Missä elämäntilanteessa olit 25-vuotiaana?

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 19:07"]

25-vuotiaana olin elänyt jo yhden elämän, tai siltä se tuntui. Olin kokenut suurta yksinäisyyttä, sen miltä tuntuu tulla sosiaalisesti ihailluksi, rakastumisen, pitkän avosuhteen, jättämisen ja jätetyksi tulemisen. Opiskelin unelma-alani maisterintutkintoa yliopistossa. Olin tullut siihen tulokseen, että minut on tarkoitettu elämään loppuelämäni yksin ja hyväksynyt asian.

Tuosta sitten alkoi toinen elämäni, kun tapasin nykyisen kumppanini, ensimmäisen ihmisen joka on koskaan ymmärtänyt minua niin, että en tunne enää olevani aivan yksin. Tähän elämään on mahtunut yhdessäoloa, haastavan suhteemme kehittämistä tasapainoiseksi, erittäin kunnianhimoisen uran käynnistelyä, parantumattoman sairauden toteaminen ja tämän asian hyväksyminen lopulliseksi osaksi elämääni. Vaihe on ollut hyvin rankka mutta antoisa.

Juuri nyt tunnen että alkamassa on kolmas elämäni. Siihen elämään mahtuvat vihdoin myös lapset, jos meille sellaisia suodaan. Jos ei suoda, tyydyn osaani. Hyvin paljon olen jo elämältä saanut.

[/quote]

Taloudellinen puoli unohtui raportoida. Sattumoisin juuri 25-vuotiaana ostin ensiasuntoni. Siitä on vieläkin jonkin verran lainaa jäljellä, ja tulee olemaan vielä pitkään, koska tulotasoni on edelleen alhainen. Mutta on minulla onneksi sentään tuo asunto vanhuuden turvana, siltä varalta että urastani ei koskaan tulisikaan mitään. Laina kuitenkin sen verran pieni, että saan sen makseltua tavalla tai toisella.

60

Asuttiin avomiehen kanssa omassa omakotitalossa koiran ja kahden kissan kanssa. Lapsen yritys oli käynnissä, joka sitten syntyikin ollessani 25v. Opiskelin.

Nyt olen 26v ja samassa talossa lapsen ja lemmikkien kanssa asutaan.

Täytti 25 erasmus-vaihdossa. Sen vuoden aikana olin myös harjoittelussa, mentiin naimisiin ja nautiskeltiin pari kuukautta toisistemme seurasta häämatkalla <3 ihana vuosi...

Olin valmistunut hetkeä aiemmin yliopistosta maisteriksi ja muuttanut vuodeksi ulkomaille töihin. Olimme seurustelleet poikaystäväni kanssa pari vuotta, asuttiin Suomessa käytännössä yhdessä mutta tuon ulkomaavuoden aikana lennettiin vuorotellen toistemme luokse. Tulevaisuudesta/omasta urasta ei vielä ollut oikein tietoa (oma perheestä puhumattakaan, vaikka vauvakuume alkoi noihin aikoihin nostaa päätä), mutta elämä oli ihan kivaa, matkusteltiin ja muuta.

Olin aika hiljattain saanut opinnot loppuun, olin ekassa vakituisessa työpaikassani. Menin 25-vuotiaana naimisiin ja aloin odottamaan esikoistani 25-vuotiaana. Tosin siitä liitosta olen jo sittemmin eronnut.

Olin juuri alkanut toipua burn-outista ja sitä seuranneesta vakavasta masennuksesta. Vuosi meni siihen, että hiljaa aloin köpötellä eteenpäin. Olin valmistunut maisteriksi vuotta aikaisemmin, mutta en ollut tehnyt mitään töitä valmistumisen jälkeen sairastumisen takia. Vuoden aikana hiljalleen aloin uskoa siihen, että elämällä voisi olla jotain annettavaa minullekin. Tietyssä mielessä yksi elämäni tärkeimmistä vuosista.

Ei todellakaan mitään lapsihaaveita, asuin avomiehen kanssa vuokrakaksiossa kaupungin laidalla. Samanikäiset tuttavat tuntuivat pyörivät enemmän tai vähemmän samanlaisissa pohdinnoissa: mitä tästä elämästä ihan oikeasti tahtoisi?

Olin 3 lapsen yh. Arki pyöri ihan mukavasti. Tapasin myös tulevan aviomieheni.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 16:29"]

No huh huh on jengi nuorena muksut saanut.. Itse olen nyt 25 ja opiskeluvaihdossa toisessa maassa, sinkku ja menojalka vieläkin päällä (alkaa tosin hieman hiipumaan..)

Lapsia mulle ei ennen ku 30v. olen täyttäny, aion elää itselleni ennen kun omistan elämäni muille.

