Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauva vuodelle 2021-2022

21.10.2020 |

Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.

Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3

Kommentit (1576)

381/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskausoireista piti kommentoida: mulla oli molemmissa raskauksissa ennen plussaa rinnat arat, herkistynyt hajuaisti sekä etovaa oloa. Väsymys oli myös ylitsepääsemätön. Niin ja esikoista odottaessa himoitsin heti plussattuani loppuraskauteen juustohamppareita ja jäätelöä, heh 😋 Niistä rinnoista tiesin kuopusta ootellessa, että plussaan, siksi pettymys on suuri, kun ei tunnu yhtään missään vieläkään... 😝

Astmaatikko (ja moniallergikko) täälläkin, ekassa raskaudessa oireet helpotti mutta kuopusta oottaessa paheni. Outoa! 🙃

382/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa kaikki uudet mukaan ja onnea yrityksiin teille kaikille! 😁

Sunnuntaityttö, itsellä sama juttu imetyksen suhteen, aion ainakin vuoden ikään imettää tulen raskaaksi tai en, jos vaan maito riittää, kesäkuussa ajattelin lopetella ja jos ei ole siihen mennessä tärpännyt niin varmaan imetys ollut esteenä, esikoisesta tulin myös todella nopeasti raskaaksi vaikka ajattelin että tulee menemään paljon kauemmin 😊👍

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
383/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uusille tervetuloa❤💕 ja plussatuulta👍🙏🙏💕💕💕

Menkat ei ole vielä kurvanneet, tänään dpo 13. Huomenna testaan uudestaan, ellei menkkoja näy.

Olo on tasainen, hieman voimakastakin pistelyä molemmissa munasarjoissa. En usko olevani raskaana, mutta vaikea sanoa mitään.

Tähtitaivas☆

384/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei täällä kp 1. Kerkesin vielä negatiivisen testin jälkeen vielä saada toiveikkuutta kun rinnat meni yhtäkkiä araksi, tuli etova ja hirveän väsynyt olo (mulla ei yleensä oikein ole menkkaoloja oikeastaan ollenkaan) . No mutta sieltä sitten juuri ennen kuin vaihtui päivä niin keskiyöllä juuri niinkuin flo ennustaa kp29 tuli eka veritippa 😫 tänään sitten jo kunnon menkat päällä. Näin tällä kertaa. Ei muuta ku keräämään ittensä taas ja seuraavaan ovikseen

36v ja mies 38v. Ensimmäinen lapsi toiveissa, yritys toden teolla aloitettu 4/20.

385/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos tervetulotoivotuksista! Tsemppiä Juulia <3 Ehkä nyt pari päivää vellomista ja sit kohti uutta yritystä. Katotaan, kuinka hyvin omat neuvot tepsii, kun perässä tullaan :D

On kyllä niin kohtuutonta, että PMS-oireet ja varhaiset raskausoireet voivat olla ihan samanlaiset (lievää, aaltoilevaa kuvotusta ja rintojen arkuutta ainakin mulla). Mulla raskaudesta kertonut sellainen ihan erityinen nännikipu, jota sitten tietty olevinaan tunnustelen joka kierrossa. Kuulun niihin, jotka ei mielellään testaile ennen kuin on "pakko" -- se yksi viiva tuntuu niin musertavalta henkiökohtaiselta loukkaukselta lähes joka kerta -- mutta on kyllä käynyt sekin mielessä, että olisiko jatkuvan oman kehon kyttäämisen sijaan armollisempaa, jos vain rohkeasti testaisi aina tiettyna kp:nä ja sitten tyytyisi tulokseen (jollei sitten olisi syytä testata myöhemmin vielä uudestaan).  En tiedä, lopulta kai se on se ja sama, jos tulos on se ettei raskaus ole vielä(kään) alkanut. Olen itsekseni kuumeillut jo parisen vuotta, joten yrityskerrat ei ole missään suhteessa siihen, kuinka kauan asia pyörinyt mielessä. Jos joku haluaa suositella jotain vauvakuumeisia hermoja rauhottavaa lukemista/kuuntelemista, niin olen kiitollinen vinkeistä. 

Sateenkaariperheen iltatähti toiveissa. Ikää nelisenkymmentä, yritys aloitettu toden teolla 12/2020. Tässä yrityksessä diagnosoitu ovulaatiohäiriö, johon kevyitä hoitoja. La 12/21, takana varhaisia keskenmenoja (1/21 ja 3/2021) ja siksi vaikeaa vielä luottaa tähän raskauteen.

