Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Binaari, vaikea pitää näpit erossa testeistä. Pahoittelut negasta ja jospa muuttisi vielä plussaksi!👍🙏💕💕💕
Tähtitaivas☆
Binaari, mulla myös ihan kumman tuntuinen tilanne, koska negaa ja kroppa viestittää, että menkkoja ei tule🤪
Maa on nyt niellyt mun kellontarkat menkat "jostain syystä"....
Olo on samanlainen, kuin oli raskaana ollessa....tyyni ja rauhallinen...ja tuoksut tulee voimakkaita nenään....aika on pysähtynyt.
Ois ihan järkkyä, jos mielikuvituksen voimasta olisikin raskaana(?)🤣🙄🙄🤗😅 Tai sitten jokin taikavoima, vaikka testi onkin ihan liian nega.
Plussaa sinne negasta huolimatta!🙏🙏🙏💕💕💕
Tähtitaivas☆
Totoro ❤ kirjoitti:
Tähti, yritän kovasti loihtia täältä päästä lisätaikavoimaa!!! Toivotaan parasta
Ja kattis, tervetuloa mukaan, ihanaa että kuudennen lapsen haluaisitte, itsekin haluaisin monta lasta (ainaki 5🙌) mutta en tiedä olenko jo sillai iäkäs että jääkö haaveeksi, vaikka olen vasta 30.
Jännitän mukana myös Lvm ja muiden kanssa potentiaalisista plussista, toivotaan parasta myös sinne!!! 💞💞💞
Totoro, taisit tehdä tosi loitsun, koska menkkoja ei näy....kiitos, että pistit tähän mukaan lisätaikavoimaa!❤🙏💕💕💕
Jospa nega muuttuisi yllättäin plussaksi.
Kattis, plussaa sinne!🙏🙏🙏
Olet parhaassa iässä hankkimaan lapsia, etkä ollenkaan liian iäkäs hankkimaan lisää lapsia.
Minusta 30v. on tosi nuori, kuin taivas👍💕💕💕 Jospa plussa pärähtää pian.
Tähtitaivas☆
Hei, mitä kuuluu kaikille muille?
Paljon plussasäteitä täältä lähettelen!❤❤❤👍💕💕💕
T. Tähti☆
Tähtitaivas☆
Tähti, jännittäviä aikoja siellä... Aamulämpöjen pysyminen on tosi hyvä merkki, itsellä ne kun romahtaa niin alkaa heti menkat. Pidän peukkuja täällä! 🤞
TeeJenni: me taidetaan mennä samassa vaiheessa kiertoa. Itsellä nyt kp 16/28 ja lyhyt luteaalivaihe mietityttää myös... Ovis monesti aamulämpöjen perusteella kp 18-20, nyt oon ruvennut myös tikuttamaan varmuuden vuoksi. Ei oo vielä ovista näkyny tässä kohtaa kiertoa 🙄 Oon kyllä kahdesti raskautunut, joten on se mahdollista, mutta mietin silti pitäisikö hakeutua lääkärin juttusille. Kun tässä hommassa kuitenkin kestää ja kestää..
N. 30+ v. pariskunta, 2 v. lapsi ja toinen haaveissa. Yritys aloitettu 6/20, kkm 1/21.
Nuusku kirjoitti:
Tähti, jännittäviä aikoja siellä... Aamulämpöjen pysyminen on tosi hyvä merkki, itsellä ne kun romahtaa niin alkaa heti menkat. Pidän peukkuja täällä! 🤞
TeeJenni: me taidetaan mennä samassa vaiheessa kiertoa. Itsellä nyt kp 16/28 ja lyhyt luteaalivaihe mietityttää myös... Ovis monesti aamulämpöjen perusteella kp 18-20, nyt oon ruvennut myös tikuttamaan varmuuden vuoksi. Ei oo vielä ovista näkyny tässä kohtaa kiertoa 🙄 Oon kyllä kahdesti raskautunut, joten on se mahdollista, mutta mietin silti pitäisikö hakeutua lääkärin juttusille. Kun tässä hommassa kuitenkin kestää ja kestää..
Nuusku, lämmöt on tosiaan vielä ylhäällä🙄🤪
En tiedä pitääkö iloita, vaiko ihmetellä, koska testi on nega. Mulla yleensä lämmöt laskee noin 2vrk ennen alkavia kuukautisia, joten vaikea uskoa plussaankaan.
Onko sinulla Nuusku kokemusta vastaavasta?
