Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia elää välillä mielikuvitusmaailmassa
19.10.2020 |
Varmaan vähän sekava otsikko :D Mutta siis.. Onko kukaan muu luonut omassa päässään itsestään eri "versioita"? Henkilöllisyys pysyy aina samana, nimi jne mutta esimerkiksi silloin kun vaihdan mielessäni itseni johonkin mielikuvitus persoonaan niin minulla on täysin eri arvot, aatteet, historia, sen hetkinen elämä, asuinpaikka ja siis ihan kaikki. Olen tuolloin täysin vastanohta oikeasta itsestäni, mutta elän vain sitä fiktiota mun pääni sisällä, eli kukaan ei edes tiedä tästä. Olin lapsena jo tällainen mutta pistin sen kurjan lapsuuden piikkiin. Ikää nyt kuitenkin jo 25 niin herää ajatus että olenko ihan normaali? Olenko ainoa?
Kavereita ei ole mutta asun miesystävän kanssa ja muutenkin elämässä kaikki ihan hyvin. Silti saatan jopa tunniksi uppoutua siihen omaan maailmaan vaikkapa lenkillä ollessani tai jos vaikka matkustan bussissa, siivoan tms. Myös vaihtelen persoonia fiiliksen mukaan. Näitä eri persoonia on 3 jotka ovat täysin erilaisia keskenään. Sanokaa etten oo ainoa :D
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että on ihan normaalia. Minulla on myös tapana luoda rinnakkaisia todellisuuksia, joissa sitten aina välillä (etenkin yksin ollessani) elelen. Ihan "elän" läpi tapahtumakulkuja ja luon keskusteluja mielikuvituselämänäni henkilöiden välille. Toisinaan en edes ole "hahmona" oma itseni, vaan joku ihan toinen, jolle luon elämän ja elämäntapahtumat. Siinä vaiheessa, jos itselle alkaa olla epäselvää, mikä on mielikuvitusmaailmaa ja mikä todellista, on varmaan syytä huolestua, mutta muuten tuskin on kellään meistä kommentoijist syytä huoleen, vaikka vähän vilkas mielikuvistuselämä meillä onkin.
Ei ole. Kyseessä on pakonomainen haaveilu (maladaptive daydreaming) ja se nimenomaan ei ole normaalia.
Mitä käytännön haittaa siitä on, että käyttää päivästään vaikka yhden tunnin haaveiluun silloin, kun ei ole mitään muuta pakollista tekemistä? Tuossa wikipedia-jutussa pakonomainen haaveilu on määritelty aika laveasti. Esim 1 tunti fantasiamaailmaan uppoutuneena on pakonomaista haaveilua.
Jos pystyt rajoittamaan haaveiluasi ja se ei rajoita elämääsi etkä korvaa sillä todellisia ihmissuhteita, niin se on pelkkää viatonta fantasiointia. Mutta pakonomainen haaveilu on yleensä liitoksissa erilaisiin mielenterveydellisiin ongelmiin ja alemman tason defenssimenetelmä, kun ei pysty kohtaamaan todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että on ihan normaalia. Minulla on myös tapana luoda rinnakkaisia todellisuuksia, joissa sitten aina välillä (etenkin yksin ollessani) elelen. Ihan "elän" läpi tapahtumakulkuja ja luon keskusteluja mielikuvituselämänäni henkilöiden välille. Toisinaan en edes ole "hahmona" oma itseni, vaan joku ihan toinen, jolle luon elämän ja elämäntapahtumat. Siinä vaiheessa, jos itselle alkaa olla epäselvää, mikä on mielikuvitusmaailmaa ja mikä todellista, on varmaan syytä huolestua, mutta muuten tuskin on kellään meistä kommentoijist syytä huoleen, vaikka vähän vilkas mielikuvistuselämä meillä onkin.
Ei ole. Kyseessä on pakonomainen haaveilu (maladaptive daydreaming) ja se nimenomaan ei ole normaalia.
