Lue keskustelun säännöt.
Synnytys ilman kivunlievitystä
21.01.2014 |
Olen tuleva ensisynnyttäjä. Minulla ei sinänsä ole mitään kivunlievitystä vastaan, mutta vaihtoehdot kuulostavat ikäviltä. Puudutukset: piikki selkänikamien väliin tai kohdunsuulle, ja puutumisen tunne. Inhoan tunnottomuutta paljon enemmän kuin kipua, mutta toisaalta en ole kokenut synnytyskipua eikä minulla ole siis käytännössä aavistustakaan mitä tuleman pitää.
Koska kaikissa kivunlievityksissä taisi olla että pitää olla x senttiä auki, niin ehdin varmaan siinä avautuessa päättää otanko puudutusta vai en. Kipuhan ei ole vaarallista eikä tappavaa, ja tulen kivun tunteesta yleensä ärtyisäksi ja kun olen vihainen saan toimintaenergiaa ja voimaa vihasta.
Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksia teiltä jotka olette synnyttäneet ilman kivunlievitystä, miten synnytys sujui ja kuinka suuri osa siitä oli sietämättömäntuntuista kipua?
Kommentit (90)
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 13:19"]
En kokenut tarvetta. Lähdin synnyttämään esikoista avoimin mielin, enkä ole siis mitenkään lääkkeellistä kivunlievitystä vastaan. Sellaista vaihetta ei vain koskaan tullut, että olisin kokenut oloni sietämättömäksi. Avautumisvaiheen kesto oli 24 tuntia ja ponnistusvaiheen 12 minuuttia. Tarkoitiko ap, että haluat vastauksia sellaisilta, jotka ovat synnyttäneet ilman lääkkeellistä vai ilman mitään kivunlievitystä? Itsekin siis käytin kotona saunaa avuksi, ja sairaalassa jumppapalloa, vettä ja laulamista. Kannattaa kokeilla luomut vaihtoehdot myös, saattaa yllättyä :) Joka tapauksessa tsemppiä koitokseen. Eikä toki kannata sankaria leikkiä, jos olo on sietämätön, niin tottakai kannattaa pyytää helpotusta, sitä vartenhan ne lääkkeet siellä on.
[/quote]
peesaan tätä täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 13:19"]
En kokenut tarvetta. Lähdin synnyttämään esikoista avoimin mielin, enkä ole siis mitenkään lääkkeellistä kivunlievitystä vastaan. Sellaista vaihetta ei vain koskaan tullut, että olisin kokenut oloni sietämättömäksi. Avautumisvaiheen kesto oli 24 tuntia ja ponnistusvaiheen 12 minuuttia. Tarkoitiko ap, että haluat vastauksia sellaisilta, jotka ovat synnyttäneet ilman lääkkeellistä vai ilman mitään kivunlievitystä? Itsekin siis käytin kotona saunaa avuksi, ja sairaalassa jumppapalloa, vettä ja laulamista. Kannattaa kokeilla luomut vaihtoehdot myös, saattaa yllättyä :) Joka tapauksessa tsemppiä koitokseen. Eikä toki kannata sankaria leikkiä, jos olo on sietämätön, niin tottakai kannattaa pyytää helpotusta, sitä vartenhan ne lääkkeet siellä on.
[/quote]
peesaan tätä täysin.
Oon synnyttänyt kolme lasta ilman kivunlievitystä, tai no ilokaasua kahden kohdalla, ekan ja vikan. Keskimmäinen syntyi kotona palomiesten avustamana.
Olen tosi nopea synnyttäjä, en mikään luomu synnyttäjä omasta tahdosta.
Ilokaasu on mun mielestä vaan henkinen tuki, itse ottaisin kaikki mitä vaan saa, koska synnyttäminen sattuu niin paljon
Sanon näin vaikka omat lapset on syntyneet nopeasti, mutta rajuja synnytyksiä.
Molemmat lapset synnyttänyt luomuna. Ekan kohdalla vaikein paikka ihan avautumisen loppuvaihe, se kun ponnistutti mutta ei saanut vielä ponnistaa. Kakkonen syntyi "syöksysynnytyksenä", ekoista supistuksista 2,5h päästä vauva oli jo maailmassa. Hädin tuskin ehdittiin synnytyssaliin, jossa kävin vaan ponnistamassa vauvan ulos. Kivuliain osa oli synnytyksen jälkeinen tunti kun istukka ei irronnut vaan sitä piti parin kätilön voimalla autella ulos...