Mä jotenkin kuvittelen taikoja, että ois raskaana, vaikka testit ei sitä näytäkään, onhan näitäkin oikeasti olemassa🤗
Apua, voi ei.....🤣
Plussaa sinne tuplasti👍🙏🙏💕💕💕
Tähtitaivas☆
Vähän tuoreita kuulumisia. Tänään oli odotettu ja jännittävä päivä, kun kävin poistattamassa ehkäisykapselin ja selvittämässä, millaiset mahdollisuudet mulla on nyt raskautua. Edellinen gynekologi diagnosoi PCOS:n muutama vuosi sitten. Tämä uusi gyne taas oli sitä mieltä, etteivät munasarjat olleet erityisen monirakkulaiset. Menkat mulla on olleet aina epäsäännölliset, saa nähdä mitä nyt kun ehkäisy loppuu. Mutta periaatteessa pitäisi olla edellytykset raskautua luomusti! Eli nyt vaan toivotaan, että tärppäisi jossain kohtaa kun ruvetaan oikeasti yrittämään 😊
N29
❤️ 1/2022
Onpas jännät päivät Tähti, tosi paljon tsemppiä sinne!🤞💕💖
Jännittävää Tähti, paljon tsemppiä sinne 💖
Binaari, toivon myös sinne yhden pienen plussan pian, toivo elää 😍
Elfrida, mahtavaa - noihan on hyviä uutisia 😍
Täällä lähti KP1 tänään 😞💔 Kun tänään pamahti negatiivinen ruutuun, osasin avistaa että ne menkatkin tulee perässä ja niinhän ne tuli! Toivo eli, kun yleensä mulla on kovat PMS-oireet ja nyt ei mitään...mutta molemmista lapsista on tullu heti niin vahvat plussat, että arvasin negatiivisen tarkottavan kyllä tätä 😭
Eli huomisesta lähdetään siivoomaan ruokavaliota, tänään vielä Ben&Jerrys lohdutuksena 😍😝🤭 Pelkäänpä vaan, että tää imetys vaikuttaa vielä paljon raskautumiseen - en vaan halua lopettaa vielä 😭
Tsemppiä ja plussaa kaikille!❤👍
Mulla on enää yksi raskaustesti kaapissa jäljellä ennen pääsiäislomaa ja heti lähdetään sukulaisiin.
Teen tuon testin jossain vaiheessa, ellei menkkoja näy.
Hyvää pääsiäistä kaikille!😊💕💕💕💕
Tähtitaivas☆
Tänään aamulla testasin negan. 😔 Menkat ei siis ole alkanut, vaikka oli kipuilua ja tuhrua, mutta eiköhän ne sitten huomenna ala kuten olin laskenutkin. Valtava pettymys, vaikka osasihan tätä vähän odottaa. Itkuhan siinä taas tuli! Mut ei kai auta muu kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. ☹️
Tsemppiä ja parempaa onnea muille!
Dpo 16....ei menkkoja...raskaanako?🤪
Testissä on "näkyvinään" jotain.... ?
aprillia😅?
Tähtitaivas☆
Tähti, olen kyllä hailakan haamuviivan näkevinäni!! Nyt vaan kahden päivän välein tee raskaustestejä niin kauan kunnes joko a. menkat alkaa tai b. viiva vahvistuu!! Saatan olla väärässä, mutt ymmärtääkseni raskaustestiin ei edes haamuviivaa tule ellei keho eritä istukkahormonia joka siis tarkoittaa että kiinnittyminen on tapahtunut, toki se että onko se jäänyt biokemialliseksi vai täydeksi raskaudeksi selviää tulevien päivien aikana, mutta kiinnittyminen joka tapauksessa on tapahtunut joten kävi miten kävi niin mahdollisuuksia vauvaan on! (tottakai vielä omasta puolestani huiskin ja haiskin niin paljo taikaa lisää kun vain suinkin kykenen 😂😂😂) että oikea kunnon raskautuminen olisi tapahtunut!!! Huh kun on jännittävää 😁👍 Itse täällä ovista odotellessa, pitäs näillä näpyköillä olla 😊 ja hyvää pääsiäistä kaikille! 🐣
Totoro, kiitos kannustuksesta ja taikavoinista!❤❤❤🙏🙏🙏
En tiedä mitä ajatella, kemiallista pelkään....mutta lämmöt on kyllä tavallista korkeammalla 37.4c....luulin, että on kuumetta, koska hikoiluttaa edelleen🤪
Kädet ihan tärisee, jos tää onkin totta, että olisin nyt raskaana....kaiken tämän jälkeen ja ilman hoitoja....💕💕💕🤪
Tähtitaivas☆
Tähti☆ kirjoitti:
Totoro, kiitos kannustuksesta ja taikavoinista!❤❤❤🙏🙏🙏
En tiedä mitä ajatella, kemiallista pelkään....mutta lämmöt on kyllä tavallista korkeammalla 37.4c....luulin, että on kuumetta, koska hikoiluttaa edelleen🤪
