Lue keskustelun säännöt.
Kauniin naisen vanhenemisen kriisi
18.01.2014 |
Olen kaunis nainen. Olin kaunis jo lapsena ja olen koko elämäni saanut kuulla siitä. Olen juuri niitä tyttöjä, joita erinäiset tahot yrittivät houkutella missikisoihin tai malliksi, siis ihan kadulla tuntemattomatkin. En väitä milään tavalla, etteikö kauneudesta olisi ollut etua, ihan varmasti on: olen koko tähänastisen elämäni ajan saanut tuntea, että minusta pidetään ja minua ihaillaan - mikä on ilman muuta vaikuttanut positiivisesti itsentuntooni ja tehnyt minusta itsevarman ihmisen. Olen ollut aina suosittu niin naisten, kuin miestenkin keskuudessa. Opiskelu ja työura on ollut myös menestyksekästä. Minua ei ole koskaan kiusattu tai syrjitty.
Nyt kun olen vähän yli 40 - vuotta ja ulkonäkö alkaa väistämättä muuttumaan, meinaa iskeä hirveä paniikki että mitä nyt... On todella surkeaa, että vaikka olen korkeasti koulutettu ja hyvässä asemassa työelämässä ja minulla on rakastava mies ja perhe, oman ulkonäön rapistuminen vaikuttaa minuun näin voimakkaasti. Pian en olekaan enää se, kenen ulkonäköä ihaillaan ja kenen perään käännytään kadulla katsomaan. Kauhuissani joskus mietin suhtaudutaanko minuun pian eritavalla, kun kauneus on kadonnut: Olenko työelämässä edelleen vaikutusvaltaisessa asemassa, vai jyräävätkö nuoret (kauniit) naiset ohitseni ja rakastaako mieheni minua edelleen kun olen vanha ja kurttuinen? Tiedän, että on todella surkeaa, että itsetuntoni on rakentunut näin ulkonäkökeskeiseksi, sillä ymmärrän toisaalta sen, että minussa on paljon muitakin puolia miksi minusta pidetään ja että olen oikeasti myös ihan fiksu tyyppi.
Nyt kaipaisin vinkkejä, miten päästä pois tästä ulkonäkökeskeisyydestäni itseni suhteen? (Huom: Muiden ihmisten ulkonäkö tai ikä ei ole minulle koskaan ollut tärkeässä asemassa, esim. ystäväni ovat ihan kaiken näköisiä, ikäisiä ja kokoisia ihmisiä). Miten te naiset, joita on ihasteltu läpi elämän olette sopeutuneet siihen että nämä ihailut vähenevät vääjäämättä ja loppuvat kokonaan aikanaan? Miten te olette uudelleen rakentaneet itsetuntonne, kun nämä ihailua aiheuttaneet elementit ovat kadonneet?
Ja toivomus vielä tyttölapsien äideille: Muistakaa kehua tyttöjänne myös muista asioista kuin heidän ulkonäöstään! Kehukaa ja ihailkaa heidän taitoja, osaamista, luonnetta ja sitä kuinka ihania ja mahtavia he ovat juuri sellaisina kuin ovat!
Kommentit (42)
Tuo muuten koskee myös meitä vähemmän täydellisen kauniita naisia, niitä "nättejä tyttöjä". Ulkonäkökriisi iskee 40+ iässä, kun katsoo alle 35-vuotiaita ja tajuaa, että vielä muutama vuosi sitten oli itsekin noin freesi, eikä enää koskaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauneus ei ole iästä kiini, olet vaan jäänyt siihen mnuoruuden seksikkyyden tavoittelemiseen, aikasi ei kuitenkaan ole vielä ohi vaikka iän mukan ulkonäkö muuttuukin. Vaikutat kyllä tosiaan liian ulkonäkökeskeiseltä ihmiseltä, ehkä myös sen vuoksi kun muut ihmiset on ulkonkökeskeisesti arvostaneet. Muttaarvokkainta elämässä ei oikeasti ole se ulkonäkö, voit saada niin paljon muustakin arvostusta kun noista pinnallisuuksisa, uskon silti ettet rumaksi ole muuttumassa, ikä tuo vaan lisää arvokkuutta ja luonnetta, ei rumuutta!