386/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa uusille, kiva saada lisää kuumeilijoita joukkoon ja plussaonnea kaikille 🤞Ja olen pahoillani Juulia, ettei nyt tärpäänyt... Jep, ei auta muu kuin katsella seuraavaa ovista.

Ja Vauvahaaveilija, netistä löytyy varmaan paremmin tietoa, perusliukkarit ei kai oo niitä siittiöystävällisimpiä. Kannattaa ottaa kokeiluun tuollainen "siittiöystävällinen" voide, jos se auttaisi. Meillä tärppäsi ekassa raskaudessa parissa kuukaudessa kun vaihdettiin sellaiseen. Mutta mistä näistä tietää, voi olla että johtui siitä kun tähdet oli oikeassa asennossa🤷‍♀️

N. 30+ v. pariskunta, 2 v. lapsi ja toinen haaveissa. Yritys aloitettu 6/20, kkm 1/21.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
387/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Halit negoista/menkoista🤗💕💕💕

Valan uutta uskoa uuteen kiertoon🙏🙏🙏

Itsellä käy aina menkkojen alettua mielessä, että mitä voisi tehdä toisin ja parantaa mahiksia, vai voiko mitään...

Tuota asiaa tällä kertaa pohtineena, otin yrityksen aloittamiseen mukaan A-vitamiimilisän, Karovit -nimisen😊

Raskausvitskut aloitin tietysti myös jo vähän aiemmin, kun nyt lähdettiin yrittämään.

Muutoin ajatellen, vuoden tauko yritttämiseasä on tehnyt terää ja taas tosiaan tuntuu siltä, että on intoa ja uskoa asiaan ja yrittäminen tuntuu luonnolliselta., edetään fiilisedellä💕💕

Toivottavasti plussa tulisi pian, mutta olen todellakin varautunut yrittämään 50++ asti, ennen tuskin luovun tästä vauva unelmasta🙏🙏🙏

Tähtitaivas☆

388/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lady Lazarus, kiva, että tulit tänne❤💕💕💕

Me tosiaan täällä tsempataan toisiamme, ja se mistä olen onnellinen, niin ikä ei ole mitenkään ratkaiseva tekijä😊

Täällä on monen ikäisiä ja hyvin ymmärrämme toisiamme❤💕💕💕

Koin eräällä toisella palstalla sen, että en saanut enää olla mukana, koska olin liian vanha 45+ palstan vetäjäksi, myös sen myötä ilmeni kiusaamista ja tuli elinikäinen bänni.

Siellä eräs nuori(et) 20++ylläpitäjä(t) päättivät, että en saa jatkaa enää, vaikka vuosia siellä kirjoitin ja palstani oli ihan suosituinta siellä. Nyt siellä on varmasti hiljaisempaa, enkä ihnettele.

Toivottavasti tää "sepustus" ei haittaa sinua ja halusin vaan kertoa sen.

Mä toivon sinulle nyt pikaista plussaa ja tsemppiä omiin tilanteisiin❤🙏🙏💕💕💕💕 Tule kertomaan tarkemmin lisää itsestäsi ja siitä miten yrityksenne etenee😊

T. Tähti☆

Tähtitaivas☆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
389/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon tsemppiä sinne Juulia 💔💔💔

390/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanos muuta Lady L - mietin samaa tänään! Voihan hormonit, kun pitääkin olla niin samantyyppiset oireet alkuraskaus vrt. PMS 😞 Itellä tulee kyllä semmoset itkupotkuraivarit ja masikset ennen menkkoja, että tunnistan viimestään niistä, että taas mennään...muuten saattaa olla juuri lämpöä, nuhaa, väsymystä, nipistelyä, arkuutta yms 🙈

Sisältö jatkuu mainoksen alla
391/1576 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähti☆ kirjoitti:

Lady Lazarus, kiva, että tulit tänne❤💕💕💕

Me tosiaan täällä tsempataan toisiamme, ja se mistä olen onnellinen, niin ikä ei ole mitenkään ratkaiseva tekijä😊

Täällä on monen ikäisiä ja hyvin ymmärrämme toisiamme❤💕💕💕

Koin eräällä toisella palstalla sen, että en saanut enää olla mukana, koska olin liian vanha 45+ palstan vetäjäksi, myös sen myötä ilmeni kiusaamista ja tuli elinikäinen bänni.

