Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Onnea plussanneille hurjasti! Ja toivotaan, että kaikki menisi raskaudessa hyvin. Ymmärrän että peloittaakin vielä alkuvaiheessa. Onnea matkaan kuitenkin 🤞
Tähti, olipas mielenkiintoinen tuo "implantation dip", en ollut edes kuullut aikaisemmin, vaikka aika fanaattinen lämpöjen mittailija olenkin 🙈 Ja kun katson omaa käyrääni marraskuun raskautumiskierrosta, niin siellähän tuollainen notkahdus näkyykin! Saa taas lisää spekuloitavaa oviksen jälkeisen lämpökäyrän tulkintaan 😁
Täällä vielä viikko ovikseen ja aika matelee. Tavallaan nyt ihan hyvä mieli lähteä tähän kiertoon, vaikka välillä masennus ottaa vallan, kun kuulee uusista raskautumisista tutuilta, joilla on meidän esikoistakin nuorempi lapsi. Tekisi mieli vaan linnoittautua kotiin maailmalta (ei toki huono idea tässä maailmantilanteessa 😏) ja tulla esiin vasta kun saa itsekin positiivisen testin... Mietin jaksanko lähteä lapsen neuvolakäynnillekään vai patistanko isänsä sinne. Viimeksi kun oltiin siellä, niin kyseessä oli meidän ensikäynti toisesta raskaudesta ja en haluaisi, että se raskaus tulee enää mitenkään puheeksi siellä... Enkä jaksaisi nähdä pieniä söpöjä vauvojakaan just nyt 😭
N. 30+ v. pariskunta, 2 v. lapsi ja toinen haaveissa. Yritys aloitettu 6/20, kkm 1/21.
Nuusku, en tiedä mitä sanoa, mutta tärkeintä sinun on tuntea nyt omat olotilat hyväksi❤💕💕 Pakosta ei tarvitse osallistua mihinkään ja jotenkin uskoisin, että miehesi ymmärtää❤ Tsemppiä ja toivon pikaista plussaa sinne🙏🙏🙏💕💕
Tuo "implantation dip" on ihan oikeaa asiaa, siitä ei taideta missään täällä Suomessa puhuta, koska ajatellaan, että asia on liian "vaikea tajuinen/turha kokonaisuuden kannalta"...
No eipä täällä paljon puhuta ihan aivan kaikesta muustakaan, vaikkapa esim. vasta-aineista hedelmöittymiseen liittyen jne.
Mutta oikeastaan on aika sama kokonaisuuden kannalta, toivon kaikille paljon onnistumista, itsestäni en enää uskalla sanoa mitään, mutta olen onnellinen kaikkien puolesta jokatapauksessa❤💕
Tähtitaivas☆
Nuusku, tsemppiä noihin fiiliksiin. Tällä hetkellä tuntuu että joka suunnasta tulee raskaus uutisia, toivottavasti pian sinnekin.
Täällä ollut henkisesti rankat pari päivää. Nyt voin sanoa 100% varmaksi, että alavatsalla, vähän navan alla on ollut vahvaa paineentunnetta, tuikkauksia ja pistoja vaihtelevasti - välillä runsaasti ja välillä taukoa useita tunteja. Jotain erilaista tuntuu. Rinnat on herkät ja rintsikat tuntuneet ahdistavalta, pitänyt ottaa pois alkuillasta heti. Maitomaista vuotoa vain viikon verran.
Olin päättänyt että testaan tänään heti aamusta, kun on oletettu dpo 14 kp 30 (tavallisesti 25-26). Eilinen meni ihan sumussa ja viime yönä en nukkunut kun 3-4 tuntia (yleensä nukun 8-9 tuntia kun tukki). Pyörin koko yön ja sydän hakkasi tuhatta. Koska tuntemukset alavatsalla oli nyt niin selkeät ja rupesin tajuamaan, että sieltä ei voi tulla muuta kun se plussa. Mun menkat on olleet melkein 1,5 vuotta ihan samanlaiset eikä koskaan myöhässä. Mulla ei koskaan ole ollut tälläsiä tuntemuksia alavatsalla.
