Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauva vuodelle 2021-2022

21.10.2020 |

Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.

Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3

Kommentit (1576)

341/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lvm, juurikin siksi paras on testata aamupissasta kun suositus on että olisi ollut rakossa vähintään 4 h ja HCG:n määrä on lisäksi aamuisin korkeimmillaan, runsas veden ja nesteiden juominen voi hyvinkin antaa väärän negatiivisen tuloksen hyvälläkin testillä.☺ itse bongasin esikoisen juuri rfsu testillä eka kerran vaikka se piti omiksi mieliksi varmistaa vielä muilla merkeillä 😁 mutta jos mahdollista niin suosittelen testaamaan aamupissan jollai edullisemmalla testillä, clearbluet kun on aika tyyriitä testejä niin ymmärrän ettei sitä ihan heti halua käyttää 😁☺👍

342/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnea Jens!! Ihanaa! Ja olipa kiva kun laitoit tuohon kaikki noi oireilut, niitä on mukava jotenkin aina tietää 😀 mut aika sekalaiselta vaikutti noi oireilut et on tää kyllä hankalaa sitten arvella että onko raskaana vai mistä johtuu mikäkin aina. Ite oon eniten kuullut aina sitä et rinnat tosi arat monella alkuraskaudessa niin niitä yritän aina puristella että onko nyt tavallista aremmat 🙈

Mulla sit väsymys loppui ja nyt on ollut pari huonosti nukuttua yötä niinkuin aika monesti ennen menkkoja 😟 nyt on kp 26 ja eiköhän sieltä vkl menkat tuu.

36v ja mies 38v. Ensimmäinen lapsi toiveissa, yritys toden teolla aloitettu 4/20.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
343/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juulia kirjoitti:

Onnea Jens!! Ihanaa! Ja olipa kiva kun laitoit tuohon kaikki noi oireilut, niitä on mukava jotenkin aina tietää 😀 mut aika sekalaiselta vaikutti noi oireilut et on tää kyllä hankalaa sitten arvella että onko raskaana vai mistä johtuu mikäkin aina. Ite oon eniten kuullut aina sitä et rinnat tosi arat monella alkuraskaudessa niin niitä yritän aina puristella että onko nyt tavallista aremmat 🙈

Mulla sit väsymys loppui ja nyt on ollut pari huonosti nukuttua yötä niinkuin aika monesti ennen menkkoja 😟 nyt on kp 26 ja eiköhän sieltä vkl menkat tuu.

Kiitos! Olen itsekin tykännyt lukea millaisia oireita muilla on ennen plussaa ollut ja ajattelin sen vuoksi jakaa omatkin oireet. Moni oireistahan liittyy varmasti ihan hormoneihin ja olisi voinut tulla yhtälailla negakierrosakin. Siksi halusinkin niitä suhteellisen tarkasti kirjata ylös, että olisin voinut verrata tulevissa kierroissa oireita aiempiin. En tosiaan olisi uskonut, että ainakin osa ihan oikeasti liittyi tärppiin. Esim. mainitsemani nännien aristus suihkussa oli tosi lievää ja mietin jonkun aikaa, että aristaako oikeasti vai kuvittelenko vain. Tätä aristusta oli kahdella suihkukerralla ja lisäksi yhtenä iltana rintojen alaosa oli ihan aavistuksen aran tuntuinen, ei kuitenkaan edes puristelu sattunut. Siksi epäilin liivien aiheuttamaksi. Oikeastaan kaikki muutkin oireet olivat tosi lieviä ja saivat monen oireen kohdalla epäilemään, että kuvittelenko vain. Ei siis mitään kovia vihlaisuja tai repäisykipuja tms. joita moni on kuvaillut. Ei myöskään mitään superhajuaistia.

