Ihastun jokaiseen mieheen, kuinka estää tämä?

Minulla on huono itsetunto ja mies tekee reissutyötä. Olen paljon yksin ja on ikuinen halipula. Siksi ihastun jos joku kaupan miespuolinen kassa tai joku muu mies sanoo ystävällisen sanasen tai kohteliaisuuden. En koskaan tee asian eteen mitään vaikka joskus mieli tekisi... Yksinäisyys ei tee ihmiselle hyvää.

Hienoa kuulla etten ole ainoa. Mies, jos luet tätä ketjua niin voit huomata ettei naisen saamiseen välttämättä paljoa vaadita. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hienoa kuulla etten ole ainoa. Mies, jos luet tätä ketjua niin voit huomata ettei naisen saamiseen välttämättä paljoa vaadita. Ap

Miehenä en kiinnostu kaltaisistasi naisista Ap, jotka ovat lääpällään jokaiseen mieheen, joka teille ystävällisesti puhuu. Minua kiinnostaa toisenlaiset ihmiset. Naisen saaminen ei ole minulle elämäni sisältö. Et tätä varmastikaan halunnut kuulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa kuulla etten ole ainoa. Mies, jos luet tätä ketjua niin voit huomata ettei naisen saamiseen välttämättä paljoa vaadita. Ap

Miehenä en kiinnostu kaltaisistasi naisista Ap, jotka ovat lääpällään jokaiseen mieheen, joka teille ystävällisesti puhuu. Minua kiinnostaa toisenlaiset ihmiset. Naisen saaminen ei ole minulle elämäni sisältö. Et tätä varmastikaan halunnut kuulla.

Ymmärrän, siksi teinkin tämän keskustelun. Tuskin kukaan innostuu aidon syvällisesti kaltaisistani ihmisistä, jotka kiinnostuu jokaisesta ihmisestä. Mutta en näytä enkä kerro siitä kenellekään. Mistä voit tietää, mitä mahdollisen naisesi päässä liikkuu? Ap

Mulla on sama ongelma. Meinasin tehdä aloituksen mutta hakutoiminnolla löytyikin jo aiheesta topic. Olin tosi pitkään työttömänä ja syrjäytyneenä kotona, jolloin en ikinä tavannut mitään ihmisiä. Nyt kun olen aloittanut opiskelun, ja siellä on yllätys yllätys, MIEHIÄ! Ja huomaan että ihastun sekunnissa kehen tahansa kuka erehtyy juttelemaan mulle jotain. Tämä tarkoittaa sitä että joka viikko on uusi ihastus ja suunnittelen häitä, vaikka en tiedä haluaisinko oikeasti edes treffeille.

Sehän on kaikista parasta olla ihastunut, mutta ei parisuhteessa. Parisuhteessa se ihastuneisuus viimeistään kuolee ja kuopataan ja tilalle tulee ärsyyntyminen toiseen. On mukava olla ihastunut ja haaveilla. Silloin kuvitella toisesta pelkkiä ihania asioita eikä todellisuus tule pilaamaan fiiliksiä.

Sama ongelma ja mikään ei koskaan johda mihinkään. Kerran erehdyin tekemään aloitteen ja se torjuttiin. Oli niin noloa etten enää ikinä yritä. 

Ikisinkku N27

Tule juttelemaan kanssani, et varmasti ihastu.

T. Läski setämies

Tuohan on hyvä että sentään tiedät mistä johtuu ja että voit joutua pulaan sen takia pahojen ihmisten toimesta. Hanki itsellesi poikaystävä, vain yksi, ja ole sen kanssa. Siitä saat itsetuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Et ole ihastunut ihmiseen vaan hänen tapaansa toimia, jokaisesta tuntuu hyvälle saada kehuja ja kannustusta.

No, ei jokaisesta. Minä vaivaannun siitä, etenkin jos jatkuvasti kehutaan ja se alkaa vaikuttamaan jo teennäiseltä.

