Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä muistat isoisoäidistäsi?
17.01.2014 |
Mä muistan kuinka kampasin ja letitin hänen hiuksiaan saunan jälkeen
Kommentit (70)
Muistan kolme isomummoani. Neljäs kuoli kolme kuukautta syntymäni jälkeen, joten ymmärrettävistä syistä ei ole jäänyt mielikuvia.
Äidin puolelta muistan molemmat isomummot todella hyvin. Toinen kuoli, kun olin teini-ikäinen ja toinen nukkui pois viime vuonna.
Isän puolelta tosiaan muistan yhden isomummon. Hän oli yhdeksänkymppinen karjalaismummo, joka edelleen puhui miesie, vaikka olikin joutunut muuttamaan Länsi-Suomeen evakkoon sotien aikana. Mummo oli todella kumararyhtinen ja käytti keppiä kulkiessaan. Ollessani pieni, hän antoi minulle aina kymmenen markan kolikon, kun olin käymässä. Ja sitten söimme kreipin puolikkaita lusikalla ja päällä oli valtava sokerikerros. Muistan myös ikäni, kuinka hän ripitti isääni liiasta työteosta. Uhkasi soittaa työpaikalle ja valittaa, kun ei poika ehdi käydä tarpeeksi usein mummoaan katsomassa. Hän sairasteli todella pitkään ja haikaili jatkuvasti, että pääsisi pian miehensä luo. Ja viimeisiin hetkiinsä asti hän naukkasi yömyssyn ennen nukkumaanmenoa.
Äidin puolelta toinen isomummo oli täyskaheli dementiansa vuoksi. Huudatti televisioita täysillä kun tuli mustavalkoelokuvia. Piilotteli esineitä mitä käsittämättömimpiin paikkoihin. Karkasi sairaalasta, kun "kuka nuori ja terve ihminen sitä jaksaa päivät pitkät vain makoilla?". Ikää tuolloin 94. Ja hänen luonaan juotiin aina pannukahvia.
Toinen äidin puolen isomummo oli hyvin uskovainen. Meni joka viikonloppu kirkkoon rullakelkallaan tai vähintään kuunteli kirkonmenot radiosta. Kutoi valtavat määrät villasukkia ja kirjaili pyyhkeitä. Lapsena olin hänen luonaan monta kertaa hoidossa. Laittoi tosi hyvää ruokaa ja tarjosi aina kuningatar-tuutteja ja kertoi juttuja nuoruudestaan tai mummoni lapsuudesta. Muutti 90- vuotiaana palvelutaloon ja kävi vielä 2 vuotta myöhemmin kuntosalilla kerran viikossa.
Kaikki isoisoäitini olivat pitkäikäisiä. Kaikki isovanhempani ovat vielä elävien kirjoissa ja heille toivon pitkää ikää ja terveitä vuosia. Lapsuuteni parhaita hetkiä on ehdottomasti ollut näiden ihmisten tarinoiden kuunteleminen. Olen aina ollut kiinnostunut mitä tehtiin ennen vanhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän mummo (1900-1994) tulee aina ja ikuisesti olemaan minulle omista vanhemmistani seuraavaksi tärkein ja rakkain ihminen.
Minun lapsuudessani vain yksi isoisoäiti oli elossa. Hän jäi hyvin etäiseksi, koska tapasimme lähinnä suuremmissa sukujuhlissa.
Isovanhemmistani molemmat mummuni ja toinen pappani oli vielä elossa pojan syntytessä, joten hänellä oli ilo ja onni oppia tuntemaan omat isoisovanhempansa paljon paremmin kuin minä opin. Nyt jo edesmennyt mummuni kertoili mielellään juttuja omasta lapsuudestaan, ja vaikka hänen vanhempansa kuolivat hyvin varhain, voin melkein kuvitella tunteneeni heidätkin. Poikanikin kuunteli mielellään mummuni tarinoita, enemmän ne taisivat olla pienelle kuin satuja, mutta jotain hänellekin on jäänyt mieleen. Etenkin mummun kertomukset omasta "koulunkäynnistään" kiinnostivat ekaluokkalaista kovasti.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:43"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:16"]
Kuollut ja kuopattu jo aikoja ennen syntymääni, en tiedä edes nimiä. Olen nähnyt vain toisen mummoni, muut isovanhemmat ovat kuolleet ennen syntymääni. Lapseni ovat saaneet nähdä kolme isoisovanhempaansa elossa.
