Onko normaalia elää välillä mielikuvitusmaailmassa

Vierailija kirjoitti:

Mulla on rinnakkaiselämä oman elämän rinnalla. Se on jotakin ihan muuta kuin tämä todellinen. Joka päivä uppoudun sinne joksikin aikaa, vietän aikaa sen mielikuvitusaviomieheni kanssa, hoidan meidän maatilan eläimiä. Ja me ei päädytty siihen elämään ihan noin vaan, vaan ihan on kaikki ensitapaamisesta lähtien ajateltu. Palaan muistelemaan meidän ensisuudelmaakin ajoittain.

Unelmaa olisi, että kun kuolen, siitä mielikuvituselämästä tulisi todellista.

Voi tullakin ;)

-Sinkkiş

Vierailija kirjoitti:

En ole psykiatrian alan ammattilainen, joten vastaan maallikkona. Joskus kun olen eläytynyt johonkin kirjaan tai pitkään tv-sarjaan, kuvittelen hetken, tyyliin yhden illan elämäni ko maailmassa. Sitten se menee väkisin ohi, vaikka jopa haluaisin kuvitella lisää. Aikuinen minäni ei siis jää mielikuvitusmaailmaan, vaikka joku osa Mi usta haluaisi. Siksi arvelisin, että kyseessä on jonkinasteinen dissosiaatiohäiriö tai vastaava.

Ja olet oikeilla jäljillä, vaikka sinua miinustetaankin. Jatkuva tarve haaveiluun ja olla mieluummin mk-maailmassa on todellisuuspakoa.

Vierailija kirjoitti:

Onko se pakoa vai hakemista?

Onko teitä kiusattu, käytetty hyväksi, alkoholistiperheestä tmv?

Täällä oli joskus vastaava ketju. Haavemaailmaan kadonneet tai jokin sellainen. Useita oli kiusattu, heillä oli äärimmäistä introverttiyttä eikä halua enää sosiaalisiin suhteisiin ja masennusta ja/tai muita mt-ongelmia taustalla.

Minulla on vahva sisäinen maailma, siellä voin olla mitä haluan. Todellakin ihminen tarvitsee sitä, että voi haaveilla olevansa jotain ihan muuta kuin on. Suurin osa elämästä tällä pallolla tavallisena tallaajana on ihan hellllvetin tylsää. Pitäisi olla rikas että voisi toteuttaa itseään niinkuin haluaa ja unelmiaan. Suurimmasta osasta ei kuitenkaan koskaan tule niin rikasta että voisi tehdä mitä vaan, tämä on vain harvojen herkkua, onko se oikein, mielestäni ei.

Lapsena vietin paljonkin aikaa mielikuvitusmaailmassa.

Olin kyllä koulussa kiusattu, mutta en usko sen vaikuttaneen asiaan, tosin yksin tietenkin mielikuvitusmaailmassa elääkseen pitää olla.

Iltaisin viihdytin itseäni seikkailemalla televisiosarjojen ja seikkailukirjojen maailmassa.

Iän myötä päiväunimatkat ovat vähentyneet, mutta aina välillä niitä on. Toki sisältökin on muuttunut, enhän ole lapsi enää.

Masentuneena/ahdistuneena tahtovat erilaiset pahimmat skenaariot ottaa vallan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva sisäinen maailma, siellä voin olla mitä haluan. Todellakin ihminen tarvitsee sitä, että voi haaveilla olevansa jotain ihan muuta kuin on. Suurin osa elämästä tällä pallolla tavallisena tallaajana on ihan hellllvetin tylsää. Pitäisi olla rikas että voisi toteuttaa itseään niinkuin haluaa ja unelmiaan. Suurimmasta osasta ei kuitenkaan koskaan tule niin rikasta että voisi tehdä mitä vaan, tämä on vain harvojen herkkua, onko se oikein, mielestäni ei.

En pystyisi rahalla ja rikkauksilla ostamaan sitä mitä mk-maailmassa koen, eli olemaan vastakkaista sukupuolta, tai itseäni nuorempi/vanhempi. 

En lue muiden kirjoittamia mielikuvituskirjoja, tai viihdy useimpienkaan mielikuvituselokuvien parissa, saati että jossain peleissä olisin joku ihan muu. Paras on oma mielikuvitusmaailma, jossa vain taivas on rajana, eikä tarvitse mennä muiden ihmisten raameissa. Olen ihan normaali ihminen, en syrjäänvetäytyvä enkä mt-ongelmainen :)

Kiva ketju (:

Ap:n jutusta en osaa sanoa, mutta jossain määrin maladaptive daydreaming -kuvaus sopii minuun. Haaveeni ovat romanttisia mutta niihin liittyy myös korkeatasoisia filosofisia pohdintoja ja mielikuvituskeskusteluja niistä.

