Haluan oppia ompelemaan, vaikka on peukalo keskellä kämmentä, antakaa neuvoja!
Olen tehnyt muutamia tyynyliinoja, lakanoita ja hameen. Hame onnistui, ihme kyllä, aika hyvin, mutta käytin siihen paljon aikaa ja malli oli yksinkertainen. Tyynyliinoissa ja lakanoissa näkee, että en ole mikään taituri, saumat on vinoja ja ommel menee vähän miten sattuu, mutta kun kukaan ei näe, voi niitä käyttää.
Minulla on jo hyvät kangassakset ja perusompelukone. Lähinnä olisi kiva tehdä housuja ja puseroita, koska kaupoista tällaisena 155 cm pitkänä omppuvartaloisena on vaikea löytää sopivia. Mistä alottaisin ja miten saisin tehtyä hyvin? Housujen (farkkujen) lahkeita olen joskus lyhentänyt - se onnistui, no joten kuten. Koneella saa kyllä ommeltua niin paksua kangasta hyvin.
Kommentit (27)
Tilly Walnesin kirja Pistoksissa on tarkoitettu aloittelevalle ompelijalle. Siinä on helpoista vaikeampiin eteneviä projekteja. Itse olen saanut tehtyä kirjasta jo housut ja hameen. Sinulle se on kyllä huono, koska siinä on yhdet housut ja yksi paitaohje, ja loput ovat mekkoja tai hameita. Mutta oppii hyvin eri metodeja.
Vinoihin saumoihin en osaa tarjota apua, koska omanikin menevät vähän minne sattuu...
Suuri Käsityö-lehdessä tms. on kaavoja ja kuvallisia/sanallisia ohjeita & inspiraatiota ompeluun.
Saat kaavat jostain vanhasta sopivasta vaatteesta.
Ehkä sun ois hyvä harjoitella ensin juurikin vaikka tyynyliinoilla, pyyhkeillä, kasseilla jne.
T-paidat ja pitkähihaiset on yllättävän helppoja kun on kunnon vehkeet ja oikeat materiaalit.
Jos saumuria ei ole niin joustavat materiaalit täytyy siksakata.
ompelu on kivaa. Aapena googlaisin helppokaavoja tai esim burda easy - kaavoja. Ne on tarkoitettu aloittelijoille ja niissä on selkeät ohjeet, joita seuraamalla homma onnistuu - mutta aikaa se toki vaatii jatkossakin. Ompelu ei ole pikaisen ihmisen puuhaa.
Ja miten saa ttehtyä hyvin? no se ei oikeastaan ole kiinni mallista, eikä siitä, mitä teet, vaan siitä, MITEN teet. Eli seuraat sitä ohjetta, ja käytät aikaa. Jos ohjeessa sanotaan, että harsi ja silitä, niin harsi ja silitä, äläkä kuvittele, että kyllä tähän pari nuppineulaa riittää yhtä hyvin. Joka kerta kun ohjeessa sanotaan, että silitä, silitä. Se vaikuttaa lopputulokseen. Älä yritä oikaista missään kohtaa.
Ja lue kaikki ohjeet ensin alusta loppuun asti ja yritä mieltää, miten vaiheet seuraavat toisiaan. Sillä lailla ymmärrät ne kokonaisuutena ja sen jälkeen osavaiheetkin tulevat oikein.
Vierailija kirjoitti:
Saat kaavat jostain vanhasta sopivasta vaatteesta.
Ehkä sun ois hyvä harjoitella ensin juurikin vaikka tyynyliinoilla, pyyhkeillä, kasseilla jne.
T-paidat ja pitkähihaiset on yllättävän helppoja kun on kunnon vehkeet ja oikeat materiaalit.
Jos saumuria ei ole niin joustavat materiaalit täytyy siksakata.
Joustaviin myös oikea neula joka ei riko neuletta. Eli semmonen pyöreäkärkinen.
Käsityökehtiä kaavoineen saa lainata kirjastosta
Purkamalla vanhoja vaatteita opit paljon varsinkin, jos olet kuten minä, että opit paremmin näkemällä ja kokemalla käytännössä asioita kuin lukemalla kirjallisia ohjeita. Vanhoista vaatteista saat loistavia mallikappaleita "kaavoihin" ja uusiin vaatteisiin ja niistä on myös helppo muokata mallia pienin muutoksin vielä sopivammaksi.
Minä opettelin ompelemaan juuri tuon Tilly Walnesin Pistoksissa -kirjan avulla. Siinä on yksityiskohtaiset kuvalliset ohjeet, todella selkeä. Nyt osaan ommella melkein mitä vaan perusvaatteita. Käsityölehdissä on toki hyviä kaavoja, mutta ohjeet on tosi pelkistetyt, tarkoitettu ompelutaitoisille. Siksi kirja on alkuun hyvä.