Kolme lasta olen minäkin synnyttänyt ilman kivunlievitystä (ilokaasua yritin tosin hengitellä ykköstä synnyttäessä mutta se ei toiminut minun kohdallani). Mikään oma valinta kipulääkkeitä synnyttäminen ei ole ollut. Synnytykset ovat vain olleet sen verran nopeita (8h, 1,5h ja 6h), ettei mitään ole ehditty antaa, hyvä kun kuopuksen kohdalla edes ehti sairaalaan asti.
Keskimmäisen synnytys oli ehkä se kivuliain (supistuksiltaan) koska se oli käynnistetty ja supistukset alkoivat yhtäkkiä ja rajuina. Meni aikaa, että sain kätilön vakuutettua siitä, että kannattaisi ihan oikeasti vilkaista että kuinka paljon olen auki. Sitten tulikin hitonmoinen kiire salia kohden.
Noin muutoin avautumisvaiheet ovat olleet ihan siedettäviä. Voi tietysti olla, että mielipiteeni olisi aivan erilainen jos ne olisivat kestäneet kauemmin. Liikkuminen auttoi kipuihin ihan kivasti.
Ponnistusvaiheet ovat sitten olleet asia erikseen. Kakkosen ponnistamista en edes muista kunnolla, kolmosen synnyttämisestä muistan oksentamisen. Eli kipu on ollut jotakin ihan kauheaa. Tavallaan sitä yritti olla ponnistamatta vaikka oli tarve, koska pelkäsin sitä kipua. Kolmosen kohdalla se oli varsinkin silloin jotakin sanoinkuvaamatonta kun kätilö joutui auttamaan vauvaa ulos kun tämä jäi hartioistaan kiinni (mies sanoi, että huusin kuin syötävä ja yritin ilmeisesti murtaa hänen kätensä, sen verran lujaa kuulemma puristin sitä :D).
Ei noista mitään traumoja ole jäänyt. Synnytykset ovat menneet ihan oppikirjan mukaan ja yhteensä tikkejä on laitettu hurjat kaksi. Parantuminen/palautuminen on myös tapahtunut tosi nopeasti.
Neljättä lasta ei nällä näkymin ole tulossa mutta jos olisi, tähtäisin silti siihen kipulääkitykseen, ihan ponnistusvaiheen takia. Tosin jos synnytys menisi kuten edelliset, saisin asua sairaalassa että edes sinne asti ehdin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle jäi esikoisen synnytyksestä trauma. Tuolloin synnytys käynnistettiin rakeilla, sain epiduraalin ja ilokaasua. Nämä kaikki pakotettiin ja vielä piti synnyttää makuultaan puoli-istuvassa asennossa. En päässyt esimerkiksi ammeeseen, jota olin toivonut. Olin kivulias ja poikki ja minä ja vauva ihan tokkurassa synnytyksen jälkeen. Tuosta ilokaasusta esimerkiksi tuli kamalan huono olo, ilman epiduraalia en kyllä ehkä olisi pärjännytkään kun en ollut itse ymmärtänyt ottaa selvää eikä kannustettu liikkumaan, äänenkäyttöön tms.