344/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja itsekin ensikertalainen vähän iäkkäämmästä päästä. Täytän tänä vuonna 34. Jotenkin on kuitenkin sellainen olo, että tämä oli lopulta se ihan oikea aika, enkä olisi aiemmin ollut valmis. Eikä kyllä tuo toinen puoliskokaan. Ikä aiheutti kuitenkin minullakin vähän huolta, että olenko jo liian vanha ja menikö omat mahdollisuudet jo odotellessa.

345/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä kans alkoi jo mietityttää tämä oma ikä, mut nyt sain gynekologiköynniltä vähän vahvistusta, että kroppa vielä toimii kuten pitääkin.

Nämä piinapäivät on jotenkin hieman hermoja raastavia, kun olevinaan bongailee kaikenlaisia oireita 😁. Mulla ennen menkkoja on jo ainakin viikon ajan menkkakipujen kaltaisia tuntemuksia ja rinnat arat ja kaikenlaista muutakin. Pitäis vaan yrittää olla miettimättä liikaa!

Mulla nyt siis dpo 6 eli vielä täytyis malttaa odottaa!

346/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jens kirjoitti:

Juulia kirjoitti:

Onnea Jens!! Ihanaa! Ja olipa kiva kun laitoit tuohon kaikki noi oireilut, niitä on mukava jotenkin aina tietää 😀 mut aika sekalaiselta vaikutti noi oireilut et on tää kyllä hankalaa sitten arvella että onko raskaana vai mistä johtuu mikäkin aina. Ite oon eniten kuullut aina sitä et rinnat tosi arat monella alkuraskaudessa niin niitä yritän aina puristella että onko nyt tavallista aremmat 🙈

Mulla sit väsymys loppui ja nyt on ollut pari huonosti nukuttua yötä niinkuin aika monesti ennen menkkoja 😟 nyt on kp 26 ja eiköhän sieltä vkl menkat tuu.

Kiitos! Olen itsekin tykännyt lukea millaisia oireita muilla on ennen plussaa ollut ja ajattelin sen vuoksi jakaa omatkin oireet. Moni oireistahan liittyy varmasti ihan hormoneihin ja olisi voinut tulla yhtälailla negakierrosakin. Siksi halusinkin niitä suhteellisen tarkasti kirjata ylös, että olisin voinut verrata tulevissa kierroissa oireita aiempiin. En tosiaan olisi uskonut, että ainakin osa ihan oikeasti liittyi tärppiin. Esim. mainitsemani nännien aristus suihkussa oli tosi lievää ja mietin jonkun aikaa, että aristaako oikeasti vai kuvittelenko vain. Tätä aristusta oli kahdella suihkukerralla ja lisäksi yhtenä iltana rintojen alaosa oli ihan aavistuksen aran tuntuinen, ei kuitenkaan edes puristelu sattunut. Siksi epäilin liivien aiheuttamaksi. Oikeastaan kaikki muutkin oireet olivat tosi lieviä ja saivat monen oireen kohdalla epäilemään, että kuvittelenko vain. Ei siis mitään kovia vihlaisuja tai repäisykipuja tms. joita moni on kuvaillut. Ei myöskään mitään superhajuaistia.

Tisseistä ja tuntemuksista: Täällä oli esikoisen kanssa ja edellisessä kierrossa kesken menneessä tissien kipu jotain aikamoista. Ja oksu (esikoinen hg-tapainen raskaus). 🤮 Mutta nyt yritän jotenkin olla liikaa miettimättä noita edellisiä raskauksia koska plussasin eilen ja tissit ei sano mitään! ♥️😳Miksei ne sano mitää?!.😅

Noh, paha olo on ollut jo monta päivää ja meinaa oksu tulla muttei tulekaan. Tääkin on uutta. Aloin heti epäilemään että jotain vialla, mutta voisko olla vaan erilainen tällä kertaa? Väsymys kyllä on, muita oireita ja selvä plussa tuli testiin jonka uusin vielä tänään.🤞 Äh, jäi pelko tosta km...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
347/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuumeilija86 kirjoitti:

Täällä kans alkoi jo mietityttää tämä oma ikä, mut nyt sain gynekologiköynniltä vähän vahvistusta, että kroppa vielä toimii kuten pitääkin.