Wikin suomalaisen artikkelin taso askarruttaa. Sisältö kun on hyvin kaukana englannin kielisestä vastaavasta ja kieli kökköä... Englannin kielisessä versiossa todetaan määritelmäksi: "extensive fantasy activity that replaces human interaction and/or interferes with academic, interpersonal, or vocational functioning.”
Eli siis jos päiväunelmointi ei aiheuta ongelmia se ei ole ongelma. Myöskään mitää virallista diagnoosia ei ole olemassa.
Olen elänyt mielikuvitusmaailmoissa päivittäin 31 vuotta ja olen tosi, tosi introvertti. Olen sinkku vela ja työskentelen kotoa käsin, joten voin uppoutua eri maailmoihin milloin haluan. Olen myös luova.
Minulla on useita eri fiktiivisiä maailmoita suosikkihahmojeni kanssa. Näissä olen aina vain osittain oma itseni, sellainen paranneltu versio minusta. Mutta, voin olla myös oma itseni, jos siltä tuntuu. Puhua ongelmistani, tulla kuulluksi ja pitää hauskaa.
Valitsen tarinoista aina sen, mihin haluan palata ja voin käydä saman tarinan läpi uudestaan ja uudestaan. Joskus syntyy uusia tarinoita mikä on aina mukavaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että on ihan normaalia. Minulla on myös tapana luoda rinnakkaisia todellisuuksia, joissa sitten aina välillä (etenkin yksin ollessani) elelen. Ihan "elän" läpi tapahtumakulkuja ja luon keskusteluja mielikuvituselämänäni henkilöiden välille. Toisinaan en edes ole "hahmona" oma itseni, vaan joku ihan toinen, jolle luon elämän ja elämäntapahtumat. Siinä vaiheessa, jos itselle alkaa olla epäselvää, mikä on mielikuvitusmaailmaa ja mikä todellista, on varmaan syytä huolestua, mutta muuten tuskin on kellään meistä kommentoijist syytä huoleen, vaikka vähän vilkas mielikuvistuselämä meillä onkin.
Ei ole. Kyseessä on pakonomainen haaveilu (maladaptive daydreaming) ja se nimenomaan ei ole normaalia.
Ihana, kun jaksat yrittää kaivella Wikipediasta mielestäsi oikeaa mielenterveysdiagnoosia, mutta ei, noilla pakonomaisen haaveilun oireilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä tässä ketjussa keskustellaan. Tietäisit, jos itselläsi olisi vilkas mielikuvistus.
No itseasiassa on. Jos luit ihmisten kommentteja, niin aika moni mainitsi, että tarvitsee haavemaailmansa, koska ei ole oikeita ihmissuhteita ja pakonomainen haaveilu on keino saada elämäänsä sisältöä, jos oma elämä ei tyydytä. Pakonomainen haaveilu vaan johtaa usein lamaannukseen ja sitten ei pysty tekemään niitä muutoksia siihen oikeaan elämäänsä mitä tarvitsisi, jotta se olisi mielekästä eikä olisi tarvetta pakonomaiseen haaveiluun.
Nämä kuvaukset ovat hyvin hellyttäviä ja haaveet kertovat perimmältään siitä keita haaveilijat ovat perimmiltä haaveiltaan. Tunnen myötätuntoisia ajatuksia luettuani ketjua :D! Haaveiltaa ihan turvassa- se ei vahingoita ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raja hulluuteen menee siinä lähteekö Tik Tokkaamaan ja Tubettamaan eri persoonia luuleen niissäkin olevansa itse. Jos välillä etsii kuumaa marokkolaista ja esiintyy samalla äärioikeisto ma muvastaisena on kyseessä sairaus jo selkeästi.
Tai jos on olevinaan uskossa ja sanoo toisella videolla että Saatana on ihan hyvä niin sitä varmemmin on mielisairas.