Kiitos kaikille vastauksista. Pieni selvennys vielä, että en ole koskaan kokenut olevan ns. seksikäs vaan enemmänkin ns. "viileän" kaunis, jos nyt ymmärrätte mitä tarkoitan.
Vapaaehtoistyötä olen nuoruudessani tehnytkin köyhien lapsien hyväksi, nyt oman perheen vuoksi tämä on jäänyt - mutta voisin kyllä aloittaa sen jäälleen jossain pienemmässä mittakaavassa.
Ja tottahan tietysti tietynlainen kauneus tietysti jää, vaikka nuoren ihmisen raikkaus häviääkin. Haluaisin kuitenkin päästä kokonaan pois siitä, että arvostan itseäni suurimmaksi osaksi ulkonäön perusteella, vaan että oppisin arvostamaan muitakin minussa olevia (tärkeämpiä piirteitä). Kuten aikaisemmin mainitsinkin, muiden ihmisten kohdalla ulkonäköasiat eivät ole minulle ollenkaan tärkeitä, pääsisinmpä tähän myös itseni kohdalla.
Ap
No sait sentään nauttia siitä 40 vuotta, suurin osa naisista ei saa nauttia siitä päivääkään :)
Mies
Jestas sitä aikaa kun oli nuorempi. Miehet roikku perässä. Autot tööttäs jne.
Nyt saa kulkea rauhassa.
Täytys testata ravintolassa katsooko enää kukaan.
Voiko 40 plus ikäinen enää käyttää lyhyempää hametta;
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa lukea Brigitte Bardot'n elämäkerta, siitä voisi löytää jotain ajatuksia asiasta.
Brigittehän alkoi rupsahtamaan melko nuorena... siis tavallisen ihmisen näkökulmasta hän oli kaunis vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin, mutta tietysti 70-luvun Brigitte ei enää vastannut sitä parikymppistä kaunotarta mikä hän oli aikanaan ollut. Tässä siis Brigitte "vanhenemassa":
http://collectorebooks.com/celebre/images/l0195.jpg
No tuloksena oli tietysti aikamoinen ikäkriisi, urakriisi ja mitä kaikkea. Mutta ilmeisesti hän pääsi siitä yli, koska nykyään ei näytä välittävän tippaakaan siitä, miltä näyttää. Ja hyvä niin :)
Hyvä kirjoitus, ap, asia kolahti suoraan syvälle minuun ja voisi olla suoraan mun kynästäni. Olen itsekin ollut se kaunotar, tummapiirteinen ja siro nainen, ja olen aina ollut myös kiinnostunut tyyliasioista ja pitänyt ihanista vaatteista. On siis mullekin ulkonäkö ollut tärkeä asia.
Mutta nyt, kun ikää on 42 vuotta ja takana pienten lasten kanssa vietetyt (ihanat) mutta kuluttavat vuodet, on väistämättä oma ulkonäkö muuttunut ja väsähtänyt. Olen kokenut samanlaista vanhenemisen murrosta ja kysyn itseltäni jonkunlaista eksistentiaalista kysymystä, että kuka olen.