Nämä piinapäivät on jotenkin hieman hermoja raastavia, kun olevinaan bongailee kaikenlaisia oireita 😁. Mulla ennen menkkoja on jo ainakin viikon ajan menkkakipujen kaltaisia tuntemuksia ja rinnat arat ja kaikenlaista muutakin. Pitäis vaan yrittää olla miettimättä liikaa!

Mulla nyt siis dpo 6 eli vielä täytyis malttaa odottaa!

Helpommin sanottu kuin tehty kyllä.😅 Tsemppiä piinailuun sinne!💖🤞🤞🤞

348/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Plussatuulta ja tsemppiå tilanteisiin kaikille👍🙏🙏💕💕💕

Havahduin eilen (dpo8) sellaiseen, että olin ihan "umpijäässä"...lämmöt laski tosi alas 35.9c.... palelin aivan älyttömästi.

Tänään lämmöt pompsahtikin jälleen tosi ylös ja taas kuumottaa🤪

Olisikohan tuo voinut olla se "implantation dip"? 🙄

Alkion kiinnittyessä lämmöt laskee alas ja nousee takaisin ylös.

No selviäähän tuo asia luultavasti sitten, kun on raskaustestin aika.

Tähtitaivas☆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
349/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arwenna, saako jo onnitella? 😊

Laita testistä kuvaa meille👍💕💕💕

Tähtitaivas☆

350/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos Tähti!🥰💕 Aika paljon kieltämättä jännittää, mutta jos tämä nyt ei jatku niin tiedänpä sitten mennä lääkäriin ja saavat tsekata missä vika.

Ja vois hyvin olla dippi tuo kuvailemasi. Onko ollut mitään flunssan tapaisia oireita?🤔

Sisältö jatkuu mainoksen alla
351/1576 |
25.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka! Mä liityn myös joukkoon 😊

Eka kierto menossa pillereiden lopettamisen jälkeen, kierron pituudesta ei siis vielä tietoa. Nyt yhdeksän päivää (kp9 alkaen) ollut oletettuja ovisoireita enemmän ja vähemmän, tiedä sitten mikä näistä on mitä. Tänään kp17 tosi kova kipu ollut alavatsalla vasemmalla aamusta alkaen. Jomotusta, vihlontaa, kouristuksia, hyvä että kävely onnistui päivällä suorassa. Nyt parin tunnin ajan ollut lievempänä, mutta edelleen tuntuu munarsarjan suunnilla. Panadolin jouduin aamupäivällä yhden ottamaan. Ton kivun lisäksi keskellä alavatsaa pari kertaa pienesti vihlassut. Jos tässä kierrossa ihmeen kaupalla jo raskautuisi, niin alkunsa raskaus olisi voinut saada kp8 tai kp12. Nännit atistaneet selvästi nyt kaksi päivää. Maanantaina oli kummallinen heikotus/pahoinvointikohtaus, vatsassa kiersi, huimasi. Nää voi kaikki tietty johtua ylipäänsä nyt hormonimuutoksista, että en raskausoireiksi vielä kuvittele.

Kiva tulla tänne kuulemaan muiden, ja jakamaan omia fiiliksiä yrityksen ajaksi. Mulla on kaksi lasta ennestään, kouluikäisiä jo. Nyt uuden miehen kanssa vauva toiveissa ❤️ ikää mulla 33v. Pco:tai väläytelty gynellä jo ennen esikoista.

352/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähti☆ kirjoitti:

Plussatuulta ja tsemppiå tilanteisiin kaikille👍🙏🙏💕💕💕

Havahduin eilen (dpo8) sellaiseen, että olin ihan "umpijäässä"...lämmöt laski tosi alas 35.9c.... palelin aivan älyttömästi.