Toisen synnytyksen en missään nimessä halunnut menevän samalla tavalla. Kävinkin synnytyspelkopolilla, otin synnytykseen miehen lisäksi mukaan doulan ja pohdin paljon miten toivoisin voivani synnyttää. Kävin myös raskaanaolevien joogakurssilla, luin synnytyskirjoja ja ystävä neuvoi avautumis- ja ponnistamisvaiheen asennoissa ja synnytyslaulussa. Tämä toinen synnytys oli lopulta ihana vaikka kipua koinkin samalla tavoin kuin ensimmäisessä. Kipu oli kuitenkin paljon paremmin mielestäni hallinnassa. Lisäksi en koe, että olisin synnyttänyt ilman kivunlievitystä tässä toisessakaan synnytyksessä vaikka ns. lääketieteellistä kivunlievitystä ei ollutkaan vaan kivunlievitysmenetelmiä oli enemmän ja tehokkaammin mielestäni käytössä. Sain homeopaattisia lääkkeitä, akupunktiota, mulla oli tens-laite käytössä heti kun supistukset alkoivat (se oli ihan huippuvehje!!!), lauloin synnytyslaulua (mies ja doula lauloivat myös ja tästä oli tosi paljon hyötyä, erityisesti miehen matala ääni toimii tosi hyvin kivunlievittäjänä - tätä voi olla vaikea uskoa mutta niin vain on), mulla oli myös lämmitettäviä jyväpusseja ja sain hierontaa. Liikuin lähes kokoajan (ne hetket kun piti tutkimusten vuoksi maata sängyssä olivat kaikkein kivuliaimpia), olin keinutuolissa, jumppapallon tai säkkituolin päällä tai seisoin. Roikuin myös jonkin verran. Ponnistin jakkaralta tässä synnytyksessä ja se oli mulle hyvä ratkaisu, ammeeseen en taaskaan päässyt ja jouduin olla piuhoissa kiinni sydänäänten seurannan vuoksi. Kipua oli ja joissakin kohdissa ajattelin, etten selviä. Jotenkin tämä oli kuitenkin tosi voimauttava kokemus ja ne hetket kun toivoton olo tuli menivät aina ohi nopeasti kun aloin kokeilla jotakin kivunlievitystä. En uskonut pääseväni ns. synnytystranssiin mutta niin taisi kuitenkin käydä ja pystyin jopa nukkumaan supistusten väleissä useampaan otteeseen toisessa synnytyksessä, ekassa en olisi voinut kuvitellakaan tällaista.
Suosittelen selvittelemään mahdollisuuksia synnyttää ilman lääketieteellistä kivunlievitystä mutten missään nimessä lähtisi synnyttämään ilman mitään kivunlievitystä, sellainen synnytys olisi ainakin itselleni taatusti hirveä.
Synnytin ensimmäiseni pelkän lämpöpussin ja miehen hieronnan turvin. Olisin kai voinut ottaa puudutuksenkin ja kätilö sitä tarjosi, mutta pelkäsin sitä enemmän kuin kipua. Aina supistuksen tullessa olin kipeä jos en sattunut oksentamaan samaan aikaan. Oksentaminen vei kivun pois. Sairaalaan mennessä en pystynyt kävelemään supistusten aikana. Sairaalassa hain koko ajan parasta asentoa ja ponnistaessa valitsin ihan oman mielen mukaan. Kätilö sovitti itsensä avukseni vaikka hänelle se oli ehkä vähän hankalaa.
En ole koskaan miettinyt onko kipu sietämätöntä vai ei. Se kipu on sillä hetkellä sellaista kun on. Pidän kokemuksena ikävämpänä murtuneen varpaan 6 vko kipuilua kuin tuota n. 10 h erilaisia kipuja tuottanutta synnytystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tuli sairaalaan mennessä supistuksia alle puolen minuutin välein ja kyllä sattui kun ei saanut taukoa kivusta.. Muhun sit piikitettiin astmalääkettä(?) supistusten vähentämiseksi ja kyllä se epiduraalikin oli otettava, olis pyörtyny muuten.. :D Kuumekin nousi siellä samalla. 11 tuntia kesti.
Kolme kertaa olen synnyttänyt. Ensimmäisellä kerralla laitettiin epiduraali, mutta se ei vaikuttanut. Kahdella seuraavalla kerralla ei sitte ehdittyy laittaa mitään puudutusta, vaikka olisin halunnut. Kyllähän se niin hemmetin kipeetä ottaa siinä loppuvaiheessa kun alkaa kunnolla avautumaan.
Mutta eihän sitä kannatakkaan etukäteen liikaa suunnitella kun se menee kaikilla omalla tavallaan. Tsemppiä sulle matkaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi lasta syöksysynnyttäneenä.. Itsellä noi avautumisvaiheet ym meni suht kivuttomasti, lapsivedet kun meni niin se oli menoa, todella kovat ja kivuliaat supistukset mutta eihän niitä montaa tarvinnut kestää kun sai jo ponnistaa. Kun ponnistusvaihe tuli niin kipu oli poissa. Tietty se venyminen tuntuu mutta ei mitään verrattuna noihin viimeisiin supistuksiin! Kokonaisuutena mielestäni yllättävänkin vähän sattui, ehkä siksi kun tulivat niin nopeasti. Mä taas olin aina vannonut ottavani kaikki mahdolliset tropit ja lääkkeet.. Niin se vaan menee että ei noita oikein pysty ennalta suunnittelemaan. Paljon tsemppiä sulle ja kaikille synnyttäville! :)
Toisen synnytin ilman mitään kivunlievitystä. Ei ehtinyt antamaan mitään kun sairaalaan mennessä olin jo 9cm auki.