Kuitenkin tämä mun ns kriisinä (aika liioiteltu ilmaus,mutta kuitenkin) on syvällisempää, ei vain ulkonäön muuttumisesta johtuvaa. Viime vuodet olen nimittäin miettinyt tosi paljon elämän rajallisuuuta ja kuolemaa ihan täysin eri tavalla kuin koskaan nuorempana. Siis ainahan on kuoleman väistämättömyys ollut tiedossa, mutta nyt sitä miettii oikeasti osana elämää. En tosiaan osaa aiheesta kovin viisaasti kirjoittaa, toivottavasti joku ymmärsi mitä yritän sanoa. Se, mikä rasittaa, on sellainen naistenlehtien tyypillinen tapa kirjoittaa vanhenemisesta ikäänkuin ryppyjen tai kilojen ilmaantumisena, kun oikeesti kyse on paljon, paljon syvällisemästä murroksesta. Asioista jotka tuntuvat syvällä sielussa, kun tajuaa ihmiselämän ohimenevyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, mutta minun on vaikea samaistua tai ymmärtää. En ole ikinä ollut mikään klassinen kaunokki, mutta huomiota olen saanut miehiltä ihan kiitettävästi koska olen ollut "seksikäs" tai jotenkin muuten viehättävä. Nyt, nelikymppisenä, en tietenkään enää käännä päitä kadulla, mutta ei mulla ole ollut vaikeuksia sopeutua siihen. Jotenkin se on vaan tullut iän myötä ihan itsestään, että pidän tärkeämpänä tulla arvostetuksi ihan muiden ominaisuuksien perusteella kuin ulkonäön. Omalle miehelleni tietysti haluan olla edelleen viehättävä, mutta uskon, että se tietty sex appeal ei häviä mihinkään ikääntyessäkään, vaan löytyy myös sieltä vanhemman ulkokuoren alta ;-)
Ap hyvä, jos olet fiksu, hauskaa seuraa ja työelämässäkin menestynyt, niin eikö nämä ole paljon paljon tärkeämpiä kuin ulkonäkö? Vai etkö oikeasti usko olevasi tätä kaikkea, vaan sisimmässäsi kuitenkin epäilet olevasi menestynyt ja pidetty vain ulkouoren tähden?
First world problems. On se kyllä niin helvetin vaikeaa olla kaunis nainen. Rumat eivät voi ollenkaan ymmärtää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä nähdään juuri se, mitä ulkonäkökeskeinen maailma tekee naiselle. Kyllä, kaunis, nuori nainen saa ulkonäöllään paljon etuja. Mutta usein kaupan päälle tulee myös juuri tuo epävarmuus. Toki ulkonäöstään epävarmoja naisia riittää muutenkin, sillä jatkuvastihan meille mediassa viestitään (piiloviestein tai suoraan), että ulkonäkö on naisen tärkein ominaisuus.
AP:lle toivotan tsemppiä ja uskoa siihen, että viehättävä voi olla minkä ikäisenä tahansa. Vaikkeivät miesten päät enää samaan tahtiin kääntyisi, se ei tee sinusta ihmisenä mitenkään vähäpätöisempää. Totuttelua se vaatii, mutta toisaalta, omanarvontunto on paljon vankemmalla pohjalla, kun sen rakentaa muun kuin ulkonäön ihailun varaan.
