Miksi miehet ei lue kirjoja?
Kirjailijatkin naisistuu. Itse pidän sivistyneistä miehistä.
Kommentit (93)
Miksi naiset eivät harrasta jalkapalloa?
Fiktiiviset kirjatkin opettavat paljonkin. Nehän sijoittuvat yleensä todellisiin paikkoihin. Kirjailijathan tekevät paljon taustatyötä esim. kirjan paikoista, ajankohdan kulttuurista jne. Historiallisissa usein mainitaan todellisia aikansa ihmisiä. Kirjathan ovat parhaimmillaan loistavaa ajankuvaa, eri paikkojen kuvaamista. Kirjan henkilöhahmot ja juoni on kirjailijan keksimää fiktiota. Olen lukenut romaaneja, jotka sijoittuvat Iso-Britanniaan tai vaikka Australiaan ja olen saanut paljon paikka- ja luontotietoutta, kulttuuritietämystä. Toki romaanit eivät ole ns.tietokirjoja. Kirjailijat yleensä tekevät paljon taustatyötä ennen romaanin kirjoittamista. Mikä sen mukavampaa kuin lukea fiktiivistä romaania, joka kuvaa ajanjaksoa, kulttuuria jne. Esim. vaikkapa 1800- luvulle tai vaikka 1920- luvulle sijoittuvat kirjat.
En lue juurikaan kirjoja, mutta luen aika paljon yleissivistävää kirjallisuutta netissä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän kirjoja sen parempi. Kirja on mielestäni kaunein esine. Vaikuttavat ihmiseen silloinkin kun niitä ei lue. Ne kasvattavat luovuutta, sanavarastoa, opettavat, antavat oivalluksia. Ovat portteja muihin maailmoihin. Jokaisella on aikaa lukea. Voihan lukea kirjaa vaikka 15-30 min päivässä.
Miten tuo nyt muka eroaa siitä että katson jotain ulkomaista tv-sarjaa ja luen tekstityksiä samalla, tai pelaan pelejä ja seikkailen siellä muissa virtuaalimaailmoissa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuo hemmetin afantasia,niin ei saa mitään irti kaunokirjallisuudesta, olen yrittänyt lukea miljoona kertaa .
Voithan kuunnella esim. äänikirjoja
No minun mies lukee ihan koko ajan. Ruokapöydässä, aamuisin, vessassa..sillä on vessassa nyt joku vessakirja. enimmäkseen lukee jännäreitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuo hemmetin afantasia,niin ei saa mitään irti kaunokirjallisuudesta, olen yrittänyt lukea miljoona kertaa .
Voithan kuunnella esim. äänikirjoja
Tää on joskus ihan hyvä vaihtoehto. Itse en koskaan jaksanut lukea täällä pohjantähden alla, mutta perin isältäni äänikirjoja, laitoin tämän tikulle ja kuuntelin pitkillä työmatkoilla autossa kokonaan läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuo hemmetin afantasia,niin ei saa mitään irti kaunokirjallisuudesta, olen yrittänyt lukea miljoona kertaa .
Voithan kuunnella esim. äänikirjoja
ööh. Miten ne äänikirjat antas mielikuvia joita ei näe ?
google afantasia.
Kuva on tuhat sanaa, miehet tykkää digitaalisesta tekstistä enemmän.
Oppivat pelaamisen kautta enemmän käytännön juttuja kuin jotain diibadaabaa millä ei tule koskaan tekemään mitään elämässään.
Esimerkiksi selviytimis taitoja opitaan pelaamalla, ensin teoria, sitten voi mennä itse kokeileen luontoon.
Vierailija kirjoitti:
jo
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän kirjoja sen parempi. Kirja on mielestäni kaunein esine. Vaikuttavat ihmiseen silloinkin kun niitä ei lue. Ne kasvattavat luovuutta, sanavarastoa, opettavat, antavat oivalluksia. Ovat portteja muihin maailmoihin. Jokaisella on aikaa lukea. Voihan lukea kirjaa vaikka 15-30 min päivässä.
Miten tuo nyt muka eroaa siitä että katson jotain ulkomaista tv-sarjaa ja luen tekstityksiä samalla, tai pelaan pelejä ja seikkailen siellä muissa virtuaalimaailmoissa.
Kirjoja lukiessa ihminen näkee ja kuvittelee kirjan tapahtumat omassa mielessään. Kun taas tv: tä katsoessa näin ei yleensä ole. Toki elokuvatkin ovat elämyksellesiä. Voihan asian ajatella että lukemistahan on myös netin käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei lue. Lähes kaikki tuntemani miehet lukevat kirjoja. Outo yleistys...
Niin, kyllä kai miehet lukevat, mutta lukevat vain miesten kirjoittamia kirjoja. Kaksi kolmasosaa lukevista miehistä ei ole koskaan lukenut naisen kirjoittamaa kirjaa.
Eikö? Tietääkseni olen yhä mies ja luen kirjoja.
viehättävät naiset* eivät kiinnostu