Kuumeilija86
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ääh taitaa aamun toiveikkuus kääntyä jo nyt pettymyksen puolelle. Menkkamaiset kivut vahvistunut päivän mittaan ja äsken tuli jo vähän ruskeeta tuhrua paperiin eli taitaa menkat kolkutella ovella. 😔 Perjantaina pitäisi alkaa, mutta näillä merkillä saattaa alkaa jo sit huomenna. 😔😔
Täällä alkaa kyllä jännitys tiivistyä loppuviikkoa kohden, mutta oireista en edelleenkään osaa sanoa mitään. Ehkä ei ole ihan samanlaisia menkkajomotuksia kuin normaalisti ennen menkkoja vaan ennemminkin semmoinen tasainen pieni paineen tunne alamahalla. Huonon olon saa päälle ihan vaan ajattelemalla, että oisko vähän huono olo 😄 Toivon niin kovasti, että tärppäis ja tietysti toivoisi, että kaikille yrittäville niin tapahtuisi.
Jotenkin itsekään ei osannut ajatella, että voisi mennä näinkin pitkään kun kierto aina ollut säännöllinen ja ovulaatio tapahtuu, vaikka tiesinkin että ei se aina tapahdu ihan hetkessä. Siksi harmittaakin, ettei aloitettu aikaisemmin yrittämistä.
Mies ei varmaan ole ihan alusta asti seuraillut kiertoa kovin tarkkaan ja hänelle itseasiassa piti vähän rautalangasta vääntää, miksi olisi tärkeää tiettyyn aikaan kuusta heilutella peittoja ahkerasti! 😄 Hän ainakin alkuun piti ihan humpuukina noita ovulaatiotestejä ja pyöritteli päätänsä, kun niitä tein. Nyt parissa viime kierrossa ollut selkeemmin mukana ja oon kans vähän tarkemmin itse kertonut, että missä vaiheessa nyt mennään jne. Ja kävin tosiaan viikko sitten gynen tarkastuksessa ja sen kommentit myös käytiin miehen kanssa tarkkaan läpi. Kierron lopussa oon aina kertonut, että tuntuu ihan siltä, että menkat alkaa ja yhdessä tilannetta on sit jännitetty ja harmiteltu. Raskaustestit on tehty aina yhdessä (ei siis ihan kirjaimellisesti) ja nyt loppuviikon testin teen myös niin, että hän tietää.
Mutta mies ei oikein jaksais näitä spekulointeja ja oireiden analysointeja, joten on kiva että voi tänne vähän purkaa. Ja kiva lukea muiden kokemuksia 😊 Parille kaverille olen kertonut, että yritetään mutta ei heidän kanssa viitsi kovin usein aihetta käsitellä. Kumpikaan ei ole onneksi kysellyt, että joko on tärpännyt tms. Oman äidin kanssa varmasti kävisin asiaa läpi perusteellisemmin, mutta hän menehtyi vähän yllättäen juuri niillä main, kun aloitettiin yritys. 😔
Mutta jatkan jännittämistä täällä ja tsemppiä kaikille! 😊
Onnittelut plussanneille ja tsempit negan saaneille! Todella vaikea pitää kyllä toiveikasta ja positiivista mieltä yllä, vaikka mahdollisuus plussaan on edelleen. ☹️ Aikalailla samat tuntemukset kuin aina muulloinkin ennen menkkoja. Mahassa välillä juilii ja rinnat on kipeät. Yleensä muutama päivä ennen menkkoja rintojen arkuus on kadonnut, mutta nyt ei vielä ainakaan ole. Menkat pitäisi siis alkaa ens perjantaina ja vasta silloin ajattelin testata, jos ei menkat ala. Katsotaan katsotaan.. Täytyis vaan yrittää muistaa, että ei mitään oireita vielä välttämättä edes tule vaikka olisikin tärpännyt. 😊
Jos ei tässä kierrossa tärppää, niin seuraava menee varmaan ohi, kun mies taitaa olla reissussa juuri pahimmoilleen oviksen aikaan. ☹️
Onko täällä muuten kokemusta raskauskeijulta tilaamisesta? Tilasin tiistaina parit testit, mutta ei ole tullut edes tietoa, että ne olisi lähetetty, vaikka ymmärsin että olisi aika nopea toimitus. Tuleekohan sieltä edes viestiä, kun paketti lähetetty? 😯
Täällä kans alkoi jo mietityttää tämä oma ikä, mut nyt sain gynekologiköynniltä vähän vahvistusta, että kroppa vielä toimii kuten pitääkin.
Nämä piinapäivät on jotenkin hieman hermoja raastavia, kun olevinaan bongailee kaikenlaisia oireita 😁. Mulla ennen menkkoja on jo ainakin viikon ajan menkkakipujen kaltaisia tuntemuksia ja rinnat arat ja kaikenlaista muutakin. Pitäis vaan yrittää olla miettimättä liikaa!
Mulla nyt siis dpo 6 eli vielä täytyis malttaa odottaa!
Tänään aamulla testasin negan. 😔 Menkat ei siis ole alkanut, vaikka oli kipuilua ja tuhrua, mutta eiköhän ne sitten huomenna ala kuten olin laskenutkin. Valtava pettymys, vaikka osasihan tätä vähän odottaa. Itkuhan siinä taas tuli! Mut ei kai auta muu kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. ☹️
Tsemppiä ja parempaa onnea muille!