Minullakin on mielikuvitus maailma, jonne katoan pitkillä automatkoilla tai lenkillä. Ei ihan niin erikoisia ja suunniteltuja kuin muilla tänne kirjoittaneilla. Useimmiten haaveilen tapahtumista mitkä voisi tapahtua oikeassa elämässä. Esimerkiksi jos olen suunnittelemassa juhlia, mietin etukäteen miten eri vieraat keskustelisivat keskenään ja mitä kaikkea juhlissani tapahtuisi. Tai jos olen syvästi ihastunut johonkin mieheen, mietin millaiset häät meillä olisi. Uppoudun mielikuvitusmaailmaan myös jos olen lukenut hyvän kirjan tai katsonut hyvän sarjan ja se tuntuu loppuneen liian aikaisin, niin pyöritän mielessäni uusia skenaarioita hahmojen kesken tai "mitä jos" jokin tapahtuma olisi mennyt eri tavalla kuin miten se kirjassa/sarjassa meni.
Muistan myös selvästi milloin aloitin tämän haaveilun. Lapsena kun vanhemmat veivät minut ulkomaille kesälomalla ja ajoimme vuokra-autolla ympäri lomakohdetta pitkiäkin matkoja eri nähtävyyksille, katselin maisemia, kuuntelin musiikkia ja jatkoin mielessäni kesken jäänyttä bratz leikkiä kaverini kanssa. En siis mielessäni leikkinyt kaverini kanssa, vaan kuvittelin hahmot oikeiksi. Loman jälkeen kerroin kaverilleni millaisia tapahtumia olin bratzeillemme suunnitellut ja sitten leikimme niitä oikeasti. Molemmat kuvittelimme muutenkin leikkeihin hahmoja joille ei ollut nukkea. Bratz miesnuket olivat niin rumia, niin kuvittelimme lempi laulajamme leikkeihin mukaan lempi bratziemme puolisoiksi. Sama bratz leikki/tarina kesti meillä pari vuotta, ennen kuin kasvoimme nukke leikeistä pois. Sen jälkeen haaveilin kaikesta mitä koulussa voisi tapahtua, kuten jos minulla olisi jokin tietty soittoääni ja puhelimeni soisi, miten muut reagoisivat siihen tiettyyn biisiin 😂
N25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
89 jatkan vielä
Unohdin mainita, että olin aika usein koulun jälkeen yksinäinen, jos kaverini oli mummolassa tai leikkimässä muiden kavereiden kanssa, olin ylsin kotona ja keinuin semmoisessa korikeinussa, kuuntelin musiikkia ja haaveilin bratz leikeistä, tai muista elämän tapahtumista. Että minulla tämän haaveilun kyllä voi yhdistää yksinäisyyteen lapsuudessa. Mutta en silti sanoisi, että minulla oli jotain pakonomaista haaveilua.
Vierailija kirjoitti:
Raja hulluuteen menee siinä lähteekö Tik Tokkaamaan ja Tubettamaan eri persoonia luuleen niissäkin olevansa itse. Jos välillä etsii kuumaa marokkolaista ja esiintyy samalla äärioikeisto ma muvastaisena on kyseessä sairaus jo selkeästi.
Tai jos on olevinaan uskossa ja sanoo toisella videolla että Saatana on ihan hyvä niin sitä varmemmin on mielisairas.
Mielisairauksissa loogiset ajatusrakennelmat hajoavat juurikin noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on mielikuvitusmiesystävä! :D Joskin hän on "tavallaan todellinen", koska on hahmo yhdestä videopelistä. Voin vain kuvitella, miten oma todellisen elämän miesystäväni reagoisi, jos tietäisi. :D "Olen muuten pääni sisällä yhdessä toisen kanssa, ei kai se haittaa?"
