojen ohessa. Kesällä toki tekee töitä jo ihan työkokemusta saadakseen.
Kommentit (86)
Kaksi lastani opiskelevat saman kaupungin yliopistossa ja asuvat yhteisessä vuokrayksiössä. Minä maksan vuokran ja avustan joskus satunnaisesti muutenkin.
Mä maksan kaiken. Poika 19 v. ei saa euroakaan opintotukea johtuen minun tuloistani.
Opiskelen nyt toista vuotta amkissa ja vanhemmilta saan rahaa pyytämällä, mutta käytän tätä etua hyödykseni oikeastaan vain kun eteen tulee joku yksittäinen iso hankinta (viimeksi puhelin) tai vaikka junaliput kotiin. Kerran muutamassa kuukaudessa siis. Yleensä isä käy heittämässä tilille vaikka satasen jos en ole vähään aikaan pyydellyt massia kun tietää että olen niin nöyrä etten arkijuttuihin kehtaa ruinata :D
Niin paljon kuin tarttee. Ostan vaatteita, kirjoja, yms ja annan rahaa jos pyytää.
Vaikuttaa vähentävästi, jos hankkii alle 300 euroa kuussa, ei vaikuta heti, mutta seuraavan vuoden asumistuesta sitten vähennetään. Ei ole mitään rajaa.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:01"]
Tietääkö kukaan, että menetänkö asumistuen, jos kotona 18-v lukiolainen menee iltatöihin? Vai onko joku raja paljon saa tienata ettei as.tukeen vaikuta?
[/quote]
Meidän esikoinen on vasta 17, eikä muuttamassa pois kotoa ennen kuin kirjoittaa ylioppilaaksi, mutta olemme miehen kanssa puhuneet jo hieman aiheesta. Haluamme ja aiomme kyllä tukea taloudellisesti kotoa poismuuttaneita lapsiamme, lähinnä ajatuksena se, ettei heidän tarvitse ottaa lainaa ja voisivat keskittyä opiskeluun työn tekemisen sijasta. Kenties kyseeseen voisi tulla vuokran maksaminen ja lisäksi jonkun "taskurahan" antaminen tms. en tiedä vielä tarkasti. Mutta ehdottomasti tuemme kun siihen mahdollisuus on.
Meillä poika on ottanut täydet opintolainat ja sijoittanut rahat. Tuotto on ihan OK, opintolainaraha on halpaa.
Itse en huoli vanhemmiltani minkäänlaista rahallista tukea. Amk- opiskelut hyvin työllistyvälle alalle pitkästi yli puolen välin, vuokra n. 500 e/kk ja muut menot sen mukaan mitä on käytettävissä. Opiskelu täyspäiväistä ja siinä ohessa töitä, viime vuodelle tukikuukausia jäi 7, koska omat tulot ylittävät tulorajat hyvinkin nopeasti. Vanhemmilta ei ole tarve rahaa pyytää edes isompiin hankintoihin, ei ole tarvinut sen jälkeen pyytää rahaa kun ensimmäisen työpaikan 17- vuotiaana sai. Jotenkin omillaan pärjäämisestä on tullut ylpeyden aihe. En kykene ymmärtämään opiskelijoita jotka antavat vanhempiensa rahoittaa välillä erittäin leveänkin elämänsä. Enkä tajua vanhempia jotka opettavat lapsensa elämään pitkälle aikuisuuteen vanhempien rahoilla.
Maksoimme lukion loppuun (tyttö asui silloin kotona). Kun yliopisto-opiskelu alkoi, emme ole enää tukeneet tyttöämme taloudellisesti, vaikka meillä olisikin siihen varaa. Tyttö muutti opiskelija-asuntoon (soluun) ja saa opintotuen ja asumislisän, yhteensä vajaat 500 eur / kk. Sen lisäksi hänellä on kesätöistä säästettyjä rahoja, joten käsittääkseni hän tulee hyvin toimeen.
Minusta on järkevää oppia tuossa vaiheessa tulemaan toimeen omillaan eikä oppia luottamaan siihen, että vanhemmat maksavat. Toki tarjoamme tytölle ruuan, kun hän tulee käymään kotona, mutta ei hän täältä mitään ruokakasseja mukanaan vie.
Sama juttu oli minullakin omana opiskeluaikanani (tosin opintotuki oli tuolloin paljon nykyistä pienempi, joten otin lisäksi opintolainaa). Olin tyytyväinen siihen.