Ymmärrän ap mitä ajat takaa, vaikka olenkin sinua kymmenen vuotta nuorempi. Minulla on myös pieniä lapsia ja olen valvonut nyt tässä sen verran pitkään, että se näkyy kasvoissani, ryhdissäni, terveydessäni, pukeutumisessani, ihan kaikessa. En tiedä onko tämä sitä minun kolmenkympin kriisiäni, mutta olen yhtäkkiä havahtunut siihen, että saan kaupassa, lääkärissä, kadulla, työpaikalla yms. huonompaa kohtelua kuin ennen. Miehet eivät välttämättä avaakaan ovea, lääkärimies ei olekaan uber-kohtelias, onhan näitä. En ole niinkään ottanut sitä itseeni, mutta tunnistan eläneeni ennen jossain nuoren kauniin naisen kuplassa. Ei tuntemattomat ihmiset olekaan toisilleen niin ystävällisiä, kohteliaita vain sen takia, että olen ollut heille kohtelias... olen saanut eritysikohtelua nimenomaan ulkonäköni perusteella. Ymmärrän nyt ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu kun ihmiset katsovat lävitsesi, eivät huomaa sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 13:24"]
Ymmärrän ap mitä ajat takaa, vaikka olenkin sinua kymmenen vuotta nuorempi. Minulla on myös pieniä lapsia ja olen valvonut nyt tässä sen verran pitkään, että se näkyy kasvoissani, ryhdissäni, terveydessäni, pukeutumisessani, ihan kaikessa. En tiedä onko tämä sitä minun kolmenkympin kriisiäni, mutta olen yhtäkkiä havahtunut siihen, että saan kaupassa, lääkärissä, kadulla, työpaikalla yms. huonompaa kohtelua kuin ennen. Miehet eivät välttämättä avaakaan ovea, lääkärimies ei olekaan uber-kohtelias, onhan näitä. En ole niinkään ottanut sitä itseeni, mutta tunnistan eläneeni ennen jossain nuoren kauniin naisen kuplassa. Ei tuntemattomat ihmiset olekaan toisilleen niin ystävällisiä, kohteliaita vain sen takia, että olen ollut heille kohtelias... olen saanut eritysikohtelua nimenomaan ulkonäköni perusteella. Ymmärrän nyt ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu kun ihmiset katsovat lävitsesi, eivät huomaa sinua.
[/quote]
Jatkan vielä: tavallaan se on jopa vapauttavaa.
Onneksi keski-ikä on tulossa muotiin! Katsokaa vaan, muutamassa vuodessa 40-vuotias nainen onkin kiinnostavin ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 13:04"]
Kannattaa lukea Brigitte Bardot'n elämäkerta, siitä voisi löytää jotain ajatuksia asiasta.
Brigittehän alkoi rupsahtamaan melko nuorena... siis tavallisen ihmisen näkökulmasta hän oli kaunis vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin, mutta tietysti 70-luvun Brigitte ei enää vastannut sitä parikymppistä kaunotarta mikä hän oli aikanaan ollut. Tässä siis Brigitte "vanhenemassa":
http://collectorebooks.com/celebre/images/l0195.jpg
No tuloksena oli tietysti aikamoinen ikäkriisi, urakriisi ja mitä kaikkea. Mutta ilmeisesti hän pääsi siitä yli, koska nykyään ei näytä välittävän tippaakaan siitä, miltä näyttää. Ja hyvä niin :)
[/quote]
Pitää laittaa lukulistalle, olenkin aikaisemminkin (jo ihan muista syistä) ajatellut lukevani tuon kirjan.
Ap
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 13:08"]
Hyvä kirjoitus, ap, asia kolahti suoraan syvälle minuun ja voisi olla suoraan mun kynästäni. Olen itsekin ollut se kaunotar, tummapiirteinen ja siro nainen, ja olen aina ollut myös kiinnostunut tyyliasioista ja pitänyt ihanista vaatteista. On siis mullekin ulkonäkö ollut tärkeä asia.
Mutta nyt, kun ikää on 42 vuotta ja takana pienten lasten kanssa vietetyt (ihanat) mutta kuluttavat vuodet, on väistämättä oma ulkonäkö muuttunut ja väsähtänyt. Olen kokenut samanlaista vanhenemisen murrosta ja kysyn itseltäni jonkunlaista eksistentiaalista kysymystä, että kuka olen.
Kuitenkin tämä mun ns kriisinä (aika liioiteltu ilmaus,mutta kuitenkin) on syvällisempää, ei vain ulkonäön muuttumisesta johtuvaa. Viime vuodet olen nimittäin miettinyt tosi paljon elämän rajallisuuuta ja kuolemaa ihan täysin eri tavalla kuin koskaan nuorempana. Siis ainahan on kuoleman väistämättömyys ollut tiedossa, mutta nyt sitä miettii oikeasti osana elämää. En tosiaan osaa aiheesta kovin viisaasti kirjoittaa, toivottavasti joku ymmärsi mitä yritän sanoa. Se, mikä rasittaa, on sellainen naistenlehtien tyypillinen tapa kirjoittaa vanhenemisesta ikäänkuin ryppyjen tai kilojen ilmaantumisena, kun oikeesti kyse on paljon, paljon syvällisemästä murroksesta. Asioista jotka tuntuvat syvällä sielussa, kun tajuaa ihmiselämän ohimenevyyden.