[/quote]
Minua ovat aina kiehtoneet ihmiset, jotka eivät tiedä isovanhempiensa vanhempien ja isovanhempien nimiä, koska omassa perheessä ja suvussa tällainen tieto on ihan tavallista. Millaisessa perheessä kasvavat ne ihmiset, joilla ei ole tietoa isovanhempiensa vanhemmista ja näiden elämästä?
[/quote]
No ei niistä ikivanhoista ajoista kaikki vanhukset ole halunneet edes puhua, eikä kiireisiä nuoria ole kiinnostanut ennenkuin on ollut myöhäistä. Minun isoäitini oli syntynyt 1911 ja häneltä kysyin lapsena että minkälaista oli silloin kun olit lapsi, no mumma sanoi että ei hän nyt siitä oikein mitään osaa kertoa, sen verran sanoi että oli 15 vuotias kun näki kyläkaupan luona ensimmäisen kerran elämässään auton.
Isäpuoleni juuri sanoi kun on itse jo kuusikymppinen että häntä kaduttaa että ei kysellyt ja ennenkaikkea kuunnellut isänsä juttuja sodasta ym.
Äitini ja minä olemme tehneet sukututkimusta, mutta eipä se paljon auta tietämään minkälaista heidän elämänsä on ollut, mutta nimet ja syntymä- ja kuolinajat on selvillä.
Tätini on minulle kertonut isäni puolelta tarinoita suvusta, isälläni ei ole juurikaan mistään mitään hajua, hän on alkoholisti, ja hyvä jos muistaa oman nimensä.
En kyllä ole koskaan kuullut kenestäkään nuoresta ihmisestä joka tietäisi isovanhempiensa vanhempien ja isovanhempien nimet, minua ihmetyttää minkälainen lapsi painaa mieleensä moisia asioita, kauan sitten kuolleiden ihmisten nimiä???
[/quote]
Meillä kerrottiin aina runsaasti tarinoita isovanhempien vanhemmista ja näidenkin vanhemmista. Ei niitä nimiä erikseen mieleen painanut, koska Juho Evertistä ja Matildasta oli mukava kuunnella juttuja, vähän kuin satuja.
Sen toki tiedän, että alimmissa sosiaaliluokissa ei ole tietoa isänpuolen suvusta ja äiditkin on usein olleet sellaisia, ettei heidän elämäänsä ole kukaan halunnut muistella. Niin on näköjään sinullakin, alkoholisti-isä on vähän eri asia kuin vaikkapa Suomen ensimmäisen senaatin jäsenen akateeminen lapsenlapsi.
[/quote]
Joo, no sen juopon isän puolelta olen sukua mm. Mannerheimille :) Siellä isän puolella sukua oli juttuja kuin suoraan jostain salkkareista, oli avioeroja, aviottomia lapsia ja muuta draamaa. Isäni äiti oli niitä puhunut kuulemma jatkuvasti lapsilleen, tyttöjen mieliin niitä oli jäänyt, isää ei ollut kiinnostanut. Isäni äiti oli myös rehennellyt "hienolla" suvullaan ja mollannut miehensä sukua. Isäni isoisä kun lähti nuorimmaisten lastensa ja uuden vaimonsa kanssa neuvostoliittoon ja katosi sille tielle, neljä veljestä jäi sitten orpoina huutolaislapsiksi, ja isäni isä ei puhunut koskaan lapsilleen mitään lapsuudestaan.