Tänään lämmöt pompsahtikin jälleen tosi ylös ja taas kuumottaa🤪

Olisikohan tuo voinut olla se "implantation dip"? 🙄

Alkion kiinnittyessä lämmöt laskee alas ja nousee takaisin ylös.

No selviäähän tuo asia luultavasti sitten, kun on raskaustestin aika.

Millon ajattelit testata? 🥰

Sisältö jatkuu mainoksen alla
353/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnea Arwenna! Toivotaan että kaikki menee hyvin. Ja tervetuloa Lilanda :)

Tänään virallisesti meni flo harmaaksi - ensimmäinen virallinen päivä menkat myöhässä. Eli ei siis vieläkään näy eikä kuulu menkkoja eikä oireita. Olo ja oireet pysyneet nyt pari päivää samana:

- rinnat herkät kuten ennen menkkoja

- lisääntynyt valkovuoto oviksesta asti (tämä on poikkeuksellista). Kirkasta venyvää limaa oli dpo 7-8.

- yksi yö heräsin hiestä märkänä. Oisko ollut Dpo 9/10. Välillä vilunväreitä, tosin mulla on usein kylmä.

- ei väsytä, välillä energiaa on aivan älyttömästi kuten mulla usein

- pieniä sähköiskumaisia tuikkauksia eri puolilla vatsaa satunnaisesti (tämä on poikkeuksellista, muttei mun mielestä hirveän erikoista..). Muutamana iltana tuntunut että maha tulossa kipeäksi- ei tullut.

- ehkä vähän hitaampi vatsan toiminta, Sori jos on TMI - mutta mulla vatsa toimii aina todella hyvin ja melkein kellon lyömällä

- yhtä jano kuten aina, vessakäynnit yhtä tiheät kuten aina. Tätä en usko edes raskauden muuttavan tai sitten asun kohta vessassa :D

Päätin, että testaan huomenna aamulla kun on sitten dpo 14/15 niin luulisi että riittäis. En ehkä usko raskauteen itse tällä hetkellä (itsesuojeluvaisto?) ja oottelen vaan niitä menkkoja.

Ja sitten jos huominenkin testi on nega niin en tiedä missä mennään. En halua edes ajatella sitä. Jotenkin uskon että nega sieltä tulee kun ei ole mitään klassisia raskausoireita. Jos edes olisi vähän huono olo tms niin voisin varovaisesti toivoa ja luottaa plussaan. Onhan toki tässä googleteltu ahkerasti oireettomia raskauksia :D

N 35 M 36 Ensimmäinen toiveissa - yritys aloitettu 12/2020.

354/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnea Arwenna 💛 ja Lvm, kyllähän tuo lupaavalta vaikuttaa! 

Mulla on aina ollut aika epäsäännöllinen kierto, joten otin testaamiseen pari päivää ylimääräistä (testit tältä aamulta dpo17). Mutta niin vaan tikkuun (/tikkuihin 😅) tärähti yhden viivan sijaan kaksi 💛💛💛.

Olen todella onnellinen, mutta samalla todella pelokas ja epävarma. Viimekertaisen kokemuksen jälkeen mua pelottaa ihan älyttömästi. Olen jotenkin ihan varma, että tämä menee kesken jo muutaman seuraavan viikon sisällä. Pitää vain vahvasti yrittää uskoa, että kaikki menee hyvin.   

Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.

Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
355/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arwenna ja Kiiko, jättipaljon onnea plussista, toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja teillä olisi ihana odotusaika edessä!! ❤❤❤💞💞💞

Ja Lvm, kuulostaa oikeasti aika mahdolliselta tapaukselta ja ei kaikilla ihan alkuraskaudessa ole oireita, oman esikoiseni kohdalla esim. pahoinvointi joka oli eka selkeä oire alkoi vasta rv 7+0 ja eriävät mielihalut siinä 11+0 ja sitä ennen ei ollut mitään oireita 😁👍

356/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lämpimät onnittelut plussanneille!