[/quote]
Ymmärrän mitä tarkoitat. Myös minä mietien ulkonäköasioiden ohella myös paljon elämän rajallisuutta. Nyt se on jotenkin konkretisoitunut, että tämä matka ei kestäkään ikuisesti. Puolessa välissä ollaan ja joka päivä lähempänä kuolemaa. Se mitä haluaisi vielä tämän elämän aikana tehdä pitää alkaa oikeasti pian alkaa toteuttamaan, muuten voi loppua aika kesken. Omaa kuolevaisutta ajattelee lasten saannin jälkeen myös ihan eri tasolla, kuin ennen lapsia.
Ap
Alun alkaen sinun olisi pitänyt kehittää sisäistä sinua. Silloin tuo ulkonäön kehuminen ja ihailu ei olisi koskaan muodostunut sinulle niin tärkeäksi. Kun näet asian tarpeeksi etäältä, ehkä myöhemmässä elämänvaiheessasi, ymmärrät ettet enää kaipaa sellaisilta ihmisiltä edes huomiota, jotka näkevät sinussa ulkonäkösi. Minua ei liikuta ulkonäköni suitsuttaminen, se tuntuu ontolta, mutta kun joku arvostaa saavutustani, tekoani tai sitä millainen olen luonteeltani tulee lämmin olo. Omat arvosi ovat sellaiset millaiset ovat, en osaa neuvoa sinua niissä muutoin kuin kehittämään itseäsi ja unohtamaan kokonaan ulkonäkösi. Sinä kuitenkin itse valitset arvosi (ne ovat jostakin syystä pinnallisia) eikä niitä kukaan muu voi muuttaa kuin sinä itse.
Täyttää ensi kuussa 60 v.
Kaunis voi olla joka iässä.
Minusta naiset ovat kauneimmillaan yleensä siinä 30-45 vuoden iässä ja jotkut naiset ovat parhaimmillaan jopa 50-60 iässä. Se on ihan siitä kiinni miten itsestä pitää huolta ja miten kantaa itseään.
N26
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 14:23"]
Täyttää ensi kuussa 60 v.
Kaunis voi olla joka iässä.
[/quote]
No, aika mielenkiintoinen esimerkki...
Millä todennäköisyydellä tavallinen talliainen (tai vähän tavattomampikaan) säilyy ilman puukkoa ja paria muuta kikkakolmosta tuon näköisenä? :D
Se, että joku ei kuusikymppisenä näytä päivääkään yli kolmekymppiseltä tuskin auttaa ahdistukseen omasta rupsahtamisesta. Päinvastoin. Näin oikein korostetaan sitä, että kaunis on vaan se, joka näyttää edelleen nuorelta. Parempi esimerkki olis joku häikäisevän kaunis, joka silti näyttää ikäiseltään.
Huomasin jo hyvin nuorena, että ulkonäköön perustuva ihailu ei ole kovin arvokasta. Varsinkaan seksikkyyteen perustuva. Sitä on minullakin riittänyt, mutta siinähän minusta tehdään objekti. Ihailtavan tyylikäs voi tietysti olla missä iässä tahansa, ja kauneutta on monenlaista. Auttaisiko, jos rupeaisit kehittämään itseäsi esimerkiksi entistä ystävällisemmäksi, vaikka vapaaehtoistyön kautta? Voisiko ulkonäkötavoitteesi olla hyväkuntoisuus ja tyylikkyys, raikkaus jne.?