Kokeilin joskus kirjoittaa novelleja hänestä/meistä, mutta meni niin K-18-kamaksi, että totesin, ettei siitä mitään tule. :D
Olisi kivaa lukea niitä novelleja ;D
Vierailija kirjoitti:
Vähän samanlaista mulla. Kuvittelen päässäni esim keskusteluja eri henkilöiden kanssa. Saatan uppoutua niihin ajatuksiin pitkäksi aikaa. Usein lenkillä ajattelen tämmöisiä. Eri persoonallisuuksia minulla ei ole, mutta olen usein kuvitelmissani rohkeampi ja sosiaalisempi.
Tällaisia on minulla myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se pakoa vai hakemista?
Onko teitä kiusattu, käytetty hyväksi, alkoholistiperheestä tmv?
En ole psykiatrian alan ammattilainen, joten vastaan maallikkona. Joskus kun olen eläytynyt johonkin kirjaan tai pitkään tv-sarjaan, kuvittelen hetken, tyyliin yhden illan elämäni ko maailmassa. Sitten se menee väkisin ohi, vaikka jopa haluaisin kuvitella lisää. Aikuinen minäni ei siis jää mielikuvitusmaailmaan, vaikka joku osa Mi usta haluaisi. Siksi arvelisin, että kyseessä on jonkinasteinen dissosiaatiohäiriö tai vastaava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se pakoa vai hakemista?
Onko teitä kiusattu, käytetty hyväksi, alkoholistiperheestä tmv?
Ei, ei, ei, ei ja ei.
Vilkas mielikuvitus lapsesta asti. Siinäpä se.
Vierailija kirjoitti:
Onko se pakoa vai hakemista?
Onko teitä kiusattu, käytetty hyväksi, alkoholistiperheestä tmv?
Mulla se on ollut pakenemista juurikin yllämainituista syistä. En silti koe että siitä mitään haittaa olis ollu, päinvastoin
Vierailija kirjoitti:
Onko se pakoa vai hakemista?
Onko teitä kiusattu, käytetty hyväksi, alkoholistiperheestä tmv?
Ei ole kiusattu, ei ole hyväksikäytetty, en ole alkoholistiperheestä, vaan oikein kivasta, keskiluokkaisesta perheestä, jossa oli työssäkäyvät vanhemmat ja kaksi hyvin koulussa ja harrastuksissa menestyvää lasta, joilla molemmilla oli kavereita.
Minä olin pienestä pitäen se ainakin lievästi introvertti, vaikka aina porukassa toimeentuleva, lapsi, joka koulupäivän päätteeksi vetäytyi hetkeksi omaan huoneeseen palautumaan päivästä. Minulle nuo mielikuvitusmaailman hetket ovat olleet niitä omia rauhoittumishetkiä, ihan vain minua varten. Sekä lapsena että aikuisena. Vaivun noihin maailmoihin siis vain omassa rauhassani, ja muiden kanssa olen ihan reaalimaailmassa ja sosiaalinen, eikä minua haittaa, vaikka haaveiluni keskeytettäisiin - jatkan tarinaa sitten taas joskus, kun on aikaa. Ja ihan on korkeakoulututkinto, vastuullinen työ, parisuhde ja hyviä ystäviä nykyäänkin, että ei ole mistään pakenemisesta senkään puoleen kyse :D. T: se viisikymppisen miehen elämäntarinan luonut nainen
Musta alemman tason defenssiä on juuri alkot yms.
Alue: Aihe vapaa
Minä teen vähän vastaavaa. En koskaan keksi maailmaa täysin itse, vaan kuvittelen joko itseni (hieman parempana versiona) tai jonkin uuden hahmon jonkun toisen kehittämään maailmaan, tai vaihtoehtoisesti seikkailen, yleensä romanttisessa tunnelmassa, jonkin julkisuuden henkilön kanssa. Olen myös kehitellyt tarinoita jo olemassa olevien hahmojen näkökulmasta ja parittanut heitä keskenään. Tykkään myös lukea fanfictionia, mutta en oikein osaa kirjoittaa sitä.