Siellä eräs nuori(et) 20++ylläpitäjä(t) päättivät, että en saa jatkaa enää, vaikka vuosia siellä kirjoitin ja palstani oli ihan suosituinta siellä. Nyt siellä on varmasti hiljaisempaa, enkä ihnettele.

Toivottavasti tää "sepustus" ei haittaa sinua ja halusin vaan kertoa sen.

Mä toivon sinulle nyt pikaista plussaa ja tsemppiä omiin tilanteisiin❤🙏🙏💕💕💕💕 Tule kertomaan tarkemmin lisää itsestäsi ja siitä miten yrityksenne etenee😊

T. Tähti☆

Kiitti, Tähti! Samoin sulle 💜 Toi oli kyllä epämiellyttävä juttu, muistaakseni olen lukenutkin siitä näitä vanhoja ketjuja selatessani. Vaan täällä

on hyvä meininki ja kaikki tuntuvat haluavan vaalia sitä 🤩 Ja on myös mahtaa, että on ihmisiä hyvin erilaisista taustoista.

Mä olen kanssa just hifistelijä eli analysoin, optimoin ja säädän aina jotain seuraavaan kiertoon 😅 Nyt pohdin, pitäisikö tsekkauttaa kilppariarvot uudemman kerran: niissä oli hieman häikkää ennen edellistä raskautta kolmisen vuotta sitten, mutta asiaa ei ehditty sen enempää tutkia ennen kuin kuitenkin tärppäsi. Ironisinta on, että edellisen raskauden alkaessa elintavat oli huomattavasti epäterveellisemmät ja painoakin useita kymmeniä kiloja enemmän kuin nyt. Silti silloin tärppäsi suht helposti, ja nyt menee kesken 🙄On tämä kyllä sellaista salatiedettä, että. Mutta kiva kun on paikka, missä yhdessä pähkiä näitä samanmielisten kanssa, puoliso kun ei välittäisi ihan jokaisesta tuntemuksesta käynnistää lääketieteellistä konferenssia 🙈

P.S. Sori jos tulee tuplana, palstan käyttö luurilla vähän vielä hakusessa

Sateenkaariperheen iltatähti toiveissa. Ikää nelisenkymmentä, yritys aloitettu toden teolla 12/2020. Tässä yrityksessä diagnosoitu ovulaatiohäiriö, johon kevyitä hoitoja. La 12/21, takana varhaisia keskenmenoja (1/21 ja 3/2021) ja siksi vaikeaa vielä luottaa tähän raskauteen.

392/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa uusille, täällä on tilaa kaikkien tilanteille ja kokemuksille :) Kiva kuulla muidenkin oireista ja kierroista niin saa itsekin kuulla erilaisia kokemuksia. Ennen "yrittämistä" oli niin naiivi näkymys näistä asioista :D Nämä on kuitenkin todella erilaisia  kokemuksia meille kaikille kun on eri taustat ja elämäntilanteet, mutta silti kaikilla sama tavoite.

Pakko sanoa, että Tähti sulla on niin hienon positiivinen ja tsemppaava asenne että kun ollaan syvissä vesissä niin on kiva lukea kun joku jaksaa katsoa eteenpäin. Itsekin yrittää aina joka pettymyksen jälkeen ajatella, että no ensi kierrossa sitten uudelleen.

Kun tulisi vaan se ens kierto.  Mulla on edelleen sama tilanne kun viikko sitten, menkkoja odotellessa. Nyt on kp 33 (normi 25-26) dpo 16/17 ja menkat edelleen poissa. Testasin kolme negaa viime viikolla, viimeisin kp 30 dpo 13/14. En ole sen jälkeen enää testannut, koska en ehkä usko enää plussaan vaan veikkaan että mun kierrossa on jotain häikkää.

Kierto ollut tasainen 1,5 vuotta ja aina samanlainen, nyt vaan mulla on vahva usko että jotain kierrossa vikana. Koska ei ole mitään raskausoireita alavatsa "kramppien" lisäksi. Viikon ajan alavatsalla välillä lievempää, välillä vahvempaa painetta ja turvotusta. Jotain nippailuja/ tuikkauksia lukuun ottamatta todella normaali olo nyt. Viime viikolla mahakipua.

En siis jaksa tehdä niitä raskaustestejä vaan testataakseni negan. Ne kolme negaa viime viikolla oli yllättävän rankkoja, varsinkin kun alavatsan oireet oli niin vahvat monta päivää. En tiedä miksi, mutta otan nyt tosi raskaasti ne.  Kokoajan mietin, että tulis edes ne menkat niin pääsis vaan uuteen kiertoon yrittämään. Pari päivää on nyt tullut pari pienen pientä tippaa vaal.pun/ ruskeaa vessapaperiin, muttei pöksyihin asti. Joten eiköhän ala sieltä menkat tulemaan parin päivän sisään.