Yhtä helppoa kuin pyörällä polkeminen :) Seuraavaksi aion hankkia farkku koneen jotta pystyisi paksuja kankaita ompelemaan. Saumuri on ihan ehdoton varsinkin veluor kankaissa. Olen joskus purkanut loppuun kuluneen vanhan sisä takin jonka mallisen halusin uuden eikä sellaista olisi mistään kaupoista enää löytänyt. Olen ommellut joustavasta farkku kankaasta pitkän farkku hameen kun en sellaista löytänyt mistään. Saumuri siinäkin oli kätevä.
Eiks ois mitään kurssia, kansalaisopisto tai jotain?
Sepä siinä, kun käsityölehdissä ohjeissa puhutaan välillä termeillä tai käytetään materiaalia joista en tajua yhtään mitään. Mitä eroa on terenauhalla, kanttinauhalla ja vinonauhalla, noin esimerkiksi?
Vierailija kirjoitti:
Eiks ois mitään kurssia, kansalaisopisto tai jotain?
Kerran kokeilin ja jätin kesken, sillä aloittelijoiden kurssilla oli miltei ammattiompelijoita, jotka katselivat pitkin nenän varttaan, opettajaa myöten, kun en tajunnut mitään. Siitä on kyllä monta vuotta. Ap.
Koulussa opetettiin jäljentämään kaavojen jäljet tarkasti kankaalle, laittalaan vastakkaisten kappaleiden viivat kohdakkain nuppineuloilla ja sitten harsimaan ne ennen ompelua uhteen. Siinä enne ompelua vielä näkee osuuko ne kappaleet siististi yhteen eikä mikään vedä mihinkään. Aloittelijalle ihan hyvä toimia huolella. Tulee nättiä jälkeä. Itse en harsi enää kuin vaikeimmat kohdat kuten jakkujen taskut ja kaulukset.
Verhokapat olen ommellut kaikki itse. Uusiin asuntoihin monet eivät laita verhoja enää ollenkaan mutta jotenkaan en ole vielä niistä luopunut. Sivuverhotkin tilasin kangas pakkoina ennen ja ompelin itse. Sitten kun alkoi tulla pimennys verhoja niin olen kaikkiin huoneisiin vaihtanut pimennysverhot.
Jos sinulla on hankala vartalo, niin pitäis saada omat kaavat. Mutta mitä tarkempaa teet ohjeen mukaan ja huolellisen osa jälkeä kiirehtimättä, ja varsien yms. Niin sen parempi lopputulos. Housut on vaikeat.
Vierailija kirjoitti:
Sepä siinä, kun käsityölehdissä ohjeissa puhutaan välillä termeillä tai käytetään materiaalia joista en tajua yhtään mitään. Mitä eroa on terenauhalla, kanttinauhalla ja vinonauhalla, noin esimerkiksi?
Terenauha tulee koristeeksi saumojen väliin, kanttinauha ei jousta, sopii ripustimiksi, vinonauha joustaa ja sillä voi huolitella kaarevia saumoja.
Kannattaa opetella ompelun tarkkuutta seuraamalla alalevyssä olevia viivoja, kankaan pitää kulkea aina saman viivan kohdalla, tai sitten piirtää liidulla tarkasti ommeljuova etukäteen ja ommella hidastetulla nopeudella. Onnea harjoitteluun! tv kässänope
Peruskoulun yläasteella ommeltiin vanhanaikainen kaulus paitapusero. Siellä opin ompelemisen ensi aakkoset. Talouskoulussa tutustuin saumuriin kun tein kastemekon siellä ja oli järkyttävän hyvä käsityön opettaja. Ostin kotiinkin ensimmäisen saumurini ja se pelittää vieläkin n. 35v vanha.
Lakanat ja pyyhkeet ym. on hyvä silittää taitos ennen ompelua, sitten se on tasainen.
Tyynyliina, taita läppä sisäänpäin, ompele kerran. silitä, käännä, ompele pussisauma ja taas käännä.
Tee ensin taskuttomat pitkikset. Housujen lyhennys näin, leikkaa toisesta lahkeesta tarvittava osuus, mittaa sillä toinen lahje ja merkkaa liidulla. Kengät jalassa ja kaveri merkitsee liidulla pituuden.
Ohjeista menee usein vain pää pyörälle, harjoittele saumalukujen avulla ensin. Paitsi kuvalliset ohjeet hyviä.
Muista kutistaa kangas varsinkin jos teet jakun, ennen ompelua.
Eikö youtubessa ole ohjevideoita?
Olisiko kirjastossa jotain sopivaa perusoppikirjaa ompelun alkeista?
Myös youtubesta löytynee opetusvideoita.
Onnea matkaan, ompelu on kivaa.