Onko muita, joille tuli vakituisen työpaikan saamisen jälkeen "Tässäkö tämä nyt oli" olo elämästä?

No mikä oli ja meni?

Älä huoli, voit menettää työsi jo parin vuoden päästä!

Sama täällä.

Hain töitä pitkään ja hartaasti, ajattelin, että kunhan saan vakipaikan ja taloudellinen tilanne tasoittuu, elämäni on päällisin puolin täydellistä. Niin onkin, mutta korona rajoittaa merkittävästi työn ulkopuolista elämää. Päivät kuluu töissä ja illat kotona, joten tuntuu siltä, että elämä on pysähdyksissä.

Pääsisipä kokemaan moisen tyhjyyden.

Voisi alkaa etsiä miestä, kun tietäisi asuvansa yhdessä paikassa pidempään kuin vuoden. Voisi hankkia projekteja, joiden ei tarvitse mahtua reppuun. Pääsisi eroon tästä venyvästä ja vanuvasta "nuoruudesta", jossa juurettomuus jatkuu vaikka ikää on jo 30-v.

Pikemminkin ahdistaa kun haluaisi irtisanoutua tai vaihtaa työpaikkaa mutta tuntuu ettei viitsi kun nyt olisi ”varma pala”.

Vierailija kirjoitti:

No mikä oli ja meni?

Älä huoli, voit menettää työsi jo parin vuoden päästä!

Koronapaskan takia puoli vuottakin voi riittää kohta miltei kaikilla aloilla.

Ei kun elämä on koronan takia viime talvesta asti ollut yhtä jännitystä, että koska työt loppuu?

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä.

Hain töitä pitkään ja hartaasti, ajattelin, että kunhan saan vakipaikan ja taloudellinen tilanne tasoittuu, elämäni on päällisin puolin täydellistä. Niin onkin, mutta korona rajoittaa merkittävästi työn ulkopuolista elämää. Päivät kuluu töissä ja illat kotona, joten tuntuu siltä, että elämä on pysähdyksissä.

Työttömän aika kuluu koronan (ja rahattomuuden takia) vain kotona.

Ei. Tuli tunne  "Nyt elämä alkaa"

Mulla ei vielä edes ole vakituista työpaikkaa. Pätkiä olen tehnyt joista viimeisin päättyi elokuun viimeinen päivä. Työhakemuksia tälläkin hetkellä kolme vetämässä, ja nämä kaikki vakituisiin työpaikkoihin.

Toisaalta rukoilen saavani jonkun noista paikoista, ja toisaalta toivon etten saisi.

Elämä yhteiskunnan elättinä ei ole mukavaa, mutta ei siihen oravanpyörään siirtyminenkään tunnu houkuttelevalta. Siitä huolimatta töihin yritän päästä.

Kaikki toivoo hartaasti saavani työpaikan ja toivottaa onnea, joten paineita on. Ymmärrettävästi toivovat minun saavan töitä, tottakai, toivonhan osaksi itsekin.

Jotenkin vain ahdistaa ajatus siitä, että elämä menee suurimmaksi osaksi töissä käymiseen. Vuorokaudesta valtaosa hereilläoloajasta menee töissä, töihin valmistautuessa ja pakollisiin arjen askareisiin. Ei ole läheskään tarpeeksi aikaa enää olennaiseen. Rahaa on sitten enemmän, mutta mitäpä minä vaikka 60":lla televisiolla teen jos en sitä ehdi juuri katsomaan.

Noh, nää nyt on näitä, ei saisi ilmeisesti valittaa eikä todellakaan tuntea näin.

Vakituinen työ merkitsee sitä, että saat olla siellä vuoden, pari, korkeintaan.

Sit tulee yt-neuvottelut ja koska olet uusi työntekijä niin potkut.

Vierailija kirjoitti:

Pääsisipä kokemaan moisen tyhjyyden.