Mitään menkkoihin negatiivisesti vaikuttavaa mulla ei ole elämässä, ainoa "stressinkin" aihe on vaan tämä yrittäminen ja siitä stressiä/ jännitystä tulee tasan ennen kun menkat alkais. Loppuajan kuusta kaikki on jopa seesteistä. Ja mulla on ollut paljon pahempaa stressiä elämässä, joka ei koskaan vaikuttanut kuukautisiin.

Etten nyt jaarittelisi ihan aina vaan itsestäni niin miten teillä muilla on, onko puoliso tietoinen teidän kierrosta/ testaatteko yhdessä? Kyseleekö puoliso missä mennään jne? Vai testaatteko yksin?

Mulla puoliso ei hirveästi tiedä kierrosta kun vaan joskus olen maininnut menkkaoireiden olevan juuri sillon pahoja tms... mielellään testaan yksin, jännitän yksin ja kerron sitten kun on jotain kerrottavaa. Puolison on herkästi stressaavaa tyyppiä ja veikkaan, että niin kauan kun plussaa ei ole niin hän ei halua tietää. Ja tämä käy mulle hyvin.

N 35 M 36 Ensimmäinen toiveissa - yritys aloitettu 12/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
393/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä alkaa kyllä jännitys tiivistyä loppuviikkoa kohden, mutta oireista en edelleenkään osaa sanoa mitään. Ehkä ei ole ihan samanlaisia menkkajomotuksia kuin normaalisti ennen menkkoja vaan ennemminkin semmoinen tasainen pieni paineen tunne alamahalla. Huonon olon saa päälle ihan vaan ajattelemalla, että oisko vähän huono olo 😄 Toivon niin kovasti, että tärppäis ja tietysti toivoisi, että kaikille yrittäville niin tapahtuisi.

Jotenkin itsekään ei osannut ajatella, että voisi mennä näinkin pitkään kun kierto aina ollut säännöllinen ja ovulaatio tapahtuu, vaikka tiesinkin että ei se aina tapahdu ihan hetkessä. Siksi harmittaakin, ettei aloitettu aikaisemmin yrittämistä.

Mies ei varmaan ole ihan alusta asti seuraillut kiertoa kovin tarkkaan ja hänelle itseasiassa piti vähän rautalangasta vääntää, miksi olisi tärkeää tiettyyn aikaan kuusta heilutella peittoja ahkerasti! 😄 Hän ainakin alkuun piti ihan humpuukina noita ovulaatiotestejä ja pyöritteli päätänsä, kun niitä tein. Nyt parissa viime kierrossa ollut selkeemmin mukana ja oon kans vähän tarkemmin itse kertonut, että missä vaiheessa nyt mennään jne. Ja kävin tosiaan viikko sitten gynen tarkastuksessa ja sen kommentit myös käytiin miehen kanssa tarkkaan läpi. Kierron lopussa oon aina kertonut, että tuntuu ihan siltä, että menkat alkaa ja yhdessä tilannetta on sit jännitetty ja harmiteltu. Raskaustestit on tehty aina yhdessä (ei siis ihan kirjaimellisesti) ja nyt loppuviikon testin teen myös niin, että hän tietää.

Mutta mies ei oikein jaksais näitä spekulointeja ja oireiden analysointeja, joten on kiva että voi tänne vähän purkaa. Ja kiva lukea muiden kokemuksia 😊 Parille kaverille olen kertonut, että yritetään mutta ei heidän kanssa viitsi kovin usein aihetta käsitellä. Kumpikaan ei ole onneksi kysellyt, että joko on tärpännyt tms. Oman äidin kanssa varmasti kävisin asiaa läpi perusteellisemmin, mutta hän menehtyi vähän yllättäen juuri niillä main, kun aloitettiin yritys. 😔

Mutta jatkan jännittämistä täällä ja tsemppiä kaikille! 😊

394/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin koko ketjun viime yönä ja kai sitä pitää nyt myöntää itsellekin että vauva on toiveissa.

Kuparikierukka on ollut nyt 10 v. ja piti vaihtaa se uuteen. Tulinkin toisiin ajatuksiin ja miehelle varovasti ehdotin et mitä jos vielä kerran? Jätetään siis ehkäisy kokonaan pois. Ihan yllätyin kun mies näytti suoraan vihreää valoa mun vauvahaaveille.