UP

Mulla on sama ongelma, tai käytännössä oli, en ihan kaikkiin enää ihastu. Joka tapauksessa ihastun ihan liian helposti, ja melkein aina paljon mua vanhempiin miehiin. Nytkin oon ollu yli vuoden ajan ihastunu tai "tuntenut" vetoa työpaikan mieheen. Ja siis ongelma on se että aiemmin olin ihastunut vaikka en ees ollu hänen kanssa tekemisissä ja nyt sitte päivittäin työtehtävien takia olen ja työskentelyn myötä alkanu tulee jo riitojakin, mikä entisestään pahentaa tilannetta koska sitten seuraavana päivänä aina sitten pehmitellään tilannetta ja tilanne liikkuu koko ajan vuoristorataa ja tekee asian koko ajan kiinnostavammaks ja kiinnostavammaks enkä oikeesti kestä! En ees oo kiinnostunut oikeasti, en halua mitään tapahtuvan mutta just se että en pääse eroon viehätyksen tunteesta ja koko ajan mietin, onko muu työporukka tajunnu mun ihastuksen.

Koen tän tosi raskaaksi vaikka pääasiassa töissä usein on hauskaa hänen takia. Ehkä mun pitäs vaan oppia hyväksymåän että en maha mitään sille että tunnen näin ja ei olla näin ahistunut :D

Minulla vähän sama juttu, mutta en silti nyt kaikkiin ihastu. Kuitenkin muistan tarkkaan jokaisen hetken, kun joku mies on ollut mukava minua kohtaan ja ylipäätään nyt ne hetket jäävät mieleen, vaikka henkilö olisin samaa sukupuoltakin. Niitä hyviä hetkiä, kun on niin vähän muutenkin. Silti en osaa toimia miesten kanssa kunnolla ja omaan sellaisen ikävän käytöksen, että alan nopeasti miellyttää toisia, että saisin paremman vastaanoton. Tästä kaikesta olen yrittänyt päästä nyt pois ja silti olen aika omantien kulkija kuitenkin. Silti se pelko on siellä taustalla, että miten muut minun näkevät. 

Itse olen myös hyvä valikoimaan juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa ei koskaan voisi syntyä mitään suurempaa ja sitten haaveilen heistä. Sillä tavalla en siis ihastu kaikkiin, mutta jokin persoonallinen ihminen kiinnostaa. Muistan, kun yhdellä työkkärin kurssilla niin minua vanhempi mies ( joka oli aika ujo ja hiljaisempi) tuntui olevan hyvin mukava kuitenkin ja hän pyysi nauraen yhtä juttua anteeksi ( en viitsi tähän tarkasti kertoa, mutta tyylin meinasimme kävellä toisiamme päin) niin muistan vaan sen ilon minkä sen jälkeen tunsin ja olin onnellinen pitkään. Jotenkin sekin, että minä olin sen arvoinen, että minulta joku pyytää anteeksi ja väistää oli jo jotain suurta ja sen jälkeen arvostin häntä paljon. Istui samassa pöydässä kuin minä ( sattumalta) ja aina kuunteli kaiken mitä puhuin ja oli hyvinkin iloinen tapaus.

Tämän takia kannattaa muistaa se, että vaikka olisikin sinkku vanhemmalla iällä ( hänkin oli yli 40- vuotta) niin voi silti käytöksellään paljon vaikuttaa. Itse olin paljon nuorempi silloin ( melkein puolet) mutta silti vieläkin mietin joskus, että hän oli mukava ja pidän hänestä. Hänelläkään ei ollut mikään täydellinen työ tai opiskelu tai varallisuusaste yms mutta kiinnostuin silti hänestä. Itselle tosin nämä aiemmin mainitut nyt ovat muutenkin aika vähäpätöinen asia. Minulla tosin niin huonoja kokemuksia ihmisistä, että arvostan jokaista joka kohtelee hyvin. Terkkuja vaan sinulle eräs mies. Et tiedä olevasi ajatuksissani edelleen.

Osaatteko ap ja muut kaikkiin ihastujat tunnistaa kemian ja sen puutteen?

Tuntuu todella vieraalta ajatukselta, että joku voisi ihastua keneen tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma ja mikään ei koskaan johda mihinkään. Kerran erehdyin tekemään aloitteen ja se torjuttiin. Oli niin noloa etten enää ikinä yritä. 