Ekasta sain epiduraalin ja kohdunkaulan puudutteen. Epiduraali laitettiin liian myöhään, eikä auttanut kipuihin. Ilokaasusta sain jotain apua.
Tokan synnytys toki oli kivuliaampi, mutta onneksi se myös oli ohi paljon nopeammin :)
Itse sanoisin vinkiksi, että tilanteen mukaan! Ei kannata hirveästi etukäteen suunnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytyksessä on niin monta tunnetilaa päällä yhtäaikaa. Jännitys, ollaanhan sairaalassa. Ei voi itse määritellä tulevaa, vaan pitää ottaa vaan vastaan mitä tulee. Pelko siitä miten kaikki sujuu. Odotus vauvan näkemisestä.
Oudon tilanteen jännitys: makaat puolialasti täydessä valaistuksessa, jengiä lappaa eestaas. Mies katselee vieressä kun sorkitaa :)... jne
Kyllä sen kivun siinä tunnemyrskyssä kestää !
Kannattaa etukäteen puhua miehelle jos tulee että hieronta voisi auttaa, siinä tilanteessa ei ehkä sitä huomaa ajatella. Lämpöistä geelipussia voi itse pitää alavatsalla, se auttaa. Heität heti mäkeen kun haalenee ja pyydät uutta.
Ota käsiin jotain mitä puristaa. Hytkytä itseäsi eestaas ja hymise jotain biisiä..
En kokenut tarvetta. Lähdin synnyttämään esikoista avoimin mielin, enkä ole siis mitenkään lääkkeellistä kivunlievitystä vastaan. Sellaista vaihetta ei vain koskaan tullut, että olisin kokenut oloni sietämättömäksi. Avautumisvaiheen kesto oli 24 tuntia ja ponnistusvaiheen 12 minuuttia. Tarkoitiko ap, että haluat vastauksia sellaisilta, jotka ovat synnyttäneet ilman lääkkeellistä vai ilman mitään kivunlievitystä? Itsekin siis käytin kotona saunaa avuksi, ja sairaalassa jumppapalloa, vettä ja laulamista. Kannattaa kokeilla luomut vaihtoehdot myös, saattaa yllättyä :) Joka tapauksessa tsemppiä koitokseen. Eikä toki kannata sankaria leikkiä, jos olo on sietämätön, niin tottakai kannattaa pyytää helpotusta, sitä vartenhan ne lääkkeet siellä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle laitettiin kyllä jossain vaiheessa epiduraali syystä, joka on jäänyt mulle hämäräksi. Avautumisvaiheen kivut kestin hyvin. Kannattaa tutustua siihen, miten kipua voi lievittää itse hengityksellä, liikkeellä ja äänellä. Jos paikkakunnallasi järjestetään äitiysjoogaa, sieltä saa usein eväitä tähän.
Synnytykseen kannattaa mennä avoimin mielin ja kuunnella omaa kipuaan. Jos se käy sietämättömäksi, siitäkin on haittaa. Epiduraalin laittaminen oli ainakin mulle vain miedosti epämiellyttävä kokemus, tosin koin itse epiduraalin haittaavan ponnistusvaihetta niin paljon, että toivon, että seuraavassa synnytyksessä ei tarvitsisi sitä laittaa.
Minun mielestäni kannattaa suunnitella etukäteen sikäli, että opettelee niitä kivunlievityskeinoja ja hankkii tietoa synnytyksestä, mutta kuitenkin antaa tilanteen elää.
