Lipsautin vahingossa esimiehelleni, että olen ollut joskus työtön
Voiko hän purkaa työsopimuksen, kun olen salannut tämän asian? Olen saanut kikkailtua CV:ni aukottomaksi kun en ole laittanut siihen tarkkoja alkamis- ja loppumispäiviä ja lisäksi olen käynyt aukkojen peittämiseksi iltakursseja, joiden aikaan olen ollut työtön, mutta CV:ssä ei ole mainintaa, että ne ovat iltakursseja. Esimeriksi ohjelmointikurssi 3*viikossa*2-4 tuntia/ilta. Ei, työkkäri ei antanut karenssia, mutta käsiteltiin kyllä toimikunnassa, joten ihan "laillinen kurssi" oli. Olen ollut nykyisessä työpaikassa 2,5 vuotta.
Kommentit (23)
Elämä on opettanut, että työttömän on vaikeampi saada töitä kuin töissä olevan (tai opiskelijan). Mulle tuli heti tarjouksia muistakin paikoista, kun pääsin töihin. En ole valehdellut mitään, salannut vain. Ap. Olen ollut myös hoitovapaalla ja sen kyllä olen maininnut. Vaikuttaahan se osaamiseenkin jos olen ollut neljästä vuodesta kaksi pois. Se joka on oikeasti tehnyt tuon neljä vuotta töitä on kokeneempi.
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 13:01"]
Jos CV:ssä lukee jollain ajanjaksolla että on ollut ammatillisella kurssilla, niin ei siihen ole mitään tarvetta lisätä että "olin kurssilla siksi että olin työtön". Varsinkin kun kysymys on suht lyhyistä ajoista. Enemmän moni johtaa harhaan kun kirjoittaa olleensa esim. vuodet 2001-2009 työssä X, eikä mainitse että siitä itse asiassa vuodet 2003-2008 tuli vietettyä kotona lapsia hoitamassa.
On täysin mahdollista että pomosi oli vain yllättynyt ja kiinnostunut kun kuuli sinun olleen joskus työtön. Tässä vaiheessahan hän jo tietää sinut työntekijänä, joten tuskin tämä tieto ratkaisevasti muuttaa hänen suhtautumistaan sinuun.
[/quote] 2003-2008 ei tarvi mainitakaan, jos sulla on sinä aikana työsuhde. Eikö teille ole mitään opetettu koulussakaan, edes CV:n tekoa?