Puol kuusi aamulla en voinut enää vaan maata. Mulla oli vaan yksi clearblue näyttötesti (-/+) = nega. Sitten tuli pieni romahdus. Tätähän mä pelkäsin. Valvoin koko yön enkä vieläkään saanut mitään vastauksia.
N 35 M 36 Ensimmäinen toiveissa - yritys aloitettu 12/2020.
Pahoittelut Lvm negasta 😟 sama homma täällä. Tänään tarkoitus ottaa vähän viintä niin tein aamulla testin, kp 28/29-31...puhdas negatiivinen. Kyllä se aina niin hiljaiseksi vetää kun aina sitä miettii että jospa se onki plussa ja mitä sitten tekis ja miltä se tuntuis. Eipä vähääkään kiinnostais tänään mitkään illanistujaiset 😞
Huh inhottava tunne tuli että ehkä en koskaan saa kokea sitä 😭
Huh no joo, vetäydyn täältä masisteleen...jospa tässä taas piristyis sitten
36v ja mies 38v. Ensimmäinen lapsi toiveissa, yritys toden teolla aloitettu 4/20.
Lvm ja Juulia,
halauksia❤
Mutta niin kauan kun menkat pysyy poissa, on vielä toivoa🙏🙏💕💕💕💕
Ei kirvestä kaivoon, plussa voi näkyä vasta myöhemmin.
Tähtitaivas☆
Hei kaikki!😊
Pieni tilannepäivitys: täällä elellään dpo11 , enkä tosiaan usko nyt "enää" olevani raskaana, koska oletan, että alkio ei ole onnistunut kiinnittymään.
Munasolut on täyttä "kuraa"... mutta...
silti pienen pieni toivonkipinä elää, että mitä jos kuitenkin....varmaan lennnähtäisin takamukselleni😋
Siksipä ajattelin, että testaan huomenna, koska tuo saattaisi jo näkyä, jos alkio onnistuneesti kiinnittyi dpo8.
Oireita ei sen koommin ole, lämmöt yhä ylhäällä, alavatsalla hieman menkkamaisia tuntemuksia, joka voi tarkoittaa menkkoja tai sitten taskautta.
Haluan valaa kaikille negan saaneille toivoa, ettei kukaan vaipuisi omalla kohdalla synkkyyteen❤
En usko, että masennun pahasti, jos testi näyttää negaa ja niin kauan kun menkat on poissa, niin on toivoa🙏🙏💕💕💕
Tosin olen pettynyt negoihin kahden hoitovuoden ajan niin paljon, että kuori on kovettunut asiaa kohtaan.
Oikeastaan muuta selviytymiskeinoa ei ole, vaan vaihtoehtona on ajatella optinistisesti, sekä yrittää löytää itselle iloja elämästä💕 Yrittämisestä ei kannata tehdä "työtä", vaan on kivempi elää fiiliksillä, liikoja murehtimatta.
Mä ajattelen niin, että kannattaa yrittää niin kauan, kun onnistumiselle on edellytykset ja yrittän uskoa, että asiat tapahtuu silloin, kun ne on tarkoitettu tapahtuvaksi😊
Huomenna siis testaan ja luultavasti tulen kertomaan, että nega tuli.
Tähtitaivas☆
Täällä tais vaihtua kp 1. 😔 Kyllä taidan tänä keväänä vielä hakeutua lääkärille, jos ei tärppiä tule. Jotenkin aina raskasta, kun menkat alkaa. Mieli maassa, että ei taaskaan. Nyt siis unelma siirtyy -22 alkuun..
Jaksamista ja voimahaleja kaikille negan tehneille! ❤
Tähti☆ kirjoitti:
Hei kaikki!😊
Pieni tilannepäivitys: täällä elellään dpo11 , enkä tosiaan usko nyt "enää" olevani raskaana, koska oletan, että alkio ei ole onnistunut kiinnittymään.Munasolut on täyttä "kuraa"... mutta...
silti pienen pieni toivonkipinä elää, että mitä jos kuitenkin....varmaan lennnähtäisin takamukselleni😋Siksipä ajattelin, että testaan huomenna, koska tuo saattaisi jo näkyä, jos alkio onnistuneesti kiinnittyi dpo8.