Voisi alkaa etsiä miestä, kun tietäisi asuvansa yhdessä paikassa pidempään kuin vuoden. Voisi hankkia projekteja, joiden ei tarvitse mahtua reppuun. Pääsisi eroon tästä venyvästä ja vanuvasta "nuoruudesta", jossa juurettomuus jatkuu vaikka ikää on jo 30-v.

Kuule, alkaisit sitten vaan miettiä, että tähänkö jämähdin, tämän miehen kanssa. Nimimerkillä kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Vakituinen työ merkitsee sitä, että saat olla siellä vuoden, pari, korkeintaan.

Sit tulee yt-neuvottelut ja koska olet uusi työntekijä niin potkut.

Huh, mikä helpotus. 🤣

Jep, sama fiilis oli. Jonkun ajan päästä vaihdoin työpaikkaa, tein sitä hommaan muutaman vuoden, pyysin siirtoa toiseen työpisteeseen, pääsin ja sitten piste lakkautettiin parin vuoden päästä. Nyt olen taas uudessa työssä, mulle sopii vaihto muutaman vuoden välein. Onneksi on iso työnantaja niin voin vaihtaa työpistettä mutta pysyä samalla työnantajalla.

Kyllä ap, uskon että olet ainoa.

Minusta on mukavaa kuin on vakityö ja älykkäitä työkavereita. Toivottavasti ap sinäkin löydät mukavan työn. Mitä oikeastaan etsit?

Mikä on vakituinen työpaikka?

Mulla ainakin työsopimuksessa lukee voimassaolo toistaiseksi

Joo ite irtisanouduin kun neljä vuotta vakkariduuni. Ei ollut mun juttu ja sitäpaitsi työn luonteen vuoksi ja perhe-elämän yhdistämisen takia olin niin loppu,etten jaksanut ajatellakaan mitään muuta kun kotisohvaa työpäivän jälkeen.

Nyt se elämä vasta alkoi! Olen vapaa tekemään mitä huvittaa.

Nimim. Ei enää vakkariduunia

Mä olen ollut 10 vuotta tehtyäni sitä ennen lähes 20 vuotta pätkiä, uudelleen koulutuksenkin kävin, toki äitiyslomat ja hoitovapaat sisältyvät tuohon aikaan. Nyt olen ollut 10 vuotta samassa. Olin onnellinen saatuan paikan, mutta vaikka palkka tulee ajallaan, työyhteisössä ei ole mitään vikaa ja pidän työstäni: Olen kyllästynyt. Haaveilen omavaraisesta elämästä jossain pohjoisessa, niin että voisin tehdä töitä kotona. Olen itse asiassa tehnyt töitä kotona ja pääsisin nopeasti samaan, mutta alalla ei tienaa kuin taskurahoja. Vähän on ollut ajatus, että tätäkö tämä on nyt sitten eläkeikään saakka. Ne vaihtelevat pätkätyöt eri paikoissa, niihin en koskaan kyllästynyt, joten se vaihtelevuus taisikin olla mun juttuni. 

Itse pyöritin omaa firmaani samalla kun vakiduuni antoi taloudellista turvaa. Sitten eräs kaunis kesäpäivä, heti loman jälkeisenä maanantaina, marssin pomon juttusille tehtyäni tunnin töitä ja juotuani kahvit ja irtisanoin itseni. Sain poistua saman tien ilman 30 päivän irtisanomisajan lusimista, kun kesä ja hiljainen kausi. 

Siitä lähtien oon pyörittäny omaa firmaa ja uusia aluevaltauksia voi aina tehdä, sen mukaan mitä itse haluaa. Bonuksena voi nukkua työpäivinäkin ihan just niin pitkään kuin huvittaa. 

Kannattaa miettiä tarkkaan mitä elämältään haluaa. Kun yksi ovi sulkeutuu niin monta avautuu. Voi kokeilla eri juttuja ja ehkä sieltä löytyy just se mikä iskee. Tai vaihtoehto sekin,että tekee erilaisia töitä vaikka lopun ikänsä. Vaihtelu on ainakin mun juttu!