Alan tuntea pahaa oloa jos olen pitkään paikassa, jossa en voi päästä haaveilemaan vapaasti, esim. kylässä. Haaveilu kun sisältää myös muille näkyviä asioita, kuten ääneen puhumista (mielikuvituskeskustelujen vuorosanoja), nauruun ja itkuun purskahtamista (elän voimakkaasti tunnetasolla mielikuvitustapahtumissa).

Tunnen hermostuneisuutta, jos joku keskeyttää haaveilun, esim. puhelinsoitto tai joku tulee käymään. Haluan katkoksen jälkeen nopeasti päästä jatkamaan haaveilua.

Kuuntelen musiikkia joka kuljettaa minut mielikuvitusmaailmaani, mutta minun on mahdollista päästä sinne ilmankin musiikkia.

Saan niin paljon nautintoa ja hyvää oloa haaveilusta, etten halua lopettaa. Paitsi siinä tapauksessa tietenkin, että tosielämällä olisi tarjota jotain parempaa arkeeni. Olen sen takia oikeastaan hyvilläni, että maladaptive daydreamingiä / haaveiluhäiriötä / pakonomaista haaveilua ei ole virallisesti hyväksytty mt-häiriöiden joukkoon.

Tämä ei ole häiriö, ei mielisairaus. Olen vain mielikuvituksellinen, herkkä, tunteva ihminen.

Olen aina pitänyt haaveilua normaalina ja on järkyttävää tajuta, että osa ihmisistä ei tee sellaista koskaan. Itse tunnen fyysisesti asiat kehossani kun olen fantasiamaailmoissani. Toisinaan yritän tsempata itseäni ajattelemaan mukavia maailmoja, etten kerää liikaa negafiiliksiä kehoon :D

Joku kirjoitti, että jos alkaa tubettamaan niin sitten on jo syytä hoitoon ja tämä alkoi vähän hermostuttamaan, sillä olen todellakin suunnitellut sitä vaikka olen ikäni puolesta jo täti-ihminen. Apua heh heh. Enköhän minä kuitenkin osaa pysyä normaalielämässä kiinni.

Jännä miten nämä oman elämänsä keittiöpsykologit osaavat tällaisestakin asiasta hakemalla hakea ongelmaa. Vähän tulee sellainen kuva ettei tervettä ihmistä enää ole olemassakaan kun joka asiaan näyttäisi löytyvän jokin diagnoosi. 

Niin. Olen täällä vain käymässä. Kun lähden, menen tanssimaan keijujen kanssa sumuisten saarten vehreille niityille tai palaan vanhaan kotilinnaani vuoristoon.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Olen täällä vain käymässä. Kun lähden, menen tanssimaan keijujen kanssa sumuisten saarten vehreille niityille tai palaan vanhaan kotilinnaani vuoristoon.

Minulla ei ole tuota, vaan tiedän että haaveilu on mieleni tuotosta. Kuoleman jälkeiseen elämään kyllä uskon, mutta se ei ole haaveiluani.

109

.

Olipas mielenkiintoisen oloinen tämä aloitus ja nostan muillekin luettavaksi sekä kommentoitavaksi. Avoimuutta, olisi kiva kuulla lisää rehellisesti kaikista persoonallisuusasioista ja mielen asioista tietysti. Kiinnostaisi mitä muiden mielissä liikkuu.

Miksi jotkut täällä yrittävät antaa AP:lle ja kaltaisilleen heti diagnoosia? :D Rikas mielikuvitus on lahja josta voi ammentaa vaikka mitä. Ei olisi syntynyt hienoimpia kirjallisuuden klassikkoteoksia ilman rikasta mielikuvitusta ja eläytymisen taitoa. Niin erilaisia me ihmiset olemme, että toiset voivat suorastaan elää mielikuvituksessaan kuten täällä on kuvattu ja toiset taas eivät edes kykene luomaan mielikuvia.

Mulla oli joskus lapsena ja teininä taipumus ennen nukahtamista haaveilla ja elää hetki toisenlaista elämää, jonka koin täydemmäksi ja paremmaksi kuin oikean elämäni. Kuitenkin taipumus hiipui aikuisuuteen tullessa. 

Nostelen tätä ketjua vielä.

Vierailija kirjoitti:

Nostelen tätä ketjua vielä.

Upupup