Pakko sanoa, että olen todella kiitollinen vanhemmilleni kaikesta heidän antamastaan avusta. He ovat antaneet vuokrarahaa tai kassillisen ruokaa ja maksaneet auton kuluja silloin, kun mulla ei ole ollut opiskeluaikana töitä. Olen todella kiitollinen, että he ovat antaneet mulle mahdollisuuden aloittaa keväällä valmistuessani ns. tyhjästä, ei miinukselta.
Onko todella totta, että vanhemmat auttavat näin paljon opiskelevia, aikuisia, itsenäisiä lapsiaan? Ihan käsittämätöntä minusta!
No se toisaalta selittää, miten joillakin opiskelukavereillani oli varaa shoppailla merkkivaatteita ja -laukkuja joka päivä, käydä ravintoloissa syömässä, harrastaa kalliita lajeja ja bilettää joka viikonloppu. Itselläni oli tilanne aivan eri. Hyvä kun oli varaa käydä edes koulun ruokalassakaan kerran koulupäivässä syömässä....usein ei ollutkaan ja sitten sitkuteltiin nälässä tai omilla eväillä.
Itse olen saanut tai joutunut kustantamaan omat opiskeluni alusta loppuun saakka yksin. Isäni mielestä hänellä ei ole "velvollisuutta" elättää saati auttaa aikuista lastaan centilläkään. Pahinta silti oli se henkinen tukemattomuus, ei taloudellinen. Olisi ollut kiva, kun edes joskus olisi kysynyt opiskeluistani ja osoittanut kannustusta tai tukea. Mutta ei.
Silti ihmettelen joitakin vanhempia jotka maksavat aikuisen lapsensa vuokran ja antavat aikuiselle ihmiselle vielä kuukausirahaa. Kuukausirahaa, siis mitä ihmettä? Eikö siitä loppujen lopuksi ole enemmän haittaa kuin hyötyä tuolle lapselle?
Muistan opiskeluajoiltani yhdenkin tytön (joka nykyisin on maksuhäiriömerkintäinen ikuinen opiskelija, ei koskaan valmistunut), joka osti mitä tahtoi, kävi vain harvoin koulussa, vanhemmat olivat ostaneet asunnon jossa tämä tyttö ilmaiseksi asui ja antoivat kuukausittain rahaa. Lisäksi ostivat kaiken mitä tämä tyttö kehtasi pyytää. Vanhemmat varmaan luulivat tytön opiskelevan aktiivisesti, eivätkä ymmärtäneet että koulukirjarahat hupenivatkin juhlimiseen ja kalliisiin merkkitavaroihin. Lopulta vanhempien rahoituskaan ei riittänyt, toleranssi kasvoi rahankäytön suhteen ja tyttö otti lisäksi pikavipit käyttöönsä. Ei kovin onnellinen tarina... :(
Mun vanhempien yhteiset tulot 14 000€/kk ja saan 100€/kk. Olen tehnyt töitä 16-vuotiaasta ja vaikka joskus tuo mun taloudellinen tukeminen on tuntunut tiukalta, niin kyllä se näinä lama-aikoina on siunaus, kun tulee siirtymään vakituisesti työelämään yliopistosta maisteriksi valmistumisen jälkeen, kun on ollut jo 8 vuotta työelämässä ja viimeisimmät vuodet melko haasteellisia oman alan hommia. Siinä sitten rinnalla itkee ne, joiden vanhemmat on syytänyt rahaa, eikä muuta työkokemusta ole takana, kuin pari kesää kaupan kassalla ;-) Karhunpalveluksenhan ne vanhemmat tekee!
Tosi paljon kuulostavat monet auttavan. Itse olen 19-v amk-opiskelija ja saan 20-50e käydessäni isälläni joka toinen viikonloppu. Äidiltä sain tv-tason, astiaston ja hyllyn muuttaessani omilleni, isältä leivänpaahtimen ja kahvinkeittimen. Vuokran maksan tosiaankin itse enkä saa mitään monia satoja käyttörahaa kuukausittain - olenkin jo ehtinyt ihmettelemään, miksi mulla tuntuu olevan niin paljon vähemmän rahaa kuin muilla, täyspäiväisesti opiskelevilla koulukavereillani.