Meillä on yhteensä 5lasta ennestään ja ikää mulla 36 ja miehellä muutama vuosi enemmän. Nuorinkin lapsista on jo 11.

Kierukan poisto on 13.4. ja sen jälkeen tulee jos on tullekseen. Jos parin vuoden aikana ei tärppää niin sit pistetään piuhat poikki.

37v. haaveilee iltatähdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
395/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Dpo 14 - tein testin ja siinä näkyy kaksi viivaa🤪, mutta viiva on tumman harmaa, ei punertava, että tulos on kyllä negatiivinen......

mutta jotain on tapahtunut, koska aiemmat testit ovat olleet täysin negoja valkoisia blankoja...

Nyt siis kai joko menkat alkaa, tai tuohon toiseen viivaan täytyisi saada väriä...taikavoimia jostain🤗🙏🙏

Tää menee nyt jotenkin ihmeen jännäksi🤪 Ei ole tunnetta menkoista ollenkaan, on tullut hieman närästystä/ilmavaivoja ja lämmöt on yhä ylhäällä...

Saatan testata tänään vielä uudelleen😊

Kaikille tsemppiä omiin tilanteisiin!🙏🙏🙏💕💕💕

Tähtitaivas☆

396/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eletäänpäs täällä jännittäviä aikoja Tähti & Kuumeilija 86 😍😍😍 Toivotaan vielä LMV että syy kuukautisten poissaoloon olisi plussa eikä vaan häikkää kierrossa - outoa, jos on olleet pitkään säännölliset! Tsemppiä tasapuolisesti 🙏🏻

397/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kattis - ihanaa että haluatte vielä yhden! ❤️

398/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähti, yritän kovasti loihtia täältä päästä lisätaikavoimaa!!! Toivotaan parasta

Ja kattis, tervetuloa mukaan, ihanaa että kuudennen lapsen haluaisitte, itsekin haluaisin monta lasta (ainaki 5🙌) mutta en tiedä olenko jo sillai iäkäs että jääkö haaveeksi, vaikka olen vasta 30.

Jännitän mukana myös Lvm ja muiden kanssa potentiaalisista plussista, toivotaan parasta myös sinne!!! 💞💞💞

399/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vauvahaaveilija345 kirjoitti:

Kuinkahan paljon liukuvoiteella on vaikutusta? Siis ku on tuollaisia siittiöystävällisiä vs normi? Meillä jotain ihan normeja ollu..

Plussasin alkuvuodesta mutta käyn edelleen täällä lukemassa muiden kuulumisia ja tähän kysymykseen halusin kommentoida. Kuuden kuukauden yrittämisen jälkeen vaihdettiin siittiöystävällisempään liukuvoiteeseen, tilasin Raskauskeijulta RFSU Klick Supreme liukuvoidetta testimielessä ja heti seuraavalla kierrolla tärppäsi. Se valittettavasti päättyi ennen kuin ehti kunnolla alkaa eli kemiallinen/varhainen km, mutta jo seuraavasta kierrosta tärppäsi uudestaan ja olen nyt viikolla 16. En tiedä tosiaan oliko liukuvoiteen vaihdolla vaikutusta vai oliko pelkkää sattumaa, mutta ajattelin jakaa tämän meidän kokemuksen jos vaikka toimisi muillakin :) tsemppiä kovasti kaikille!

400/1576 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähti☆ kirjoitti:

Dpo 14 - tein testin ja siinä näkyy kaksi viivaa🤪, mutta viiva on tumman harmaa, ei punertava, että tulos on kyllä negatiivinen......

mutta jotain on tapahtunut, koska aiemmat testit ovat olleet täysin negoja valkoisia blankoja...

Nyt siis kai joko menkat alkaa, tai tuohon toiseen viivaan täytyisi saada väriä...taikavoimia jostain🤗🙏🙏

Tää menee nyt jotenkin ihmeen jännäksi🤪 Ei ole tunnetta menkoista ollenkaan, on tullut hieman närästystä/ilmavaivoja ja lämmöt on yhä ylhäällä...

Saatan testata tänään vielä uudelleen😊

Kaikille tsemppiä omiin tilanteisiin!🙏🙏🙏💕💕💕

Nyt on peukut pystyssä että lähtis viiva vahvistumaan!! ❤️

Saa laittaa kuvaakin niin voidaan kaikki yhdessä analysoida.. 😂