Äidin puolella ei ollut juoppoja, ihan tavallista väkeä, ei heille varmaankaan sattunut koskaan mitään erikoista joista olisi niitä juttuja kerrottu. Äidin puolelta olen suoraan alenevassa polvessa sukua Jaakko Ilkalle. En kyllä tiedä mitä satuja sitä pitäisi isovanhemmista kertoilla? Jotain että kyllä se Hilda mummu oli kova likka nuorena lypsämään, sitä teki päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen...? Suurimmalla osalla ihmisistä oli ennenvanhaan todella tylsä elämä, eikä sitä nykyäänkään niin järin erikoisia satuja ihmisten elämistä saa, toki niitä voisi aina omasta päästä keksiä lisää.
Muistan nähneeni hänet kerran eräänä jouluna, ennen kuin hän kuoli. Hänellä ja isoisovaarilla oli laivakoira, jota muistan paijanneeni lattialla kun aikuiset istuivat sohvalla. Sain mummulta mukaani jonkun kauniin käsipyyhkeen nuken peitoksi, se on minulla vieläkin. Olin tuolloin jotain kolmen neljän vanha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljonkin.
Kun olin kuusi-vuotias, kuoli isän isän äidin äitini, eli isoisoisoäiti. Isoisoäiti kuoli vasta kun olin teini-ikäinen. Isovanhemmat on onneksi vielä kaikki elossa ja kesällä kun saan esikoiseni, meitä on taas neljä sukupolvea <3 Ja toivon mukaan pikkuisen isoisovanhemmat on pitkään mukana.
Olen tavannut kaksi isomummuani, toisesta on vain epämääräinen mielikuva talon pihalla ja tunne, että mummini ja hänen äitinsä välit olivat aika etäiset.
Toinen kuoli, kun olin n. 10 v., joten hänet muistan paremmin. Ehkä kuitenkin surumielisen hiipumisen melko toimeliaasta mummosta sikiöasentoon käpertyneeksi vanhukseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi isoisoäideistäni on kuollut vuosikausia ennen syntymääni ja kolmattakaan en muista, sillä olin niin pieni silloin. Isomummistani muistan vaikka mitä, olin 22 kun hän kuoli.
Työkaverini menetti jokin vuosi sitten isoisoäitinsä 30-vuotiaana. Tämä mummo ehti nähdä pari lapsenlapsenlapsenlastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:43"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:16"]
Kuollut ja kuopattu jo aikoja ennen syntymääni, en tiedä edes nimiä. Olen nähnyt vain toisen mummoni, muut isovanhemmat ovat kuolleet ennen syntymääni. Lapseni ovat saaneet nähdä kolme isoisovanhempaansa elossa.
[/quote]
Minua ovat aina kiehtoneet ihmiset, jotka eivät tiedä isovanhempiensa vanhempien ja isovanhempien nimiä, koska omassa perheessä ja suvussa tällainen tieto on ihan tavallista. Millaisessa perheessä kasvavat ne ihmiset, joilla ei ole tietoa isovanhempiensa vanhemmista ja näiden elämästä?
[/quote]
No ei niistä ikivanhoista ajoista kaikki vanhukset ole halunneet edes puhua, eikä kiireisiä nuoria ole kiinnostanut ennenkuin on ollut myöhäistä. Minun isoäitini oli syntynyt 1911 ja häneltä kysyin lapsena että minkälaista oli silloin kun olit lapsi, no mumma sanoi että ei hän nyt siitä oikein mitään osaa kertoa, sen verran sanoi että oli 15 vuotias kun näki kyläkaupan luona ensimmäisen kerran elämässään auton.
Isäpuoleni juuri sanoi kun on itse jo kuusikymppinen että häntä kaduttaa että ei kysellyt ja ennenkaikkea kuunnellut isänsä juttuja sodasta ym.
Äitini ja minä olemme tehneet sukututkimusta, mutta eipä se paljon auta tietämään minkälaista heidän elämänsä on ollut, mutta nimet ja syntymä- ja kuolinajat on selvillä.