Kädet ihan tärisee, jos tää onkin totta, että olisin nyt raskaana....kaiken tämän jälkeen ja ilman hoitoja....💕💕💕🤪
Mä edelleen toivon parasta tälle yrityskierrolle 🥰 jotakin siellä kropassa tapahtuu 😍
Kadehdin muutenkin sun kellontarkkaa kiertoa ja sitä että ovulaatio kumminkin tapahtuu 😂 kyllä uskon ihan tosissaan että teille ois vielä se toinen lapsi tarkotettu ❤️
Täällä ei paljoa muutoksia. Menkat loistaa poissaolollaan ja arki muuttu muutenkin tosi epäsäännölliseksi sekä itsellä että miehellä uusien työkuvioiden kautta, mikä ei edesauta tilannetta ei sitten yhtään 🙄 eikä kyllä elämäntapa-remonttiakaan 😂
Tänään aloin taas vaihteeksi miettimään omaa lääkäripelkoa ja sitä miks en oo uskaltanu mennä oman kierto-ongelman kanssa tutkimaan että mistä se johtuis. Ala-asteelta asti on aina toitotettu että paino on syypää kaikkeen vaikka olis vaan kaks kiloa ylimäärästä mitä keskivertolapsella pituuteen nähden. Jos on jotain niin terkkari ei alkanut sen kummempia pohtimaan, ratkasu oli aina laihdutus. Yläasteella laitettiin painonseurantaan ja lopetettiin vasta syömishäiriöoireiden ilmaannuttua. Nykysin sit jos on mitä tahansa vaivoja niin oma ajattelumalli kulkee edelleen siinä, että laihduta niin se korjaantuu 😡
Jos ikinä onni suosii niin että oman lapsen saan niin en anna ikinä kenenkään alkaa kasvavaa lasta ahdistelemaan painoasioilla 😠
Anteeks tää avautuminen 😂😂 meinas vaan ärsyttää 😂
Mies otti taas pitkästä aikaa puheeks lapsiasian ja nyt vauvakuume on entistäkin hirmuisempi 🥰
Tähti☆ kirjoitti:
Dpo 16....ei menkkoja...raskaanako?🤪
Testissä on "näkyvinään" jotain.... ?
aprillia😅?
En huomannut kuvaa aikaisemmin kun lueskelin viestejä 🥰 minäki näen viivan!
Nuusku, näköjään mennään, mulla tänään kp16. Ovistesti tänäänkin nega 🤔 Viime kierrossa oli tässä vaiheessa alavatsalla jomotusta, mutta nyt ei tunnu vielä mitään.
Oon syönyt vuosikausia ehkäisypillereitä, niin ei ole tullut normaalia kiertoa eikä siksi myöskään yhtään kiinnitettyä huomiota ovulaation ajankohtaan tai oireisiin, kun sitä ei ole ollut. Mutta sama 28 päivää kierto oli myös ennen pillereitä, ja aina ollut säännöllinen, joten ehkä ovis ollut aina myöhään.
N34+M34. Esikoisvauvan yritys 02-2021 alkaen
Lorna, paino ei ole niin merkittävä asia, kun siitä yritetään luoda mielikuvaa, eikä paino ajatukselle liiaksi tarvitse antaa valtaa. Se on tämä yhteiskunta, joka ihannoi tiettyä ja jotta kelpaisi, pitäisi olla BMI 19-24, ellei vähemmän.
Minusta paras paino on se, jossa on itsellä hyvä olla, ei tarvitse verrata itseään muihin. Muutoinkin kaikki olemme erilaisia, niin miksi pitäisi sopia painon puolesta samaan muottiin...ei tarvitse!
Yksilöllisyys on valtti, ei se, että matkii muita👍😊
En ole käynyt pitkään aikaan vaa'alla, koska en ole keskittynyt painon pudotukseen ja tiedän, että jokunen kilo on tällä hetkellä varmasti liikaa. Mua ei se sinänsä häiritse, koska oma kroppa ei valita tilanteesta.
Tiedän, että, jos nyt olen raskaana, niin kohtaan saman Neuvolassa, kuin ekan raskauden kanssa.....se oli sitä, että painoa on liikaa, vaikka BMI oli 25...
Ylimääräiset kilot ei aina vaikuta kiertoon, vaan kokonaisuus. Se millä on hyviä.vaikutuksia kiertoon on ruoan laatu, mieluiten luomua ja riittävästi hyviä rasvoja, kuten oliiviöljy ja avocado öljy., että todella ihan riittävästi pitää syödä hyviä öljyjä, sekä kaikki kaupan valmisruoat minimiin.
Lisäksi kannattaa ottaa myös vehnänalkioöljyä ja loppukierrossa Jättihelokki öljyä (varoen).
Toivottavasti teidän vauvaprojekti pääsee pian hyvään alkuun👍😊🙏🙏🙏
Tähtitaivas☆
Päätökseni testaamisesta pidättäytymisestä kesti alle 24h kun löysin herkkiä testejä laatikosta, negatiivinen oli tietty. 🤪