[/quote]

Aika monella vastanneella on tuosta 25 vuodesta jo suht pitkä aika, jopa 10v ja enemmänkin. Tuossa ajassa on tapahtunut ihan älyttömän iso ja yhtäkkinen muutos. Sanoisinko, että ainakin omien havaintojen mukaan ihan muutamassa vuodessa on muuttunut niin, että lapsista aletaan haaveilla vasta +30-vuotiaana. Nyt halutaan olla vapaita ikävuodet 20-30, kun vielä esim. 10v sitten (kun itse olin 22v ja sain esikoisen) paljon aikaisemmin alettiin perustaan perhettä.

Omakotitalo (oma, tai siis pankin :P), kaksi lasta, koira, farmariauto ja avioliitto ;) ja täytän kk päästä 26v.

Aloitin uudet opinnot uudella paikkakunnalla. Elämä ei ole juuri muuttunut. Ei omaa kämppää, vuokralla ollaan, töitä loma-aikoina, harrastuksia paljon ja ne liittyvät osin tulevaan ammattiini. Kihloissa olen, mutta ei lapsia. Lemmikkejä on, lapsia ehkä vasta 30 jälkeen, tahdon elää ensin ihan kunnolla, samoin mies. Eli en todellakaan elä niinsanottua normielämää, eikä tämä minua haittaa :). Ei kaikkien tarvitse elää saman kaavan mukaan ja uraputkessa ehtii olla varmasti 70 ikävuoteen asti (tällä menolla).

Olin täynnä ideoita, miten muuttaa maailmaa - tai ainakin yhtä tiettyä osaa siitä - paremmaksi. Sain paljon kannustusta ja mietin, että vielä pari vuotta opiskelen ja teen ohessa palkkatöitä, ja sitten toteutan suuret suunnitelmani yrittäjänä.

No, lopulta en saanut mitään aikaiseksi. En ehkä sittenkään täysillä uskonut ideoihini, enkä onnistunut innostamaan muita mukaani. Melkein kaikki olivat jo siinä vaiheessa "hyvissä" vakitöissä, eikä innostusta epävarmuuteen hyppäämiseen enää ollut, kuten vielä opiskeluaikoina. Selkeää suuntaa ei ollut, joten hakeuduin perus palkkatöihin johdon konsultiksi, ja sillä tiellä olen edelleen 6 vuotta myöhemmin. Mutta vielä jonain päivänä...

Ammatti oli , töissä ja olin niiiiiiin rakastunut. Rakkaus loppui muutaman vuoden päästä, olin vähän dorka kun en tajunnut mikä timantti poikakaveri oli.

Ammatti, työpaikka, velaton omakotitalo remonttia pikkuhiljaa, 1,5 vuotias ja vauva ja eläimiä. Avoliitossa (talo miehen kanssa puoliksi). Kerettiin kyllä elää tarpeeksi ennen lapsiakin ja keretään lasten kanssakin :D ei se elämä siihen ole loppunut vaan vasta alkanut vaikka baarit jäi.

Täytin 25 vuotta Roomassa, jossa olin opiskelemassa. Yksi elämäni hienoimmista ajanjaksoista. Yliopisto-opinnot olivat loppusuoralla, gradu valmistui 26-vuotissynttäreiden tienoilla. Sinkku, ei lapsia.

Hyvässä terveysalan työpaikassa, 8. vuoden suhde juuri loppunut, kävin baareissa tanssimassa viisi kertaa viikossa. Matkustelin paljon. Kävin paljon salilla ja olin tosi hyvässä kunnossa. Aktiivista ja vapaata mutta jotenkin ahdistunutta ja yksinäistä aikaa vaikka yksin en ollut melkein koskaan. Elämä ei tuntunut vakaalta ennen kun menin naimisiin ja sain lapsia kymmenen vuotta myöhemmin. Mutta tulihan paljon muutakin koettua. :)

Sain toisen lapseni 25-vuotiaana, olin valmistunut ammattiin. Asuin nuorimmaisen lapsen isän kanssa vuokrakolmiossa (lapset siis myös meidän kanssamme).

Jos en olisi saanut ensimmäistä lastani parikymppisenä olisin todennäköisesti vieläkin lapseton, lasten ikäeroa ei viitsinyt jättää suureksi niin siksi noin ajoissa jo kaksi lasta.

ja 76:lla ikää nyt siis 26

Asuin (asun) omakotitalossa, naimisissa ja neljä lasta. :)
Nyt 26v, edelleen neljä lasta, omakotitalo ja aviomies. Lisänä työpaikka :)

Olen nyt 25. Olen yhden 3 -vuotiaan lapsen yksinhuoltaja, meillä on koira ja kissa, asun vuokralla, seuraavaksi aion opiskella toisen ammatin.

Nykyinen mieheni kosi, kun täytin 25v. Valmistuin amk:sta. Mentiin naimisiin. Muutettiin omakotitaloon. hankittiin koira. Aloin odottamaan ensimmäistä lastamme. Harrastuksen lenkkeily, sali. Kavereiden luona kahvilla tuli käytyä, mutta ei jaksamista ravintoloihin pahemmin raskaana.