Tätini on minulle kertonut isäni puolelta tarinoita suvusta, isälläni ei ole juurikaan mistään mitään hajua, hän on alkoholisti, ja hyvä jos muistaa oman nimensä.
En kyllä ole koskaan kuullut kenestäkään nuoresta ihmisestä joka tietäisi isovanhempiensa vanhempien ja isovanhempien nimet, minua ihmetyttää minkälainen lapsi painaa mieleensä moisia asioita, kauan sitten kuolleiden ihmisten nimiä???
[/quote]
Meillä kerrottiin aina runsaasti tarinoita isovanhempien vanhemmista ja näidenkin vanhemmista. Ei niitä nimiä erikseen mieleen painanut, koska Juho Evertistä ja Matildasta oli mukava kuunnella juttuja, vähän kuin satuja.
Sen toki tiedän, että alimmissa sosiaaliluokissa ei ole tietoa isänpuolen suvusta ja äiditkin on usein olleet sellaisia, ettei heidän elämäänsä ole kukaan halunnut muistella. Niin on näköjään sinullakin, alkoholisti-isä on vähän eri asia kuin vaikkapa Suomen ensimmäisen senaatin jäsenen akateeminen lapsenlapsi.
[/quote]
Joo, no sen juopon isän puolelta olen sukua mm. Mannerheimille :) Siellä isän puolella sukua oli juttuja kuin suoraan jostain salkkareista, oli avioeroja, aviottomia lapsia ja muuta draamaa. Isäni äiti oli niitä puhunut kuulemma jatkuvasti lapsilleen, tyttöjen mieliin niitä oli jäänyt, isää ei ollut kiinnostanut. Isäni äiti oli myös rehennellyt "hienolla" suvullaan ja mollannut miehensä sukua. Isäni isoisä kun lähti nuorimmaisten lastensa ja uuden vaimonsa kanssa neuvostoliittoon ja katosi sille tielle, neljä veljestä jäi sitten orpoina huutolaislapsiksi, ja isäni isä ei puhunut koskaan lapsilleen mitään lapsuudestaan.
Äidin puolella ei ollut juoppoja, ihan tavallista väkeä, ei heille varmaankaan sattunut koskaan mitään erikoista joista olisi niitä juttuja kerrottu. Äidin puolelta olen suoraan alenevassa polvessa sukua Jaakko Ilkalle. En kyllä tiedä mitä satuja sitä pitäisi isovanhemmista kertoilla? Jotain että kyllä se Hilda mummu oli kova likka nuorena lypsämään, sitä teki päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen...? Suurimmalla osalla ihmisistä oli ennenvanhaan todella tylsä elämä, eikä sitä nykyäänkään niin järin erikoisia satuja ihmisten elämistä saa, toki niitä voisi aina omasta päästä keksiä lisää.
[/quote]
Suurimmalla osalla elämä oli todella mielenkiitoista, joskin joku aviottoman lapsen karjakkoäiti saattoi elää tuollaista elämää. Oli koulunkäynti, opiskelut, muutot kotoa, matkustelut jne. jotka kaikki olivat aivan erilaisia kuin nyt. Tietty oli puolilukutaidottomat HIldat, joista ei oikein muuhu ollut, mutta esim. Tuntematon sotilas kertoo niistä, joilla sinun krittereilläsi oli tylsää, joten ei ole tarvetta kertoa heistä mitään.