Lvm: noissa sinun oireissasi on kyllä paljon saman tyyppistä oireilua kuin itsellänikin oli nyt tässä plussakierrossa ennen kuin testin tein. Itsekin muistan heränneeni yksi yö hiestä märkänä ja minulla oli vilunväristyksiä ja palelua. Erilaista pistelyä eri puolilla vatsaa oli minullakin, niitä en vain tainnut kirjata ylös, kun ajattelin johtuvan ruuansulatuksesta. Alavatsan pistelyt ja muut tuntemukset toki kirjasin. Pidetään peukkuja, että teillä olisi myös tärpännyt! Ja jos nyt kuitenkin tulee nega, niin valtavat tsempit uuteen kiertoon.

357/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiiko, onnea plussasta!❤❤💕💕💕

On todella selvät viivat😘

Toivotaan vauva syliin saakka, hyvää odotusta.🙏🙏💕💕💕

Tähtitaivas☆

358/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lvm kirjoitti:

Onnea Arwenna! Toivotaan että kaikki menee hyvin. Ja tervetuloa Lilanda :)

Tänään virallisesti meni flo harmaaksi - ensimmäinen virallinen päivä menkat myöhässä. Eli ei siis vieläkään näy eikä kuulu menkkoja eikä oireita. Olo ja oireet pysyneet nyt pari päivää samana:

- rinnat herkät kuten ennen menkkoja

- lisääntynyt valkovuoto oviksesta asti (tämä on poikkeuksellista). Kirkasta venyvää limaa oli dpo 7-8.

- yksi yö heräsin hiestä märkänä. Oisko ollut Dpo 9/10. Välillä vilunväreitä, tosin mulla on usein kylmä.

- ei väsytä, välillä energiaa on aivan älyttömästi kuten mulla usein

- pieniä sähköiskumaisia tuikkauksia eri puolilla vatsaa satunnaisesti (tämä on poikkeuksellista, muttei mun mielestä hirveän erikoista..). Muutamana iltana tuntunut että maha tulossa kipeäksi- ei tullut.

- ehkä vähän hitaampi vatsan toiminta, Sori jos on TMI - mutta mulla vatsa toimii aina todella hyvin ja melkein kellon lyömällä

- yhtä jano kuten aina, vessakäynnit yhtä tiheät kuten aina. Tätä en usko edes raskauden muuttavan tai sitten asun kohta vessassa :D

Päätin, että testaan huomenna aamulla kun on sitten dpo 14/15 niin luulisi että riittäis. En ehkä usko raskauteen itse tällä hetkellä (itsesuojeluvaisto?) ja oottelen vaan niitä menkkoja.

Ja sitten jos huominenkin testi on nega niin en tiedä missä mennään. En halua edes ajatella sitä. Jotenkin uskon että nega sieltä tulee kun ei ole mitään klassisia raskausoireita. Jos edes olisi vähän huono olo tms niin voisin varovaisesti toivoa ja luottaa plussaan. Onhan toki tässä googleteltu ahkerasti oireettomia raskauksia :D

Kiitos Lvm! :) :)

Siellä kuulostaa myös jännältä, onnea kovin huomiseen testaamiseen! <3

359/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon onnea Kiiko! Toivon kasapäin tarrasukkia sinne matkaan. 💕💕💕

360/1576 |
26.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lorna, en usko, että kovin kiireellä testailen, jospa odotan menkkojen alkamispäivään, tuonne ensi ma/ti😊🙄

Nuo kaksi vuotta hoidoissa oli sellaista aikaa, että malttia testaamisen kanssa ei tahtonut olla ja tulikin testattua aina liiankin aikaisin.

Jos nyt sattuisi niin, että tuo lämpöjen lasku oli se 'impantation dip", niin tuosta täytyisi vähintään pari päivää odottaa, jotta hcg voisi näkyä testissä....

Mutta onhan tää jännää, vaikka pettynyt onkin vuosien aikana jo aivan liian monta kertaa...

Kiva, että jännäät mukana😘💕💕💕

Tähtitaivas☆