Mulla sietämätön kipu tuli ponnistusvaiheessa ja johtui enimmäkseen imukupin käytöstä.
kummallista. mä olen synnyttänyt kahdesti suomessa epiduraalilla ja sattui silti törkeästi. ulkomailla myös olen synnyttänyt kahdesti epiduraalilla, mutta sitä sai tarpeeksi eikä sattunut yhtään. käyristä piti seurata supistukset.
ihmettelenkin, miksi suomessa puudutusaineissa säästellään.
mulle ei tullut mieleenkään leikkiä sankaria ja olla ilman puudutuksia.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 13:27"]
kummallista. mä olen synnyttänyt kahdesti suomessa epiduraalilla ja sattui silti törkeästi. ulkomailla myös olen synnyttänyt kahdesti epiduraalilla, mutta sitä sai tarpeeksi eikä sattunut yhtään. käyristä piti seurata supistukset.
ihmettelenkin, miksi suomessa puudutusaineissa säästellään.
mulle ei tullut mieleenkään leikkiä sankaria ja olla ilman puudutuksia.
[/quote]
Ihmisillä on erilaiset kyvyt ja valmiudet sietää kipua. Se, että joku ei kivunlievitystä halua, ei tarkoita sitä, että leikkisi sankaria. Itse esim. koin epiduraalista olevan paljon haittaa.
7
mä sain epiduraalin vielä, vaikka olin sairaalaan saavuttua 8 cm auki. mikähän se raja on?
Vastaan silti, vaikka sain epiduraalin, koska ehtisin kyllä todellakin tuntea ihan riittävän kovia tuskia useita tunteja. Avautuminen ei myöskään edistynyt juuri lainkaan. Kokeilin kuumaa suihkua ja ilokaasua, mutta kivut olivat nin kovat että en pystynyt rentoutumaan. Sen jälkeen kun epiduraali laitettiin ja järkyttävät kivut lakkasivat, pystyin rentoutumaan niin hyvin, että melkein heti aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Lapsi syntyi kolmen vartin päästä epiduraalista ja ponnistusvaihe oli paljon siedettävämpää kuin tuskallisen hidas avautumisvaihe.
Kiitos vastauksista! Rohkaisevaa kuulla että siitä voi selvitä sujuvasti ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Siis lääkkeellistä nimenomaan tarkoitin, sehän ei kipua ainakaan lisää jos lämpöpussia käyttää tai jumppapallon päällä kitkuttelee. Lisäksi olen kuullut että pieni liikuskelu auttaa mutta puudutus usein estää sen. Jumppapallo ja sauna löytyy kotoakin että avautuessa voi olla kotona niin pitkään kunnes alkaa tosiaan tuntua siltä että se tulee kohta. Mies on tulossa mukaan ja voi varmaankin hieroa alaselkää jos tarvis vaatii.
Vannomatta paras, eli otan kyllä lääkkeelliset keinot käyttöön sitten jos sietämättömältä tuntuu ja jos synnytys muuttuu "epänormaaliksi" jossain vaiheessa niin sitten on ne lääkäri- ja kätilölaumat jotka tekee mitä tarvitsee. Eli mitään en ole vielä lukkoon lyömässä, mutta ajattelin kokeilla josko siitä selviäisi ilman lääkkeitä.
ap
Lähdin myös lastani synnyttämään ajatuksella fiilisten mukaan. Synnytys jouduttiin käynnistämään 3pv vesien menemisen jälkeen. Aloiteltiin lämpötyynyllä, siirryttiin altaaseen jotka molemmat toimivat hyvin, aikansa. Altaassa kokeilin jo kaasua, mutta meinasi taju lähteä kolmen vedon jälkeen. Kivun ollessa pahimmillaan alkoi tärinä ja totesin että en pysty tässä horkassa mitään työntelemään, joten epiduraali laitettiin kunhan lekuri ehti tulla. Ihana kivuton hetki!! Sain syötyä, lähdimme käytävälle kävelemään ( tässä vaiheessa n 12 h käynnistyksestä) . Muutenkin oli kiva saada hengähdyshetki :). Sitten reilun tunnin päästä alkoi jo tuntumaan ja ennen työntövaihetta ( 20h) vaadin lisää epiduraalia tärinän palattua. Poisti mukavasti supistusten tunteen mutta ei pään aiheuttamaa repiävää kipua :(. Eli lopussa työntelin kunnes tunsin kohdun supistuneen ja onneksi riitti pari työntöä jotta poika saatiin ulos. Ensi kerralla vaihtaisin tuon 2 epin paikallispuudutukseen..
Onko kokemusta onko käynnistetty synnytys kivuliaampi kuin " luomu"?