Oisin kuvitellut että isoisoäiti on isoäidin isoäiti, eli äidin äidin äidin äiti. Vaikea kuvitella että kukaan sellaista voisi tuntea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvut on niin erilaisia. Mä luulen, että maalaistaloissa on paljon juttuja suvusta, kun ihmiset ovat tyypillisesti asuneet lähellä toisiaan pitkään. Mä olen tavannut äidin puolen kummatkin isoisoäidit. Muistot kuitenkin aika etäisiä. Isän puolelta en ole tavannut. Mun vaari meni aikanaan viisikymppisenä naimisiin 25 vuotta nuoremman kanssa, joten isälläni on ollut vanha isä ja niinpä hänen isoäitinsä on ollut jo vanha nainen kun isäni on syntynyt. Tämä Eeva-mummu on kuitenkin kuollut jo 1950-luvulla. Sen sijaan isän äidinäiti oli taas puolestaan kuollut jo nuorena ihmisenä, ennen kuin isäni ollessa lapsi.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:51"]
Oisin kuvitellut että isoisoäiti on isoäidin isoäiti, eli äidin äidin äidin äiti. Vaikea kuvitella että kukaan sellaista voisi tuntea.
[/quote]
Olet kyllä totaalisen väärässä. Isoisoäitejä on sinulla (ollut) neljä kappaletta, eli isäsi isoäidit ja äitisi isoäidit. Tunsitko ketään heistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:51"]
Oisin kuvitellut että isoisoäiti on isoäidin isoäiti, eli äidin äidin äidin äiti. Vaikea kuvitella että kukaan sellaista voisi tuntea.
[/quote]
isoisoäiti on esim äidin äidin äiti, eli siis "mummosi" äiti. Ja miksi ei voisi tuntea? On paljon sukuja, joissa lisäännytään nuorena, vaikkapa 20vuotiaana. silloin voi olla esim 0v vauva, 20v äiti, 40v mummo, 60v isoisoäiti, 80v isoisoisoäiti ja vielä vaikka 100v isoisoisoiso äiti. Ok, en tiedä onko tällaisia sukuja olemassa, mutta periaatteessa ihan mahdollista kuitenkin.
Valion appelsiini tuoremehun, eucalyptus pastillit, korput.. ruskean yöpöydän, jonka päällä pieni liina.. olin ala-asteella kun lähti.. Hauska oli :)
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:01"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:45"]
Isoisoäiti on 82, ja yhä elämänsä kunnossa. Käy martoissa, hiihtää, hoitaa puutarhaa, ja remontoi miehensä eli mun isoisopapan kanssa ahkerasti omakotitaloansa. Olen itse 23
[/quote]Ihanaa, kun teitä on noin monta sukupolvea elossa :) Jos minun isoisoäitini eläisivät, nuorinkin olisi jo 110-vuotias, vanhin taas 140-vuotias.
[/quote]
Minulla olis isoäitikin jo 110vuotias jos eläisi. Oli viimeisin elossa ollut isovanhempani ja hänkin kuoli reilu 30v sitten, juuri kun minä synnyin. Isoisoäideistä en tiedä minäkään mitään, ovat olleet niin kauan jo kuolleina, että ei ole koskaan omat vanhemmatkaan tainneet heistä mitään mainita, jos ovat olleet elossa heidänkään aikanaan!
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:46"]
Suurimmalla osalla elämä oli todella mielenkiitoista, joskin joku aviottoman lapsen karjakkoäiti saattoi elää tuollaista elämää. Oli koulunkäynti, opiskelut, muutot kotoa, matkustelut jne. jotka kaikki olivat aivan erilaisia kuin nyt. Tietty oli puolilukutaidottomat HIldat, joista ei oikein muuhu ollut, mutta esim. Tuntematon sotilas kertoo niistä, joilla sinun krittereilläsi oli tylsää, joten ei ole tarvetta kertoa heistä mitään.
[/quote]Trolleja ei tietenkään pitäisi syöttää, mutta pakko nyt huomauttaa, että vanhana sivistyssuvun edustajana sinun voisi olettaa tietävän, että tiedämme hyvin vähän piikojen ja halveksimiesi karjakkojen elämästä siksi, että heillä ei ole ollut mahdollisuutta esim. pitää päiväkirjaa ja merkitä muistiin elämänsä vaiheita. Heitä ei myöskään näy kirjallisissa lähteissä juurikaan, paitsi silloin jos he vaikkapa ovat saaneet aviottoman lapsen, tai jos he jostain muusta syystä ovat joutuneet käräjille. Tämä ei tarkoita sitä, että heidän elämänsä olisi ollut tylsää, vaan sitä, että meille ei ole siitä juurikaan säilynyt kirjallisia lähteitä.