Oireita ei sen koommin ole, lämmöt yhä ylhäällä, alavatsalla hieman menkkamaisia tuntemuksia, joka voi tarkoittaa menkkoja tai sitten taskautta.
Haluan valaa kaikille negan saaneille toivoa, ettei kukaan vaipuisi omalla kohdalla synkkyyteen❤
En usko, että masennun pahasti, jos testi näyttää negaa ja niin kauan kun menkat on poissa, niin on toivoa🙏🙏💕💕💕
Tosin olen pettynyt negoihin kahden hoitovuoden ajan niin paljon, että kuori on kovettunut asiaa kohtaan.Oikeastaan muuta selviytymiskeinoa ei ole, vaan vaihtoehtona on ajatella optinistisesti, sekä yrittää löytää itselle iloja elämästä💕 Yrittämisestä ei kannata tehdä "työtä", vaan on kivempi elää fiiliksillä, liikoja murehtimatta.
Mä ajattelen niin, että kannattaa yrittää niin kauan, kun onnistumiselle on edellytykset ja yrittän uskoa, että asiat tapahtuu silloin, kun ne on tarkoitettu tapahtuvaksi😊
Huomenna siis testaan ja luultavasti tulen kertomaan, että nega tuli.
Miten kävi? 😊
Negaa😛
Dpo12
Lämmöt yhä ylhäällä
Tähtitaivas☆
Kiitos tsempeistä Lvm ja Tähti! Ja muuttuisipa teidän negat positiivisiksi! Samaa toivon muillekin negan testanneille 🤞 Ihailen Tähti positiivisuuttasi ja sitä miten jaksat täällä tsempata kaikkia ja luoda positiivista ilmapiiriä 😊 On totta, ettei elämän pitäisi olla pelkkää yrittämistä ja pitäisi yrittää nauttia elämästä tässä ja nyt.
Vauvahaaveilija, oon pahoillani, ettei tärpännyt 😔 Aika lääkärille voisi olla hyvä idea, jos saisi jotain apuja tai mielenrauhaa. Toi on kyllä niiiiin raivostuttava tunne kun menkat alkaa ja menee ainakin itellä se viikko masistellessa...
N. 30+ v. pariskunta, 2 v. lapsi ja toinen haaveissa. Yritys aloitettu 6/20, kkm 1/21.
Joo kyllä pitää joka kerta kerätä itteä ku menkat alkaa.. Sitten taas toivo herää, kun mennään ovista lähemmäs. Oon käyny talvella yksityisellä ultrassa, siellä kaikki näytti olevan niinku pitää. Mut ehkä meen julkisen kautta vielä, et sais vaikka verikokeita yms otettua. Mahdollisesti lähetettä ihan sairaalaan? Noh, ei muuta kuin seuraavaa ovista kohti..
Onnittelut plussanneille ja tsempit negan saaneille! Todella vaikea pitää kyllä toiveikasta ja positiivista mieltä yllä, vaikka mahdollisuus plussaan on edelleen. ☹️ Aikalailla samat tuntemukset kuin aina muulloinkin ennen menkkoja. Mahassa välillä juilii ja rinnat on kipeät. Yleensä muutama päivä ennen menkkoja rintojen arkuus on kadonnut, mutta nyt ei vielä ainakaan ole. Menkat pitäisi siis alkaa ens perjantaina ja vasta silloin ajattelin testata, jos ei menkat ala. Katsotaan katsotaan.. Täytyis vaan yrittää muistaa, että ei mitään oireita vielä välttämättä edes tule vaikka olisikin tärpännyt. 😊
Jos ei tässä kierrossa tärppää, niin seuraava menee varmaan ohi, kun mies taitaa olla reissussa juuri pahimmoilleen oviksen aikaan. ☹️
Onko täällä muuten kokemusta raskauskeijulta tilaamisesta? Tilasin tiistaina parit testit, mutta ei ole tullut edes tietoa, että ne olisi lähetetty, vaikka ymmärsin että olisi aika nopea toimitus. Tuleekohan sieltä edes viestiä, kun paketti lähetetty? 😯
Kuumeilija86 kirjoitti:
Onko täällä muuten kokemusta raskauskeijulta tilaamisesta? Tilasin tiistaina parit testit, mutta ei ole tullut edes tietoa, että ne olisi lähetetty, vaikka ymmärsin että olisi aika nopea toimitus. Tuleekohan sieltä edes viestiä, kun paketti lähetetty? 😯
Tilasin about kuukausi sitten raskauskeijulta ovistesteja ja babystart liukuvoidetta, tuli nopeasti ja ei tulltu ilmoitusta että paketti lähetettiin, vain se tilausvahvistus ja seuraavaksi tuli ilmoitus että paketin voi hakea postista
Heips vaan kaikille!