Ikisinkku N27

Joo eikö olekin ärsyttävää. Omasta perspektiivistä vaikuttaa kuin kaikki vaan flirttailisi ja kiusaisi tahallaan ja sitten kun itse viimein uskaltautuu lähestyä niin eipä onnaa. Ei kyllä mitään mukavimpia fiiliksiä.

Vierailija kirjoitti:

Osaatteko ap ja muut kaikkiin ihastujat tunnistaa kemian ja sen puutteen?

Tuntuu todella vieraalta ajatukselta, että joku voisi ihastua keneen tahansa.

Kyllä nyt uskoisin että näillä "kaikkiin ihastujilla" myös jonkinlaiset kriteerit on ulkonäön suhteen ja kaikista rumimpiin ihmisiin ei ihastuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatteko ap ja muut kaikkiin ihastujat tunnistaa kemian ja sen puutteen?

Tuntuu todella vieraalta ajatukselta, että joku voisi ihastua keneen tahansa.

Kyllä nyt uskoisin että näillä "kaikkiin ihastujilla" myös jonkinlaiset kriteerit on ulkonäön suhteen ja kaikista rumimpiin ihmisiin ei ihastuta.

Kemialla ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa!

Luulen, että kyse voi monesti olla huonosta itseluottamuksesta.

Kannattaa googlata limerenssi.

mInusta ihastuminen ei ole paha. Päin vastoin, nautin siitä kun saan vastapuolen ihastumaan. ihan sillä että olen itse mukava. En koskaan silti ala mihinkään. Olen elämässäni maannut vain yhden miehen kanssa (aviomieheni).

Samantapainen ongelma. 

Tunnistan sen, että olen ollut koko kouluiän pahasti koulukiusattu, ja muutenkaan ei ole ollut juurikaan ystäviä, joten olen varmaan sosiaalisesti taitamaton. Sain teininä ja nuorena aikuisena ystävikseni narsisteja, jotka lopulta halusivat vain hyötyä minusta ja katkoivat välit kylmästi sitten, kun minusta ei saanutkaan enää hyötyä. Siitä on jäänyt semmoiset haavat, että en oikein uskalla edes tutustua keneenkään nykyään.

Lukioaikaan löysin poikaystävän, joka on nykyisin aviomieheni. Olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä. En ole koskaan seurustellut muiden kanssa.

Olen ilmeisesti ruma ja epäviehättävä, koska minulle ei ole oikein koskaan miehen flirttailleet missään, tai en ole ainakaan koskaan huomannut.

Paitsi nyt yhtäkkiä kun reilun vuosikymmenen kotiäitinäolon jälkeen pääsin töihin. Siellä oli mies, joka oli aivan erilainen kun oikeastaan kukaan aiemmin, jos aviomiestäni ei lasketa. Hän otti minut sinne jotenkin avosylin vastaan, oli tosi ystävällinen ja huomaavainen, auttoi pyyteettä, piti puoliani, vitsaili, alkoi avautua henk.koht. asioistaan minulle, kosketteli minua ja tuli ihan lähelle, koko kehollaan kiinni minuun, halaili ja tuijotteli hymyillen silmiini. En ollut kokenut tuollaista aiemmin, mielsin sen flirttailuksi ja ihastuin. Tätä jatkui pari vuotta, ja sitten en kestänytkään enempää ja varovasti kysyin häntä kahville ja kerroin että hän on mielestäni kiva ja ihana ihminen. En paljastanut ihastuneeni, olisin halunnut vain olla enemmän kuin vain työkaveri, ystävää olisin ollut vailla, kun varattuja kumpikin ollaan.

Mutta hän ahdistui ja suuttuikin tunteistani, ei ollut osannut edes aavistaa ja ei ollut yhtään kiinnostunut seurastani ja halusi olla rauhassa.

Eli, luultavimmin hän vain oli normaalin ystävällinen minua kohtaan, mutta kurjan menneisyyteni ja kokemattomuuteni ja yksinäisyyteni (ystävättömyyteni) tähden en ymmärtänyt sitä. Tosi noloa ja säälittävää oikeastaan. Ja harmittaa, että hän ei enää halua olla edes tekemisissä, pitää minua varmaa ihan idioottina.