Tietänet myöskin, että suuri osa suomalaisista on osannut lukea jo hyvin kauan. Kirkon tehtävä oli opettaa kansaa lukemaan, ja ilman lukutaitoa ei ollut asiaa rippikouluun... ja jos ei päässyt ripille, ei naimisiinkaan päässyt. Rippikirjoissa on hyvinkin tarkkoja merkintöjä kansan lukutaidosta ja sen asteesta. Kirjoitustaito onkin sitten eri asia, sitä ei tavallisen kansan juurikaan tarvinnut osata. Eikä se ollut naisille sopivaa puuhaa muutenkaan. Esim. Fredrika Runeberg pystyi omien sanojensa mukaan kirjoittamaan vain silloin, kun hän oli niin sairas, että ei pystynyt tekemään minkäänlaisia kotitöitä, ei edes mitään kevyttä kuten vaikkapa neulomista tai ompelemista. Muussa tilanteessa naisen kirjoittaminen olisi ollut laiskottelua. Kun säätyläisrouvan kirjoittaminen oli näinkin rajoitettua, voidaan hyvin ymmärtää, miten mahdoton ajatus kirjoittelevasta piiasta oli.
Sitten kun trollailu alkaa kyllästyttää, suosittelen tarttumaan esim. Marjatta Rahikaisen kirjaan Työteliäs ja uskollinen, jossa kuvataan piikojen ja palvelustyttöjen elämää Suomessa, sekä Merete Mazzarellan teokseen Fredrika Charlotta, född Tengström. En nationalskalds hustru. Molemmista löytänet paljon ajattelemisen aihetta.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:43"]
En kyllä ole koskaan kuullut kenestäkään nuoresta ihmisestä joka tietäisi isovanhempiensa vanhempien ja isovanhempien nimet, minua ihmetyttää minkälainen lapsi painaa mieleensä moisia asioita, kauan sitten kuolleiden ihmisten nimiä???
[/quote]
En nyt enää hirmu nuori ole, nelikymppinen. Mutta kyllä jo vähän toisella kymmenellä tiesin ja muistin isovanhempieni sisarusten ja vanhempien nimet ja aika paljon heidän persoonallisuuksistaan ja elämänvaiheistaan. Tuonne Suomen itsenäistymiseen asti. Lennokkaita, dramaattisia ja traagisiakin tarinoita. Evakkoja, nuorena nukkuneita ja vaikka mitä.
Ihan tavallista duunarisukua. No, kirjallisuutta ja musiikkia meillä on harrastettu monessa polvessa suht paljon sosioekonomiseen asemaan nähden.
Mulla on ollut harvinaisen kivoja vanhuksia ympärillä nuorena. Enää on vain pari isotätiä, mut ne on ihan helmiä!
Kahden olen nähnyt lapsuudessani, muttei kumpikaan ollut läheinen. En ole varma muistanko miltä näyttivät vai tuleeko muistot kuvien pohjalta
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 22:06"]
Sen toki tiedän, että alimmissa sosiaaliluokissa ei ole tietoa isänpuolen suvusta ja äiditkin on usein olleet sellaisia, ettei heidän elämäänsä ole kukaan halunnut muistella. Niin on näköjään sinullakin, alkoholisti-isä on vähän eri asia kuin vaikkapa Suomen ensimmäisen senaatin jäsenen akateeminen lapsenlapsi.
[/quote] Hei, on minunkin sukupuussani "parempaa väkeä", nimittäin se kusipää joka raiskasi minun 14-vuotiaan isoäitini, ja tietysti hänen esi-isänsä. Oikein syytä olla ylpeä näistä sukujuurista!