Näitä kommentteja olen lueskellut tässä jo hetken ja liityn joukkoon!
Ihanaa saada vertaistukea ja kanssakulkijoita vauvahaaveiden matkalle.
Olemme siis pian 25v ja mies pian 27v esikoisesta haaveileva pariskunta.
E-pillerit jätettiin pois tammikuun puolessa välissä ja nyt olen yrittänyt tutustua omaan luonnolliseen kiertoon, mutta menkat ovat nuorena- ja ovat vieläkin hyvin epäsäännölliset. Miehellä onneksi hyvä tsemppi ja rauhoitteleva ote matkassa mukana, kun itseä joskus vähän meinaa turhauttaa 🤭 Nyt eletään kp 46 (edellinen kierto kesti 26 päivää), mutta menkoista ei tietoakaan. Raskaustesti kuitenkin negatiivinen.
Mutta todellakin vauva saa tulla heti, kun vain mahdollista! Peitto siis ahkerasti ja melko säännöllisesti heilunut pillereiden lopettamisen jälkeen.
Kuinkahan paljon liukuvoiteella on vaikutusta? Siis ku on tuollaisia siittiöystävällisiä vs normi? Meillä jotain ihan normeja ollu..
Vauvahaaveilija345 kirjoitti:
Kuinkahan paljon liukuvoiteella on vaikutusta? Siis ku on tuollaisia siittiöystävällisiä vs normi? Meillä jotain ihan normeja ollu..
Meillä on takana 2,5 vuotta yrittämistä ja tilasin tän liukuvoiteen about kuukausi sitten. Käytettiin oviksen aikana ja jälkeenkin aina kun harrastettiin seksiä. Tein viikko sitten positiivisen raskaustestin ja en ollut uskoa testitulosta. En vieläkään ihan tajua tätä ja pelkään niin paljon keskenmenoa.
Aloitettiin yrittäminen kesällä 2018 ja melkein heti raskaaksi. Silloin olin juuri ollut flagyl comp kuurilla bakteerivaginoosin takia mutta se raskaus päättyo keskenmenoon viikolla 6. Olen usein miettinyt että ehkä mun emättimen ph arvot ovat jotenkin semmoiset että ne estävät siittiöiden pääsyn hedelmöittämään joten päätin siksi kokeilla tuota Fertilisafe plus babystart liukuvoidetta jota raskauskeijussa myydään. Olen myös viimekuun aikana laihtunut hieman. Mun BMI oli vielä vuosi sitten 40 ja käytiin yksityisellä puhumassa lapsettomuudesta ja tehtiin ne perustestit eikä mitään suurempaa ongelmaa löytynyt. En päässyt mihinkään hoitoihin sillä painoa on liikaa ja lääkäri periaatteessa sano että "laihdu 30 kiloa ja nähdään sitten". Joten on ollut aika rankka ja toivottavasti tämä raskaus nyt menisi hyvin.
Hei!
Liityn mukaan minäkin. Olen saanut tosi paljon tukea, näkökulmia ja lohtua näistä ketjuista, kiitos kaikille kun jaatte kipeätkin tuntemuksenne.