Itse olen 19-vuotias omillaan asuva opiskelija, jonka äiti maksaa kuukausittaiset puhelinlaskut (n. 25e) sekä kotivakuutukset (17e). Teen viikonloppuisin töitä, josta saan viikonloppulisien takia melko hyvää palkkaa. Äitini raataa töitä niska limassa, ja silti lainanlyhennysten ja laskujen jälkeen käteen jää vain vaatimattomasti rahaa ruokaan ja huvituksiin, joinakin kuukausina jopa vähemmän henkeä kohden kuin mitä minulla. Siispä yllämainittujen avustusten jälkeen pärjäilen omillani, isältä ei liikene penniäkään, mutta kun äiti joskus tuo tullessaan karkkipussin tai jäätelöpaketin, niin kyllähän se mieltä lämmittää :)
Mä en ymmärrä miksi vanhemmat eivät avustaisi, jos kerran on tarvetta ja mahdollisuus. Parempi vaihtoehtoko on sitten hautoa rahaa pankissa ja lasten saada perintö eläkepäivillä, voi sitten lapset ostaa vaikka sijoiusasunnon. Voisivat tietysti "elää ja käyyttää itseensä". No sen kun näkis.
Äitini antaa minulle 22v ja veljelleni 24v joka kuukausi noin 100e. Hän maksaa myös puhelinlaskumme (20e/hlö).
Tarvittaessa rahaa saattaa saada enemmän, esimerkiksi jouluna tuli shoppailurahaa lahjojavarten vähän ekstraa. Sen lisäksi isompia tarpeellisia hankintoja äiti kustantaa (esim talvitakki tms), tai jos ollaan joskus harvoin yhdessä vaikka tarjoustalossa niin äiti maksaa siivoustarvikkeet, tai ruokakaupassa saa valita kassillisen ruokaa.
Ennen rahat laitettiin tilille, mutta viimeiset 1.5v olemme saaneet ruskeat kirjekuoret.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 09:20"]
Niinhän se menee, että vanhempien huolenpitovelvollisuus päättyy kun lapsi on 18. Ihmettelen tätä vanhempien määrää, jotka hyysäävät lapsiaan pitkälle aikuisuuteen. Ostelevat asuntoja lapsen takia (!?!?!?!), antavat montasataa euroa kuussa..... Pilalle hemmottelette lapsenne ;)
[/quote]
Mielestani sijoitus lapsen koulutukseen ei ole hemmottelua vaan jarkeva sijoitus lapsen tulevaisuuteen, emme hankkineet lapsia siksi etta pidamme heidat hengissa ekat 18 vuotta ja heitamme sitten maailmaan ilman turvaverkkoa.
Esikoisemme saa opintonsa valmiiksi max neljassa vuodessa, maassa jossa asumme ei yliopistolla voi hengailla 10-15 vuotta valmistumatta vaan sielta lentaa pihalle varsin nopeasti jos opinnot eivat etene. Jos opiskelut ei maistu voi lapsi menna toihin ja alkaa elattaa itsensa, se on meidan perheen diili.
Asuntoa emme ostaneet lasta varten vaan se oli jo olemassa, lapsi vaan nyt sattui opiskelemaan siihen kaupunkiin, joten tottakai han asuu "kotona" ilmaiseksi eika missaan asuntolassa.
T:31
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 09:20"]
Niinhän se menee, että vanhempien huolenpitovelvollisuus päättyy kun lapsi on 18. Ihmettelen tätä vanhempien määrää, jotka hyysäävät lapsiaan pitkälle aikuisuuteen. Ostelevat asuntoja lapsen takia (!?!?!?!), antavat montasataa euroa kuussa..... Pilalle hemmottelette lapsenne ;)
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Opiskelevaa nuorta pitää tukea täysi-ikäisenäkin. Milläs nuo täysi-ikäiset yksin asuvat lukiolaiset elävät, jos eivät saa riittävästi töitä, jotka eivät vanhempien tulojen takia saa mitään tukeakaan?
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:26"]
Miten te hoidatte lahjaveroasian? Jos lahjoittaa rahaa yms, maksaa vuokria tai vastaavaa, niin saa antaa max 111 euroa kuussa per vanhempi. Kolmen vuoden aikana saa antaa vain alle 4000 euroa, sitten menee jo lahjaveroa. Annatteko käteisenä ettei näy tilillä, vai miten?
[/quote]
Ulkosuomalainen ihmettelee: onko tämä totta?
Meilläkin on lahjaverot, mutta onneksi rajat ovat toista luokkaa....
Tietääkö kukaan, että menetänkö asumistuen, jos kotona 18-v lukiolainen menee iltatöihin? Vai onko joku raja paljon saa tienata ettei as.tukeen vaikuta?