Oma tilanne on, että sateenkaariperheeseen toivotaan iltatähteä. Yritystä ei vielä takana mitenkään hirveän pitkään ja onnistumisiakin on, mutta ovat menneet varhain kesken. Lähinnä huolettaa oma ikä (neljässäkympissä pörrätään) ja tässä yrityksessä diagnosoitu ovulaatiohäiriö, johon kuitenkin kevyet buustit tepsineet hyvin. Nyt kp 22 ja tiedän jo PMS-oireista, että tämä oli tässä; kierron pituus heittelee 24-33 päivän välillä myös silloin, kun ovulaatio todennetusti tapahtuu (yleensä pidempi kuin lyhyempi kierto kumminkin).
Yksin itkeskelyn sijaan ajattelin liittyä teidän joukkoonne, josko tästä taas yhdessä noustaisiin. Positiivisen ajattelun guru on tietenkin Tähti, joka jaksaa esimerkillisesti tsempata meitä "vanhempiakin" onnistumaan :D Tsemppiä hirmuisesti kaikille omiin tilanteisiin ja onnea jo plussanneille!
Sateenkaariperheen iltatähti toiveissa. Ikää nelisenkymmentä, yritys aloitettu toden teolla 12/2020. Tässä yrityksessä diagnosoitu ovulaatiohäiriö, johon kevyitä hoitoja. La 12/21, takana varhaisia keskenmenoja (1/21 ja 3/2021) ja siksi vaikeaa vielä luottaa tähän raskauteen.
Heippa kaikille! 🙋🏻
Täällä on niin positiivinen ilmapiiri, että uskaltauduin osallistumaan keskusteluun itekin :) Ihanaa, kun täällä on niin monella tärpännyt, toivon mukaan muillakin! ❤️
Oon +35v kahden ihanan lapsen äiti, vm. 2017 ja 2020. Ajattelin, että kaksi on meidän lapsiluku, mutta miehen (ja esikoisen) vauvakuume tarttui nopeasti muhunkin - joku pieni meidän joukosta vielä uupuu 😍 Kuopuskin täytti alkuvuodesta vuoden eli syli huutaa vauvaa!
Esikoinen oli yllärivauva, mutta maailman rakkain sellainen ❤️ Kuopusta pistettiin kolme kuukautta alulle - ja vaikka se onkin lyhyt aika - - tuntui kovin raskaalta odotella plussaa, koska olin luullu tulevani ”liiankin helposti” raskaaksi... Ne kuukautisetkin, kun alkoi heti esikoisen synnytyksen jälkeen lähes säännöllisinä täysimetyksestä huolimatta, mikä on kai harvinaista...
Kolmannen yritys aloitettu 12/20, mutta imetän yhä kuopusta, mikä saattaa jarrutella hommia. Imetys on kuitenkin niin tärkeä hänelle, eli en aio lopettaa vain tämän lapsitoiveen takia ❤️ Kuukautiset tulleet säännöllisinä jo yli puoli vuotta ja ovulaationkin huomaan joka kuukausi - kaksi lasta synnyttäneenä, kun ovulaatiokivut on aika kaameet, niin hyvässä kuin pahassa, haha.
Luulin meillä tärpänneen jo joulukuussa, kun yhtäkkiä jatkuvasti etoi, hajuaisti voimistui ja mieli teki juustohampurilaisia 🤭🤣 Haalean plussan sain pari päivää ennen kuukautisia, jolloin alkoi myös hailu mutta yhtäkkiä runsastuva vuoto. Koska PMS-oireita ei ollut pientä vatsakipua huolimatta, päättelin tämän ehkä olleen se mitä sanotaan ”kemialliseksi raskaudeksi” 😞
Nyt odotellaan taas menkkoja saapuvaksi parin päivän sisään, mahikset vauvaan vuonna 2021 alkaa olla pienet. Toivo kuitenkin elää, että vuonna 2022 saadaan meille pikkusisarus 😍
Mukavaa viikonalkua ☺️
Lorna, tulipa hassu näppisvirhe, että tarkoitus oli kirjoittaa "implantation dip"😅....näperrän kännykällä.
Oireista en osaa enää sanoa, onko niitä enää. Hikinen olo välillä, mutta voi olla muutakin. Olin tosin lähes täysin oireeton esikonkin kanssa ihan koko raskausajan. Vatsa vain kasvoi, muusta ei olisi ehkä varsinaisesti tiennyt🤣
Tähtitaivas☆